Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 

Janne Koistinen Telia 5G.jpg

 

Hinta ei ole tärkein valintakriteeri, kun suomalaiset pohtivat 5G-teknologian mieluisinta toimittajaa. Tuoreessa kyselyssä tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nimettiin luotettavuus ja turvallisuus. Myös kotimaisuutta arvostetaan, kun suomalaiset miettivät 5G-verkon tietoturvakysymyksiä.

 

5G tunnetaan. Tästä ei ole epäilystäkään, sillä 97 prosenttia kaiken ikäisistä suomalaisista aikuisista tunnistaa käsitteen. 5G-puhelinta käyttää 21 % kaikista suomalaisista, ja 18–25-vuotiaista jo 30 prosenttia.

 

”Suomalaiset pitävät tietoliikennettä tärkeänä ja seuraavat sen kehitystä, mistä voi todella olla iloinen. Kun ollaan uteliaita, pysytään kehityksen kärjessä” 5G-johtaja Janne Koistinen Telialta sanoo. 

 

Kyselyn mukaan 5G:n mahdollisuuksista ollaan kiinnostuneita, ja niistä halutaan tietää lisää. Mobiiliosaamista pidetään myös laajasti suomalaisten kilpailuvalttina.

 

Mobiiliverkkojen turvallisuus tunnistetaan kriittisen tärkeäksi

 

Suomalaisilla on selvä käsitys siitä, mikä 5G-teknologiassa on kriittistä. Kysymykseen ”kuinka tärkeinä pidät seuraavia osa-alueita 5G-teknologian toimittajan valinnassa” luotettavuutta piti erittäin tai melko tärkeänä 88 prosenttia vastaajista. Turvallisuutta piti erittäin tai melko tärkeänä 75 %. Hinta tuli vasta kolmannelle sijalle.

 

Mobiiliteknologiaan liittyvät turvallisuusuhkat tiedosti 70 prosenttia vastaajista.

 

”Mobiiliverkkoihin liittyvä turvallisuuskeskustelu on selvästi saanut suomalaiset pohtimaan asiaa. Haluamme tärkeimmän viestintävälineemme olevan varmasti suojattu. Suomalaiset myös ymmärtävät laajasti mobiiliverkon tärkeyden nykypäivän kommunikoinnissa ja suhtautuvat siksi vakavasti myös sen tietoturvaan”, Janne Koistinen tiivistää.

 

Kotimaisuus linkittyy turvallisuuteen

 

5G-verkon kotimaisuutta piti turvallisuuden kannalta erittäin tai melko tärkeänä 75 prosenttia vastaajista.

 

Väittämästä ”Suomessa on laadukkaat ja kattavat mobiiliverkot” oli täysin tai melko samaa mieltä 74 prosenttia. Mobiiliverkon käyttö on Suomessa laajalle levinnyttä. Esimerkiksi Ruotsissa koteihin asennettu valokuitu on valtavirtaa.

 

”Suomessa mobiili on ensisijainen verkko, ja siksi sen turvallisuus ja nopeus ovat niin tärkeitä. Ja onhan meillä Suomessa ainutlaatuinen tilanne: kaikkialla on hyvät ja kohtuuhintaiset mobiilipalvelut, mitä suomalaiset osaavat todella arvostaa”, Koistinen sanoo.

 

Subjektiivinen kokemus mobiiliverkon laajuudesta saa tukea hiljattain julkaistusta mobiiliverkkojen laatua koskevasta tutkimuksesta, jossa suomalaiset verkot pärjäsivät erinomaisesti. 2,3 miljardin mittaustapahtumaan perustuvassa tutkimuksessa Suomen ykköseksi nousi Telia, ja Suomi sijoittui kansainvälisessä vertailussa toiseksi.

 

Itsenäinen 5G-verkko on mobiiliteknologian uusinta kärkeä, ja siinäkin kaksi kotimaista toimijaa yhdistävät osaamisensa. Telian itsenäinen 5G-verkko on rakennettu kokonaan Nokian laitteilla, ohjelmistoilla ja palveluilla.

 

”Itsenäinen 5G-verkko parantaa kotitalouksien mobiiliyhteyksiä, koska mahdollisuus verkon viipalointiin lisää sen tehokkuutta. Tässä teknologiassa olemme maailman huipulla, ja on hienoa, että kumppanina siinä on arvostettu ja kotimainen Nokia”, Koistinen iloitsee.

 

Oman alueen palvelut kiinnostavat

 

5G-verkon tulo omalle asuinalueelle on vielä monille suomalaisille uusi tieto. Kaikille ei ole välttämättä selvää, mitä se merkitsee. Kolmannes vastaajista ei tiennyt, onko omalla asuinalueella 5G-verkko. Silti 66 prosenttia vastaajista oli valmis harkitsemaan 5G-liittymän hankintaa lähivuosina, jos heillä ei vielä ollut sellaista.

 

”Kiinnostus on selvästi kasvamassa, sillä kaiken ikäiset suomalaiset ovat halukkaita harkitsemaan hankintaa. Vaikka asumme harvaanasutussa Suomessa, meillä on silti erinomaiset yhteydet”, Janne Koistinen sanoo.

 

Uudelta teknologialta odotetaan parempaa kuvan laatua suoratoistopalveluita käytettäessä. Liittymän jo hankkineet arvostavat myös liittymän nopeutta ja mahdollisuutta jakaa nettiä useamman laitteen kesken.

 

5G-hankintoja ja mielipiteitä koskeva kysely toteutettiin loka–marraskuun vaihteessa. Vastaajina oli tuhat 18–79-vuotiasta suomalaista. Bilendi Oy:n toteuttaman tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaisten väestöjakaumaa.

 

 

Teksti: Leeni Peltonen
Kuva: Otto Uotila

 

--

 

Lue myös

 

Telian toimitus
Telialainen
Telialainen

Jaa artikkeli

https://yhteiso.telia.fi/t5/5G-artikkelit-ja-uutiset/Mita-suomalaiset-haluavat-5G-lta-Luotettavuus-ja-turvallisuus/ba-p/231686
Linkki kopioitu
4 kommenttia 👇