Chat tukossa

Kovin tukkoinen on chat ollut viimepäivinä 🙂 Olen nyt kolmatta päivää kokeillut aloittaa sielä keskustelua (useana eri kellonaikana, monta kertaa päivässä), mutta aina jono on täynnä. AdBlockin kanssa on aiemmin toiminut; kokeilin ottaa sen pois päältä -> ei vaikutusta suuntaan tai toiseen.

20 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

Totta turiset @Larpster . Jonoa on tosiaankin riittänyt. Keskiviikkoiltana oli hetkiä jolloin ei pääsyt edes jonottamaan ja eilen aamusta oli heti samanlainen tilanne. Meiltä on lähtenyt nippu asiakaskirjeitä viime viikkojen aikana ja ne yleensä työllistävät aika tavalla. Toki monella on myös laskussa eräpäivä kuun vaihteessa ja silloinkin yhteydenottoja tulee enemmän. Tarkistin jonotilanteen juuri nyt ja jonossa näytti olevan alle viisi asiakasta. Eli tällä hetkellä asiointi sujuu näppärästi!

Miten voi olla mahdollista, että chat on nytkin tukossa? Olen yrittänyt päästä läpi nyt viisi päivää eri ajankohtina. Kuun vaihteesta on aika tavalla jo aikaa kulunut.. Olisiko mahdollista, että resursoitte chattianne vähän paremmin?

Saan ainoastaan viestin "Voi harmi! Chatin jono juuri nyt täynnä, emmekä voi antaa sinulle vuoronumeroa
Kerron heti, kun jonosta vapautuu paikka.". Kokeiltu monilla eri tietokoneilla ja kännyköillä, mutta tilanne aivan sama. Todella surkeaa palvelua.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Hei @Kayttajako ja tervetuloa Telia Yhteisöön!

Kokeileppa nyt uudelleen sinne chattiin, äsken kokeilin itse ja vain 1 oli jonossa.

Kiitos! Ihanaa fanittaa firmoja! :)

Chat sanoo edelleen, että jono on täynnä. Meneekö jono täyteen yhdestä jonottajasta?

Kunniamerkki +14

Itse olen huomannut että monesti puhelimella saa nopeammin ja paremmin hoidettua asiat. Chatissa sama asiakaspalvelija palvelee yhtäaikaa useampaa asiakasta ilmeisesti niin vastauksia saa toisinaan odottaa aika pitkäänkin.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Kayttajako kirjoitti:

Kiitos! Ihanaa fanittaa firmoja! :)

Chat sanoo edelleen, että jono on täynnä. Meneekö jono täyteen yhdestä jonottajasta?

Ei mene :smileyhappy:

Hetki sitten jonossa oli 11 ihmistä. Muistat vain laittaa ennakkoon kysymyksesi, niin olet jonossa.

Millä tavalla laitan tässä kohtaa kysymyksen?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Merja_J kirjoitti:

Meiltä on lähtenyt nippu asiakaskirjeitä viime viikkojen aikana ja ne yleensä työllistävät aika tavalla.

Vinkki: lisätkää Omille Sivuille tarjouksien kytkennät ja liittymien irtisanomiset, niin nämä asiat voi halutessaan hoitaa ruuhkauttamatta asiakaspalvelua.

@irritus kirjoitti:

Hyvä idea! Koska tällaisen saisi toimintaan?

Kunniamerkki +14

@Kayttajako kirjoitti:

@irritus kirjoitti:

@Merja_J kirjoitti:

Meiltä on lähtenyt nippu asiakaskirjeitä viime viikkojen aikana ja ne yleensä työllistävät aika tavalla.

Vinkki: lisätkää Omille Sivuille tarjouksien kytkennät ja liittymien irtisanomiset, niin nämä asiat voi halutessaan hoitaa ruuhkauttamatta asiakaspalvelua.

Hyvä idea! Koska tällaisen saisi toimintaan?

Tarjousten kytkennästä en tiedä, mutta irtisanomista epäilen vahvasti että tulee koskaan. Ei operaattorin kannata irtisanomisia liian helpoksi tehdä asiakkaan kannalta. Valitettavasti.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@tilasto kirjoitti:

Tätä varten on palvelupyyntö-lomake:
https://www.telia.fi/kirjautuneille/lomakkeet/palvelupyynto

Löytyy myös Liittymäni ja palveluni -sivun kaikkien liittymien hallintasivuilta kyseinen "Tee vikailmoitus / jätä yhteydenottopyyntö"-linkki. Telia TV mobiilipalvelun kanavapaketteja voi irtisanoa Telia TV > Kanavapaketit > Käytössäsi nyt.

Jos haluaa uudistaa tai katsoa uutta sopivaa tarjousta liittymään, niin kannattaa kurkata "Päivitä liittymä". Paketin voi vaihtaa kerran kuukaudessa. Jos liittymään haluaa kytkeä tai muokata lisäpalveluja esimerkiksi Kamu, vastaaja ja salainen numero, niin nämä löytyvät sitten Lisäpalvelut-välilehdeltä. Itselläni ei ole ollut tarvetta, koska olen ollut todella tyytyväinen nykyiseen. Turha sitä on kikkailla liikaa. Lisäksi kannattaa tutustua Minun Telia -sovellukseen, mutta sieltä ei löydy vieläkään palvelupyyntö-lomaketta. Ehkä jonain päivänä :)

Kunniamerkki +14

Löytyyhän sieltä palvelupyyntö. Kyse olikin nyt siitä, että omilla sivuilla olisi painike "päätä sopimus" liittymän tiedoissa.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@tilasto kirjoitti:

Löytyyhän sieltä palvelupyyntö. Kyse olikin nyt siitä, että omilla sivuilla olisi painike "päätä sopimus" liittymän tiedoissa.

En usko, että sellaista "tuhoamispainiketta" tulee väärinkäytöksien takia vai tarkoititko sellaista missä tulisi lomake ikkunamuodossa valmiiksi henkilö- ja liittymätiedot täytettynä ja sitten vahvistetaan lopuksi käsiteltäväksi irtisanomispyyntö? :smileyhappy:

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Sekunti kirjoitti:

Jos haluaa uudistaa tai katsoa uutta sopivaa tarjousta liittymään, niin kannattaa kurkata "Päivitä liittymä".

Kävin tuolla, mutta siellä ei ollut mitään tarjousta, ainoastaan listahinnat. Saamani kirjeen mukaan liittymäni hinta nousee ensi kuussa, joten tarttis tehrä jotain.

@Sekunti kirjoitti:
En usko, että sellaista "tuhoamispainiketta" tulee väärinkäytöksien takia

Sivustolta voi kuitenkin tilata uusia palveluita. Jos väärinkäytökset halutaan täysin eliminoida, myös uusien palveluiden tilaaminen tulee poistaa Omilta Sivuilta väärinkäytösten takia.

Toki, virheklikkaukset irtisanomispainikkeen yhteydessä on syytä estää esimerkiksi kentällä, johon tulee kirjoittaa vaikka oma nimi tai sana  v a h v i s t a n .

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Saamani kirjeen mukaan liittymäni hinta nousee ensi kuussa, joten tarttis tehrä jotain.

Kaikkiin liittymiin tulee roaming-maksu - halusi sitä tai ei :smileyvery-happy:

Kunniamerkki +14

Niin, miksi asiakasta täytyisi jotenkin erityisesti suojella siinä kohtaa kun hän haluaa laskusta eroon (irtisanoa palvelun) mutta ei silloin kun hänelle tuotetaan lisää laskua (tilaa joku palvelu omilta sivuilta).

Jep, saivartelua sanon minä!

Minulla on vielä vanha liittymä. Toivottavasti tuo maksu ei nyt nouse? Mitään ilmoitusta en ole ainakaan saanut.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Kayttajako, hinnankorotukset tapahtuvat liittymätyyppi kerrallaan. Heinäkuussa nousee ainakin Liikkuva Netti Etu Plus-liittymän hinta.

Mikäli sinulla on jokin muu liittymä, Telia ilmoittaa kyllä korotuksista erikseen sitten kun ne ovat juuri sinun liittymällesi ajankohtaiset.

@Sekunti, ehdotit liittymän irtisanomista palvelupyyntö-lomaketta käyttämällä. Noh, kyllähän se toki onnistuu niinkin, mutta palvelupyynnöt ruuhkauttavat asiakaspalvelua siinä missä puhelin- ja chat-yhteydenototkin.

Minua harmittaa aina, kun joudun Netflixin perumaan. Joudun jonottamaan heidän asiakaspalveluun ja perustelemaan syyni irtisanomiselle. Sitten he yrittävät antaa muutaman kymmensenttisen halvemman kuukausimaksun 3kk ajan, jotta en irtisanoisi. Lopulta saan kuitenkin irtisanottua liittymäni, mutta helppoa se ei ollut.

Kuulostiko nykyaikaiselta? Hei telian väki jos luette, älkää tarrautuko vanhaan! Muuten teille tulee loppu.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Sekunti, ehdotit liittymän irtisanomista palvelupyyntö-lomaketta käyttämällä. Noh, kyllähän se toki onnistuu niinkin, mutta palvelupyynnöt ruuhkauttavat asiakaspalvelua siinä missä puhelin- ja chat-yhteydenototkin.

Toki, mutta sinun ei tarvitse jonottaa vaan tarvittaessa asiakaspalvelu ottaa yhteyttä vielä jälkikäteen kun alkavat käsittelemään :smileywink:

Vastaa