Sonera Stoori


Moikka kaikille!

 

Sain viime loppusyksystä idean lähteä toteuttamaan videoblogisarjaa Sonerasta. Videoblogisarjan julkaisu tähdättiin keväälle 2015. Niin se aika rientää, koska keväthän on täällä!

 

Alkuvuoden aikana nimeksi muodostui Sonera Stoori ja päätin, että toteutan ihka ensimmäisen Stoori–jakson mistä muualtakaan kuin Lahesta. Kotikaupunki tuntui luonnolliselta lähtöpaikalta. Alku on ollut itselleni aikamoinen kastautuminen kuvaamisen ja editoimisen ihmeelliseen maailmaan. Lähtötaso on allekirjoittaneella nolla, joten matalalta ponnistetaan!

 

Alkuun minulla oli pelkkä idea, joten tarvitsin ihmiset Soneralta mukaan toteuttamaan täysin uutta konseptia kanssani. Tarkoitus onkin toteuttaa Sonera Stoori yhteistuumin – kirjavalla väkijoukolla!

 

Sonera Stoori – Lahti

 

Ensimmäiseen jaksoon valitsin päätähdiksi asiakaspalvelumme Elinan ja Klaanissakin kirjoittelevan @NikoNo:n. Molempien kanssa on tullut vietettyä nuoruusvuosia koulunpenkillä ja kummankin työtehtävät ovat hieman muuttuneet viimeisen vuoden aikana. Rautaiset ammattilaiset puhelin- ja someaspassa on hyvä nostaa esille.

 

Tässä ensimmäinen jakso:

 

Videolla puhuttu henkilöhaastattelu tulee ensi viikon puolella ja seuraava kaupunkia koskettava jakso hieman pohjoisemmasta on tarkoitus julkaista 17.4.!

 

Olisin erittäin kiitollinen kommenteista ja palautteista! Niiden pohjalta osaan viedä Sonera Stooria asiakasystävällisempään suuntaan ja pystyn kuvaamaan asioita mitkä juuri teitä kiinnostavat.

 

Mutta vedetään pääsiäinen happea välissä ja jatketaan Stoorin tekemistä heti pääsiäisen jälkeen seuraavasta kaupungista. :smileyhappy:

 

Oikein hyvää pääsiäistä minunkin puolestani!

 

Jari@SoneraPartio

 


21 kommenttia

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

Mahtavaa duunia Jari! Oli mielenkiintoinen kokemus olla itsekkin mukana videolla :)

Idea erittäin hieno? Kuvauksen toteutusta kannattaa kuitenkin jatkossa vielä hieman hioa?✂️Muutama huomio? ja vinkki?kuvauksen totetuksen osalta. Haastattelu osuuksien (erityisesti Elinan osuus) ännityksen tasapaino hieman pielessä, eli haastateltavan ääni hukkuu taustameluun, joka tulis pyrkiä rajoittamaan jo kuvaus tilanteessa ja/tai vaimentaan viimeistään editoinnissa. Ulkoisen mikin? käyttö helpottaa ännityksen osalta hommaa huomattavasti. Kuvauksen osalta erityisesti haastatteluosuuksissa on paha tynnyrivääristymä?, jonka korjaus on yksinkertaisinta kuvaustilanteessa kameraa siirtämällä⬅️➡️, tai käyttämällä laadukkaampaa optiikka? Tynnyrivääristymän korjaaminen editointivaiheessa videosta? ei ole lainkaan niin simppeliä, kuin digikuvista? ja kuvatessa kannattaakin pyrkiä välttämän zoomin ääripään laajakulmaaa ja miettimään kameran sijoitusta suhteessa kuvattavaan, sekä myös kuvauskohteen taustaa.

Elinan äänen huono kuuluminen häiritsi, läppärissä äänet täysillä. Tynnyrivääristymä ei haitannut, tahallista ?

Moro!

 

Kiitos  ja @PasiS kommenteista! Äänen kanssa huomasin itsekin vajavaisuuksia varsinkin Elinan haastattelussa. Elinan ääni on hiljainen, joten ulkoinen mikrofoni olisi tässä tapauksessa ollut varmasti hyödyllinen. 

 

Videot on kuvattu GoPro Hero 4:lla, joten kuva on siksi hassu ja "poikkeava". Luo mielestäni ihan mukavan vaihtelun normaalille kuvalle! 

 

Mukava kuulla, että idea on maistunut. Tarkoitus olikin tehdä jotain täysin erilaista. :smileyhappy: 

 

    

Pääsiäinen alkaa olemaan ohitse ja Sonera Stoorin seuraava kiertuekaupunki kutsuu! Huomenna lähdetään Jyväskylään. Alustavasti Twitterin puolella jo kyselinkin vinkkejä ihmisiltä, että mikä on Jyväskylän juttu? Onko täällä Klaanissa jyväskyläläisiä paikalla? Apunne eri paikoista otetaan avosylin vastaan. Katsotaan mistä saadaan kuvamateriaalia.  

 

Itselle tulee Jyväskylästä mieleen ensimmäisenä JYP, Happee, JJK ja Neste Rally! Urheilun seuraajana ei tule yllätyksenä, että ensimmäisenä nämä pyörivät päässä. Olen kerran käynyt vuosi sitten vappuna Jyväskylässä, joten pieni turistikierros siellä suunnalla on varmasti tarpeen. :smileyhappy:

 

 

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

@JariVil kirjoitti:

Pääsiäinen alkaa olemaan ohitse ja Sonera Stoorin seuraava kiertuekaupunki kutsuu! Huomenna lähdetään Jyväskylään. Alustavasti Twitterin puolella jo kyselinkin vinkkejä ihmisiltä, että mikä on Jyväskylän juttu? Onko täällä Klaanissa jyväskyläläisiä paikalla? Apunne eri paikoista otetaan avosylin vastaan. Katsotaan mistä saadaan kuvamateriaalia.  


 


Itselle tulee Jyväskylästä mieleen ensimmäisenä JYP, Happee, JJK ja Neste Rally! Urheilun seuraajana ei tule yllätyksenä, että ensimmäisenä nämä pyörivät päässä. Olen kerran käynyt vuosi sitten vappuna Jyväskylässä, joten pieni turistikierros siellä suunnalla on varmasti tarpeen. :smileyhappy:


 


 




Jyväskylän kiertue jo takana. Millaista tavaraa olisi luvassa sieltä? Olisiko heittää teaseriksi jotakin kuvamatskua @JariVil? :)

Jyväskylän setti on tosiaan takana ja juuri alan perkaamaan parin päivän saldoa. Sen verran julkaisuajankohtia paljastan, että tiistaina 14.4 on luvassa Lahen haastattelu Nikon&Elinan kanssa ja hieman samassa yhteydessä tietoa Steissi-tiimin toiminnasta. Kyseinen tiimi toimii eri paikkakunnilla työhyvinvointia edistäen.

 

Jyväskylän molemmat jaksot julkaistaan perjantain 17.4. Sisällöstä voin paljastaa, että teknisiä juttuja on luvassa ja pala Soneran sydäntä :smileywink:

 

Teaseria lyön tulille mahdollisimman pikaisesti. Malttia! :smileyhappy:

 

 

Sonera Stoori jatkuu!

 

Toisessa Lahden jaksossa haluan tuoda esiin Steissi-tiimin, joka vaikuttaa ympäri Suomea eri paikkakunnilla. Alueellisesti toimiva Steissi sisältää yhteensä 8 eri kaupunkitiimiä.

 

Steissi edistää työhyvinvointia ja järjestää erilaisia koulutuksia. Lahden suunnalla on järjestetty esim. viime vuoden aikana juoksukouluja, joissa keskityttiin kuntojuoksun ydinasioihin. Tänä keväänä on tarkoitus perustaa pyöräilystä innostuneiden kesken oma kerho, joka viikottain pyöräilee 1-1,5h lenkin vaihtelevissa Lahden maisemissa.

 

Steissi mahdollistaa lainattavia välineitä helpottamaan työpäivää ja lisäämällä potkua arkeen: kipukoukku, jyväsäkit, verenpainemittarit ja shiatsutuolit. Tiimi vastaa myös Lahden kuntosalin ylläpidosta.

 

Mutta se lyhyesti Steissistä! Käydään moikkaamassa muissakin kaupungeissa Steissi-tiimin toimintaa.

 

Haastatteluosiossa halusin kysyä Nikolta ja Elinalta hieman vapaampia kysymyksiä.

 

Mikä on Lahtelaisinta mitä tiedätte? Vapaasti kommenttia peliin!

 

Mun on helppo nähdä Lahden hienot asiat, kun en ole kotoisin täältä.

Mulle lahtelaisinta on radiomastot ja hyppyrimäet. Salppurin kisat muistuu mieleen jo lapsuudesta, jolloin niitä seurattiin telkkarin välityksellä.

Aikaisemmin uraa sisustusmyyjänä tehneenä mulle lahtelaisinta lahtelaisuutta edustaa huonekaluteollisuus. Kotonani siitä muistuttaa päivittäin mummolta perityt Nupposen ja Askon vanhat mööbelit, jotka aikanaan Lahdesta Rovaniemen kautta pohjoiseen mummolle ovat kulkeutuneet. Nyt ne on minun olohuoneessani täällä Lahdessa :womanwink:.

Hyviä nostoja @TuizeKoo! Useimmiten Lahesta nousee pinnalle muusikot ja urheiluseurat, mutta hyvä nostaa huonekaluteollisuus myös keskusteluun. Itselläkin on kotosalla Askon sohva, joka on tehty aivan kivenheiton päässä Lahessa.

 

Seuraavat jaksot Jyväskylästä tulevatkin jo perjantaina! :smileyhappy:

Tälle päivälle suunniteltu Stoorin julkaisu Jyväskylän suunnalta viivästyy ensi viikon puolelle. :smileysad:

 

Kuvaukset kuitenkin jatkuvat normaali tahdilla ja jatkan ensi viikon puolella Stooria Vaasan suunnalta, jossa haastattelen Klaanipäällikkö @TeroRe:ä.

 

Onko teillä arvon klaanilaiset esittää hänelle kysymyksiä Klaanista tai yleisesti? Mielelläni ottaisin haastatteluun kysymyksiä suoraan teidän suunnastanne. :smileyhappy:

Päätös, ettei Klaanissa käsitellä asiakastietoja vaativia ongelmia ollenkaan, aiheuttaa jatkuvasti kummastusta. Vanhalla Soneran keskustelupalstalla ja muiden operaattorien palstoilla nämäkin ongelmat ratkesivat/ratkeavat, joten satunnaisille Klaaniin eksyneille tämä ei ole ollenkaan selvää. Ohjaaminen chattiin tai Facebookiin voi tuntua epäkohteliaalta varsinkin silloin, kun kyseessä on Soneran moka. TeroRe:ltä voisi kysyä miksi tähän on päädytty ja ovatko he itse tyytyväisiä nykytilanteeseen. 

Moikka @PasiS!

 

Klaani tullaan käsittelemään yleistasolla läpi, joten tämä asia tullaan huomioimaan haastattelussa. Hyvä kysymys, kiitos siitä! Miten sinun mielestäsi asiaa tulisi viestiä jatkossa eri tavalla, että Klaani palvelisi käyttäjiä paremmin? :smileyhappy:

Jossain näkyvämmässä paikassa se saisi olla kuin Klaanin ohjeissa. Eihän niitä kukaan lue.

Sonera Stoori jatkoi matkaansa pääsiäisen jälkeen Jyväskylään!

 

Jyväskylän suunnalla toimii moni tekninen osaaja, joten haastattelupenkkiin istui tällä kertaa kuluttaja-asiakkaille suunnatun vikapalvelun tiimiesimies Markku Anttila. Kyselin Markulta Vikapalvelun käytännöistä tarkemmin. Mitkä ovat yleisimmät yhteydenotot vikapalveluun ja kuinka tärkeää onkaan kuuluvuuspalautteen jättäminen?

 

 

Toisessa jaksossa keskityimme enemmän Markun työhön tiimiesimiehenä. Miten esimiestyöhön panostetaan Soneralla ja minkälainen tiimi Markulla on?

 

 

Jyväskylä oli itselleni vieras kaupunki, mutta tykästyin kovasti ympäristöön ja ihmisiin. Porukka oli hyväntuulista ja auttavaista. Jäi lämmin fiilis vierailusta.

 

Seuraavana julkaisuvuorossa on Vaasa ja siellä haastatteluvuoron saa Klaanipäällikkö Tero Revonmäki. Vaasan suunnalta jaksot tulevat toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Seuraavana vuorossa oli Vaasa!

 

Sonera Stoori jatkoi matkaansa Klaanipäällikkö @TeroRe vieraaksi Vaasaan. Ensimmäisessä jaksossa keskityimme Vaasan toimipisteeseen ja Sonera Klaaniin. Mikä on Sonera Klaani?

 

 

Toisessa jaksossa keskustelemme Teron kanssa hänen työstään yhteisömanagerina. Mikä on yhteisömanageri ja mitä Teron työhön kuuluu?

 

 

Seuraava jakso purkitettiin eilen Rovaniemen suunnalla ja sen julkaisu on viikon päästä perjantaina 15.05.!

 

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Kiitos Jari, oli mukava olla mukana Stoorissa :)


 


@PasiS, tsekkaas videot läpi, ensimmäisessä vastaan kysymykseesi. Ja tuosta että asiasta kerrotaan nyt ohjeissa jotka löytyvät mutkan takaa, tähän tulee lähiaikoina muutos :)

Kiitos Jari, on tosi kiva päästä kiertämään Soneran toimipisteitä näin virtuaalisesti! Työasusta huolimatta Klaanipäällikkö ei taida kuitenkaan viestiä savumerkein, vaan ihan niinkuin aidot #digitalist'it konsanaan. Hienoa työtä!

Sonera Stoorin seuraava ja pohjoisin jakso kuvattiin viikko sitten Rovaniemellä! Tällä kertaa tutkailimme asiakaspalvelua vuorosuunnittelun ja resursoinnin näkökulmasta. Minkälainen työtehtävä on varmistaa palvelutaso?


 



 


Toisessa jaksossa keskityimme Heidi Koivuperän uraan Soneralla. Heidi on aloittanut uransa Soneralla n. 8 vuotta sitten kesätyöntekijänä. Miten työtehtävät ovat muuttuneet näiden vuosien aikana?


 



 


Seuraavaksi Stoori lähtee Turkuun. Turun jaksot julkaistaan 29.5!


 


 

Hyvää viikonalkua!

 

Sonera Stoori matkasi pohjoisesta takaisin etelään ja tarkemmin Turkuun. Kaksipäiväisen reissun aikana tutustuin toimipisteeseemme, joka sijaitsee aivan Turun keskustassa ja valmennuksen eri henkilöihin. Kuuluisat jokilaivat jäivät valitettavasti tälläkin kertaa käymättä. Ehkä ensi kerralla ehtii tutustumaan niihinkin tarkemmin.

 

Sonera Stoorin ensimmäisessä Turun jaksossa käymme läpi Ronja Rosmanin kanssa asiakaskokemusta, joka on hänelle kuin lempilapsi. Kävin Ronjan Asiakaskokemus-koulutuksessa ensimmäisenä päivänä ja siellä heräsi paljon kysymyksiä. Mistä koostuu hyvä asiakaskokemus?

 

 

Toisessa jaksossa keskustelimme palautteen jättämisestä Soneralle. Missä voi jättää palautetta ja miten niihin reagoidaan?

 

 

Seuraavat ja viimeiset jaksot Sonera Stoorista kuvataan tällä viikolla Sonera Kaupoista. Tutustutaan kauppojen toimintaan ja samalla uuteen B2B Corner-toimintamalliin. Helsingissä kuvattavat jaksot tulevat katsottavaksi perjantaina 12.6.!

 

 

 

Sonera Stoorin viimeiset jaksot on julkaistu! Kahdessa viimeisessä jaksossa tutustutaan Sonera Kauppojen maailmaan.

 

Ensimmäisessä jaksossa pureudumme Sonera Kauppojen arkeen Jan Enckelmanin kanssa, joka toimii myyjänä Kampin liikkeessä. Mitä tuleekaan huomioida, kun asioi Sonera Kaupassa ja mitä kaikkea Sonera Kaupasta saa?

 

 

Toisessa Helsingin jaksossa käymme läpi Joseph Al-Sharafin kanssa yritysasiakkaille suunnattua B2B Corner -konseptia. Mikä on B2B Cornerin idea? Suosittelen tutustumaan cornereihin ja piipahtamaan joko Lahden tai Helsingin pisteissä.

 

 

Sonera Stoori on nyt päätöksessä ja 12 jaksoa on purkissa. Haluan kiittää kaikkia osallistuneita ja taustalla mukana vaikuttaneita.

 

Kiitos kaikille!

Vastaa