Minun Telia - Uudet ominaisuudet, palautteet ja kehitysideat

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Minun Telia, eli aiemmin Omat sivut tai Telia.fi asiakassivut ovat varmasti monille tuttu paikka omaan asiakkuuteen liittyvien asioiden hoitamisessa. 

Minun Teliaa on ahkerasti päivitetty vuosien kuluessa, ja uusia toiminnallisuuksia tuodaan sivustolle helpottamaan ja nopeuttamaan asiointia kanssamme. 

Tähän liittyen laitoinkin tämän keskustelun pystyyn! Hymiö Onnellinen

Haluaisimme kuulla teidän Yhteisöläisten palautteita ja kehitystoiveita liittyen asiakassivuihin ja niiden käyttöön. Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita, toiveena olisi saada sivuihin liittyen vapaata keskustelua aikaisiksi puolin ja toisin.

Ketjussa on mukana omien sivujen asiantuntija, ja niiden parissa kehitystyötä tekevä @KalleMic. Hän tulee myös tähän keskusteluun kertomaan tehdyistä uudistuksista ja päivityksistä, sekä myös kyselemään teidän mielipiteitä mahdollisista suunnitelmissa olevista uusista toiminnallisuuksista. 

Tervetuloa mukaan keskustelemaan, sana on vapaa!

Päivitetty 10/2020 aloitukseen maininnat sivujen nimestä nykyisin Minun Teliana.

32 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Tervehdys!

Omat Sivut ovat mielestäni käytännölliset ja siihen on tuotu ajan saatossa mittavia uudistuksia, joten iso kiitos! Listaan tähän muutamia ideoita, joita tulvi mieleeni...

1. Liittymien irtisanominen itsepalveluna

2. Omien etujen ns. asettelu selkeämmin esim. laitetarjoukset lisätietoineen. Nykyinen sivu on aika kankea, jossa on selvästi liikaa "Tsekkaa"-painikkeita. Esimerkiksi tämä sivusto on visuaalisesti aseteltu paremmin.

3. "Laitteet"-osio (?), josta voi tarvittaessa ladata takuutodistuksen ostetusta laitteesta tai nähdä onko minulla käytössäni vuokralaitteita esim. Telia TV -digiboksi. Toinen osio, jota toivoisin olisi sopimukset.

4. Telia TV -laitteiden hallinta itsepalveluna, josta näen mitkä laitteet ovat käytössä ja tarvittaessa voin vapauttaa seuraavan laitteen käyttöön tai nollata ne kaikki.

5. Laskuarkiston tuominen "Laskut ja viestit"-osioon

6. Mahdollisuus nähdä uusi eräpäivä, kun tekee siirron "Laskut ja viestit" -osiossa. Tällä hetkellä pitää itse raapustaa ylös, kuten viestissä ilmoitetaan.

7. Viestilaatikko, jossa voi ns. keskustella asiakaspalvelijan kanssa eli esim. palvelupyynnön tapaisesti

8. Sivu- tai ylävalikko eli siirtyminen esim. laskuista omiin tietoihin olisi entistä jouhevampaa ↔️

9. Ruotsin ja englannin kielen tuki sivustolle

10. Tekoäly on yksi, jota sivulle saa tuoda mutta kysymys kuuluu mitä?

Vähän liikaakin kaikkea kehitysideoita, kuin risuja! Mutta näistä on ainakin hyvä aloittaa keskustelemaan ja ruksimaan mikä ei ole missään nimessä toteutuskelpoinen ?

Mikä juttu on, että kanavapakettien poistaminen ei toimi? Ts. "Poista palvelu" painiketta painamalla se muuttuu harmaaksi, mutta paketti ei irtisanoudu. Asia pitää hoitaa aspakontaktilla, jolloin ensimmäisenä neuvotaan käyttämään tuota "Poista palvelu" painiketta paketin tiedoissa, ennen kuin menee perille ettei se toimi. Sitten "tarkistetaan" jotain ja todetaan, että joo ei toimikaan ja suostutaan irtisanomaan.

Täällä kerrotaan epämääräisesti ettei jossain tapauksissa onnistu poisto. Olisiko mahdollista tietää onko kyseessä siis vika, ominaisuus vai arpapeli? Jos ominaisuus niin mitkä edellytykset poiston onnistumiselle on?

Heipähei!

Kiitoksia @SannaMKoo tosiaan keskustelun aloituksesta ja avauksesta. Työskentelen tosiaan Omien Sivujen parissa ja vastaan sen kehityksestä ja olen jonkin aikaa miettinyt, että mitä kautta pääsisin parhaiten keräämään palautetta siitä mikä toimii ja mikä ei ja toki isona toiveena oli myös päästä keskustelemaan näistä suoraan asiakkaiden kanssa. Yhteisöhän tosiaan toimii enemmän kuin hyvin tällaiseen joten tässä sitä nyt ollaan.

Pienenä alustuksena vielä, että meillä on kehitysputkessa jo paljon tuloillaan, mutta osa asioista vie tietysti enemmän aikaa, että saadaan julkaistua mutta näistäkin on hyvä keskustella. Eli vaikka täältä jokin asia nousisi niin se ei välttämättä heti ole tulossa Omille Sivuille, mutta täällä voin sitten päivitellä tilannetta, kun asian kanssa edetään :smileyhappy:

Voisin nyt vastata näihin nostettuihin asioihin, vaikka viestistä tuleekin hieman pitkä:

1. Liittymien irtisanominen itsepalveluna On kehityslistalla.

2. Etujen nostaminen selkeämmin Tuota Omien Sivujen Dashboardia ollaan mietitty, että miten siitä saataisiin tulevaisuudessa toimivampi ja siinä yhteydessä parannetaan myös noita etujen nostoja. Tälle ei varsinaista aikataulua vielä ole, mutta tiedossa on, että tuota sivua pitäisi parantaa.

3. Laiteosio Tällä hetkellä Omilla Sivuilla ei tosiaan esimerkiksi rahoituslaitteita näytetä ollenkaan vaan ohjataan ainoastaan tuonne rahoitusportaaliin josta näkee laskut yms. Napataan tämä tutkittavien listalle, että miten iso työ olisi tehdä tällainen. Telia TV:n laitteet näkee kyseisen Telia TV tuotekortin takaa, sieltä näkee laitemallin mikä on käytössä. Toki nämä voisi olla niputettu yhteen osioon.

4. Telia TV-laitteiden hallinta itsepalveluna Omilla Sivuilla pystyy tällä hetkellä päivittämään digiboksin uudempaan malliin jos sellainen on saatavilla jolloin vanha laite pyydetään palauttamaan postitse Telialle. Mitä tarkoitat @Sekunti tuolla laitteiden vapauttamisella? Nuo laitteethan on sidottu Telia TV tilaukseen, eli jos palvelun irtisanoo niin laite palautetaan tai vaihtoehtoisesti jos laitteen vaihtaa uudempaan niin vanha laite palautetaan.

5. Laskuarkiston tuominen Laskut ja viestit osioon Tästä on itseasiassa pieniä väärinkäsityksiä. Tuoltahan pystyy katsomaan myös vanhat jo maksetut laskut. Kun lasku on maksettu niin lasku arkistoidaan automaattisesti ja ne löytyy sen jälkeen Laskut välilehdeltä Arkisto-valikon alta. Tähän tosin tehdään jossain kohtaa muutos, että ne eivät enää arkistoituisi automaattisesti, eli ne jäisivät siihen Kaikki viestit-osioon jolloin ne eivät menisi niin "piiloon" ja asiakas voi halutessaan sitten arkistoida laskun.

6. Mahdollisuus nähdä laskun uusi eräpäivä Tähän ei ainakaan toistaiseksi olla suunnittelemassa muutosta, Laskuarkistossa kun näytetään laskun alkuperäinen eräpäivä eikä ainakaan toistaiseksi tuoda näkyviin maksusopimuksia mitä on tehty. Mutta tätäkin pohditaan, että olisiko mitään järkevää ratkaisua.

7. Viestilaatikko On kehityslistalla

8. Navigoinnin parantaminen Navigoinnin uudistamista mietitään tälläkin hetkellä ja pohditaan eri vaihtoehtoja miten tämä olisi järkevin toteuttaa. Tällä hetkellä on hieman ongelmallista, että Omien Sivujen painikkeet katoavat, kun menee eri osioihin ja valikko pitää avata aina sivun yläkulmasta.

9. Ruotsin ja englannin tuki Omille Sivuille On kehityslistalla

10. Tekoälyä Omille Sivuille Tähän en valitettavasti ainakaan vielä osaa sanoa mitään :smileyvery-happy:

11. Kanavapakettien irtisanominen Tosiaan kuten tuolla toisessakin ketjussa oli jo sanottu, että tiettyjen alustojen kanavapakettien irtisanominen onnistuu ja tiettyjen ei ja nämä ei aina vaikuta täysin loogisilta, tähän en valitettavasti voi vaikuttaa. Mutta itseasiassa tuosta otan kopin, että Poista painike on näkyvissä ja kun siitä klikkaa niin se menee harmaaksi. Testaan vielä itse tuon miten tuo käyttäytyy, mutta olisiko parempi, että mikäli irtisanominen ei ole mahdollista niin Poista painike olisi harmaana alusta alkaen ja siinä olisi esim. lisäteksti että irtisanoaksesi paketin, otathan yhteyttä asiakaspalveluun ?

Tässä nyt ajatuksia jo nostetuista asioista. Todella hyviä ideoita myös teiltä! :smileyhappy:

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16
KalleMic  kirjoitti:

1. Liittymien irtisanominen itsepalveluna On kehityslistalla.

✔️

2. Etujen nostaminen selkeämmin Tuota Omien Sivujen Dashboardia ollaan mietitty, että miten siitä saataisiin tulevaisuudessa toimivampi ja siinä yhteydessä parannetaan myös noita etujen nostoja. Tälle ei varsinaista aikataulua vielä ole, mutta tiedossa on, että tuota sivua pitäisi parantaa.

Hakuna matata - päivä huoleton! Hieno homma, koska silloin se houkuttelisi paremmin ostoksille.

3. Laiteosio Tällä hetkellä Omilla Sivuilla ei tosiaan esimerkiksi rahoituslaitteita näytetä ollenkaan vaan ohjataan ainoastaan tuonne rahoitusportaaliin josta näkee laskut yms. Napataan tämä tutkittavien listalle, että miten iso työ olisi tehdä tällainen. Telia TV:n laitteet näkee kyseisen Telia TV tuotekortin takaa, sieltä näkee laitemallin mikä on käytössä. Toki nämä voisi olla niputettu yhteen osioon.

Telian verkkokaupan sivustolla ei tainnut olla asiakkaan tunnistautumista tai Telia-tunnuksella avulla (pl. Telia Rahoitus) eli jos maksaisi laitteen heti niin se laite takuukuitteineen näkyisi myös Omilla Sivuilla? Vähän tämän tyyppinen ajatus oli mielessä :smileyhappy:

4. Telia TV-laitteiden hallinta itsepalveluna Omilla Sivuilla pystyy tällä hetkellä päivittämään digiboksin uudempaan malliin jos sellainen on saatavilla jolloin vanha laite pyydetään palauttamaan postitse Telialle. Mitä tarkoitat @Sekunti tuolla laitteiden vapauttamisella? Nuo laitteethan on sidottu Telia TV tilaukseen, eli jos palvelun irtisanoo niin laite palautetaan tai vaihtoehtoisesti jos laitteen vaihtaa uudempaan niin vanha laite palautetaan.

Hups! Pieni korjaus.. viittasin tähän:

"KUINKA MONELLA ERI LAITTEELLA PALVELUA VOI KÄYTTÄÄ?

Voit kirjautua yhtä aikaa Telia TV -sovelluspalveluun viidellä eri laitteella ja katsoa sisältöä jopa kahdella laitteella yhtä aikaa. Palvelu muistaa käytössäsi olleet laitteet vuorokauden ajan. Jos olet ollut kirjautuneena viidellä laitteella vuorokauden aikana ja tarvitset kuudennen laitteen käyttösi, voidaan laitekirjautumiset tarvittaessa nollata Häiriöilmoitusten kautta. Tämän asian saat hoidettua nopeiten kirjautumalla sisään ja avaamalla oma chat asiakaspalvelijan kanssa (chat löytyy sivun oikeasta alakulmasta, häiriöilmoitukset arkisin 8–20.30, la-su 9–19.30).

Mikäli haluat käyttää palvelua useammalla laitteella yhtä aikaa, kannattaa avata useammat tunnukset ja tilata niihin haluamasi palvelut."

Olisi mukava nähdä laitehistoria mihin on kirjautunut yhtä aikaa Telia TV -palvelun hallintasivulla.

5. Laskuarkiston tuominen Laskut ja viestit osioon Tästä on itseasiassa pieniä väärinkäsityksiä. Tuoltahan pystyy katsomaan myös vanhat jo maksetut laskut. Kun lasku on maksettu niin lasku arkistoidaan automaattisesti ja ne löytyy sen jälkeen Laskut välilehdeltä Arkisto-valikon alta. Tähän tosin tehdään jossain kohtaa muutos, että ne eivät enää arkistoituisi automaattisesti, eli ne jäisivät siihen Kaikki viestit-osioon jolloin ne eivät menisi niin "piiloon" ja asiakas voi halutessaan sitten arkistoida laskun.

Aivan! Pääasia, että avoinna olevat laskut ovat pinnalla :smileyvery-happy:

6. Mahdollisuus nähdä laskun uusi eräpäivä Tähän ei ainakaan toistaiseksi olla suunnittelemassa muutosta, Laskuarkistossa kun näytetään laskun alkuperäinen eräpäivä eikä ainakaan toistaiseksi tuoda näkyviin maksusopimuksia mitä on tehty. Mutta tätäkin pohditaan, että olisiko mitään järkevää ratkaisua.

Minä kiitän ja kuittaan! 

7. Viestilaatikko On kehityslistalla

✔️

8. Navigoinnin parantaminen Navigoinnin uudistamista mietitään tälläkin hetkellä ja pohditaan eri vaihtoehtoja miten tämä olisi järkevin toteuttaa. Tällä hetkellä on hieman ongelmallista, että Omien Sivujen painikkeet katoavat, kun menee eri osioihin ja valikko pitää avata aina sivun yläkulmasta.

✔️

9. Ruotsin ja englannin tuki Omille Sivuille On kehityslistalla

✔️

11. Kanavapakettien irtisanominen Tosiaan kuten tuolla toisessakin ketjussa oli jo sanottu, että tiettyjen alustojen kanavapakettien irtisanominen onnistuu ja tiettyjen ei ja nämä ei aina vaikuta täysin loogisilta, tähän en valitettavasti voi vaikuttaa. Mutta itseasiassa tuosta otan kopin, että Poista painike on näkyvissä ja kun siitä klikkaa niin se menee harmaaksi. Testaan vielä itse tuon miten tuo käyttäytyy, mutta olisiko parempi, että mikäli irtisanominen ei ole mahdollista niin Poista painike olisi harmaana alusta alkaen ja siinä olisi esim. lisäteksti että irtisanoaksesi paketin, otathan yhteyttä asiakaspalveluun @Anonymous ?

Tuossa voisi olla "ponnahdusikkunan" virheilmoitus kuvailemallasi tavalla @KalleMic. Oli tuossa kyseessä jokin määräaikainen sopimus tms. mikä voisi vaikuttaa ? Kokeilitko eri selaimella?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Hei! Laitatteko jonnekin ylös mitä on kehityslistalla? Voisi olla huomattavasti helpompi seurata ketjua, kun alkaa pöhinä käymään...

@KalleMic@  kirjoitti:

11. Kanavapakettien irtisanominen Tosiaan kuten tuolla toisessakin ketjussa oli jo sanottu, että tiettyjen alustojen kanavapakettien irtisanominen onnistuu ja tiettyjen ei ja nämä ei aina vaikuta täysin loogisilta, tähän en valitettavasti voi vaikuttaa. Mutta itseasiassa tuosta otan kopin, että Poista painike on näkyvissä ja kun siitä klikkaa niin se menee harmaaksi. Testaan vielä itse tuon miten tuo käyttäytyy, mutta olisiko parempi, että mikäli irtisanominen ei ole mahdollista niin Poista painike olisi harmaana alusta alkaen ja siinä olisi esim. lisäteksti että irtisanoaksesi paketin, otathan yhteyttä asiakaspalveluun ?

No parempihan tuokin olisi kuin ei mitään. IMO paras olisi jos paketti vaatii irtisanomisen aspan kautta niin siitä olisi viesti ja koko painiketta ei olisi näkyvissä.

Tosiaan tuo loogisuuspuoli tässä sapettaakin eniten, kun asiakaspalvelijatkaan ei ole perillä siitä että tiettyjen pakettien irtisanominen ei onnistu ennekuin ovat lyöneet copy-pastella ohjeen ja sen jälkeen "tarkistaneet" jotain.

Tietysti paras olisi, että kanavapakettien tiedoissa olisi jo tilausvaiheessa tieto että miten paketti irtisanotaan, tosin ymmärrettävästi ei ole. En itse ainakaan tilaisi pakettia jos tietäisin ettei itsepalvelu sen osalta toimi.

@SekuntiTässähän on jo myönnetty, että painike ei toimi kaikissa paketeissa. Enkä tätä ottaisi puheeksi jos vika olisi ollut omassa päässä.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +12

Telia.fi -sähköpostia tulee käytettyä aniharvoin, mutta joskus ois mukava tarkistaa, mitä mainoksia ym. tiedotteita sinne on tullut - ja sit poistella niitä.

MUTTA erilliset spostin tunnukset ovat jossakin muinaisen sopimuksen syövereissä....

Voisiko kirjautuminen Telia.fi -sivustolle avata samantein myös pääsyn sähköpostiin - PLIIIIIIIIS!!!!

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +12

Puhelinlaskun erittelysivulla "perusmaksu"-osiota ei saa auki nähdäkseen, mistä se koostuu.

Esim. itselläni on joku paketti + rinnakkais-SIM, mutta näiden kohdalla näen aina vain yhteissumman - sen sijaan joka ikinen teksti- tai MM-viesti näkyy "viestit"-listalla.

Eikö perusmaksu-osion erittelyä mitenkään saisi näkyviin??

Hyvää keskustelua saatiin heti aikaan täällä!

Tosiaan käsitin väärin mitä tarkoitettiin tuolla Telia TV:llä ja laitteilla. Tosiaan Omilla Sivuilla ei ainakaan toistaiseksi käsitellä muuta kuin itse Telia TV:n tilauksen tilannetta, mutta ei sitä millä laitteella Telia TV on käytössä ja että näitä voisi vapauttaa, että voi käyttää uudella laitteella. Ainakaan toistaiseksi tähän ei ole tulossa muutosta, mutta hyvä nosto ja pistetään ylös.

Kanavapakettien tilauksiin ja irtisanomisiin ollaan tällä hetkellä juuri tekemässä isoa muutosta, joten tuohon irtisanomisen näkymään oli todella hyvä nosto, pyritään parantamaan tuota meneillään olevan kehityksen yhteydessä.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

@DigiHate@  kirjoitti:

Telia.fi -sähköpostia tulee käytettyä aniharvoin, mutta joskus ois mukava tarkistaa, mitä mainoksia ym. tiedotteita sinne on tullut - ja sit poistella niitä.

MUTTA erilliset spostin tunnukset ovat jossakin muinaisen sopimuksen syövereissä....

Voisiko kirjautuminen Telia.fi -sivustolle avata samantein myös pääsyn sähköpostiin - PLIIIIIIIIS!!!!

Ymmärrän hyvin kyllä toiveen, nykyisin eri tunnuksia ja salasanoja on vaikka mihin palveluihin. Kaikki eivät millään voi jäädä mieleen! :smileyhappy:

Telia tunnuksen taakse ei kuitenkaan ole mahdollista liittää sähköpostia, koska sähköposti luodaan aina erikseen. Sähköpostilaatikoita voidaan luoda useampikin (vaikka koko perheelle) omilla erillisillä tunnuksilla. Ja koska sähköposti on tietysti henkilökohtainen, ei sinne ole asiaa esimerkiksi liittymän omistajalla kenellä on taas pääsy asiakassivuille :smileyhappy:

Taisin selittää hitusen monimutkaisesti, mutta toivottavasti edes hieman selvensi!

@DigiHate@  kirjoitti:

Puhelinlaskun erittelysivulla "perusmaksu"-osiota ei saa auki nähdäkseen, mistä se koostuu.

Esim. itselläni on joku paketti + rinnakkais-SIM, mutta näiden kohdalla näen aina vain yhteissumman - sen sijaan joka ikinen teksti- tai MM-viesti näkyy "viestit"-listalla.

Eikö perusmaksu-osion erittelyä mitenkään saisi näkyviin??

Hmm, siellä seuraavalla sivulla pitäisi olla kyllä tarkempaa erittelyä vai ymmärränköhän nyt jotenkin väärin! 

Haluatko siis nähdä mitä siihen pakettiisi tarkemmin ottaen kuuluu, vai että mitä olet kuukausittain aina liittymiäsi käyttänyt?

Ainakin jos tilaat jatkuvan puheluerittelyn asiakassivuille (maksuton), niin joka kuukausi automaattisesti laskuarkistoon "puheluerittely" -painikkeen taakse latautuu vielä tarkempi näkymä koko laskun sisällöstä. Auttaisiko se tähän? 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Tuo 1. Liittymien irtisanominen itsepalveluna on ehdottoman tarpeellinen muutos. Asiakaspalvelulla tuntuu olevan niin paljon töitä, että osa tilauksista hukkuu kokonaan ja osa menee sarjassa pieleen. Heidän kuormaansa tulisi ehdottomasti keventää parantamalla Omien sivujen itsepalvelutyökaluja.

Tässä yksi esimerkki nykytilanteesta:

Keväällä taloyhtiö uusi laajakaistasopimuksensa, eikä sen päivittäminen onnistu Omilla sivuilla. Noh, tämänhän pitäisi onnistua chatissa, joten ei kun chat auki ja päivittämään. Liittymän päivityksestä sopiminen onnistui kyllä, mutta loppujen lopuksi mitään ei tapahtunut. Liittymä jatkoi toimintaansa vanhalla vuoden 2016 sopimuksella.

Sitten tuli tarve vaihtaa osoitetta. Olisin mieluiten avannut uuteen osoitteeseen kokonaan uuden liittymän ja irtisanonut vanhan hieman myöhemmin. Ensiksi mainittu olisi onnistunut Telian sivustolla mutta jälkimmäinen ei.

Näin ollen muutin sitten suunnitelmaa ja päätin yrittää siirtää liittymän chatissä uuteen osoitteeseen. Kuten viimeksikin, itse tilauksen jättäminen onnistui kyllä.

Kun liittymä sitten siirtyi, nopeus ja huoneistonumero olivat menneet sekaisin. Liittymä oli kytketty yläkerran naapurille. Ei muuta kuin chat auki. Korjauksessa menisi kuulemma päivä, mutta tekstiviesti liittymän uudelleensiirrosta tulikin jo parissa tunnissa.

Jännityksellä kytkin reitittimen päälle uudessa osoitteessa. Ainakin linkkivalo syttyi, antaen toivoa jonkinlaisesta yhteydestä.

Saatuani tietokoneenkin johdot paikoilleen, paljastui että liittymässä on vanha vuoden 2016 sopimuksen mukainen nopeusprofiili, jollaista tähän osoitteeseen ei pitäisi olla tarjollakaan.

Liittymän käyttö alkoi siis vikailmoituksen tekemisellä. Tästä seuraavana päivänä liittymä korjattiin ja se toimii vihdoin tilatun mukaisesti.

Että sillä tavalla. Jos Omilla sivuilla voisi oikeasti hoitaa liittymäasiansa, asiakaspalvelun aikaa olisi säästynyt neljän yhteydenoton verran.

Onko tää joku uus omnaisuus että    laskut&viestit osiossa  ei  ole  enään vähään  aikaan näkyny   lajakaista laskua chattikin on outoa  välillä ilmottaa  et 1   ennen mua ja  hetken päästä voi lukea et 4  kooajan vaihtelee .

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

@MMALINEN@  kirjoitti:

Kyllä minulla ainakin näkyy laskut ja viestit osiossa Laajakaista lasku ?

Vanhoja laskuja ei tietenkään siellä näy.

Chat kyllä on ruuhka-aikana voinut käyttäytyä noin.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

@MMALINEN@  kirjoitti:

Onko tää joku uus omnaisuus että    laskut&viestit osiossa  ei  ole  enään vähään  aikaan näkyny   lajakaista laskua chattikin on outoa  välillä ilmottaa  et 1   ennen mua ja  hetken päästä voi lukea et 4  kooajan vaihtelee .

Muistatko milloin tarkemmin et enää ole nähnyt laajakaistalaskuasi siellä?

Meillä on ollut hieman kenkkuilua asiakassivuilla eilisestä lähtien, osittain on saatu jo kuntoon mutta pientä bugia siellä voi vielä olla joillakin. Tämä sinulla päällä oleva tilanne voi nyt tästäkin siis johtua!

Näetkö laajakaistalaskusi laskuarkistossa, eli jos menet etusivulta Liittymäni ja palveluni -> Valitse laajakaistaliittymäsi -> Laskuarkisto?

Viime keväänä  eräpäpäivä 18,3 on viimenen lasku mikä näkyy

  näin pääsee näkeen kaikki lakut

Liittymäni ja palveluni -> Valitse laajakaistaliittymäsi -> Laskuarkisto

eli jotain ongelmaa selvästi siellä on 

 tuleehan lasku sähköpostiin mutta olis se kiva nähdä onko  maksu mennyperille

 ja jos sähköpostilasku sattuu  häviämään matkapuhelinlaskus näkyy normaalisti

Laajakaista laskulla on  tappara passi tilaus myös .

@SannaMKoo@  kirjoitti:

@MMALINEN@  kirjoitti:

Onko tää joku uus omnaisuus että    laskut&viestit osiossa  ei  ole  enään vähään  aikaan näkyny   lajakaista laskua chattikin on outoa  välillä ilmottaa  et 1   ennen mua ja  hetken päästä voi lukea et 4  kooajan vaihtelee .

Muistatko milloin tarkemmin et enää ole nähnyt laajakaistalaskuasi siellä?

Meillä on ollut hieman kenkkuilua asiakassivuilla eilisestä lähtien, osittain on saatu jo kuntoon mutta pientä bugia siellä voi vielä olla joillakin. Tämä sinulla päällä oleva tilanne voi nyt tästäkin siis johtua!

Näetkö laajakaistalaskusi laskuarkistossa, eli jos menet etusivulta Liittymäni ja palveluni -> Valitse laajakaistaliittymäsi -> Laskuarkisto?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

@MMALINEN@  kirjoitti:

Viime keväänä  eräpäpäivä 18,3 on viimenen lasku mikä näkyy

  näin pääsee näkeen kaikki lakut

Liittymäni ja palveluni -> Valitse laajakaistaliittymäsi -> Laskuarkisto

eli jotain ongelmaa selvästi siellä on 

 tuleehan lasku sähköpostiin mutta olis se kiva nähdä onko  maksu mennyperille

 ja jos sähköpostilasku sattuu  häviämään.

Muutama muukin ilmoitus on tästä tullut kollegoille tuonne chatin puolelle kun kyselin!  Tämä on otettu siis selvitykseen, kiitos ilmoituksesta! :smileyhappy:

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +6

Samaa vikaa täälläkin.Maksettu laskukin näkyy vielä avoimena.Arkistosta puuttuu pari aiempaa.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@jesse56@  kirjoitti:

Samaa vikaa täälläkin.Maksettu laskukin näkyy vielä avoimena.Arkistosta puuttuu pari aiempaa.

Omilla Sivuilla on ollut useampana päivänä häiriötä, mikä nyt korjauksen alla. Kirjautuminen onnistuu nyt ok, mutta siellä saattaa puuttua tietoja (esim. laskujen osalta). Korjataan vielä tilannetta. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

En voinut olla huomaamatta Omilla Sivuilla sopimuksen irtisanomisen linkkiä, jota ei ole vielä Minun Telia - sovelluksessa. Kiitos tästä toivotusta ominaisuudesta vaikka en ole liittymiä irtisanomassa lähiaikoina! :smileyvery-happy:

@irritus@  kirjoitti:

Tuo 1. Liittymien irtisanominen itsepalveluna on ehdottoman tarpeellinen muutos. Asiakaspalvelulla tuntuu olevan niin paljon töitä, että osa tilauksista hukkuu kokonaan ja osa menee sarjassa pieleen. Heidän kuormaansa tulisi ehdottomasti keventää parantamalla Omien sivujen itsepalvelutyökaluja.

Tässä yksi esimerkki nykytilanteesta:

Keväällä taloyhtiö uusi laajakaistasopimuksensa, eikä sen päivittäminen onnistu Omilla sivuilla. Noh, tämänhän pitäisi onnistua chatissa, joten ei kun chat auki ja päivittämään. Liittymän päivityksestä sopiminen onnistui kyllä, mutta loppujen lopuksi mitään ei tapahtunut. Liittymä jatkoi toimintaansa vanhalla vuoden 2016 sopimuksella.

Sitten tuli tarve vaihtaa osoitetta. Olisin mieluiten avannut uuteen osoitteeseen kokonaan uuden liittymän ja irtisanonut vanhan hieman myöhemmin. Ensiksi mainittu olisi onnistunut Telian sivustolla mutta jälkimmäinen ei.

Näin ollen muutin sitten suunnitelmaa ja päätin yrittää siirtää liittymän chatissä uuteen osoitteeseen. Kuten viimeksikin, itse tilauksen jättäminen onnistui kyllä.

Kun liittymä sitten siirtyi, nopeus ja huoneistonumero olivat menneet sekaisin. Liittymä oli kytketty yläkerran naapurille. Ei muuta kuin chat auki. Korjauksessa menisi kuulemma päivä, mutta tekstiviesti liittymän uudelleensiirrosta tulikin jo parissa tunnissa.

Jännityksellä kytkin reitittimen päälle uudessa osoitteessa. Ainakin linkkivalo syttyi, antaen toivoa jonkinlaisesta yhteydestä.

Saatuani tietokoneenkin johdot paikoilleen, paljastui että liittymässä on vanha vuoden 2016 sopimuksen mukainen nopeusprofiili, jollaista tähän osoitteeseen ei pitäisi olla tarjollakaan.

Liittymän käyttö alkoi siis vikailmoituksen tekemisellä. Tästä seuraavana päivänä liittymä korjattiin ja se toimii vihdoin tilatun mukaisesti.

Että sillä tavalla. Jos Omilla sivuilla voisi oikeasti hoitaa liittymäasiansa, asiakaspalvelun aikaa olisi säästynyt neljän yhteydenoton verran.

Pahoittelut hitaasta reagoinnista, eli tosiaan mikäli taloyhtiö jossa sulla on laajakaista vaihtaa sopimuksiaan niin Omilla Sivuilla pitäisi onnistua päivittää uuteen hinnoitteluun ja vaihtaa myös liittymän nopeutta. Muistan tosin historiasta, että päivänä jolloin sopimukset päivittyvät niin Omat Sivut eivät vielä ihan ekoina päivinä saa tietoa taustajärjestelmästä tästä vaan tosiaan menee hetki, että taloyhtiön uuden sopimuksen tiedot valuu tuonne.

Toistaiseksi laajakaistan siirto toiseen osoitteeseen ei ole mahdollista tehdä itsepalveluna, mutta tätä aihetta tutkitaan tälläkin hetkellä, mutta ainakin toistaiseksi vaatii tosiaan kontaktin asiakaspalveluun.

@Sekunti@  kirjoitti:

En voinut olla huomaamatta Omilla Sivuilla sopimuksen irtisanomisen linkkiä, jota ei ole vielä Minun Telia - sovelluksessa. Kiitos tästä toivotusta ominaisuudesta vaikka en ole liittymiä irtisanomassa lähiaikoina! :smileyvery-happy:

Mietinkin, että ehtiiköhän joku bongaamaan kyseisen ominaisuuden ennen kuin ehdin tulla kirjoittelemaan!

Eli tosiaan keskiviikkona julkaistiin tämä täälläkin puhututtanut ominaisuus, eli jatkossa mobiililiittymät voi irtisanoa itsepalveluna. Irtisanomisputken yhteydessä on vielä mahdollisuus ottaa yhteys asiakaspalveluun chatin kautta mikäli haluaa keskustella vielä irtisanomisesta. Yksi iso syy myös miksi itsepalveluun tätä on ollut haaste tuoda on se, että liittymän irtisanominen voi mahdollisesti vaikuttaa jonkin toisen tuotteen hinnoitteluun mikäli asiakkaalla on esim Yhteys mukaan keskittäjälle paketti tai lisäpalveluun, kuten Spotifyyn jolloin tili muuttuu Freeksi jne.

Tätä tehdessä pyrittiin ottamaan kaikki tällaiset asiat huomioon ja sivulla nostetaankin erilaisilla notifikaatioilla esiin asioita mihin irtisanominen mahdollisesti vaikuttaa, eli jos asiakas ei halua keskustella asiakaspalvelijan kanssa ennen irtisanomista niin hän saa kuitenkin tiedon mikäli irtisanomisella on jotain vaikutuksia. Mutta tosiaan, nyt on ainakin yksi kaivattu ominaisuus julkaistu! :smileyhappy:

Ja taas tapahtuu Omilla Sivuilla! Julkaistiin uusi kanavapaketti-näkymä, eli jatkossa kanavapakettien tilaukset hoidetaan kaikille TV-tyypeille yhden putken kautta (pl. kaapelikortti). Tiivistettynä isoimmat muutokset mitä tapahtui:

  1. Jatkossa yksi putki minne mennä, eli dashboardilta Minun Tilaukseni kortti. Ennestään dashboardilla oli Kaikki kanavapaketit ja Liiga-kortit, ne on nyt poistettu ja lisäksi TV-korttien takaa on poistettu kanavapaketit välilehdet.
  2. Uusi putki menee sisältö edellä, eli ensin valitaan sisältö mitä halutaan katsoa ja sen jälkeen TV-tekniikka missä sitä halutaan katsoa.
  3. Useiden muutosten tekeminen kerralla on nyt mahdollista, ennen oli mahdollista tehdä yksi muutos kanavapakettiin kerrallaan, mutta nyt tosiaan on tuotu ostoskori-toiminne myös Omien Sivujen sisälle.
  4. Jatkossa mikäli sinulla on Telia TV digiboksi ja sovellus molemmat ja olet tilaamassa digiboksille sisältöä niin tämän ostoputken aikana tarjotaan peilaus Telia TV Sovellukselle, eli ei tarvitse käydä uudelleen samaa flowta tuon sovellukselle lisäämisen suhteen.
  5. Kanavapakettien irtisanomisaika on nyt 30 päivää (pl. kokeilujaksot), eli jatkossa irtisanomiset menevät 30 päivää tulevaisuuteen.
  6. Tallennuspalvelu Telia TV sovelluksella ei ole enää kanavapakettien joukossa Omilla Sivuilla, vaan harmonisoitiin tämä muiden TV-tyyppien kanssa. Eli jatkossa se löytyy myös Telia TV sovellukselle TV-kortin takaa ja Tallennuspalvelu-välilehdeltä.

Hieno juttu, että edistystä tapahtuu! Tosin tällä nyt ainakin varmistitte ettei ainakaan tänne tule enää kanavapaketteja teiltä.

@KalleMic@  kirjoitti:
Kanavapakettien irtisanomisaika on nyt 30 päivää (pl. kokeilujaksot), eli jatkossa irtisanomiset menevät 30 päivää tulevaisuuteen.

Nykyaikaa on, että sisältötilauksen saa poikki kun tahtoo.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +10

Samaa mieltä. Jos kerran on lähdetty kanava bisnekseen puhelin puolelta,niin luulisi haluavan olevan yhtä hyvä palvelu kuin muilla,mutta mennään hankalamman kautta.

Tarkoittaako tämä sitä,että aikaisemmin tilauksen lopetus päättyi saman tien,mutta nyt jos menee lopettamaan tilauksen se menee 30 siitä hetkestä eteenpäin.

Jatkossa kun tilaa niin samalla kirjautumisella sitten lopetaa tilauksen niin tulee se 30,tai eikö tässä ole jokin aikaraja ollut,että sitä ei voinut samalla lopetaa kun ei kirjautunut niin nopeasti. Eli pitää mennä uudelleen kirjautumaan jonkin ajan kuluttua jotta saisi sen 30 päivää. Jos taas ei heti muista mennä irtisanomaan samana päivänä niin silloin ei saa 30 päivää tilausta vaan tulee aina ylimääräisiä päiviä laskulle kuinka monta päivää unhotaa peruuttaa tilauksen. Kun muilla sentään loppuu aina tilauksen loppuun niin ei tule ylimääräsitä laskua. Teillä pitää muistaa laskea tarkasti 30 päivää tilauksen loppuun ja muistaa sinä päivänä sitten katkaista,hankalaa.

Pitää jatkossa pysyä erossa tuolta tilaamista omasta puolesta.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

@peekotu@  kirjoitti:

Tarkoittaako tämä sitä,että aikaisemmin tilauksen lopetus päättyi saman tien,mutta nyt jos menee lopettamaan tilauksen se menee 30 siitä hetkestä eteenpäin.

Jatkossa kun tilaa niin samalla kirjautumisella sitten lopetaa tilauksen niin tulee se 30,tai eikö tässä ole jokin aikaraja ollut,että sitä ei voinut samalla lopetaa kun ei kirjautunut niin nopeasti. Eli pitää mennä uudelleen kirjautumaan jonkin ajan kuluttua jotta saisi sen 30 päivää. Jos taas ei heti muista mennä irtisanomaan samana päivänä niin silloin ei saa 30 päivää tilausta vaan tulee aina ylimääräisiä päiviä laskulle kuinka monta päivää unhotaa peruuttaa tilauksen. Kun muilla sentään loppuu aina tilauksen loppuun niin ei tule ylimääräsitä laskua. Teillä pitää muistaa laskea tarkasti 30 päivää tilauksen loppuun ja muistaa sinä päivänä sitten katkaista,hankalaa.

Aiemmin kun irtisanomisen teki Omien Sivujen kautta, irtisanoutui paketti heti. Niin myös nyt, jos kyseessä on niin sanottu "maistiaistarjous", eli maksuton kokeilu. Tällöin paketti irtisanoutuu heti kun käyt lopettamassa tilauksen ilmaisjakson aikana. 

Jos kyseessä on normaali kanavapakettitilaus, on irtisanomisaika tuon 30 päivää. Tilaaminen ja irtisanominen ei onnistu yhtä aikaa, kuten tuossa muistelitkin. Sinun on siis ensin odotettava että tilaus on kytketty ja sen jälkeen voit mennä irtisanomaan paketin. Tämä onnistuu kyllä saman päivän aikana, yleensä tilaus menee läpi suht nopsasti. Jos kanavapakettitilaus on määräaikainen, irtisanoutuu paketti määräaikaisuuden loppuun. Toivottavasti tämä selvensi asiaa.  

Vastaa