Asiakaskokemus Helpin palvelupisteellä

  • 1 October 2020
  • 2 kommenttia
  • 1 katselukerta

Kaksi kuukautta sitten ostin puhelimen ja halusin sen käyttökuntoon siten, että käyttämäni sovellukset kuitenkin asentelen itse myöhemmin. Vieläkin harmittaa myymälässä olleen tukihenkilön (siis tämä, joka maksusta asentaa esim. netin yms) suhtautuminen, hän kun osoitti kaikin tavoin, miten osaamaton olen. Ja koska harmittaa, niin lopulta päätin kirjoittaa tänne. Jospa johonkin myymäläänne palkattaisiin meitä vanhuksia sietävä henkilö ja häntä mainostettaisiin, niin me ehkä jatkossakin uskallettais mennä Telian myymälään 🙂>

Ja onhan mahdollista, että ei muidenkaan ketjujen myymälöissä ole sen ystävällisempää palvelua, ei ole kokemusta nyt niistä.

(Myyjät olivat ystävällisiä, heitä en moiti)

Ei ole aikaisemmin ollut Samsungia, ja kun kysyin, miten jokin toiminto, esim. ruutukuvan tallentaminen toimii, en saa toimimaan samalla periaatteella kuin edellisessä puhelimessa. Hän tokaisi useammankin kerran "teet sen väärin". Ja niin teinkin, mutta voisi valita toisenlaisen tavan sanoa tämä. Ja kun kysyin, mitä tähän keskimmäisen hintaluokan asennuspakettiin kuuluu ja myönsin, että en ymmärrä niitä kaikkia termejä ja yritin saada esimerkkejä, hän vain totesi, että ei niitä voi alkaa luetella. Äänensävy ja huokaukset kertoivat, että olen tyhmä ja rasittava. Myönnän, en ymmärrä , en osaa termejä, olen hidas uuden puhelimen kanssa. Mutta meitä vanhempia osaamattomia kun on ihan varmasti muitakin, niin kun puoliso vaihtaa puhelimensa kohtapuoliin, niin yritetään ensin tutuilta selvittää, onko pääkaupunkiseudulla olemassa jokin myymälä, missä palvellaan hyväntuulisesti tai ainakin asiallisesti myös niitä, jotka vaativat hiukan enemmän aikaa ja jotka tarvitsevat  rauhallisemmin annettuja vastauksia. Vai pitääkö mennä Vääksyyn, sieltä on ystävä useammankin kerran saanut hyvää palvelua ...

Vielä ehdotus: Asennuspaketteja kun on kolmen hintaisia, niin voisi auttaa, jos asiakas tietäisi, paljonko aikaa suunnilleen tämä asentaja voi käyttää niistä mihinkin. Silloin tietäisi, että kun häneltä asentamiseen meni 10 minuuttia, niin onko vielä mahdollista kysyä jotain muuta, esim. juuri puhelinmerkin vaihtuessa joitain uusia ominaisuuksia. Nyt ne jäi kysymättä.

edit Merja_J: muokattu otsikkoa kuvaavammaksi

2 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

@Marjutphp@  kirjoitti:

Hei @Marjutphp  ja tervetuloa Yhteisöön! Hienoa että löysit tiesi tänne 🙂>

Onpa harmillista kuulla että asiointi Helpin palvelupisteellä ei nyt ollut ihan paras mahdollinen. Kaikki asiakkaat iästä ja taidoista riippumatta ovat meille yhtä tärkeitä ja jokaista täytyisi kohdella tasavertaisesti ilman huokailuja. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, joten pisteiden väki on siellä sitä varten, että he auttavat ihan kaikenlaisissa teknisissä asioissa.  Yleisesti ottaen palvelupisteet ovat saaneet asiakkailta hyvän vastaanoton ja palveluun on oltu tyytyväisiä. Tällä kertaa kaikki ei selvästikään mennyt nappiin. Haluaisitko kertoa vielä missä myymälässä asioit, niin tiedetään välittää terveisiä oikealle taholle? 

Mitä tulee palvelupaketteihin, niin valikoima suosituimmista paketeista löytyy täältä. Kun klikkaat esim. tuon 30min. paketin auki, on siellä kerrottu tarkemmin mitä kyseinen paketti sisältää. Siellä kerrotaan esimerkiksi näin: "Puolessa tunnissa asiantuntijamme ehtii ratkaista useampia pieniä pulmia tai neuvoa rauhassa haluamassasi asiassa." Jos asiasi ratkeaa nopeammin, voit tietenkin kysyä jotain muuta mieltä askarruttavaa asiaa. Aikaa on sinulle varattu tuo puoli tuntia.

Jos taas valitset käyttöönotto-palvelun, sisältää se käyttöönottoon liittyviä palveluita paketista riippuen. Jos asiakas haluaa edullisimman paketin, ei siihen luonnollisesti mene aikaa kovinkaan kauan eikä kysymyksillekään jää välttämättä aikaa. Helppo - Helpompi - Helpoin+ -paketit sisältävät jokainen eri määrän palveluita ja luonnollisesti kalleimpaan pakettiin on varattu aikaa eniten. Tuo Helpoin+ -paketti on niistä kattavin ja sisältää kuukauden rajattoman käyttötuen. Silloin puhelimen kanssa voi mennä vaikka päivittäin pisteelle kysymään kulloinkin mieltä askarruttavista asioista kuukauden ajan. 

Kiitokset sinulle vielä tästä nostosta ja toivon tosiaan, että seuraava mahdollinen asiointikerta sujuisi mallikkaammin. Uuden puhelimen kanssa on aina kaikenlaista säätöä ja opettelemista ennen kuin kaikki ominaisuudet ja kikat on muistissa. Tältä foorumilta voit myös kysäistä apua jos jotain tulee mieleen. Täällä on paljon aktiivisia jäseniä, jotka auttavat mielellään. Tervetuloa mukaan!  

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Hei @Marjutphp ja minultakin pahoittelut huonoon asiakaskokemukseen. Samsungin puhelimissa ruutukaappauksen saat näin : paina yhtäaikaa oikeanpuoleista sivunäppäintä ja vasemmanpuoleista volume (ääni) pienemmälle näppäintä.

Tai tarkista onko sinulla puhelimen asetuksissa päällä kämmensyrjällä otettava ruutukaappaus eli asetukset - edistykselliset toiminnot - liikkeet ja eleet - kuvaa pyyhkäisemällä kämmenellä. Laita liukukytkimestä päälle.

Vastaa