Epäselvä myyntitilanne, väärän värinen puhelin

  • 8 January 2021
  • 3 kommenttia
  • 20 katselukertaa

Hei,

Ostin tänään puhelimen Telian Citycenter myymälästä ja myös palautin sen sinne pikimmiten. Minulle siis myytiin väärän värinen puhelin. Omituista on, kuinka myyjä varmisteli minulta ostotilanteessa monta kertaa haluaamaani mustaa väriä, mutta myi kuitenkin sinisen. Uskoisin, että myyjällä oli hyvin tiedossa, ettei kyseistä mustaa väriä ole koko Helsingissä tai edes varastolla jäljellä, sillä kyseessä oli Applen uusi lippulaivatuote iPhone 12. Puhelimen saatavuudesta kysellään varmasti jatkuvasti, mutta silti myyjä väitti vahingossa myyneensä minulle väärän värisen, vaikka se väri selvästi puhelimen laatikossa lukee. Parasta oli, että palauttaessani puhelinta myyjä ei vaikuttanut yllättyneeltä eikä pahoitellut kuin kertaalleen. Päällimmäisenä mieleen jäi hyvin epäinhimillinen reaktio myyjän kuulleessa tehneensä selkeän virheen. Koen tulleeni huijatuksi. Harmi, mutta en voi suositella Telian palveluita jatkossa kenellekkään. Kirsikkana kakun päälle otin puhelimeeni laitevakuutuksen, jota myyjä ei kuulemma voinut itse siltä istumalta pari tuntia oston jälkeen perua, mutta soittaessani laitevakuutuksen asiakaspalveluun he sanoivat, että myyjä voisi sen tehdä. Jouduin nyt siis vielä itse hoitamaan laitevakuutukseni peruutuksen ja kirjautumaan Telian järjestelmiin saadakseni siihen tarvittavat tiedot. Mieletön vaiva pienestä "virheestä". Tätäkään aikaa en olisi käyttänyt tämän asiakaspalautteen kirjoittamiseen, jos myyjä olisi heti aluksi myöntänyt, että heiltä on kyseinen väri kokonaan loppu. Kylmät terveiset vielä kyseiselle myyjälle.

Edit HannaSu: muokattu otsikkoa hieman.

3 kommenttia

@ajustus@  kirjoitti:

Hei @ajustus ja tervetuloa Yhteisöön! Voi harmi, varmasti uutta iPhonea odottelit sormet syyhyten vaan sitten olikin väärä väri. En osaa sanoa miten tuossa on kuvailemasi kömmähdys käynyt. Olisiko myyjä erehtynyt luulemaan Pacific Blue -mallin olevan valikoiman "musta". Joka tapauksessa ikävä tilanne ja pahoittelut puolestani. Laitevakuutus täytyy irtisanoa aina kirjallisena vakuutusyhtiölle. Tämän olisi varmaan voinut hoitaa yhdessä myyjän kanssa myymälässäkin. Löysit ilmeisesti ohjeet laitevakuutuksen irtisanomiseksi? Helpoiten se onnistuu ihan sähköpostilla osoitteeseen teliavakuutus@aig.com ja mukaan kirjattuna riittävät tiedot, jotka täytyisi löytyä sinun vakuutuskopioistasi. Ylimääräistä vaivaahan tästä sinulle koituu ja senkin puolesta ikävä homma. Laitetaan palautetta myymälän suuntaan.

Apple iPhone 12 64GB ja 128GB Black -malleille on ollut kysyntää. Laitteiden saatavuus onneksi on paranemaan päin ja niitä näyttää tulevan meille eriä viikoittain. Päivitämme Apple iPhone 12 -sarja: Saatavuudet ja toimitukset -artikkeliin tietoa saatavuuksista.

@ajustus@  kirjoitti:

Hei,

Ostin tänään puhelimen Telian Citycenter myymälästä ja myös palautin sen sinne pikimmiten. Minulle siis myytiin väärän värinen puhelin. Omituista on, kuinka myyjä varmisteli minulta ostotilanteessa monta kertaa haluaamaani mustaa väriä, mutta myi kuitenkin sinisen. Uskoisin, että myyjällä oli hyvin tiedossa, ettei kyseistä mustaa väriä ole koko Helsingissä tai edes varastolla jäljellä, sillä kyseessä oli Applen uusi lippulaivatuote iPhone 12. Puhelimen saatavuudesta kysellään varmasti jatkuvasti, mutta silti myyjä väitti vahingossa myyneensä minulle väärän värisen, vaikka se väri selvästi puhelimen laatikossa lukee. Parasta oli, että palauttaessani puhelinta myyjä ei vaikuttanut yllättyneeltä eikä pahoitellut kuin kertaalleen. Päällimmäisenä mieleen jäi hyvin epäinhimillinen reaktio myyjän kuulleessa tehneensä selkeän virheen. Koen tulleeni huijatuksi. Harmi, mutta en voi suositella Telian palveluita jatkossa kenellekkään. Kirsikkana kakun päälle otin puhelimeeni laitevakuutuksen, jota myyjä ei kuulemma voinut itse siltä istumalta pari tuntia oston jälkeen perua, mutta soittaessani laitevakuutuksen asiakaspalveluun he sanoivat, että myyjä voisi sen tehdä. Jouduin nyt siis vielä itse hoitamaan laitevakuutukseni peruutuksen ja kirjautumaan Telian järjestelmiin saadakseni siihen tarvittavat tiedot. Mieletön vaiva pienestä "virheestä". Tätäkään aikaa en olisi käyttänyt tämän asiakaspalautteen kirjoittamiseen, jos myyjä olisi heti aluksi myöntänyt, että heiltä on kyseinen väri kokonaan loppu. Kylmät terveiset vielä kyseiselle myyjälle.

No tässä näkee Telian asiakaspalvelun laadun eli he ovat töissä ei heille kuullu palvella asiakasta oikein? Mitä väliä,jos väärän värinrn puhelin tai lähetys lähetetty Joensuuhun vaikka asun noin 300km päästä joesuusta ja asiakaspalveluun soittaminen maksaa kävin paikallisen express palvelija luona hän selvitti yhden ison laskun 23,33e eli koittakaa hoitaa asianne jos vaan mahdollista paikalisessa asiakaspisteessä ja jos huomaat virheen hänen toimistaan helpompi sanoa se hänelle suoraan.

Edit AaTanja: lyhennetty lainausta.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16

@Goyahkla@  kirjoitti:

Uskon, että tuossa yllä olevassa tilanteessa on autettu asiakasta kurjassa tilanteessa kaikin keinoin. Asiakaspalvelun tehtävähä nimenomaan on palvella asiakkaita ja olla avuksi. Paha lähteä spekuloimaan syytä miksi puhelin on alun alkaen ollut väärän värinen. 

Mitä puolestaan sinun tapaukseesi tulee, niin siihen oletkin saanut toiseen ketjuun paljon neuvoja niin meiltä telialaisilta kuin muilta yhteisöläisiltä. Niistä on varmasti paljon apua😁>

Vastaa