Minun Telia - Uudet ominaisuudet, palautteet ja kehitysideat


Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14


 


Minun Telia, eli aiemmin Omat sivut tai Telia.fi asiakassivut ovat varmasti monille tuttu paikka omaan asiakkuuteen liittyvien asioiden hoitamisessa. 


 


Minun Teliaa on ahkerasti päivitetty vuosien kuluessa, ja uusia toiminnallisuuksia tuodaan sivustolle helpottamaan ja nopeuttamaan asiointia kanssamme. 


 


Tähän liittyen laitoinkin tämän keskustelun pystyyn! Hymiö Onnellinen


 


Haluaisimme kuulla teidän Yhteisöläisten palautteita ja kehitystoiveita liittyen asiakassivuihin ja niiden käyttöön. Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita, toiveena olisi saada sivuihin liittyen vapaata keskustelua aikaisiksi puolin ja toisin.


Ketjussa on mukana omien sivujen asiantuntija, ja niiden parissa kehitystyötä tekevä @KalleMic. Hän tulee myös tähän keskusteluun kertomaan tehdyistä uudistuksista ja päivityksistä, sekä myös kyselemään teidän mielipiteitä mahdollisista suunnitelmissa olevista uusista toiminnallisuuksista. 


 


Tervetuloa mukaan keskustelemaan, sana on vapaa!


 


Päivitetty 10/2020 aloitukseen maininnat sivujen nimestä nykyisin Minun Teliana.


32 kommenttia

Kunniamerkki +4

Hei. Olen yrittänyt kirjautua vanhoilla tunnuksilla ja luoda uusia tunnuksia ja vaikka mitä, mutta kirjautuminen ei vaan onnistu. Tämä yhteisö on ainoa mihin pääsen. On puhelinliittymä ja pari laajakaistaliittymää ja nyt pitäisi saada yritykselle puhelinliittymä, mutta ei vaan onnistu...onko tähän jotain ratkaisua?

Kunniamerkki +4

Moi @cliotta,

 

oliko kyseessä Yritysportaaliin kirjautuminen? Täältä linkistä pääset kirjautumaan Yritysportaaliin. Mikäli et muista salasanaasi, saat sen tilattua "unohtuiko salasana" nappulasta tekstiviestinä.

Mikäli tarvitset apua, meiltä löytyy myös chat-palvelu sivuiltamme. :smileyhappy:

Kunniamerkki +4

Hei. Sain tunnukset vihdoinkin toimimaan, mutta enhän voi käyttää niitä yrityspuolella? Kun yritän luoda sinne yritystunnukset niin se vaatii mm puhelinnumerona, mutta sellaista minulla ei ole, koska sitähän minä juuri olen yrittämässä hankkia. Kyseessä uusi yritys, joten vanhaa numeroa ei ole.

Kunniamerkki +4

Moi @cliotta,

 

kannattaa olla suoraan puhelimitse yhteydessä yritysasiakaspalveluun, joka palvelee arkisin klo 8-17 numerossa 020 355 800. Sitä kautta saat avattua yrityksellesi tarvittavat liittymät ja palvelut, sekä luodaan tunnukset tuonne Yritysportaaliin.

Kunniamerkki +4

Kuten jo tuolla chatissa sanoin, niin otan liittymän tänään. Katsotaan onnistuuko se Telian kanssa. Näyttää kyllä todella heikolta.

 

Miten voi olla, että vuonna 2020 telia.fi sivuja ei ole suunniteltu reaktiivisiksi? Nyt ne on optimoitu pelkästään puhelimella käytettäväksi ja käyttö tietokoneen selaimella on täyttä tuskaa. Viimeksi yritin päästä tilauksiini, mutta ruudulle lävähti vähän kissaa isommin kirjaimin infolaatikko, jossa pyydettiin tarkastamaan yhteystiedot ja painamaan "Vahvista" nappia. Valitettavasti vaan "Vahvista" nappi ei mahtunut enää 1920x1080 ruudulle eikä sinne päässyt edes rullaamaan. Eteenpäin pääsi ainoastaan kääntämällä ruutu 90 astetta pystysuuntaan jonka jälkeen nappi tuli näkyviin.

 

Toivottavasti seuraavan verkkosivuston version koodaajat osaavat asiansa ja pystyvät tekemään sivuston, joka toimii kaikilla laitteilla. 

 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

Moikka @Jii55 !


 


Kiitos infosta. Oliko sulla mikä selain käytössä? Ja jos olet testannut useampia selaimia, niin onko kaikissa tuota samaa ongelmaa?

Vastaa