Muistutus laskusta sähköpostiin tai tekstiviestillä


Nykyinen sähköyhtiöni lähettää maksuttoman tekstiviestihuomautuksen kun lasku on jäänyt maksamatta. Ikäänkuin varoituksena jolla voi välttää huomautusmaksun ja turhan paperintuhlauksen! Erinomainen idea. Saisiko sen Sonerallekin? Jos SMS lähettäminen maksaa liikaa, kelpaisi myös sähköposti asiasta. Tällaiset pienet kympin parin laskut tuppaavat usein unohtumaan, jollei verkkopankkiin ole muuten asiaa.


20 kommenttia

Tämmöstä mahdollisuutta meillä ei tällä hetkellä ole käytössä, mutta ihan kiva ideahan tuo on, mikäli se on toteutettavissa. Lähetän vinkkiä eteenpäin. :)


 


Semmonen mahdollisuus meillä kuitenkin on, että kun lasku saapuu, lähetämme siitä tekstaritse muistutuksen puhelimeen. Tämän voi kytkeä kätevästi Omilta Sivuilta > Asiakkuuteni > Laskutustiedot > Muokkaa.


Tämä voisi olla oikein hyvä apu, jos ne laskut tuppaavat sinne verkkopankkiin unohtua, muistaa sitten samantien käydä hyväksymässä.


 


Mikäli joskus käy niin, että liittymä uhkaa sulkeutua maksamattoman laskun vuoksi, tästäkin voidaan viesti lähettää, sen saa kytkettyä Omien Sivujen laskuarkistosta. :)

 

Kurkkasin "Sonera Tunnuksella" "Omilla Sivuilla" tietojani. Sivulla https://www4.sonera.fi/OmatSivut/customerInfo.do?action=BILLING sanotaan "Voit muokata liittymiesi laskutustietoja." Sellainen puute kuitenkin on, etten keksi mitään tapaa laajakaistaliittymäni laskutustietoja muokata. Joskus on ollut, mutta näköjään kehitys on kehittynyt tyhmempään suuntaan. Laskutustapa pitäisi olla vaihdettavissa ja esimerkiksi sähköpostilaskun viestiosoitteet pitäsi olla nähtävissä ja vaihdettavissa. Liittymän tunnuksilla "Omilla Sivuilla" ei laskutustapaa edes näe.

 

Sähköpostilasku on käytössä niin että Sonera lähettää sekä sähköpostiin viestin että pariin kännykkän tekstiviestin, että laskun voi internettiin mennä katsomaan. Ainakin joskus samaiset ilmoitukset olisi saanut Soneralta myös e-laskuun lisukkeeksi. Soneran netistä luettava lasku on ihan paperisen veroinen muodoltaan, mitä e-laskut pankissa eivät aina ole. Osalla pankkeja saa ilmaiseksi viestin sähköpostiin tai puhelimeen, että verkkopankiin on tullut maksettavaksi lasku.

 

Paperilasku tietty olisi edelleen toimiva jos ei halua laskutusosoitettaan pankkiin. Sonera vain joku vuosi sitten teki sopimusrikkomuksen ryhtyen perimään paperilaskusta laskutuslisää ja sittemmin on laskutuslisää korottanut moninkertaiseksi. Laskuttamisesta veloittamisen laillisuus muutenkin on kyseenalainen. Ahneutta asiakasta kohtaan ja Itellan markkinoiden vaikeutusta.

Viitaten tähän laskun tekstiviesti/s-posti muistutukseen, ajattelin hieman päivittää omia tietoja ja varmistaa pari asiaa. Aina kirjoitti paljon asiaa tähän liittyen. Ja todella tärkeätä asiaa!

Olen suunitellut vaihtaa nykyisestä s-postilaskusta e-laskuun. Yhteislasku käytössä, matkapuhelin+liikkuva laajakaista. Koska haluan ilmoitusviestin puhelimeen tai s-postiin, kun e-lasku on lähetetty pankkiin, pyytäisin sonera laskutuksesta vahvistusta seuraavaan: Omilta Sivuilta voi myös aktivoida ilmoitusviestin, tekstiviesti tai s-postiviesti, saapuneesta e-laskusta kun käytössä on yhteislasku. 

  

 

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

Helpoin tapa on valita e-laskun kytkentävaiheessa, että haluat pankilta sähköposti-ilmoituksen kun lasku on saapunut. Toki tämän valinnan voi myös tehdä omien sivujen kautta yhteislaskulle, kun e-lasku on kytketty.


Suosittelen myös e-laskupalveluun siirtymistä. Se on erittäin kätevä tapa maksaa laskuja ja laskut jäävät kätevästi arkistoon talteen. Välttämättä tuollaista sähköposti ilmoitusta et laskusta tarvitse, sillä laskut tulevat pankkiin 2-3 viikkoa ennen eräpäivää. Ehdit siis näkemään laskut ajoissa, mikäli käyt nettipankissasi edes joka toinen viikko pyörähtämässä.

Kiitoksia pikavastauksesta! Kokeilin Soneran e-laskua muutama vuosi sitten. Valitettavasti lasku oli aina "matkalla" 4-5 pv ennenkuin ilmestyi pankkiin. Laskuarkistossa näkyi kyllä. Tämän vuoksi siirryin s-postilaskuun. Nopeampi, ja matkapuhelimeen tulee ilmoitus, ja silloin tietää että lasku on varmasti nettipankissa. Kun ei aina tiedä missä on milloinkin. Nyt on rytmi muuttunut ja e-lasku on luultavasti järkevin. Jos lasku liikkuu nopeammin kun ennen! Kokeilemalla selviää!

Onko "palvelupyyntö" Omilla Sivuilla sopiva kanava pyytää e.laskua? Asiakaspalveluun soitto ei onnistu tällä hetkellä. Kytken vielä tiedot nettipankissa ennen tilausta.   

 

Sukulainen kuoli marraskuussa ja lesken mukaan Soneran laajaḱaistaliittymän laskuja ei sen jälkeen ole tullut. Kuolemaan liittyvää järjestämistä on ollut niin paljon, että laajakaistaan ei ole paneuduttu kunhan se on toiminut. Liittymän paperit oli ja katsoimme liittymän tunnuksilla "Omille Sivuille" mutta eipä sieltä selvinnyt laskutustapa. "Sonera Tunnusta" tuskin oli.

 

Enpä muuta osannut neuvoa kuin kehottaa saada jollain keinoin yhteys Soneran asiakaspalveluun tai käydä Sonera-kaupassa pyytämässä että laajakaistasopimus siirretään ilman palvelukatkoa leskelle, jonka sivupostiosoite tulisi pääpostiosoitteeksi viestit säilyttäen. Kuolleen puolison sähköposti ja matkapuhelinliittymä lopetettaisiin.

 

 

 

Tuli muuten itselleni juuri paperipostissa Soneran laajakaistan karhulasku päivättynä kaksi viikkoa laskun eräpäivän jälkeen. Laskun olin ehtinyt jo myöhässä maksaa. Tässä tilanteessa olisi tietty ollut hyvä kun muutama pankkipäivä eräpäivän jälkeen olisi tupsahtanut muistutus samoihin sähköposteihin ja matkapuhelimiin kuin varsinainen ilmoitus laskusta. Sähköpostia ja tekstiviestejä paremmin toimiva olisi tietty paerilasku, mutta Sonera lisää sille sikamaisen laskutuslisän.

 

E-laskuun en ole innostunut kun verkkopankissa käynti laskun tarkastamiseksi ja maksamiseksi on varsin työläs tai sitten annettava laskuttajan laittaa kätensä pankkitililleni. Ja oikeudellisesti kuluttajaa kyykytetään. Suoramaksu vastaa lähinnä aikaisempaa hyvin toiminutta suoraveloitusta - ennakkotarkastus käy vaivattomasti paperi-ilmoituksesta joka toimii arkistoitavana tositeena ja lasku menee maksuun automaattisesti jos ei ollut tarvetta siihen puuttua. Mutta varmaan Sonera velottaa suoramaksuilmoituksesta kuten ryhtyi tekemään suoraveloitusilmoituksille?

 

 

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

Soneran puolelta ei voida e-laskua kytkeä, vaan se pitää itse tehdä verkkopankin kautta. Näet uusimmasta laskusta tarvittavat tiedot e-laskun kytkentään, eli yksilöintitiedon. Tämä siitä syystä, että e-lasku on aina pankin ja asiakkaan välinen sopimus, samaan tapaan kuin suoraveloituskin aikanaan. Kun olet kytkennän tehnyt verkkopankista, niin tieto tulee automaattisesti Soneran järjstelmään ja laskutus siirtyy jatkossa sinne.


Oman kokemukseni mukaan e-laskut ilmestyvät nykyään jo samana päivänä verkkopankkiin, kun lasku muodostuu Soneralla. Näin ainakin itselläni Nordean asiakkaana homma toimii.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

@aina vastauksia sinun kysymyksiisi...


 


Ymmärrettävästi kuoleman jälkeen riittää kaikenlaista hoidettavaa, joten laajakaista ei varmasti ole päällimmäisenä mielessä. Tämän omistussuhteenmuutoksen saa kätevimmin hoidettua puhelimitse 0200 17000 tai Sonerakaupassa. Mitään katkoksia ei pääse tulemaan ja laskutusosoitteet voidaan samalla muuttaa oikeanlaiseksi.


 


Karhulasku lähtee aina jämptisti 14vrk eräpäivän jälkeen, mutta mikäli laskun on ehtinyt maksamaan ennen karhulaskun saapumista, niin kehoitus on toki aiheeton. Suoramaksu on tosiaan pankkien uusi vastine suoraveloitukselle ja tämä on monille kätevä tapa hoitaa laskut. Mikäli asiakas haluaa laskusta paperisen tositteen postin kautta, niin siitä menee paperilaskun maksu. Sähköpostilaskuna tämä tosite on siis ilmainen.


 


Eikö e-lasku voisi kuitenkin toimia ihan kivasti? Käyt varmasti verkkopankissa maksamassa joitain postin kautta tulevia laskuja kuukausittain, joten samassa yhteydessä huomaat aina saapuneet e-laskut. Itselläni on tapana käydä yleensä kerran viikossa tarkistamassa verkkopankin tilanne ja nykyään tätä toimintoa helpottaa älypuhelimen pankkisovellus. Kannattaisi ainakin testata tuota vaihtoehtoa.

Verkkopankkikytkentä on tuttua mutta:

NikoNo kirjoitti:

"Kun olet kytkennän tehnyt verkkopankista, niin tieto tulee automaattisesti Soneran järjstelmään ja laskutus siirtyy jatkossa sinne"

 

Tämä ei toiminut viimeksi kun yritin saada joulukuun laskun e-laskuna. Otin yhteyttä myös soneraan, mutta silti lasku tuli s-postiin.

Nyt olen varmuuden vuoksi poistanut ja uudellen kytkenyt e-laskun nettipankissa. Katsotaan tuleeko tammikuun lasku mihin.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

@wheeler kirjoitti:

Verkkopankkikytkentä on tuttua mutta:


@NikoNo kirjoitti:


"Kun olet kytkennän tehnyt verkkopankista, niin tieto tulee automaattisesti Soneran järjstelmään ja laskutus siirtyy jatkossa sinne"


 


Tämä ei toiminut viimeksi kun yritin saada joulukuun laskun e-laskuna. Otin yhteyttä myös soneraan, mutta silti lasku tuli s-postiin.


Nyt olen varmuuden vuoksi poistanut ja uudellen kytkenyt e-laskun nettipankissa. Katsotaan tuleeko tammikuun lasku mihin.




 


Yleensä tuo toimimattomuus johtuu siitä, että siellä on valittu tuote väärin tai laitettu väärä yksilöintitieto. Mikäli käsitin oikein, niin sinulle tulee yhteislasku, eli kännykkä ja laajakaista samassa laskussa? Silloin sinun pitää valita useista tuotevaihtoehdoista, e-laskun kytkentävaiheessa kohta "Laajakaista-, lanka- ja yhteislasku". Yksilöintitieto on myös eri numero, kuin asiakasnumero. Näiden kanssa pitää olla tarkkana, jotta kytkentä onnistuu :)


NikoNo kirjoitti:Suoramaksu on tosiaan pankkien uusi vastine suoraveloitukselle ja tämä on monille kätevä tapa hoitaa laskut. Mikäli asiakas haluaa laskusta paperisen tositteen postin kautta, niin siitä menee paperilaskun maksu. Sähköpostilaskuna tämä tosite on siis ilmainen.

 

 


Lisäkysymys tuohon: Saako suoramaksuun sähköposti- ja tekstiviesti-ilmoituksen.
Tuleko omille sivuille mahdollisuus ylläpitää laskutustapaa vai miten asia on tarkoitus hoitaa? On vain ilmoitus että voi muuttaa laskutustapaa muttei voi. Paitsi tällähetkellä on vain ilmoitus että "palvelustamme on ruuvi jos toinenkin hukassa" - näin epäilemättä nytkin on.

 


@NikoNo kirjoitti:
Eikö e-lasku voisi kuitenkin toimia ihan kivasti? Käyt varmasti verkkopankissa maksamassa joitain postin kautta tulevia laskuja kuukausittain, joten samassa yhteydessä huomaat aina saapuneet e-laskut. Itselläni on tapana käydä yleensä kerran viikossa tarkistamassa verkkopankin tilanne ja nykyään tätä toimintoa helpottaa älypuhelimen pankkisovellus. Kannattaisi ainakin testata tuota vaihtoehtoa.
E-lasku toimii kivasti laskuttajalle ja pankille ja jos kuluttaja ei halua ennalta valvoa sitä että laskuttaja käyttää maksajan pankkitilinsä niin ehkä maksajallekin. Kiistattomissa virheissä todennäköisesti asiat saisi saisi hoidettua maksun jälkeenkin, mutta kun rahat on jo viety, niin maksaja on heikossa neuvotteluasemassa.
Kun suoraveloituksesta oltiin luopumassa, luin pankkini ehdot e-laskun käyttämiselle ja kauhistuin. Ilmoitin pankilleni, että mitään suoraveloitussopimuksiani ei saa vaihtaa e-laskuiksi vaan palvelun loppuessa suoraveloitustoimeksiannot raukeavat. Hankin myös toisesta pankista tilin ilman verkkopankkia ja tein suoramaksuvaltuutuksia sinne. Ainutkaan suoramaksuvaltuutukseni ei ole toiminut. Vastoin nimenomaista kieltoani pankki vaihtoi suoraveloitukset e-laskuiksi ja veloitti minulle mitään ilmoittamatta entisten suoraveloitusten maksuja e-laskuina tililtäni. Lopetti kuitenkin peruttuani e-laskut joita en ollut valtuuttanut. No kelläpä ei olisi huonoja kokemuksia e-laskusta.
Suoraveloitusten aikaan ei ollut tarvetta käydä läheskään joka kuukausi verkkopankissa. En verkkopankkia erityisen mukavana pidä vaikka kolmisenkymmentä vuotta olen pankkiasioitani verkkopankissa hoitanut. Olen ollut rakentamassa myös pankkien ja teleoperaattoreiden (mm. Telen / Soneran) tietojärjestelḿiä.

 

Minä haluan sellaisen laskutuksen jossa lasku lähetetään minulle - ei pankilleni - tarkastettavaksi ennen maksua. Laskulla tarkoitan sitä, että minulle esitetään veloituksen perusteet ennen suoritustani. Suoraveloitus toimi hyvin niin, että lasku ("enankkoilmoitus") tuli postiluukusta ja jos siinä ei ollut huomautettavaa kuten juurikaan ei ollut, niin meni itsestään maksuun.
Sähköpostia tai tekstiviesti ei ole luotettavuudeltaan ja asian hoidon selkeydeltään paperipostin kertaluokkaa, mutta jopa e-laskua olisi uudelleen harkittava kunhan laskuttaja lähettäisi laskun maksajalle ennen maksua tarkastettavaksi
Olen kirjoittanut Keskustele ja kysy -palstan aikaan e-laskusta monta viestiä, mutta täällä ei taida olla käyttökelpoista tekstihakua arkistolle tai ainakaan en saa hakusanan elasku sisältäviä viestejäni mielekkäästi esille.
Tällä sivulla on muutamia kirjoituksistani e-laskuun liittyen
http://klaani.sonera.fi/t5/Palstan-arkisto/Suoraveloitus-e-laskuksi/m-p/62292#M61031

 


@wheeler kirjoitti:

Verkkopankkikytkentä on tuttua mutta:

@NikoNo kirjoitti:

"Kun olet kytkennän tehnyt verkkopankista, niin tieto tulee automaattisesti Soneran järjstelmään ja laskutus siirtyy jatkossa sinne"

 

Tämä ei toiminut viimeksi kun yritin saada joulukuun laskun e-laskuna. Otin yhteyttä myös soneraan, mutta silti lasku tuli s-postiin.

Nyt olen varmuuden vuoksi poistanut ja uudellen kytkenyt e-laskun nettipankissa. Katsotaan tuleeko tammikuun lasku mihin.


 

Minun maalaisjärkeni mukaan e-laskujärjestelmä on kelvoton, jos se ei ilmoita valtuutuksentekijälle miksi valtuutus ei tullut voimaan. Ei saa olla valtuuttaja pompoteltavana kun pankki ja laskuttaja pompottelevat syytä toisilleen, niiden on yhdessä asia hoidettava. (Tästäkin muistan keskustelupalstan aikaan seikkaperäisesti kirjoittaneeni.)

 

Valtuutus tehdään valtuuttajan verkkopankissa tai pankkikonttorissa. Valtuutuksentekohetkellä on tarkastettava, että valtuutus on muodollisesti oikein ja annettava vaste virheellisestä muodosta valtuuttajalle välittömästi. Kun muoto on hyväksytty, pankki lähettää valtuutuksen sellaisenaan laskuttajalle. Valtuutuksen mukana käsittelyvastuu siirtyy laskuttajalle. Ei valtuuttaja voi tietää tehneensä huonoilla ohjeilla jotain väärin, ellei hänelle kerrota. Jossain tilanteissa laskuttaja palauttaa käsittelyn pankille, esimerkiksi jos laskuttaja ei pysty selvittämään kestä asiakkaastaan on kyse - valtuutus toimitettu väärälle laskuttajalle. Silloin pankin asia on menettelyssä ilmoittaa valtuuttajalle, että valtuutettu laskuttaja ei ymmärtänyt valtuutusta ja mitä ei ymmärtänyt. Kun laskuttaja ymmärtää kestä asiakkaasta on kyse, niin pallo on laskuttajalla ja laskuttajan asiana on selvittää asia ja kysellä tarvittaessa valtuuttajalta jos jotain täsmennystä tarvitaan.

 

Kun valtuuttaja on antanut valtuutuksen pankin ja laskuttajan muodostamalle järjestelmälle, järjestelmän on asia hoidettava. Eihän systeemi muuten voi toimia. Ei voi hukata käsiteltävää asiaa siksi, että asia on jonkin verran työläs. On selvitettävä mikä mättää ja toimittava sen mukaan. Jos Sonera ei kyennyt  näyttämään valtuuttajalle missä vika tässä nimenomaisessa valtuutuksessa oli pankilla tai valtuuttajalla ja miten nämä valtuutuksen korjaavat, syy on yksikäsitteisesti Soneralla.

 

E-laskuvaltuutus taitaa yhä vielä olla tilassa, että Soneran pitäisi ilmoittaa myös siinä tapauksessa, että se on asiansa hoitanut.

 

Sonera tuskin on ainut kelvoton laskuttaja, mutta se ei ole mikään puolustus. Itselläni on takavuosilta puolen vuoden tappelukokemus suoraveloitusvaltuutuksesta toiselle teleoperaattorille. Verkkopankin valtuutusohjeessa pyydettiin laskulta asiakas- tai sopimusnumero. Kirjoitin asiakasnumeron enkä ymmärtänyt, että asiakasnumeron kirjoittamalla laskuttaja jättää valtuutuksen aina käsittelemättä ja ilmoittamatta, vain sopimusnumerolliset käsiteltiin. Eikä minulla edes ollut laskuttajalle kuin yksi sopimus. En ole nykyisin operaattorin asiakas.

@aina Siinäpä tulikin paljon ja pitkästi asiaa :smileyhappy:


Teimme mahdollisimman tarkat ohjeet Sonera.fi:lle e-laskun kytkennästä jottei virheellisiä kytkentäpyyntöjä pankkiin asti pääse menemään, mutta loppuviimein nämä laskupalvelut kuuluvat pankin palvelutarjoomaan.


Eli esimerkiksi suoraveloituspalveluiden loppumiseen emme pääse vaikuttamaan, vaikka siihen kuinka olisi halua.


Nykyisessä e-laskussa on kyllä hyvät puolensa. Laskun voi avata, ja tarkistaa suoraan verkkopankissa, eli ei tarvitse maksaa ns. sikaa säkissä. Samoin voi itse valita, käykö laskun joka kuukausi itse hyväksymässä, vai haluaako sen veloittuvan automaattisesti, eli vähän niinkuin suoraveloituksessa mutta ilman paperia.

Kiitos @MiaSL linkistä Soneran e-laskukytkemisen ohjeeseen

http://www.sonera.fi/etsi+apua+ja+tukea/laskutus/sahkoinen+lasku/elasku?someid=1071

 

"Saat halutessasi Maksumuistutuksen maksamattomasta matkapuhelin-, laajakaista- tai kotipuhelinlaskustasi. Muistutus lähetetään sähköpostilla haluamaasi osoitteeseen (laajakaistalaskut) tai tekstiviestinä (matkapuhelinlaskut) haluamaasi Soneran liittymään muutamaa päivää ennen liittymän sulkemista. Näin ehdit maksaa laskun ennen liittymän sulkemista. Maksumuistutus on maksuton palvelu."

 

Jos haluaisin, mitä tekisin?

 

Kytkemisestä esimerkkinä laajakaistalasku. Matkapuhelinlaskun ym. ohjeet ovat vastaavat:

"Laajakaista-, kotipuhelin- ja yhteislasku

  • Hae viimeisimmältä laskultasi laskun viitenumero ja Yksilöintitieto. Yksilöintitieto löytyy laskun oikeasta ylänurkasta. Mikäli laskun oikeasta ylänurkasta ei löydy kohtaa ”Yksilöintitieto”, kyse ei ole laajakaista-, kotipuhelin- eikä yhteislaskusta.
  • Kytke e-Lasku laajakaista-, kotipuhelin ja/tai yhteislaskullesi omassa verkkopankissasi valitsemalla laskuttajalistasta TeliaSonera Finland Oyj  ja laskutusaihe LAAJAKAISTA-, LANKA- ja YHTEISLASKU. Anna e-Laskun kytkentäikkunassa edellisessä kohdassa etsimäsi tiedot, eli viimeisimmän laskun viitenumero ja Yksilöintieto. Syötä viitenumero ilman välilyöntejä.
  • Löydät e-Laskun kytkentäohjeen myös paperilaskusi tilisiirto-osasta.
  • E-Laskun kytkennän jälkeen saat seuraavan laskun e-Laskuna, mikäli kytkentä on ehtinyt Soneralle ennen laskutusajoa. Mikäli kytkentä ei ole ehtinyt ennen seuraavaa laskutusajoa, saat ao. laskun vielä entisellä laskutustavalla (paperilasku tai sähköpostilasku).
  • Voit ottaa verkkopankissasi käyttöön e-Laskun yhteyteen lisäpalvelun, jossa pankki maksaa laskun loppusumman automaattisesti tililtäsi ilman erillistä hyväksymistä. Palvelun voit ottaa joko e-Laskun kytkennän yhteydessä tai myöhemmin."

Tämä on hyvin kirjoitettu ohje e-laskun kytkemisestä. Jos halauaisin vaihtaa sähköpostilaskun e-laskuksi (en halua), niin tekisinkö vain e-laskuvaltuutuksen verkkopankissa. Entä jos haluaisin vaihtaa sähköpostilaskun paperilaskuun tai vaihtaa sähköpostilaskun sähköpostiosoitetta.

 

"e-Laskun kytkennän jälkeen saat seuraavan laskun e-laskuna, mikäli kytkentä on ehtinyt Soneralle ennen laskutusajoa. Mikäli kytkentä ei ole ehtinyt ennen seuraavaa laskutusajoa, saat ao. laskun vielä entisellä laskutustavalla (paperilasku tai sähköpostilasku).

Mikäli saat vielä seuraavankin laskun postitse paperilaskuna tai sähköpostilaskuna, on e-Laskun kytkentä jostain syystä epäonnistunut. Vaikka kytkentä näkyy verkkopankissasi, siinä olevat kytkentätiedot voivat olla virheelliset, eikä kytkentää ole voitu tehdä Soneran järjestelmiin kyseisillä tiedoilla. Tee kytkentä tässä tapauksessa kokonaan uudelleen verkkopankissasi. Jos haluat poistaa entisen (virheellisen) kytkennän verkkopankistasi, tee uusi kytkentä vasta poistoa seuraavana päivänä.

Kun teet kytkennän uudelleen, kiinnitä huomiota erityisesti seuraaviin asioihin:

Tarkasta, että teet kytkennän oikealla Laskutusaiheella (joissakin pankeissa terminä on Maksun aihe):

  • Soneran Matkapuhelinlaskuilla laskuttajana on TeliaSonera Finland Oyj ja laskutusaihe on Soneran matkapuhelin/nettitikku.
  • Soneran laajakaista-, kotipuhelin- ja yhteislaskuilla laskuttajana on TeliaSonera Finland Oyj ja laskutusaihe on laajakaista-, lanka- ja yhteislasku.
  • Sonera Kaapeli-TV -laskuilla laskuttajana on TeliaSonera Finland Oyj ja laskutusaihe on Kaapeli-TV.
  • Sonera Rahoituksen laskuilla laskuttaja on TeliaSonera Finance Finland ja laskutusaihe on e-lasku.


Tarkasta, että teet kytkennän oikeilla tunnistetiedoilla:

  • Soneran Matkapuhelinlaskuilla tunnistetiedot ovat viimeisimmän laskun viitenumero ja yksi laskulla laskutettu matkapuhelinnumero.
  • Soneran laajakaista-, kotipuhelin- ja yhteislaskuilla tunnistetiedot ovat viimeisimmän laskun viitenumero ja laskulta löytyvä Yksilöintitieto.
  • Sonera Kaapeli-TV -laskuilla tunnistetieto on viimeisimmän laskun viitenumero.
  • Sonera Rahoituksen laskuilla tunnistetieto on henkilötunnus."

Soneran ohje siis on, että jos saat kaksi laskua vanhaan tapaan tehtyäsi e-laskukytkennän, yritä kytkentää uudelleen ja odota taas kaksi kuukautta. Minusta palveluntarjoajan on kohtuutonta edellyttää asiakkaalta tuollaista palvelua ilmaiseksi. Kysyn siis, miten Sonera välittömästi ilmoittaa asiakkaalleen, mikä Soneralle jäi valtuutuksessa epäselväksi tai epävarmaksi.

 

Tuon mukaan ainoat oletettavat epäonnistumissyyt ovat esimerkiksi laajakaistaliittymälle:

  • valittiin väärä laskunaihe (esim matkapuhelinlasku)
  • kaksi tunnistetietoa eivät ole (laajakaistaliittymän) viimeiseltä laskulta vaan
    1. vanhalta tai eri sopimuksen laskulta
    2. tunnisteet kirjoitettiin väärin

Viimeisin kai kannattaa eliminoida pankin  liittymän tarkistuksilla, samoin se että tunnistetiedot ovat ristiriidassa kohteen kanssa. Jää vain tapaus että Sonera haluaa valtuuttajalla olevan hallussaan tuoreimman laskun. Ihan tarkka tuossa vaatimuksessa ei lie järkeä olla, jos tuorein lasku on vasta tulossa maksajalle. Jäikö mitää kunnon perustetta, että onnistuneesti annettua valtuutusta ei laitettaisi voimaan Soneralla?

 
 

Suoraveloitusvaltuutusten loppumiseen ei tosiaan pääse vaikuttamaan, ne kun ovat menneen talven lumia, päättyivät vuosi sitten eurooppalaisem eilaskun huonontaessa suomalaista palvelua Soneran tukiessa toimimattomien suoramaksujen paperi-ilmoitusten veloittamisella.

 

 

@aina Tässä kohtaa Omat Sivut onkin oiva apu :smileyhappy: Kun e-laskun kytkentä on pankissa kunnossa, näkyy tieto siitä Omilla Sivuilla. Samasta paikasta pääsee vaihtamaan sähköpostilaskun paperiseksi, ja toisin päin. Kyllä näihin aina ratkaisu löytyy :smileyhappy:

Heippa MiaSL,

 

Ainakin toistaiseksi kiistän että on noin helppoa Omilta Sivuilta muokata tietoja ja laskutustapaa. Viikko sitten tein uudestaan e-laskukytkennän pankissa. Poistin vanhat tiedot ja seuraavana päivänä tein uuden kytkennän. Varmuuden vuoksi pyysin soneran asiakaspalvelusta/ laskutuksesta täsmälliset tiedot e-laskua varten. Nämä tiedot kopioin suoraan soneran s-postista kun tein kytkennän.

Toistaiseksi tilanne on tämä:

Välttämättä viikossa ei tiedot päivity, joten kun ensimmäinen e-lasku tulee (toivottavasti) helmikuun alussa, tilanne voi olla toinen.

Tämä e-lasku kytkentä on tosi ongelmallinen ollut alusta asti. Minulla ainakin. Kun yritin ottaa käyttöön eka kerran, tilanne oli yhtä vaikea. Loppujen lopuksi sonera myönsi että heidän päässä oli vika. Kykentä oli tehty oikein pankissa. Sonera selvitti asian ja e-laskutus toimi. Valitettavasti laskut oli matkalla 4-5 pv.Kuten aikaisemmin mainitsin, Omilla Sivuilla kyllä näkyi lasku mutta pankkiin ei tullut. Tämän takia siirryin s-postilaskutukseen. Haluan aina maksaa laskun heti kun se ilmestyy kuun alussa koska en tiedä missä olen eräpäivänä kuun lopussa.

Kaikki muut e-laskut toimii moitteettomasti joten kyllä TeliaSonera Finland Oyj saadaan myös toimimaan. Kuten "aina" mainitsi, vika voi ollaa myös laskuttajassa. Ei saa pitää asiakasta ihan tyhmänä.   

@wheeler Näkyykö e-lasku verkkopankissasi kuitenkin ihan ok voimassaolevana? Omille Sivuille tieto valuu sen jälkeen, kun kytkentä on pankin puolella ok. Viivettä siinä tietysti jonkin verran on, kun ensin pankista tieto tulee meille, ja sen jälkeen se siirtyy Omille Sivuille.


Kerroit, että aiemmin e-lasku oli pankissa oikein, mutta Soneralla väärin. Tämä vähän hämmentää, kun kytkentä tehdään täällä päässä pankista saatujen tietojen mukaan. Oliko silloin aiemmin mitään puhetta, mitä siinä oli tapahtunut?

Verkkopankissa näkyy TeliaSonera Finland Oyj voimassaolevana. Ja myös Telia Sonera Finance + muut laskuttajat. Luettelo on up to date. Nyt en tarkkaan muista mikä ongelma oli eka kerran. Siitä on jo aikaa. Muistaakseni silloin kun paperilasku muuttui maksulliseksi. Muistan vain sen että Soneran tietoihin oli jäänyt "kummittelemaan" paperilasku. Myös Omilla Sivuilla oli "paperilasku" vaikka kytkentä oli pankissa tehty. Kaksi paperilaskua tuli ennenkuin virhe löytyi. Sonera asiallisesti hyvitti toisen koska vika oli laskuttajan. Eka paperilasku oli maksuton koska sen tiedot käytettiin e-lasku kytkennässä.

Henk.kohtaisesti uskon että Omat Sivut ei päivity kunnolla minun kohdalla. On ollut muitakin tilanteita missä Omat Sivut ei vastaa todellisuutta. Esimerkkejä löytyy vanhan keskustelupalstan arkistosta. Esim. silloin kun mobiilisähköpostipalvelu lopetettiin. "lasku lähetetään osoitteeseen xxxxx.xxxxx@pp.sonera.net. Vaikka osoite oli lopetettu! Ja viime viikolla ilmestyi Omille Sivuille valikko "päivitä nettipaketti" Tämä valikko on puuttunut kokonaan sen jälkeen kun Omat Sivut uudistui.

Kaikki tulee kumminkin kuntoon jossakin vaiheessa. Sonera kyllä hoitaa asiallisesti loppuun asti. Odotellaan seuraavaa laskua ja katsotaan tilannetta silloin.

 

  

Aijemmin, kun vielä olin soneran mobiiliasiakas, mulle tuli muistutus sekä mobiililaskusta sekä laajakaistalaskusta tekstiviestinä, kun otin uuden mobiililiittymän tele finland, (sonera), niin eipä enää tullut muistutuksia tekstíviestillä laskuista...??

 

Ohikulkijan huomautus:

 

Vaikka TeleFinland ja Sonera ovat saman TeliaSonera Finlandin toiminimiä, on Tele Finlandilla oma keskustelufoorumi https://www.tele.fi/foorumi/ .

 

Laskutustapaa koskevissa asioissa lienee paras soittaa Tele Finlandin asiakaspalveluun 0404 123 123

Likimain samat laskutustavat on tarjolla kuin Soneralla:

https://www.tele.fi/aina+apunasi/apu+tuki/laskut/laskutusvaihtoehdot/

Itse en ole ottanut e-laskua mutta saan sähköpostiin ilmoituksen netistä löytyvästä laskusta ("sähköpstilasku"), jonka käyn maksamassa verkkopankissa. Paperisesta laskusta  myös Tele Finland velottaa erillisen kohtuuttoman hinnan.

 

e-laskun yhteydessä useimmilla pankeilla lie palvelu lähettää lyhyt ilmoitus tekstiviestinä tai sähköpostina saapuneesta laskusta.

 

Vastaa