Telia Yhteisön kankeus


Tässä käytän justiinsa Telian 4G yhteyden yli Telian palveluhallinta ja yhteisösivustoa viimeistä huutoa olevalla PC:llä ja sivusto on silti ihan älyttömän kankea.

 

Geneerinen valittaminen Telian surkeudesta on selvästi tahallaan tehty ihan liian hankalaksi, jotta siihen pikkuasioiden takia viitsisisi alkaa. Tänne yhteisön sivulle pääseminen edellytti unohdettujen Telia tunnusten luontia ja salasanan vaihto-operaatiota, eli kokonaisuudessaan pari pankkitunnistumista ja vieläpä sähköpostihyväksyntä yhteisötunnuksille.

 

Häiriöilmoituksen tekeminen onnistui, mutta en usko senkään menevän oikeaan osoitteeseen, koska tarjotut vaihtoehdot eivät koske sitä mikä on vikana.

 

Eli, kaikki tämä rumba ainoastaan sitä varten, että pääsen kertomaan, että irc palvelimenne ei toimi oikein.

 

Oi niitä aikoja kun vian ilmoittaminen onnistui simppelisti sähköpostitse tai ilmaiseksi puhelimella - johon vielä ihminen vastasi.

 


27 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Hei @non_authorized ja tervetuloa Telian yhteisöön!


 


Yhteisö on vertaistukea asiakkaalta asiakkaalle, myös Telialaisia on täällä mukana menossa antamassa neuvoja ja vinkkejä.


Palautteen Teliasta ja sen tuotteista ja palveluista sen sijaan kohdistaisin asiakaspalveluun esim. Palvelupyynnöllä : https://www.telia.fi/asiakastuki/lomakkeet/yhteydenottopyynto


Se vastaa sähköpostia ja suuntautuu paremmin oikeaan paikkaan, eikä maksa mitään.

Tein yhteydenottopyynnön, kiitos vinkistä. En usko, että asiaan vastataan alle viikon. Asia ei oikeastaan itseäni koske, mutta kun Telian geneerinen asenneongelma tuon ongelmapalvelun ylläpidossa vaivaa muitakin kuin itseäni.

 

Vertaistukea todella tarvitaan: kaikki Telian palvelu ei ole sen peukun arvoista, ja mielestäni epäkohdat pitää myös voida yhteisössä tuoda julki myös negatiivisen mielipiteen kera.

 

 

 

 

 

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Moro @non_authorized ja tervetuloa myöskin minun puolestani :)


 


Kerrotko vähän tarkemmin tuosta kankeudesta, miten se siis ilmenee ja missä erityisesti yms?


 


Rekisteröitymisestä, se Telia-tunnuksen avulla tehtävä reggaus on kätevin koska sama kirjaus toimii sekä telia.fi että tänne. Mutta se ei ole pakollinen kuitenkaan, toinen tapa regata on luoda erillinen Yhteisötunnus jonka voi tehdä sähköpostiosoitteen avulla. Jos et muistanut Telia-tunnuksen salasanaa niin et olisi myöskään päässyt kirjautumaan telia.fi -sivustolle, nyt pääset myös sinne kun salasanan nollasit, joten eikös tuo ollut kuitenkin ihan hyvä toimenpide jos näin ajatellaan?


 


Sähköpostista tapahtuva rekisteröitymisen vahvistus on yksi keino suojautua botteja vastaan. Ei parhain keino toki mutta toimii kaikenkaikkiaan aika hyvin, täällä ei olle botteja juuri nähty. Aika yleinen käytäntö muutoinkin, Suomessa ja maailmalla.


 


@kiisseli67 tuossa antoikin ohjeita palautteen jättämiseen. Nyt kun olet täällä niin myös tänne kirjoittamalla saat ääntäsi kuuluviin, toinen vaihtoehto on tosiaan nuo lomakkeet.


 


Näillä eteenpäin? :)

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

@TeroRe@  kirjoitti:

Kerrotko vähän tarkemmin tuosta kankeudesta, miten se siis ilmenee ja missä erityisesti yms?

Ainakin tämä yhteisön palsta pyörii jokseenkin kankeasti. Sivujen latautuminen ottaa usein 5-6 sekuntia, gigabitin kuidullakin. Muut sivut latautuvat sekunnin murto-osissa. Ehkä tässäkin tarkoitetaan tätä samaa hitautta? Omalta osalta tästä laitoinkin jo palautetta silloin aiemmissa keskusteluissa.

No nyt kun kysyit, niin kankeudesta:

 

Latasin kokeeksi yhteisön etusivun erikseen talteen. Koko 5.7MB, josta CSS pelkästään vei 2.4MB. Loppu sivusta n. 1.5MB on javascriptiä, angular yms. kilkkeet. Html sivu 507kb. Pelkästään erisorttista koodia siis nelisen megatavua.

 

Yllättäen kuvat vievät aika vähän. Niitäkin on kuitenkin kuutisenkymmentä eri kuvaa/kuvaketta. Tämän päälle ilmeisesti sivut on skriptattu niin, että uusi sivu näkyy vasta kun kaikki palikat ovat latautuneet ja esitysvalmiit. Tämän takia seuraava sivu näkyy kenties useamman sekunnin kuluttua, joka vain lisää kankeuden tunnelmaa. Kännykällä meininki on sama.

 

Tämä kaikki asiainhoito hoituisi paljon vähemmälläkin datan siirrolla, ja tämän keyloggerin, joka tekee välitallennuksia voisi poistaa kokonaan turhaan lagaamasta.

 

Oisko asiakaspalvelusivustostanne olemassa sellasta lo-fi no-bs versiota? :)

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Kiitos lisätiedoista, olit näemmä oikeassa @SINAD :)


 


Tiedoksi @non_authorized että tätä sivunlatausta ja siis sen hitautta tutkimme yhdessä alustatoimittajan (Lithium) kanssa. Tähän vain ei ole löytynyt mitään helppoa ratkaisua, ennen lomia teimme pieniä muutoksia jotka auttoivat mutta vain vähän. Työ tällä saralla siis jatkuu.


 


En ala nyt pilkkua viilaamaan, mutta tästä vertaistukisivustosta ei ole muita versioita kuin tämä joka on samalla myös mobiiliresponsiivinen.


 


Hidasteluongelma oli siis tiedossa, kysyin kuitenkin josko olisi ollut myös muuta kankeutta. Aina löytyy varmasti jotain parannettavaa ?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Telian yhteisön html on erittäin raskasta parsia. Ja nimenomaan jo pelkkä html, sillä käänsin testausta varten Javascriptin pois päältä. Vertasin Telian yhteisöä pariin muuhun keskustelupalstaan avaamalla uusimpien viestien listan suoralla URL:lla ja tämän jälkeen viisi keskustelusäiettä taustavälilehtiin.

 

 suoritinaika
Opera 12.16
suoritinaika
Firefox 61.0.1
Telia Yhteisö50,6 s43,3 s
B10,5 s36,7 s
C12,1 s33,7 s
D9,5 s31,7 s

 

Yhteisön html tuntuu olevan erityistä myrkkyä vanhalle Opera-selaimelle, jolta yhteisön vääntämiseen menee liki viisinkertainen työmäärä muihin keskustelupalstoihin verrattuna. Firefoxiltakin menee 1,3 kertainen työmäärä Telian yhteisön vääntämiseen.

 

Käytännössä Telian yhteisön raskauden huomaa siitä, että Operassa voin avata muut keskustelupalstat yhdellä kertaa ja saman tien lukea yhtä niistä muiden auetessa taustalla. Telian yhteisön avaaminen sen sijaan jumittaa Operan niin, etteivät muutkaan välilehdet pääse etenemään ennen Telian yhteisön valmistumista.

 

Firefoxissa moniajo toimii paremmin, eikä yksittäinen raskas välilehti jumiuta koko selainta. Itse Telian yhteisön toimintaa ei voi kuitenkaan sanoa näpäkäksi Firefoxissakaan.

 

PS. Jälleen kerran yhteisö on sitä mieltä, että kirjoitustasi on muutettu, koska viestin tekstissä oli viallinen HTML. Nu Html Checker ilmoittaa kuitenkin no errors or warnings to show.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Jos teette erilaisia vertailuja niin tehkää esimerkiksi muihin Lithiumia käyttäviin yhteisöihin kuten vaikka:


 


https://community.spotify.com


https://community.talktalk.co.uk


https://community.giffgaff.com


https://www.en.advertisercommunity.com/t5/Welcome/ct-p/About_main


 


Kaupalliset yhteisöt ja niiden alustat eroavat aika isosti ei_kaupallisista ja se on selviö, että eroa tulee eri mittareilla. Voimme tehdä Yhteisöstä yhtä nopean kuin mitä muut samaa alustat käyttävät yhteisöt ovat ja juurikin tämä meillä on työn alla.


 


Kiitos kärsivällisyydestä :)

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Edellisessä kokeilussani ainoastaan Telia sattui toimimaan Lithiumin päällä. B oli toteutettu XenForolla, C Kundolla ja D vBulletinilla.

 

Mutta verrataan ihmeessä myös eri Lithium toteutuksia toisiinsa. 

 

Suoritinaika recentpostspage ja viisi keskustelusäiettä omiin välilehtiinsä s:

 

keskustelupalstaOpera 12.16
javascript
disabled
Opera 12.16
javascript
enabled
Firefox 61.0.1
javascript
disabled
Firefox 61.0.1
javascript
enabled
Advertisercommunity20,76086,77639,61261,664
Spotify35,816250,39635,44452,048
TalkTalk38,800320,08047,25262,812
GiffGaff30,940245,56855,21270,556
Telia63,340237,59248,39673,284

 

Yleisesti ottaen näillä foorumeilla seikkailusta jäi kokonaiskuva, että Lithiumilla toteutetut keskustelupalstat ovat todella raskaita.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Hienoa @irritus, testauksesi osoittaa sen että meillä on täällä omassa yhteisössä jotain joka vaatii huomiota. Olimme Lithium-yhteisöistä hitain. Toki tämän tiesimmekin jo, että normaalia tämä ei ole.


 


Lithium on top 3 joukossa maailmalla kun katsotaan kaupallisia yhteisöjä ja mitä alustoja ne käyttää. Vai onkohan ne nykyään peräti jo top 2:ssa. Tosiaan kaupalliset yhteisöt ovat eri asia kuin ei kaupalliset, usein viimeksi mainitut ovat hyvin kevyitä/pelkistettyjä toteutukseltaan ja tottakai se vaikuttaa latausnopeuksiin. Mutta en sanoisi kuitenkaan Lithium-pohjaisiakaan hitaiksi, meillä täällä on vain joku probleema joka pitää selvittää.

Uusi päivä, se irkkinne on edelleen rikki.

 

Nyt on vuorokausi yhteydenottopyynnöstä/häiriöilmoituksesta ja useampi vuorokausi vian alkamisesta. Arvaan, ettei tekninen tuki ole katsonutkaan sen palvelimen suuntaan. Tapahtumahan on jo johonkin ITIL prosessiin kirjoitettu, enää se varsinainen palvelu puuttuu. Tehdäänkö se Timbuktusta käsin? Oma pomo heiluttelis jo lapikasta, jos ei olis vastaavaan vikaan puuttunut tämmösessä ajassa.

 

Mitä sivuston raskauteen tulee, niin en syytä siitä Lithiumia vaan syytän Teliaa. Pännii nykyään meininki, jossa tahallaan rikotaan toimiva juttu ja sit syötetään se käyttäjien kurkusta alas. Turha perustella, että "onhan tämä hidas, koska Lithium on hidas ja kaikkihan nämä ovat hitaita". 80% tästä sivustosta on ihan tarpeetonta koodia. Lähtökohtaisesti mennään metsään jos tämmönen sivusto saa viedä 5 mb. Joko osaamista ei ole, tai todennäkösemmin - kiinnostusta ei ole.

 

Skippaan nyt kokonaan sen keskustelun, että olen täällä hoitamassa asioita, en katsomassa markkinointiviestintää. Jyrkkä ei kivoille kuville käytettävyyden perusteella.

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Itseasiassa en syytä Lithiumia hidastelusta vaan kerroin, että kaupalliset yhteisöt rakennetaan yleensä erilaisten alustojen päälle kuin ei kaupalliset.


 


Hidastelusta voi ja saa syyttää ainoastaan meitä, tämänhän jo @irritus :ksen listaus osoitti taulukollaan kun vertaili meitä myös muihin Lithium-yhteisöihin. Meilllä pitää vaan löytää juurisyy ja korjata se.


 


Voit luottaa siihen, että halua tämän korjaamiseen on. Haluamme tehdä Telia Yhteisöstä pohjoismaiden parhaimman kaupallisen yhteisön ja silloin jokainen osa-alue tulee olla kunnossa.


 


-


 


Palvelupyyntöön kyllä vastataan, saapumisjärjestyksessä. Pyydän, että odotat vielä hetken.

Uusi päivä. Telian häiriömies soitteli, ja päätyi siihen, jotta ensiviikkoon mennee irkkiasiain ihmettely. Joten jos jonkun muunkin heittää irkkipalvelin pellolle yhteyttä ottaessa, niin ei ratkennut vielä tänään tämä. Yllätyin positiivisesti, että joku soitti alle viikossa.

 

Toivotan onnea yhteisöalustan kanssa.

 

 

 

 

Päivä T+7, ja ongelma jatkuu, joten trollataanpa lisää:

 

Ajatella, että tämäkin käyty keskustelu olis mahtunut irkissä muutamaan Ethernet pakettiin. Tämmösellä foorumilla taas keskustelu itsessään vie ehkä saman siivun, mutta joka kerta pitää ladata tuo 5MB pelkkää kehystä, ja koko hässäkkä browserissa parsittuna vie Windowsin muistista satoja megoja tilaa. Siitäkin suurin osa on pelkkää tyhjää. Hemmetin kummallista tämä nykyaika.

 

 

Kun sinulle soitettiin asiasta niin saatiinko siitä tarvittavat tiedot asian tutkimiseen, eli kellonajat milloin ongelmaa on ollut ja ip-osoite mistä on koitettu ottaa yhteyttä? Jos nämä on vielä vaiheessa niin nopeiten nuo saa toimitettu chatin kautta tai vaihtoehtoisesti yhteydenottopyynnöllä.

Testatessa palvelimeen on saatu yhteys normaalisti eikä ole esiintynyt mitään ongelmia. Tämän takia tarvitaan noita tarkempia tietoja että ongelmaa saadaan tutkittua. 

Päivä 8

 

Ymmärsin, että viankuvaus tuli selväksi jo häiriömiehen soittaessa. Tänään on kuitenkin lisätietoja toimitettu.

 

Päivä 9

 

Häiriömies otti taas yhteyttä irkkiasiassa, hieno juttu, mutta homma alkaa mennä Kafkamaiseksi. Pitäisi ottaa yhteyttä palvelimen ylläpitäjään. Irc.inet.fi palvelimen ylläpitäjä on tietääkseni Telia(Sonera).

 

 

Toivottavasti tämän vian omituinen häiriöhallintaprosessin rekursio ei kaada koko verkkoa.

Täs on nyt päivä 10 menossa tuon alkup. irkkiasian kanssa.

 

Toistaiseksi yksikään tähän ketjuun tahi häiriöilmoituksiin vastanneista Telialaisista ei liene tehnyt sitä yhtä ainoaa oikeaa toimenpidettä, eli ottais yhteyttä ko. palvelimeen, ja tsekkais mikä vikana. Sen sijaan on menty näin:

 

"Hoida asiasi itse tuolla->" bla bla bla bla bla "kyllä se meidän Telian sisäverkosta toimii" bla bla bla bla bla "ota yhteys palvelimen ylläpitäjään itse" bla bla bla " ai mekö sitä ylläpidämme!?"

 

Kysynkin teiltä arvon yhteisömanageri ja muut hassutitteliset Telialaiset: Miten on noin niin kuin omasta mielestä mennyt?

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Vaikka on OT niin mikäs niissä meidän titteleissä on hassua :)

Minä luotan meidän vianhallintaan ja prosesseihin. En ole tutustunut aiheeseen tarkemmin, että mikä juuri tässä sinun tapauksessasi on, Yhteisön kautta en pääse tiketteihin käsiksi.

Jotenkin on hämärä mielikuva, että tämä sama homma on käyny joskus aiemminkin ja silloinkin pitkän keskustelun jälkeen Soneran käyttöorganisaatio oli totaalisen pihalla siitä mistä oli kyse, eikä tiennyt olevansa vastuullinen organisaatio, saati suostui asiaa hoitamaan niin kuin kuuluu.

 

Pitänee lopettaa tämä keskustelu hyödyttömänä, ja jatkaa asian ratkomista prosessienne ohi.

 

Prosessinne ovat toimineet, asiakas luovutti.

 

 

 

 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

@TeroRe@  kirjoitti:

Itseasiassa en syytä Lithiumia hidastelusta vaan kerroin, että kaupalliset yhteisöt rakennetaan yleensä erilaisten alustojen päälle kuin ei kaupalliset.

 

Hidastelusta voi ja saa syyttää ainoastaan meitä, tämänhän jo @irritus :ksen listaus osoitti taulukollaan kun vertaili meitä myös muihin Lithium-yhteisöihin. Meilllä pitää vaan löytää juurisyy ja korjata se.

 

Voit luottaa siihen, että halua tämän korjaamiseen on. Haluamme tehdä Telia Yhteisöstä pohjoismaiden parhaimman kaupallisen yhteisön ja silloin jokainen osa-alue tulee olla kunnossa.

 


Tietämättä alustasta sen enempää, voisiko esimerkiksi teidän Telia Tunnus / login integraatio aiheuttaa ylimääräisiä hakuja joka sivunlatauksella? Jos Lithiumin palvelimet on jossain Euroopassa ja teidän Suomessa ja tuolla välillä tapahtuu kymmeniä hakuja, millisekunnit kertaantuu äkkiä.

 

Ja en muuten tykkää, ettei tämä Yhteisö muista kirjautumista. Ei aina jaksa vaivautua kirjautumaan, vaikka olisi jotain lisättävää keskusteluihin. Nykyään on niin tottunut, että kaikkialle kirjaudutaan omilla laitteilla vain kerran ja sivustot muistaa sen kirjautumisen sen jälkeen.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@jessenic oma tekninen osaaminen loppuu tässä kohtaa, en osaa sanoa sinulle liittyykö nämä asiat toisiinsa vai ei. Toisaalta, sivusto ja sivut latautuvat hitaasti riippumatta oletko kirjautuneena vai et.


 


Väliaikatietona voin kertoa, että olemme tehneet muutoksia useisiin komponentteihin joihin alustatoimittaja ohjeisti meitä muutoksia tekemään. Kuten nähdään niin näistä viilauksista ei ole ollut kuitenkaan apua.


 


Pahoittelut huonosta käyttökokemuksesta. Työ jatkuu koko ajan.


 


Edit: Kirjautumisesta, tässä meidän kohdalla taustalla on tietoturvanäkökulmat. Samalla kirjautumisella pääsee myös telia.fi-sivustolle ja tästä syystä sessio ei voi kestää "loputtomiin".

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

@TeroRe@  kirjoitti:

@jessenic oma tekninen osaaminen loppuu tässä kohtaa, en osaa sanoa sinulle liittyykö nämä asiat toisiinsa vai ei. Toisaalta, sivusto ja sivut latautuvat hitaasti riippumatta oletko kirjautuneena vai et.

 

Väliaikatietona voin kertoa, että olemme tehneet muutoksia useisiin komponentteihin joihin alustatoimittaja ohjeisti meitä muutoksia tekemään. Kuten nähdään niin näistä viilauksista ei ole ollut kuitenkaan apua.

 

Pahoittelut huonosta käyttökokemuksesta. Työ jatkuu koko ajan.

 

Edit: Kirjautumisesta, tässä meidän kohdalla taustalla on tietoturvanäkökulmat. Samalla kirjautumisella pääsee myös telia.fi-sivustolle ja tästä syystä sessio ei voi kestää "loputtomiin".


Itse olen työn puolesta paininut vastaavan ongelman kanssa, eli eri palvelujen välinen integraatio aiheutti hitautta palvelinten välisen viiveen takia. Viive ei ollut yksinään suuri, mutta kun erillisiä pieniä tiedonhakuja oli kymmeniä, tuo viive kertautui ja palvelu oli hidas.

 

Jotain pientä parannusta yleiseen sulavuuteen on kyllä ehkä tullut, sivunlatauksiin ei niinkään. Voi myös olla selaimen päivitykset parantaneet.

 

Ja joo, tuon tietoturvanäkökulman itsekin olen syyksi ajatellut. Mutta voisihan tuota jakaa vaikka kahdelle tasolle. Kirjauduttua olisi ylempi taso ja kaikki kuten nytkin, mutta jos "Muista minut" on valittu ja palaa myöhemmin Telian sivuille, tipahtaa alemmalle tasolle. Alemmalla tasolla pääsisi Yhteisöön normaalisti, mutta Omat Sivut vaatisivat sen salasanan syöttämisen uusiksi ainakin muutosten teossa.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

@jessenic@  kirjoitti:




Itse olen työn puolesta paininut vastaavan ongelman kanssa, eli eri palvelujen välinen integraatio aiheutti hitautta palvelinten välisen viiveen takia. Viive ei ollut yksinään suuri, mutta kun erillisiä pieniä tiedonhakuja oli kymmeniä, tuo viive kertautui ja palvelu oli hidas.


 


Jotain pientä parannusta yleiseen sulavuuteen on kyllä ehkä tullut, sivunlatauksiin ei niinkään. Voi myös olla selaimen päivitykset parantaneet.


 


Ja joo, tuon tietoturvanäkökulman itsekin olen syyksi ajatellut. Mutta voisihan tuota jakaa vaikka kahdelle tasolle. Kirjauduttua olisi ylempi taso ja kaikki kuten nytkin, mutta jos "Muista minut" on valittu ja palaa myöhemmin Telian sivuille, tipahtaa alemmalle tasolle. Alemmalla tasolla pääsisi Yhteisöön normaalisti, mutta Omat Sivut vaatisivat sen salasanan syöttämisen uusiksi ainakin muutosten teossa.




Itse asiassa minä olen luullut että tälläinen "taso" systeemi on jo käytössä, kun on ollut kauan yhteisössä kirjautuneena niin välillä on joutunut syöttämään salasanan uudelleen Omille Sivuille. Eli sieltä on joutunut "pihalle" jossain vaiheessa vaikka yhteisössä on pysynyt "kirjoilla" ? ?

Vastaa