Telia kaupan tarjoukset

  • 15 September 2020
  • 10 kommenttia
  • 4 katselukertaa

Olen ollut Telian asiakas (ja entisen tele Finland:in) jo ainakin vuosikymmenen. Sitten muutin tänne vahvalle Elisan alueelle Järvenpäähän ja Silti pysyin telian uskollisena asiakkaana. No, mitä olen mieltä. Kuuluvuus aivan surkea, olen täydellisessä telian tukiasemien katveessa ihan täällä kaupungin keskustassa. Samaan aikaan työpuhelimen elisalla soittelu sujuu, kuin ei mitään. Telialla pitää mennä parvekkeelle puhumaan. Telia Tv:n käyttöliittymä edelleen aivan *****, Elisa Viihde päihittää sen mennen tullen. Telia pay:ssa isoja ongelmia, mikä koskettanut paljonkin, kun on rahoituslaitteita. Ja sitten tuo telia kauppa... Elisalla on jatkuvasti parempia tarjouksia, kuin telialla. Esim. Nyt tämä Xiaomi Mi 10 Lite 5G. Elisan hinnat aina hyvin lähellä tai jopa alle muidenkin isojen kauppojen hintoja. Tuokin luuri elisalla 299e ja samaan aikaan telialla 349e. Järjetöntä.

Nyt on alettava vaan vaihtamaan Elisalle. Ei muuta enää voi. Varsinkaan kun jo vuosikausia antamani palautteet näistä samoista asioista eivät ole johtaneet yhtään mihinkään. Masentavaa. 

10 kommenttia

Todella ikävä kuulla, että näinkin pitkä yhteistyömme on vaarassa katketa. Onkohan kertomaasi kuuluvuusongelmaa tutkailtu vielä meidän häiriöpuolen toimesta?

Harmi, että etsimäsi laite oli tuolloin Elisalla parempaan hintaan. Nyt kun vilkaisin näyttää kuitenkin että meillä Xiaomi Mi 10 Lite 5G on tällä kertaa 50 euroa edullisempi. Tarjoukset tuppaa vaihtelemaan ja ilman muuta tarkastamme hintojamme jatkuvasti. Mikäli meille antaa luvan viestiä eduista (markkinointilupa), lähetämme myös henkilökohtaisia laitetarjouksia. Samaten asiakkaamme saavat kolmen vuoden erikoispitkän takuun meiltä ostetuille laitteille. Tämähän ei varmaan nyt tässä vaiheessa lämmitä, mutta mainittakoon nyt kuitenkin.

Harmi kuulla, että olet kokenut Telia TV:n käyttöliittymän vanhanaikaiseksi. Onko sen käytettävyydessä erityisesti jokin tietty ominaisuus joka tökkii?

Kyllä hinnat muuttuu nopeasti. 40  minuuttia Minnan viestin jälkeen hänen hintatietonsa ei pidä paikkaansa. Elisa ja Telia molempien sivulla sama hinta. Xiaomi Mi 10 Lite

@Baron@  kirjoitti:

Kyllä hinnat muuttuu nopeasti. 40  minuuttia Minnan viestin jälkeen hänen hintatietonsa ei pidä paikkaansa. Elisa ja Telia molempien sivulla sama hinta. Xiaomi Mi 10 Lite

Uskomatonta, mutta totta. 😀>

@MinnaLN@  kirjoitti:

Todella ikävä kuulla, että näinkin pitkä yhteistyömme on vaarassa katketa. Onkohan kertomaasi kuuluvuusongelmaa tutkailtu vielä meidän häiriöpuolen toimesta?

Harmi, että etsimäsi laite oli tuolloin Elisalla parempaan hintaan. Nyt kun vilkaisin näyttää kuitenkin että meillä Xiaomi Mi 10 Lite 5G on tällä kertaa 50 euroa edullisempi. Tarjoukset tuppaa vaihtelemaan ja ilman muuta tarkastamme hintojamme jatkuvasti. Mikäli meille antaa luvan viestiä eduista (markkinointilupa), lähetämme myös henkilökohtaisia laitetarjouksia. Samaten asiakkaamme saavat kolmen vuoden erikoispitkän takuun meiltä ostetuille laitteille. Tämähän ei varmaan nyt tässä vaiheessa lämmitä, mutta mainittakoon nyt kuitenkin.

Harmi kuulla, että olet kokenut Telia TV:n käyttöliittymän vanhanaikaiseksi. Onko sen käytettävyydessä erityisesti jokin tietty ominaisuus joka tökkii?

Siis kysytkö ihan tosissasi? No vaikkapa ihan ensimmäisenä tuo tallennetun ohjelman KELAAMINEN telia  digiboksin kautta. Kännykän kautta telia tv:tä katsottaessa saat sentään kelattua ohjelmaa sormella vetämällä vaikka sekunnissa tallenteen loppuun, mutta digiboksilla saat kelata jollain 3x normaalinopeudella. Mitään muita kelausvaihtoehtoja ei ole. Siinä kelaat jotain 2h tallennetta sinne loppupuolelle helposti minuuttitolkulla. Tai Jopa 10 Min. Plus koko muukin sovellus on vaan kertakaikkiaan ärsyttävän huono ja sekava. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +13

@Soirija@  kirjoitti:

Uusimman digiboksin tallenteiden kelaukseen nopein tapa on painaa kaukosäätimen nuolinäppäintä (oikeaa eteenpäin kelatessa, vasenta taaksepäin) tai kelauspainiketta pohjassa, kun valinta on tallenteen aikajanalla. Voit navigoida valinnan aikajanalle siis kaukosäätimen nuolinäppäimien avulla.

Tämän ominaisuuden toimivuuden voin vielä varmistaa, kun tiedetään tarkemmin digiboksin merkki ja malli. Kertoisitko siis merkin ja mallin digiboksin pohjasta löytyvästä tarrasta.

@HenriLie@  kirjoitti:

No siis joku arriksen pyöreä boxihan se on, en ole kotona nyt. Muutaman vuoden vanha. Eikai se nyt boksin ominaisuuksista ole riippuvainen, ei Elisa viihteessäkään ole. 

Silloin ominaisuus on käytettävissä. Ennen Arrista on ollut eri digibokseja joilla voi olla eri ohjelmisto ja ominaisuudet. Tätä ei kuitenkaan nyt tarvitse tarkistaa, sinulla tuo nopea kelaus nuolinäppäimillä toimii.

Niin siis että mitenkä... Kun siinä kaukosäätimessä on vain se yksi kelaa-nappi, jota painamalla saa sen 2x tai 3x kelauksen, niin mistä siitä sitten saa sen nopeamman kelauksen? Sellaisen, jona vaikka kelaa 10-20x nopeudella tai hyppää vaikka 10min kerralla tms. Pitääkö sitä nappia siis painaa pohjassa vai miten? En tähän päivään mennessä ole löytänyt siitä digiboksi Telia Tv - sovelluksesta tallenteiden katselemisen yhteydessä kuin tasan tuon yhden kelaus vaihtoehdon. 

Nopea kelaus toimii painamalla nuolinäppäintä pohjassa. Vasemmalle taaksepäin, oikealle eteenpäin. Jos katsot tallennetta, paina vain nuolinäppäintä muutaman kerran (vasen tai oikea) tai pidä pohjassa niin ohjelman selaus on nopeampaa. Kelauspainiketta painamalla pohjassa ei voi nopeammin kelata, pahoittelut tästä väärästä tiedosta aiemmassa viestissäni.

@Soirija@  kirjoitti:

@HenriLie@  kirjoitti:

@Soirija@  kirjoitti:

@HenriLie@  kirjoitti:

@Soirija@  kirjoitti:

@MinnaLN@  kirjoitti:

Todella ikävä kuulla, että näinkin pitkä yhteistyömme on vaarassa katketa. Onkohan kertomaasi kuuluvuusongelmaa tutkailtu vielä meidän häiriöpuolen toimesta?

Harmi, että etsimäsi laite oli tuolloin Elisalla parempaan hintaan. Nyt kun vilkaisin näyttää kuitenkin että meillä Xiaomi Mi 10 Lite 5G on tällä kertaa 50 euroa edullisempi. Tarjoukset tuppaa vaihtelemaan ja ilman muuta tarkastamme hintojamme jatkuvasti. Mikäli meille antaa luvan viestiä eduista (markkinointilupa), lähetämme myös henkilökohtaisia laitetarjouksia. Samaten asiakkaamme saavat kolmen vuoden erikoispitkän takuun meiltä ostetuille laitteille. Tämähän ei varmaan nyt tässä vaiheessa lämmitä, mutta mainittakoon nyt kuitenkin.

Harmi kuulla, että olet kokenut Telia TV:n käyttöliittymän vanhanaikaiseksi. Onko sen käytettävyydessä erityisesti jokin tietty ominaisuus joka tökkii?

Siis kysytkö ihan tosissasi? No vaikkapa ihan ensimmäisenä tuo tallennetun ohjelman KELAAMINEN telia  digiboksin kautta. Kännykän kautta telia tv:tä katsottaessa saat sentään kelattua ohjelmaa sormella vetämällä vaikka sekunnissa tallenteen loppuun, mutta digiboksilla saat kelata jollain 3x normaalinopeudella. Mitään muita kelausvaihtoehtoja ei ole. Siinä kelaat jotain 2h tallennetta sinne loppupuolelle helposti minuuttitolkulla. Tai Jopa 10 Min. Plus koko muukin sovellus on vaan kertakaikkiaan ärsyttävän huono ja sekava. 

Uusimman digiboksin tallenteiden kelaukseen nopein tapa on painaa kaukosäätimen nuolinäppäintä (oikeaa eteenpäin kelatessa, vasenta taaksepäin) tai kelauspainiketta pohjassa, kun valinta on tallenteen aikajanalla. Voit navigoida valinnan aikajanalle siis kaukosäätimen nuolinäppäimien avulla.

Tämän ominaisuuden toimivuuden voin vielä varmistaa, kun tiedetään tarkemmin digiboksin merkki ja malli. Kertoisitko siis merkin ja mallin digiboksin pohjasta löytyvästä tarrasta.

No siis joku arriksen pyöreä boxihan se on, en ole kotona nyt. Muutaman vuoden vanha. Eikai se nyt boksin ominaisuuksista ole riippuvainen, ei Elisa viihteessäkään ole. 

Silloin ominaisuus on käytettävissä. Ennen Arrista on ollut eri digibokseja joilla voi olla eri ohjelmisto ja ominaisuudet. Tätä ei kuitenkaan nyt tarvitse tarkistaa, sinulla tuo nopea kelaus nuolinäppäimillä toimii.

Niin siis että mitenkä... Kun siinä kaukosäätimessä on vain se yksi kelaa-nappi, jota painamalla saa sen 2x tai 3x kelauksen, niin mistä siitä sitten saa sen nopeamman kelauksen? Sellaisen, jona vaikka kelaa 10-20x nopeudella tai hyppää vaikka 10min kerralla tms. Pitääkö sitä nappia siis painaa pohjassa vai miten? En tähän päivään mennessä ole löytänyt siitä digiboksi Telia Tv - sovelluksesta tallenteiden katselemisen yhteydessä kuin tasan tuon yhden kelaus vaihtoehdon. 

Viestiketju olisi lyhyempi, jos Kysyjä lukisi mitä on vastattu. NUOLINÄPPÄIMIÄ kokeilemaan. Lyhyttä ja pitkää painallusta. Mitähän tapahtuu?

Vastaa