Heiluta huuliasi - Hulvattoman hauskat kuvauspäivät



Heiluta huuliasi ohjelmasarja on ollut katsottavissa nyt reilun viikon verran. 


Pääsimme muutaman tyypin kanssa mukaan seuraamaan kuvauksia, ja täytyy kyllä sanoa että aivan loistavaa settiä oli myös esiripun takapuolellakin. :) 


 


Kuvauspäivät olivat varsin nopeatempoisia, sinkoiltiin ajoittain sinne tänne, ja vähän tonnekin. Harjotukset pyöri ja vilskettä piisasi. Ihmisiä hääräsi monessa jutussa: Kamerat kävivät ja olihan väkeä huolehtimassa myös muista perusjutuista, kuten siitä että välipalaa ja juomaa oli tarjolla.


Kuvaukset pidettiin Tampereella Tohlopinrannassa, Mediapoliksella. Lunta satoi, mutta näyttäytyi ihana aurinkokin meille. :) 


 


Maanantai


Saavuimme jännityksellä ensimmäiseen kuvauspäivään, sillä emme tienneet tarkalleen millainen sarja olisi kyseessä. Vaihdoimme heti studiolle saapuessamme muutaman sanan sarjan juontajan, aina yhtä loistavan Marco Bjurströmin kanssa ja siirryimme sitten seuraamaan vieraiden esitysharjoituksia.


Vieraina ensimmäisessä jaksossa olivat Syke -sarjasta tutut Jarkko Niemi ja Matti Ristinen.


Oli hienoa huomata kuvauksissa, että niin Jarkko kuin Matti eläytyivät täysillä esityksiinsä ja kilpailivat ihan tosissaan sinällään leikkimielisen kilpailun voitosta. Miesten esityksiä oli tuomaroimassa Idolsistakin tuttu Diandra, joka joutui lopulta vaikean valinnan eteen.


 


 


 


Tiistai


Toista kuvauspäivää odotettiin kuin kuuta nousevaa, sillä vieraaksi olivat tulossa stand-up komiikankin puolelta hyvin tunnetut Riku Suokas ja Ilari Johansson. Mielenkiintoista nähdä miten herrat suoriutuisivat huulten heiluttelusta! 


Niin Ilarin kuin Rikun esitykset ja eläytymiset olivat toinen toistaan huvittavampia ja monesti sitä huomasi nauravansa kunnolla ääneen. Miehiä tuomaroimassa oli iskelmälaulaja Anne Mattila, joka taisi menettää vähän sydäntään molemmille miehille show:n edetessä.


 


 


 


Keskiviikko 


Kuvaukset aloitettiin jo aikaisin aamulla ja ensimmäisessä kisassa osallistujina olivat Janne Kataja sekä Alina Tomnikov. Asiantuntevana tuomarina toimi legendaarisen Aikakoneen Sani. Kilpailun tiimellyksessä laitettiin sukupuoliroolit iloisesti sekaisin ja naurua riitti. Tulipa todistettua, että hauskat ihmiset ovat hauskoja myös kameroiden ulkopuolella


 


 


 


Päivän toisessa setissä kisaajina olivat Titta Jokinen ja tyttärensä Kiti Kokkonen. Armottomana tuomarina toimi Uniikki. Äidin ja tyttären välinen kisailu oli viihdyttävää seurattavaa. Kaikesta tekemisestä paistoi kummankin osallistujan pitkä kokemus näyttelemisestä. Kuvausten tiimellyksessä Uniikki esitti hieman epäonnistuneen hypyn, jonka seurauksena lavasteet kärsivät kolhuja, mutta onneksi mitään isompaa vahinkoa ei tapahtunut :)


 



 


Torstaina Arttu Lindemanin tarkan tuomaroinnin kohteeksi pääsivät urheilijakaksikko Amin Asikainen sekä Wilson Kirwa. Onneksi hommat eivät kisailusta huolimatta päätyneet nyrkkeilyksi, tai juoksuksi. ;) 


Tyypeiltä ei hauskuutta päivästä puuttunut, ja ehdittiin tauoilla hippasen myös rentoutuakin.


 


 


 


Torstaille ei yhdet kuvaukset riittäneetkään, vaan pidettiin toisetkin. Äiti ja tytär ottivat mittaa toisistaan Lea Lavenin arvovaltaisen katseen alla. Melkoinen parivaljakko tuo Satu ja Vilma! Lempeä kiusoittelu ja pitkän linjan raaka ammattitaito huokui heidän mittelöstään jo harjoituksista lähtien. 


 


 


Perjantai


Salkkareistakin tutut Tero Tiittanen ja Jarkko Nyman saapuivat Tohlopinrantaan tuomarinaan Mira Luoti. Miesten välinen pieni leikkimielinen naljailu jatkui kuvauksista tauoille, onhan se jotenkin tuttua myös jo salkkareistakin. 🙂 Showhun eläytyminen kumpusi suoraan sisuskaluista, ja meno oli sen verran kovaa että kengätkin hajos! 


 


 

Kaiken kaikkiaan kuvauksissa oli loistava fiilis ja kaikilla oli hauskaa, mutta hommat hoidettiin kuitenkin ammattitaitoisesti. Juontaja Marco loisti hauskuudellaan! 

Ootko sä jo nähnyt jaksot? Mitäs tykkäsit? :) 

Jos et vielä ole ehtinyt katsoa, Telia TV:stä löytyy ja saatavilla kaikille! 


 


 


 


 


 


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa