Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 

verkkotekniikat.jpg

 

 

3G-verkosta tullaan luopumaan vuoteen 2023 mennessä. Verkon sulkeminen on osa koko verkostossamme tapahtuvaa modernisointia. Vapautettuja 3G-taajuuksia tullaan hyödyntämään ja sen lisäksi 4G-verkon peittoaluetta tullaan parantamaan entisestään. Tämän lisäksi saamme kapasiteettia uudelle 5G-verkolle.


Aktiiviset mobiilinetin käyttäjät ovat jo suurilta osin siirtyneet käyttämään 4G ja 5G-verkkoja, vaan kuitenkin verkossamme on yhä niin liittymiä kuin laitteitakin, jotka eivät ole kyvykkäitä hyödyntämään nopeampia yhteyksiä, eli 4G ja 5G-verkkoja.


3G-verkko oli aikoinaan loistava tuote ja se mahdollistikin netin käyttämisen ennennäkemättömällä tavalla myös kodin ulkopuolella. Tätä nykyä datansiirron tarve on kuitenkin huomattavasti suurempi, eikä 3G-verkko ole enää riittävä vastaamaan tämän päivän tarpeeseen. Lisäksi 3G-verkon rooli puheverkkona pienenee kaiken aikaa. Tämän vuoksi onkin syytä siirtyä käyttämään nykykäyttötarpeisiin paremmin soveltuvia 4G ja 5G-verkkoja mahdollisimman pian.

 

4G-puheella paras äänenlaatu puheluissa

 

Mikäli sinulla on vanhempi 3G-puhelin, et voi 3G-verkon sulkemisen jälkeen käyttää puhelinta enää surffaamiseen. Sen lisäksi myös puheluiden äänenlaatu muuttuu huonommaksi. Vaikka käyttäisit nykyistä 3G-liittymääsi tai laitettasi lähinnä puhumiseen kannattaa huomioida, että 4G-verkko tulee jatkossa olemaan ensisijainen puheverkko. Voidaksesi käyttää nettiä ja 4G-puhetta tulee sinulla olla uudempi matkapuhelin.

 

4G-puhe eli VoLTE (voice over LTE) on matkapuhelinverkon sekä matkapuhelimien ominaisuus, jolla puhelut soitetaan 4G-verkon kautta. 4G-puheen myötä äänenlaatu on parempi verrattuna vanhempiin tekniikkoihin. Paremman äänenlaadun lisäksi 4G-puhe pitää puhelimesi 4G-verkossa puhelusi aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että voit käyttää nopeaa nettiä myös puhuessasi puhelua. 4G-puhe myös edesauttaa puhelun yhdistymistä nopeammin, kun puhelin ei joudu siirtymään käyttämään 2G/3G-verkkoa puhelun ajaksi.


volte.jpg

 

Miksi sinun kannattaa vaihtaa 3G-puhelimesi 4G tai 5G-verkkoa tukevaan malliin jo nyt? Ensinnä nopeampi verkko tarjoaa paremman käyttökokemuksen nopeutensa, kapasiteettinsa ja muiden käyttökokemusta parantavien ominaisuuksiensa puolesta. Tämän lisäksi 3G-puhelimet alkavat olla sen ikäisiä, että laitevalmistajat eivät tarjoa laitteeseen enää uusimpia järjestelmä- ja tietoturvapäivityksiä.


Pahimmillaan älypuhelin, jossa ei ole viimeisimpiä päivityksiä on haavoittuvainen niin, että hyökkääjä pääsee käsiksi kaikkiin puhelimella oleviin tietoihin.

 

Varmista liittymäsi toimivuus myös ulkomailla

 

Sen lisäksi, että Suomessa aletaan luopumaan 3G-verkosta, ovat useat maat alkaneet jo nyt sulkea vanhempia verkkotekniikoita tämän ja ensi vuoden aikana. Tiedossamme on yli 30 operaattoria, jotka ovat sulkemassa 2G tai 3G-verkkoja. Esimerkiksi Norjassa aloitettiin 3G-verkon purkutyöt jo vuonna 2019. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman 4G-liittymää ja vähintään 4G-puhelinta et välttämättä pysty käyttämään liittymääsi ulkomailla. Varmistaaksesi liittymäsi toimivuuden myös ulkomailla on tärkeää hankkia ajoissa 4G-puhetta tukeva matkapuhelin vähintään 4G-liittymällä.


4G-puhe mahdollistaa lisäksi wifi-puhelut, eli VoWIFI:n. Wifi-puheluiden avulla voit soittaa puheluita wifi-verkon kautta kotimaan hinnalla myös ulkomailla ollessasi.

 

Kun sinulla on 4G-puhe kykyinen matkapuhelin vähintään 4G-liittymällä, varmistat puhelimesi ja liittymäsi toimivuuden myös reissun päällä.

matkailu1.jpg

 

Mikä puhelin kannattaa hankkia?

Älypuhelimia voi ajatella löytyvän kolmesta eri hintaluokasta, edullisemmista, keskihintaisista ja sitten lippulaivamalleista. 4G-verkon tuki löytyy kaikista uusista myytävistä puhelimista ja nykyisin myös 5G-tuki alkaa vakiintua uutuuslaitteiden valikoimassa. Jo yli puolet myymistämme puhelimista on 5G-puhelimia.

 

Vinkkejä puhelimen hankintaan saat Yhteisön artikkelista paras puhelin, joka on tehty pihistä ja panosta tyyliin.

 

Hankkiessasi uutta puhelinta on suositeltavaa tilata myös uusi SIM-kortti, jos se alkaa olla vanha. Kortin saat tilattua Minun Teliastasi tai asiakaspalvelumme kautta kertamaksuna 7 euroa. Kaikki verkkokaupassamme myytävät puhelimet tukevat 4G-puhetta. Asiakastukisivustoltamme löydät listan laitteista, jotka tukevat 4G-puhetta.

 

Puhelimet verkkokaupassa

 

3G-liittymä tai 3G-laite saattaa olla myös tabletti, ulkokamera, navigointilaite autossasi tai jotain muuta? Näissäkin tapauksissa sinun saattaa olla hyvä päivittää laite tai liittymä sellaiseen, joka tukee vähintään 4G:tä.

 

Lue myös:

MinnaLN
Ex-telialainen
Ex-telialainen

Jaa artikkeli

https://yhteiso.telia.fi/t5/Blogi/Ota-hyodyt-irti-uusien-sukupolvien-verkoista-3G-verkko-jaa/ba-p/222949
Linkki kopioitu
31 kommenttia 👇
Tietoa kirjoittajasta
Yhteisön moderoinnin lisäksi voit nähdä minun kirjoittelevan muissakin Telian somekanavissa. Pelailusta ja leffoista löydämme taatusti jutun juurta.