Paluu arkeen – rutiineja stressittömään työpäivään

  • 26 August 2020
  • 0 kommenttia
  • 3 katselukertaa


 


Lomien jälkeen töihin paluu saattaa aiheuttaa monille stressiä, sillä pitkä loma on tehnyt tehtävänsä eikä työasioita ole hetkeen tarvinnut miettiä. Jotta töihin palaaminen tuntuisi mukavammalta, olemme listanneet muutamia vinkkejä, joiden avulla pystyt välttämään stressiä ja tasapainottamaan työarjen kulkua.


 


 


Laadi itsellesi tehtävälista


 


Töihin palattua kannattaa tehdä lista työtehtävistä jotka tulisi hoitaa päivän aikana. Tehtävälistan avulla on helpompi jakaa työpäivä osiin ja pitää kirjaa päivän tehtävistä sekä niihin käytetystä ajasta. Muista jättää listaan ylimääräistä tilaa myös yllättäville ja kiireellisille työtehtäville.



Priorisoi ja aikatauluta


 


Tehtävälistan laadittuasi tee suunnitelma siitä, milloin minkäkin työtehtävän toteutat. Kannattaa aloittaa esimerkiksi vähiten aikaa vievillä työtehtävillä jotka hoituvat nopeasti, jotta voit edetä nopeasti seuraavaan tehtävään. Järjestele aikataulusi ja suunnittele päiväsi jo etukäteen, näin saat enemmän aikaan ilman kiireen ja stressin tunnetta.



Keskity yhteen asiaan kerrallaan


 


Kiireen tuntu työelämässä ei aina välttämättä johdu siitä, että työtä olisi liikaa. Pysähdy pohtimaan työtapojasi ja mieti, voisitko muuttaa niissä mitään?


 


Tehdessämme monta asiaa yhtä aikaa aivomme eivät pysty keskittymään hyvin mihinkään, sillä ihminen voi keskittyä kunnolla vain yhteen asiaan kerrallaan. Huomion toistuva siirtäminen asiasta toiseen häiritsee keskittymistä, tekee työstä kuormittavaa ja laskee merkittävästi työtehoa. Luovu siis tavasta hoitaa monia asioita samaan aikaan ja opettele tekemään yhtä asiaa kerrallaan.


 


Hankkiudu eroon häiriötekijöistä


 


Tehokas työskentely vaatii keskittymistä. Jos työskentelet esimerkiksi avokonttorissa tai kotitoimistolla, kannattaa miettiä, miten pystyt eliminoimaan erilaiset häiriötekijät. Keskittymistä vaativassa työssä esimerkiksi vastamelukuulokkeet ovat hyvä apuväline.


 



 


Sovelluksista apua ajanhallintaan ja tehokkaaseen työskentelyyn


 


Clockify: Time Tracker


 


Clockify on hyvä vaihtoehto työtuntien seurantaan. Sen avulla pidät kirjaa tehdyistä työtunneista ja voit seurata omaa tuottavuuttasi. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google Playsta ja App Storesta.



Trello: organize anything!

Trello on ilmainen sovellus, jonka avulla voit organisoida työasioitasi. Sovelluksessa voit luoda työtehtäville omia kortteja, joille voit kätevästi lisätä vastuuhenkilön, tehtävän aiheen ja deadlinen. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google Playssa ja App Storessa.


 


Evernote


 


Evernote on ilmainen sovellus, jonka avulla voit kirjoittaa muistiinpanoja tai skannata käsinkirjoitettuja muistiinpanoja. Voit lisätä sovellukseen tehtäviä, valokuvia, äänitteitä sekä verkkosivuja. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google Playssa ja App Storessa.


 


MindNode – Mind Map


 


MindNoden avulla voit tehdä miellekarttoja, joiden avulla voit listata ideasi ylös ja luoda selkeän kuvan tavoitteistasi. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi vain App Storesta.


 



 


 


Lue lisää:



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa