Viikonlopun leffatärpit: Avengers: Endgame & Hellboy



Vietä viikonloppu supersankarien seurassa! Viikonlopun leffatärpeissä syvännytään kriitikoiden ja katsojien rakastamaan Avengers: Endgame:iin ja vihastusta herättäneeseen Hellboy(2019) rebootista. Viikonlopun leffatärpit ja muut uutuusleffat ovat katsottavissa tuttuun tapaan Vuokraamosta


Avengers: Endgame


174 min


Toiminta, seikkailu


K12


 


Yksi monia koskettanut aikakausi tulee päätökseensä Avengers-elokuvasarjan huipennuksessa. Sarjakuviin perustuvaan elokuvasarjaan kuuluu kolme aiempaa Avengers-elokuvaa (The Avengers, The Avengers: Age of Ultron, Avengers: Infinity War), mutta jotta elokuvaan pääsee kokonaisvaltaisesti mukaan, on katsottava toistakymmentä aiempaa Marvelin supersankarileffaa.


 


Russon veljesten ohjaama Avengers: Endgame on suoraa jatkoa edelliselle Infinity Warille, jossa toista vuosikymmentä toiminnallaan sykähdyttäneet sankarit eivät saaneet pakettiin taistelua Thanos-pahista (Josh Brolin) vastaan. Edellisessä leffassa Avengersit ottivat pahasti takkiin, kun maailmankaikkeuden elämästä hävisi puolet.


 


Marvelin pitkään jatkunut supersankarisarja on osoittanut sen, että myös sankarit epäonnistuvat, tuntevat, menettävät ja saavat sodankaltaisia traumoja taisteluistaan. Elokuvassa nostetaan framille alkuperäiset ja tarinoissaan pitkälle päässeet Kostajat: Iron man (Robert Downey Jr.), Captain America (Chris Evans), Thor (Chris Hemsworth), Musta Leski (Scarlett Johansson), Hulk (Mark Ruffalo) ja Hawk Eye (Jeremy Renner). Näistä hahmoista kaikki alkoi ensimmäisestä Iron Man -elokuvasta vuodelta 2008, ja heidän kanssaan tarina myös päättyy.


 



 


Elokuva alkaa siitä, kun jäljelle jääneet supersankarit metsästävät Thanosta maailmankaikkeudesta. Thanoksen löytäminen ei kuitenkaan palauta asioita ennalleen, johon kaikki sankarit epätoivoisesti uskoivat. Sankarit jatkavat elämäänsä, kunnes vuosia myöhemmin jotain tapahtuu – ja he saavat uuden mahdollisuuden muuttaa tapahtumien kulkua. Uutena apukätenä joukkoon kiinnittyy myös pari kuukautta aiemmin nimikkoleffansa saanut Captain Marvel (Brie Larson). Muuttaakseen tulevaisuutta ja Thanoksen aiheuttamaa terroria alkuperäisten Kostajien on matkattava taaksepäin omaan menneisyyteensä.


 


Elokuva on saanut paljon suitsutusta upeasta toteutuksestaan ja monimutkaisen tarinan sulavasta loppuunviemisestä. Elokuva on kaiken fantasian ja toiminnan lisäksi realistinen, koskettava ja visuaalisesti kaunis. Siinä käydään läpi päähenkilöiden tärkeimmät polut kymmenen vuoden ajalta. Alkuperäisten Avengers-sankareiden matka sinetöidään hienolla tavalla, vaikka se ei kaikille onnellinen olekaan. Endgamen nähtyään Marvel-fanille jää tunne siitä, että supersankarit ovat työnsä tehneet ja tarina saanut arvoisensa lopetuksen.


Hellboy (2019)


120 min


Toiminta, seikkailu


K16


 



Hellboy (2019) kertoo tarinaa Dark Horse Comicsin sarjakuvista tutusta helvetin liekeistä syntyneestä supersankarihahmosta. Mike Mignolan luoma hahmo esiintyi sarjakuvissa ensimmäisen kerran vuonna 1993, ja Hellboysta on ilmestynyt tähän mennessä kolme täyspitkää elokuvaa. Aiempien elokuvien (Hellboy & Hellboy II) ohjausvastuussa on aiemmin toiminut Guillermo del Toro, mutta kolmannelle kierrokselle Hellboy-manttelin peri ohjaaja Neil Marshall.


 


Hellboy on saanut osakseen pääsääntöisesti murskaavaa kritiikkiä. Muun muassa New York Post kommentoi Hellboyn olevan kroteski ohilaukaus ja kuumentavan kilpailua vuoden huonoimman elokuvan tittelistä. Elokuvan toteutus on b-luokan tasoa aiempiin Hellboyhin verrattuna, ja varovaisesti sanottuna elokuvasta ei kannata odottaa liikoja. Uusintaversioinnissa Mignolan syvyys ja Del Toron tunnelma ammottavat poissaolollaan. Lupaan kuitenkin uudenlaisen Hellboy-kokonaisuuden: b-luokan veri- ja erikoistehosteita, väkivallalla mässäilyä, huonoja vitsejä ja ajoittain mielenkiintoista fantasiaseikkailua. Näistä joko pitää, tai niitä vihaa sydänjuuriaan myöten. 


 


Hellboy on helvetissä syntynyt ihmisen ja demonin risteytys, joka päätyy maan päälle toisen maailmansodan jälkimainingeissa yliluonnollisessa natsirituaalissa. Kirkkaanpunaisen kuoren alla piilee kuitenkin supersankari, joka voi hyödyntää paholaiselta perittyjä yliluonnollisia voimiaan ihmiskunnan hyväksi Paranormaalin Tutkimuksen ja Puolustuksen Toimiston agenttina. Elokuvan juoni on peruskauraa ja pääpiirteissään Hellboyn tehtävänä on pelastaa maailma Merlinin vaimon, Verikungatar Nimuen (Milla Jovovich) ja tämän keräämän hirviöarmeijan kynsistä. 


 


Päähenkilö, itse vistahousua näyttelevä David Harbour tekee uskottavan roolisuorituksen Hellboyna joukosta kirkkaanpunaisena erottuvana, ulkopuolisena hahmona, joka viilaa sarvensa tyngäksi, kulkee piiskahäntä heiluen, mäiskii menemään jättimäisen kivisen oikean kätensä kanssa ja kaipaisi oikeasti vain hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Hellboy-fanien lisäksi suosittelen katsomaan leffan sen hahmojen takia, sekä siitä syystä, että siinä ei vilise kasapäin universumin sisäisiä viittauksia. Hellboyn voi katsoa sellaisenaan tuntematta muita supersankarielokuvia, kuten vanhan liiton sankarirainat.


 


 



 


Oletko samaa mieltä kriitikoiden kanssa? Kirjoita oma arviosi kommenttiboksiin!


 


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa