Käyttökokemuksia Huawei Honor 7

  • 15 October 2016
  • 11 kommenttia
  • 128 katselukertaa

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22
  • Yhteisömanageri
  • 10325 kommenttia

Kerätään tähän ketjuun käyttökokemuksia Huawei Honor 7 -puhelimesta. Käy alkuun lukemassa lyhyt esittely blogin puolelta --> linkki.


11 kommenttia

Ensifiiliksiä, tänään sain puhelimen hyppysiini. Sim-korttia vielä odottelen saapuvaksi. Toisen sim-korttipaikanhan minulla vie sitten muistikortti.

 

Ovikello soi, hieman hämmästyn kun en odota vieraita. Nopeasti kuitenkin muistan, että puhelin! Oisko se se?! Melko kookas paketti kuljettajalla on käsissään, mutta mikäpä muukaan sisältö voisi olla kuin Honor 7!

 

Puhelin on hyvin pakattu paperiin, joten en pelkää puhelimen olevan valmiiksi rikki. Itse honorin laatikko on kauniin sininen, ja helppo avata. Puhelin on päällimmäisenä. "Oho, onpa vain iso" on ensimmäinen ajatus kun saan paketin kannen auki. Käsissä honor 7 ei tunnu kuitenkaan liian isolta tai painavalta, sopiva mielestäni pienenkin naisen käsiin. Takakansi tuntuu käteen hyvältä, ei liian liukkaalta. Tuntumaa alkuun mietin, sillä jos puhelin on kovin liukas, sitä on vaikea yhdellä (pienellä) kädellä hallita.

 

Ensitutustumalla puhelin vaikuttaa hyvin helpolta käyttää, varsinkin kun vaihtaa androidista toiseen, vain uudempaan. Näyttö on edelliseen luuriksikin kutsuttuun perunaan verrattuna _uskomattoman_ tarkka ja kirkas. Puhelimeen on helppo säätää halutut asetukset, kuten lukituksen avaus vaikkapa sormenjäljellä. Sormenjälkitunnistimeen sai muitakin toimintoja, jotka vaikuttavat hyvinkin näppäriltä ja käteviltä käyttää kuten viimeksi käytettyjen sovellusten lista. Muutaman kuvankin ehdin jo räpsäistä, kamera on hyvä ja tarkka. Kuvasin mustaa kissaa mustalla sohvalla, yleensä kuvassa on tällöin näkynyt vain korvien sisäpinnat ja silmät. Nyt salama oli tarpeeksi tehokas ja kamera tarkka, jotta koko kissa erottuu sohvasta hyvin. Kamerassa on valmiina jonkinlaisia pieniä muokkausmahdollisuuksia, ihan kätevää kun ei tarvitse erikseen ladata ohjelmaa näitä varten. Näyttö on myös riittävän iso kuvien katseluun ja muokkaamiseen. Helposti voisin tästä katsella vaikka elokuvaa reissussa.

 

Seuraavaksi tulen todennäköisesti kuvaamaan teille koiralenkiltä maisemia ja pälättämään kahden viikon käyttökokemuksia. :smileyhappy: (Ellei tässä välissä tule jotakin vastaan, joka on vaan pakko tulla kertomaan)

 

Kuulemisiin/näkemisiin/lukemisiin! :smileyvery-happy:

Muutaman viikon aktiivinen käyttö takana Honor 7:n kanssa ja puhelin on vienyt minut mennessään. Kun sain puhelimen, laitoin kaksi käytössäni olevaa liittymää sisään. Alussa ongelmaksi muodostui, kumpi liittymä on kumpi. Kortit menevät vierekkäin korttipaikkaan ja kannattaakin muista miten liittymät asettaa paikoilleen, koska muuten voi hetki kulua, että tiedät kummassa korttipaikassa on mikäkin liittymä.  Ongelmaksi koitui puhelimella nettiin pääseminen. Toisessa kortissa ei ollut nettiliittymää, vain toisessa. Aikani ihmeteltyä ja nimettyäni kortit tajusin nimenneeni liittymät väärinpäin. Ei kun nimeämään uudestaan ja asetukset niin, että puhelin käyttää sen liittymän nettiä, jossa nettipaketti on.

  

Puhelin ei sinänsä eroa muista markkinoilla olevista Android-käyttöjärjestelmän puhelimista niin ulkomuodoltaan, kuin sisustukseltaankaan. Parasta Honorissa on kahden SIM-kortin käyttö samanaikaisesti. Kummatkin liittymät toimivat riippumatta toisistaan. Puhelut voivat tulla yhtä aikaan kumpaankin liittymään. Esim. ystäväni soitti toiseen numeroon samanaikaisesti, kun puhuin toisessa liittymässä. Hän ei saanut tietoa siitä, että puhun toista puhelua, mutta näin hänen soittaneensa. Ominaisuus on kuin 2 puhelinta sulautettuna yhteen. Liittymät toimivat toisistaan erillään. 

      

Miten sitten puhelimessa erottaa, kumpaa liittymää käytät tai kumpaan puhelu/tekstiviesti tulee?   

    

Ohessa kuva 1., jossa lähdetään soittamaan puhelua. Tällöin pitää valita kumpaa korttia soittaessa käytetään. Kuvassa 2. vastaanottaessa puhelua näkyy näytöllä pieni korttikuvake, jossa joko 1 tai 2. Numerot tarkoittavat kumpaan liittymään soitto on tulossa..  Tässä kohtaa olisin kaivannut hieman selkeyttä erottaa  pienet numerot 1 ja 2 paremmin, esimerkiksi antamillani korttinimillä.  

 

Kuva 1. Honor 7:lla soittaminen.  

 

Kuva 2. Puhelun vastaanottaminen 

 

Akunkesto on ollut mielestäni hyvä. Päivä sosiaalisessa mediassa, muutamia puheluita ja illalla vielä videon katsontaa, silti akusta on ollut vielä n. 30% jäljellä seuraavana päivänä.  

Viestien kirjoitus ei ole niin näppärää kun olisi toivonut. Iso miinus siitä, että pääsen sohaisemaan sormellani ääninauhoitusta viestiin kun viestiin. Rivinvaihto ja nauhoitus ovat vierekkäin, joten minun sormeni usein sohaisivat huti suoraan nauhoitusnappulaan. Näyttö reagoi muuten hyvin kirjoittaessa. Kirjoitusvirheiden määrä oli vakio, joten ehkä syypää oli enemmän sormissa kuin puhelimessa.  

Sormenjälkitunnistuksen toimivuus on hyvä pääsääntöisesti, jos käsi ei ollut kylmä tai kostea tunnistus ei toimi. Tällöin tunnistautuminen ei onnistunut monesta yrityksestä huolimatta. Näin ollen piti turvautua vaihtoehtoiseen kirjautumiseen koodilla.  

 

Puhelimen kuuluvuudessa on ajoittain katkoksia huonossa kentässä. Autolla ajaessa normaalia kotireittiäni 45min matkalla puhelu katkeaa muutamaan otteeseen. Asun paikassa, jossa kenttä ei ole matkalla aina parhain ja maaston muodostelmat ovat osittain haastavia. Muissa merkeissä katkoksia en ole huomannut, joten Honor 7 saa tästä miinusta.

 

Honorilla otetut kuvat ovat keskiverto hyviä, mutta nyt markkinoilla on niin hyvillä kameroilla varusteltuja puhelimia, että niitä on vaikea päihittää. Ehdottomasti puhelin hintalaatu suhteeltaan erinomainen ja kahdenkortinpaikka toimii loistavasti. Liittymien käsittely on vaivatonta ja jopa toisen liittymän saa jopa äänettömäksi tarvittaessa. 

                                                                                                                                                                                                       

Mielestäni puhelin sopii erityisesti sellaisille,  jotka haluavat pitää yksityisliittymän ja yrityksen liittymät erossa. Hyvä puhelin, jonka meinaan hankkia tilaisuuden tullen, suosittelen.

 

Mullakin oli toi sama puhenauhoitus-nappi ongelma. Pääsin siitä eroon kun kävin syöttötavan asetuksissa muokkaamassa näppäimistöä ja otin sen pois käytöstä. 🙂

Meikäläisen kommentteja kahden viikon käytön jälkeen. 🙂 Maisemina toimii Sastamala.

Noniin, se olis about kuukausi yhteiseloa Honor 7:n kanssa takana!

 

Saattaa nyt tulla kertaustakin edelliseen, mutta yritän kovasti miettiä jotakin uuttakin sanottavaa.

Videon kuvanlaatu näyttää ainakin tuossa edellisessä viestissä hyvältä, se oli positiivinen yllätys. Vaikuttaa tietenkin aina kaikki sivuston asetukset ja kuvaushetkellä kameran asetukset, mutta tällä kertaa tuli ainakin hyvä video. Videossa myös kuuluu äänet selkeästi, eikä liikaa tuntunut poimivan kävelyn rahinaa taustalle, vain puheen. Puhelimen sijainti tietenkin vaikuttaa ääniin. Itselläni videota kuvatessa puhelin oli noin rinnan korkeudella, oli pakko edes yrittää pelata varman päälle kun ei ollut aikaa kuvata toista videota. :)

 

Pakkasesta tämä(kään) älypuhelin ei hirveästi välitä, mutta ei kyllä ota niin paljoa nokkiinsakaan. Videota (edellä) kuvatessa pakkasta oli muistaakseni noin 12 astetta, video kestää sen 12 minuuttia, mutta akkua ei kulunut kuin muutama prosentti. Kovemmilla pakkasilla puhelimen ollessa takin taskussa puhelin kylmenee, mutta akku ei lähde kuitenkaan tyhjenemään. Puhelin toimii kylmänä hitaasti, mutta lämpenee käsissä nopeasti ja alkaa taas toimimaan kunnolla. Mutta mikäpä älypuhelin pakkasta rakastaisi, varsinkaan kun sitä on yli 20 astetta.

 

Puhelin ei hirveästi tässä kuukauden aikana ole tehnyt omiaan, tiedä sitten eikö ole ehtinyt vai eikö vain tee. 🙂 Sovelluksia puhelin on kahdesti sulkenut kesken käytön, mutta en ole varma johtuuko se puhelimesta vai sovelluksesta. Epäilen hieman jälkimmäistä kuitenkin, eihän nyt luurissa voi olla mitään vikaa (koska se on vaan niin kiva :smileytongue:). Puhelussa kerran on tullut semmoinen efekti, että kaikki puhe kuuluu pulputuksena. Syytän siskon puhelinta tästä. :smileylol: En tiedä oliko se vain linjassa vikaa, vai missä. Kummallakin oli kuulunut samanlainen ääni. 

 

Luurin akku on melko tarkka kyllä avoinna olevista sovelluksista. Taustalle jää herkästi facebook, gmail ja whatsapp, koska niitä käyttää paljon. Puhelin tietenkin herjaa myös nopeasti, että akkua kuluttavia sovelluksia avoinna. Akku saattaa kuitenkin kulua yli puoleenväliin ihan huomaamatta. Aloitan pelailun kun akkua on 60 % ja pelaan niin, että joku muukin sovellus unohtunut auki. Eipä mene kauaakaan, kun akusta jäljellä 40 %. Akku ei kuitenkaan kulu hirveästi musiikkia kuunnellessa, joka hieman yllätti. Siivoskellessa olen välillä laittanut puhelimesta musiikkia milloin radion ja milloin spotifyn, aina kaiutinten kautta. Tunninkin saatan helposti kuunnella, eikä akkua kulu kuin ihan muutama prosentti. Kumma juttu. Välillä tämä akun tyhjeneminen tuntuu todella mielivaltaiselta, ihan kun sillä olisi oma tahto. Akku nyt vaan päättää kulua sikanopeesti, ja sitten se vaan kuluu. 😃 Toisinaan akku tuntuu kuluvan todella hitaasti, menee pari päivää helposti yhdellä latauksella, kun toisinaan en tunnu pääsevän päivääkään. Käyttäjävika, olettaisin. 😃 Käytän puhelinta kuitenkin todella vaihtelevasti, joskus näprään koko ajan jotakin, selaan nettiä, pelaan, lähetän viestiä tai puhun puhelimessa. Toisina päivinä hyvä jos kosken puhelimeen. Sellaisina hiljaisina päivinä se olisikin ihme jos akku kuluisi hurjaa vauhtia.

 

Puheluun vastatessa on ollut joskus riittämättömyyttä, kun sormet on liian lyhyet. Yritän vastata puheluun vain vasemmalla kädellä, mutta kun pallukka pitää keskeltä näyttöä kuljettaa tarkasti vihreän luurin päälle oikeaan reunaan, ei sormen pituus meinaa riittää. Varsinkaan, kun puhelin on melko nirso sen suhteen, että pallukka menee vihreän luurin päälle eikä sinnepäin. Tästä ehkä pieni miinus, edellisessä riitti kun pyyhkäisi vain sinne päin, eikä niin tarkasti.

 

Näytön kiiltävyysongelmalle en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä mitään, mutta ehkä jos alkaa tosissaan häiritsemään niin alan etsiä kalvoa.. Vielä ei niin haittaa. :)

 

Positiivisesti yllätyin, kun huomasin taskulampun olevan puhelimessa valmiina! Aivan mahtavaa, ettei tarvitse sitä varten ladata jotakin epäilyttävää sovellusta. Latasin tähän muuten toisen näppäimistön, ihan vaan että saan niitä hymiöitä mitä kaikilla muillakin on. Luuri on kuitenkin sitä mieltä, ettei semmosta kannata pitää päällä, ja haluaa sulkea sen. Aina pitäisi sovelluksen kautta käydä ottamassa uudelleen käyttöön, ei jaksa. Ihan sama, ollaan sitten ilman hymiöitä instagramissa. :D

 

Oho, tulikohan tästä liian pitkä, kun ei oo ees mitään kuvia.. :smileyembarrassed: 😃 Noo, hyvä sulle jos jaksoit lukea! :smileytongue: Ehkä tähän kuitenkin mahtui kaikki oleellinen, joka on jäänyt puhelimesta mieleen. Tiivistetysti: I'm in love! :smileyvery-happy: En ole katunut hetkeäkään, että hylkäsin Samsungin.

Kirjoitellaanpa tänne, kun ei oikein muutakaan ketjua näin äkkiseltään keksi.

 

Käytössäni on siis yhä saamani Huawei Honor 7. Muuten olen kovin tyytyväinen vieläkin, mutta laite tahtoi päivittää itsensä/käyttöjärjestelmän. Päivitin laitteen ja kaikki sovellukset samalla.

 

Nyt ei kuitenkaan Whatsappissa tule viestit välttämättä perille ennen kuin avaan keskustelun. Johtuuko laitteesta, Whatsappista vai operaattorista? Whatsapp on kyllä uusin päivitys. Häiritsevä vika, kun käytän Whatsappia jokapäiväiseen viestittelyyn ja viestit tulee sitten isollakin viiveellä, ellen käy aukomassa keskustelua välillä. Osaiskohan täällä kukaan neuvoa mistä johtuu ja miten saisin loppumaan? :smileyhappy: Netti kuitenkin pelaa moitteettomasti, eikä ole merkitystä surffailenko samalla netissä vai onko puhelin koskematta, silti viestien perilletulo on yhtä epävarmaa.

Kunniamerkki +14

Oliskohan tuo Huawein agressiivinen virransäästötekniikka syynä siihen.


Käypä katsomassa Asetukset -> Suojatut sovellukset ja varmista, että whatsappilla on täppä ruudussa, että se saa toimia myös taustalla.

Yritin löytää tuota Asetukset -> Suojatut sovellukset -reittiä, mutta turhaan. Onko sinne jotain muuta reittiä; Asetukset > Sovellukset >?


@LILLI kirjoitti:

Yritin löytää tuota Asetukset -> Suojatut sovellukset -reittiä, mutta turhaan. Onko sinne jotain muuta reittiä; Asetukset > Sovellukset >?




Löytyy ainakin Huawei P9:ssä Puhelimen hallinta->Suojatut sovellukset

 




Löytyy ainakin Huawei P9:ssä Puhelimen hallinta->Suojatut sovellukset


No löytyihän se sieltä, kiitosta vaan!

Asetukset--->Lisäasetukset--->Akun hallinta---->Suojatut sovellukset. Näin siis Honor seiskassa. Minulla on samaa ongelmaa, vaikka olen antanut WhatsApp:n olla käynnissä kun näyttö on sammutettu... Tietääkö kukaan oikeaa neuvoa tähän ongelmaan?

Vastaa