Tabletin takuuhuolto on hidasta, kun varaosia ei löydy

  • 5 August 2017
  • 6 kommenttia
  • 2 katselukertaa

Päivitys edellisseen. Vein tabletin takuuhuoltoon 26.6 Itiksen Teliakauppaan, seuraavalla viikolla seuratessani huollon etenemistä, huomasin, että varaosat on laitettu tilaukseen. 21.7 aloin kyselemään huoltotilannetta, vastaus oli, ettei varaosien saannista ole tietoa, voi olla ettei saa ollenkaan. Siitä lähtien olen ollut päivittäin yhteydessä soneran asiakaspalvelun useiden ihmisten kanssa, jotka kaikki pahoittelevat ja ihmettelevät miksei asia edisty, vaikka he ovat viestiä eteenpäin laittaneet. Olen tehnyt kirjallisen reklaamin, Itiksen myymälän esimiehen neuvosta, hän kun ei voi asialle mitään. No, siihen tuli vastaus, mene myymälään, myymälän asia on hoitaa tämä asia. Menin sinne, esimies ei ollut paikalla, vastaava lupasi hoitaa asian. Taas vuorokauden odoteltuani, soittelin asiakaspalveluun (Telialla ei voi soittaa muualle) jossa taas ihmeteltiin mikä mättää. Asiakaspalvelija lupasi ottaa yhteyttä myymälään, josta tulikin pian sähköposti, jossa kerrottiin, että mahdollisesti he hyvittävä huollossa olevan laitteen vaihdossa toiseen. Asia kuitenkin varmistuu vasta ensi viikolla. Mitä teen jos asia ei onnistu maanantaina 7.8????

Edit: muokattu otsikkoa paremmin kuvaavaksi// TuizeKoo


6 kommenttia

Telialle vanhalla asiakkaalla ei tunnu olevan merkitystä, olen ollut asiakas jo Posti ja Tele aikaan, eli vuosikymmeniä.


Sitten kun tuli ongelma, ei löytynyt henkilöä joka asian hoitaa, nyt asiaan kuulemma saadaan päätös ensi viikolla.


Asia oli takuuhuollossa ollut tabletti, johon ei kuitenkaan saa varaosia, huoltoon toimitettu 26.6 ja nyt on 5.8.17


 


 


EDIT: siirretty tämä kommentti toisesta ketjusta tänne omaan ketjuun. //TuizeKoo

Kunniamerkki +14

@Make703 kirjoitti:

Telialle vanhalla asiakkaalla ei tunnu olevan merkitystä, olen ollut asiakas jo Posti ja Tele aikaan, eli vuosikymmeniä.

Sitten kun tuli ongelma, ei löytynyt henkilöä joka asian hoitaa, nyt asiaan kuulemma saadaan päätös ensi viikolla.

Asia oli takuuhuollossa ollut tabletti, johon ei kuitenkaan saa varaosia, huoltoon toimitettu 26.6 ja nyt on 5.8.17


Yksi viesti samasta asiasta riittänee yhteen ketjuun, eikä useampaan.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Make703 kirjoitti:

Päivitys edellisseen. Vein tabletin takuuhuoltoon 26.6 Itiksen Teliakauppaan, seuraavalla viikolla seuratessani huollon etenemistä, huomasin, että varaosat on laitettu tilaukseen. 21.7 aloin kyselemään huoltotilannetta, vastaus oli, ettei varaosien saannista ole tietoa, voi olla ettei saa ollenkaan. Siitä lähtien olen ollut päivittäin yhteydessä soneran asiakaspalvelun useiden ihmisten kanssa, jotka kaikki pahoittelevat ja ihmettelevät miksei asia edisty, vaikka he ovat viestiä eteenpäin laittaneet. Olen tehnyt kirjallisen reklaamin, Itiksen myymälän esimiehen neuvosta, hän kun ei voi asialle mitään. No, siihen tuli vastaus, mene myymälään, myymälän asia on hoitaa tämä asia. Menin sinne, esimies ei ollut paikalla, vastaava lupasi hoitaa asian. Taas vuorokauden odoteltuani, soittelin asiakaspalveluun (Telialla ei voi soittaa muualle) jossa taas ihmeteltiin mikä mättää. Asiakaspalvelija lupasi ottaa yhteyttä myymälään, josta tulikin pian sähköposti, jossa kerrottiin, että mahdollisesti he hyvittävä huollossa olevan laitteen vaihdossa toiseen. Asia kuitenkin varmistuu vasta ensi viikolla. Mitä teen jos asia ei onnistu maanantaina 7.8????




Tervehdys @Make703! :smileyhappy:


 


Ei hätiä mitiä! Joskus voi tovin vierähtää, jos varaosia ei saada. Usein tälläisissä tapauksissa annetaan uusi laite tilalle kuten sinulle niin taitaa käydä ensi viikolla. Lisäksi viitaten KKV:n ohjeistukseen:


 


"Jos sijaislaitetta ei ole annettu, eikä korjausta ole mahdollista tehdä kohtuullisessa ajassa, kuluttaja voi vaatia



  • hinnanalennusta tai tuotteen välitöntä vaihtamista virheettömään. Kuluttaja voi myös vaatia kaupan purkamista, jos virhe ei ole vähäinen.

  • korjauksen viivästymisestä aiheutuneiden kulujen korvaamista, jos korjattavaa laitetta ei voi käyttää pitkään aikaan. Esimerkiksi jos kameraa korjataan kuukausi ja kuluttaja joutuu lomamatkalla turvautumaan kertakäyttökameraan tai pyykkikoneen korjauksen pitkittyessä vaatteet on pestävä pesulassa.

  • korvausta siitä, että ei voi hyödyntää ostamaansa tavaraa. Korvauksiin käyttöhyödyn menetyksestä on oikeus vain, jos myyjä on toiminut huolimattomasti ja haitta on merkittävä. Hyvitystä käyttöhyödyn menetyksestä voi vaatia, vaikka suoranaista taloudellista vahinkoa ei olekaan syntynyt."


Lähde: https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/tavaran-vika-tai-puute/korjaukset/

Siinähän se ongelma on, kun ei meinaa löytyä millään henkilöä joka asian päättäisi, voivottelijoita ja ei voi mitään tyyppejä kyllä riittää!

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Make703 kirjoitti:

Siinähän se ongelma on, kun ei meinaa löytyä millään henkilöä joka asian päättäisi, voivottelijoita ja ei voi mitään tyyppejä kyllä riittää!




Niin, välikäsiä tahtoo olla välillä liikaa ja kommunikointi hitaampaa. Asiasi on nyt käsittelyssä joten joku on tarttunut siihen - hyvä niin. Itselläni ei ole koskaan ollut huollossa pitkään vaan muutaman viikon ja varalaitteen sain tilalle Telian palvelupisteeltä. Mobylife ei ole ilmeisesti vieläkään saanut niitä osia tablettiin? :smileyhappy:


 


@Sekunti kirjoitti:


@Make703 kirjoitti:

Siinähän se ongelma on, kun ei meinaa löytyä millään henkilöä joka asian päättäisi, voivottelijoita ja ei voi mitään tyyppejä kyllä riittää!




Niin, välikäsiä tahtoo olla välillä liikaa ja kommunikointi hitaampaa. Asiasi on nyt käsittelyssä joten joku on tarttunut siihen - hyvä niin.


 




Heippa, juuri näin kuten @Sekunti toteaa. Asiat hoidetaan kyllä, eikä kukaan viivyttele tahallaan. Joskus prosessi voi ottaa enemmän aikaa, koska välissä on laitevalmistajaa, huoltoa ja mahdollisesti laitevalmistajan alihankkijoitakin.

Mukavaa @Make703,  että löysit Yhteisön, tervetuloa joukkoon! Toivottavasti osallistut aktiivisesti keskusteluun ja autat muita jäseniä, mikäli sinulla löytyy tietoa, jolla voit auttaa kanssakulkijoita. Yhteisö on tarkoitus pitää mukavana ja informatiivisena paikkana ja käydä keskustelua aina omassa ketjussaan, jotta mahdollisimman moni saa helposti avun täältä ongelmaansa. Samasta syystä spämmääminen ei ole sallittua, joten ethän nosta tätä asiaasi esille muissa ketjuissa, se ei tuo niihin mitään lisäarvoa. Tästä löytyy Yhteisön säännöt, joihin kannattaa tutustua.

Täällä saa nostaa esille kokemiaan hankaluuksia ja esittää meille kritiikkiä. Palautetta otamme mielellämme vastaan, sillä niiden avulla voidaan oikeasti kehittää toimintaamme. Yhdessä siis voidaan kehittää palveluitamme niin, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin teidän tarpeisiin ja epäkohtia esille nostamalla päästään kiinni prosesseissa oleviin heikkoihin kohtiin.

Näillä eväin uuteen viikkoon.

Vastaa