Virallinen OnePlus-keskustelu


Moi Telia Yhteisön jengi!


 


Yhteisöllisyys on OnePlussan ytimessä. Haluamme suunnitella ja kehittää laitteitamme yhdessä OnePlus-fanien kanssa ympäri maailmaa. Haluamme kuunnella toiveita sekä auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa, käydä keskustelua ja olla vuorovaikutuksessa mm. jo perinteeksi muodostuneissa Pop-up -tapahtumissamme.


 


Niinpä onkin mahtavaa, että pääsemme liittymään nyt joukkoonne Telia Yhteisöön! Suomella on pitkään ollut ja tulee aina olemaan erityinen paikka varattuna OnePlussan sydämessä, koska tämä oli ensimmäinen maa, jossa laitteitamme myytiin oman nettikauppamme lisäksi myös paikallisen kumppanin kautta.


 


Olemme tässä ketjussa keskustelemassa kanssanne, auttamassa, sekä tuomassa ajankohtaista tietoa laitteisiimme liittyen. Voit kysyä mitä tahansa OnePlus-tuotteisiin liittyen ja vastaamme parhaamme mukaan. Olisi mukava kuulla mitä mieltä olette laitteistamme, miten käytätte niitä, minkälaisia odotuksia teillä on ja niin edelleen.


 


Meitä on alkuun täältä OnePlussalta kolme henkeä keskustelemassa kanssanne ja toiveena on, että kysymyksiä ja kokemuksia laitetaan tähän ketjuun, ei siis privaviesteinä. Jaetaan fiiliksiä ja ratkotaan mahdollisia kysymyksiä/ongelmia yhdessä!


 


Järjestämme Telia Yhteisöön liittymisen kunniaksi arvonnan, jossa voit voittaa itsellesi uuden OnePlus 7 -puhelimen! Arvontaan pääset osallistumaan kysymällä tässä ketjussa ”Mitä olet halunnut tietää OnePlus 7 -puhelimesta?”. Heitä kysymyksesi siis tähän ketjuun ja osallistut samalla arvontaan. Jos arpaonni suosii, niin kirjoitat laitekokemuksistasi kaksi juttua Telia Yhteisöön.


 



  1. Ensifiilikset pian puhelimen vastaanottamisen jälkeen (vähintään 100 sanaa)

  2. Varsinainen testiraportti kahden viikon testien jälkeen, viikolla 30 (vähintään 300 sanaa)


 


Kisa-aika 17.6. – 30.6. Tarkemmat säännöt alla olevassa spoilerissa! Kilpailu on päättynyt!


 


Hide content


Arvonnan säännöt ja rekisteriseloste Voita ja testaa uusi OnePlus 7 6GB+128GB Mirror Grey



Arvonnan järjestäjä
Telia Finland Oyj, jäljempänä "Telia" (Telia Finland Oyj, Teollisuuskatu 15, 00510 Helsinki, Y-tunnus: 1475607-9, puh. 020401).


Osallistumiskelpoisuus
Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat luonnolliset henkilöt pois lukien Telian ja OnePlussan sekä heidän kumppaneidensa henkilökunta ja heidän perheenjäsenensä, sekä niiden yhtiöiden ja organisaatioiden työntekijät, jotka ovat olleet tekemisissä tämän arvonnan kanssa.


Osallistumisaika
Arvontaan voi osallistua 17.6.-30.6.2019 kello 23:59 välisenä aikana. Telia ei vastaa teknisistä syistä perille tulemattomista osallistumisista tai puutteellisista, asiattomista tai lukukelvottomista vastauksista.


Palkinnot
Palkintona arvotaan yhteensä yksi (1) kappale OnePlus 7 6GB+128GB -puhelimia. Palkinnon arvo 549€/kpl.
Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi tai muuksi hyödykkeeksi. Palkinto on henkilökohtainen eikä sitä voi myydä tai siirtää eteenpäin. 


Arvontaan osallistuminen


Arvontaan osallistuminen ei edellytä tuotteen tai palvelun ostamista. Arvontaan voi osallistua esittämällä kysymyksen OnePlussan asiantuntijoille tässä keskusteluketjussa. 1 kommentti = 1 arpa. 1 arpa/henkilö.


Yhteystietoja ei luovuteta ulkopuolisten käyttöön.


Arvonnan suorittaminen ja palkinnon lunastus
Arvonta suoritetaan 1.7. ja voitosta ilmoitetaan yksityisviestillä Telia Yhteisön kautta. Jos voittajaa ei tavoiteta kolmen (3) vuorokauden kuluessa, arvotaan uusi voittaja. Telia ei korvaa palkintoa, mikäli osallistujaa ei tavoiteta. Telialla on oikeus julkaista voittajan nimi ja kotipaikkakunta sekä Yhteisön nimimerkki eri medioissa ilman erillistä suostumusta tai korvausta.


Testaajat sitoutuvat siihen, että he julkaisevat kahden viikon testijakson aikana kaksi artikkelia Telia Yhteisöstä löytyvään Käyttökokemukset OnePlus 7 -keskusteluketjuun.



  • Ensituntumat pian puhelimen vastaanottamisen jälkeen (vähintään 100 sanan mittainen artikkeli). Julkaisu viikolla 27/28

  • Varsinainen arvostelu kahden viikon käyttämisen jälkeen (vähintään 300 sanan mittainen artikkeli). Julkaisu viikolla 30


Testaajat voivat halutessaan tehdä artikkeleita myös enemmän. Artikkeleihin tulee liittää myös kuva- ja/tai videomateriaalia. Testaajien tekemien artikkelien ja videoiden tulee olla hyvän tavan mukaisia eivätkä ne saa sisältää asiatonta sisältöä.


Osallistumalla kilpailuun ja lähettämällä Telialle tekemäänsä materiaalia henkilö myöntää Telialle oikeuden hyödyntää materiaalia Telian markkinoinnissa ilman eri korvausta, sekä julkaista materiaalin tehneiden henkilöiden Telia Yhteisön nimimerkit ja Youtube-kanavien nimet.


Jos kilpailun voittaja ei tee artikkeleita Telia Yhteisöön testijakson aikana, Telia veloittaa voittajalta puhelimen hinnan, joka määräytyy puhelimen myynninaloituspäivän hinnan mukaan.


Verot
Telia sitoutuu maksamaan lakisääteiset verot näissä virallisissa säännöissä ilmoitetuista palkinnoista. 
Viralliset säännöt koskevat kaikkia osallistujia. Osallistumalla tähän arvontaan osanottajat sitoutuvat noudattamaan näitä arvonnan sääntöjä.


Rekisteriseloste
Telian henkilötietolain mukainen rekisteriseloste on nähtävissä osoitteessa www.telia.fi/tietosuoja


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.



Telia Finland Oyj
Helsingissä 17.6.2019



 


Meihin voit olla yhteydessä tämän ketjun lisäksi suomeksi myös puhelimitse, chatissa sekä sähköpostilla:


https://www.oneplus.com/fi/support?from=head


 


Muista seurata meitä myös Facebookissa:


https://www.facebook.com/oneplussuomi/


 


sekä Twitterissä:


https://twitter.com/OnePlus_FI


 


 


Toivotamme vielä siis kaikki tervetulleiksi tälle palstalle keskustelemaan meidän, sekä muiden käyttäjien kanssa ja aurinkoista kesää NeverSettle-hengessä! ;)


326 kommenttia

OxygenOS kuulostaa kyllä hyvältä, mutta jos mieleni tekisi kokeilla jotain toista käyttistä esim. LineageOS:ia, niin onnistuisiko moinen asennus helposti? Noin suhteellisesti ajatellen, ainahan se on vähän teknistä.

Hei. Haluaisin tietää lisää OnePlus 7 akun kestosta. Nykyisen puhelimeni (Samsung S8) akun kesto on alkanut hyytymään vain 6 kk käytön jälkeen ja sammuttelee itseään vaikka akkua jäljellä. Miten hyvä akku on OnePlus 7 puhelimessa? Kestääkö se aktiivista käyttöä kuinka hyvin?

Kunniamerkki +1

Onko kenelläkään varmaa tietoa siitä tukeeko tämä ei Pro-versio Widevine L1:stä? Netistä olen lukenut, että ainakin Pro -versiossa tuki löytyy, mutta mitään infoa ei ole normi versiosta. Jos tuki uupuu, niin ei paljon huvittaisi katsoa Netflixiä huonolla laadulla.

 

UPDATE: Vastaan itse itselleni: L1 tuki löytyy myös perusmallille https://9to5google.com/2019/05/31/netflix-hd-pixel-2-pixel-3-oneplus-7-pro/

Kunniamerkki +1

Tuskin tulee tuota adapteria paketin mukana, sillä sitä ei ole ollut muiden maiden paketeissakaan. On ostettava erikseen. Sen sijaan mukana taitaa tulla läpinäkyvä suojakuori ja jonkinsortin näytösuojus, jolla pääsee ainakin alkuun, mutta suosittelen ostamaan paremmat tilalle.

Hei!

Minulla on nykyisin oneplus 5 ja olen miettinyt vaihtoa oneplus seitsemään. Mitkä ovat suurimmat erot niiden välillä ja kannattaisiko ostaa suoraan oneplus 7pro?

Miten siirtää kaikki tiedot iPhonesta OnePlussaan? Onko Oxygenillä jonkinlainen ohjelmisto tälle?


 


Edit LiisaMn: poistettu viestistä allekirjoitus


Jos haluat lisätä viesteihisi allekirjoituksen, se onnistuu valitsemalla oman profiilin asetuksista henkilökohtaiset tiedot > allekirjoitus.

Moi. Haluaisin tietää millainen resoluutio näytössä on ja onko puhelimessa IP-luokitusta. Mitä uutta tässä puhelimessa on aiempiin OnePlus malleihin?


@Persmonnius@  kirjoitti:

Onko Oneplus 7 / 7 pro puhelimiin tulossa ääniä slowmotion videoihin?


Tällä hetkellä kyseinen ominaisuus ei ole työn alla.


@timo09052015@  kirjoitti:

Hei, kysyisin, onko liukaskuorinen vai pysyykö "lukitsemattomassa" taskussa kohtuudella liukumatta?


Kyllähän tuo takakuori suhteellisen liukas on, mutta ainakaan itsellä ei ole kertaakaan itsestään luikerrellut taskusta istuessa. Lisää pitoa voi hankkia vaikka Sandstone-kuosin suojakuorella.


@MikaA19@  kirjoitti:

Kuinka korkealta puhelin voi tipahtaa lattialle ilman vahingoittumista? 


Tähän ei oikein ole mitään yhtä oikeaa vastausta. Riippuu siitä tippuuko laite katukivetykselle tai vaikkapa nurmikolle ja missä kulmassa. 


@Jayzz@  kirjoitti:

Kuvaan paljon joten kamera on päivittäin päällä, joskus tuntejakin joten kysyisin kuinka kauan on akunkesto OnePlus 7 jos kuvaat videoita? 


Tähän en valitettavasti pysty mitään tarkkaa lukua kertomaan, niin moni asia vaikuttaa puhelimen akun kestoon. Eiköhän tuo kuitenkin useamman tunnin kestä videoimista. Ja tarvittaessa lisää virtaa saa nopeasti pikalatauksella!

Haluan tietää onko OnePlus7 kamera varustettu AI-älyllä kuten Honor 10 nykyinen puhelimeni on? Millainen näyttö takuu jos puhelin tippuu ja näyttö särkyy/onko miten herkkä hajoamaan (näyttö)?

Saako OnePlus 7:lla napattua selkeitä kuvia kuutamosta?

Kestääkö OnePlus 7 pro mallin ponnahtava etukamera pientä hiekkaa ja pölyä, mitä taskunpohjalle voi ajanoloon kertyä, ettei jumahda.?

 

Mies on kovasti OnePlus puhelimia kehunut, että yksi parhaista ja piti vartavasten tänne tulla ja kirjoittaa jotain kysyttävää, kun himoitsee tätä puhelinta =D

Olen omistanut iphoneja, hajoavat niin helposti, että tällä hetkellä olen ollut ilman kännykkää kaksi viikkoa. Onko OnePlussat yhtään kestävempiä?

Tärkeimmät syyt vaihtaa 3T:stä?

Moro!


Mun mies osti One Plus 7 Pron ja vähän harmiteltiin yhdessä, että siinä ei ole enää aux- piuhalle paikkaa vaan kuulokkeet kytketään USB- porttiin. Onko One Plus 7:ssä sama homma? Emme myöskään löytäneet siihen sopivia kuulokkeita tai adaptereita. Oletan, että sellaisia on markkinoille piakkoin tulossa?


 


Edit LiisaMn: poistettu viestistä henkilötiedot


Jos haluat lisätä viesteihisi allekirjoituksen, se onnistuu valitsemalla oman profiilin asetuksista henkilökohtaiset tiedot > allekirjoitus.

Hei! Kertoisitteko kolme painavinta syytä, miksi minun pitäisi valita uusi OnePlus 7?

Onko testattu oneplus 7 pöly/vesi tiiviyttä?

Moi!


 


Kännykän vedenpitävyys kiinnostaa eli onko laite vedenkestävä? 


&


Kuinka tarkka kamera on? Luontokuvaaminen kiinnostanut aina paljon.  


Haluaisin myös tietää millainen akunkesto puhelimessa on?


 


Edit LiisaMn: siirretty tähän ketjuun, jotta on mukana arvonnassa

Miksi valita juuri OnePlus 7 eikä jonkun muun merkin saman hintaluokan puhelinta?

Jos hyppää 3T:stä seiskaan, niin onko odotettavissa valtaisaa opettelua vai onko mallien välillä sen verran samaa, että käyttö on heti luontevaa?

Mistä OnePlus sai ideansa tehdä etukamerasta sisälle menevän ja miten suunittelu tapahtui?

Millä tavalla oneplus 7 eroaa muista oneplus malleista?

Kiitos vastauksista jo etukäteen 

Hei! OnePlus 7:ssa ei näyttäisi olevan paikkaa perinteiselle kuulokeliitännälle. Onko tätä varten kuitenkin olemassa adaptereita vai pitääkö puhelinta varten hankkia siihen sopivalla liitännällä olevat kuulokkeet tai vaihtoehtoisesti langattomat kuulokkeet? Mikäli puhelimessa haluaa käyttää langallisia kuulokkeita, onko siihen saatavilla adapteria, joka mahdollistaa kuulokkeiden samanaikaisen käytön silloin kun puhelinta lataa?

Millä resoluutiolla tällä voi kuvata videoita etu- ja takakameralla? 

Montako ydintä puhelimessa on?

Entä mikä on suorittimen nopeus?

Minkä kokoinen näyttö tässä on ja millä resoluutioilla?

Mihin tämä puhelin pystyy mihin oneplus 6 ei pysty? Mitä on pyritty parantamaan?

Lataako akun täyteen nopeammin kuin op6?

 

 

Vastaa