Virallinen OnePlus-keskustelu


Moi Telia Yhteisön jengi!


 


Yhteisöllisyys on OnePlussan ytimessä. Haluamme suunnitella ja kehittää laitteitamme yhdessä OnePlus-fanien kanssa ympäri maailmaa. Haluamme kuunnella toiveita sekä auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa, käydä keskustelua ja olla vuorovaikutuksessa mm. jo perinteeksi muodostuneissa Pop-up -tapahtumissamme.


 


Niinpä onkin mahtavaa, että pääsemme liittymään nyt joukkoonne Telia Yhteisöön! Suomella on pitkään ollut ja tulee aina olemaan erityinen paikka varattuna OnePlussan sydämessä, koska tämä oli ensimmäinen maa, jossa laitteitamme myytiin oman nettikauppamme lisäksi myös paikallisen kumppanin kautta.


 


Olemme tässä ketjussa keskustelemassa kanssanne, auttamassa, sekä tuomassa ajankohtaista tietoa laitteisiimme liittyen. Voit kysyä mitä tahansa OnePlus-tuotteisiin liittyen ja vastaamme parhaamme mukaan. Olisi mukava kuulla mitä mieltä olette laitteistamme, miten käytätte niitä, minkälaisia odotuksia teillä on ja niin edelleen.


 


Meitä on alkuun täältä OnePlussalta kolme henkeä keskustelemassa kanssanne ja toiveena on, että kysymyksiä ja kokemuksia laitetaan tähän ketjuun, ei siis privaviesteinä. Jaetaan fiiliksiä ja ratkotaan mahdollisia kysymyksiä/ongelmia yhdessä!


 


Järjestämme Telia Yhteisöön liittymisen kunniaksi arvonnan, jossa voit voittaa itsellesi uuden OnePlus 7 -puhelimen! Arvontaan pääset osallistumaan kysymällä tässä ketjussa ”Mitä olet halunnut tietää OnePlus 7 -puhelimesta?”. Heitä kysymyksesi siis tähän ketjuun ja osallistut samalla arvontaan. Jos arpaonni suosii, niin kirjoitat laitekokemuksistasi kaksi juttua Telia Yhteisöön.


 



  1. Ensifiilikset pian puhelimen vastaanottamisen jälkeen (vähintään 100 sanaa)

  2. Varsinainen testiraportti kahden viikon testien jälkeen, viikolla 30 (vähintään 300 sanaa)


 


Kisa-aika 17.6. – 30.6. Tarkemmat säännöt alla olevassa spoilerissa! Kilpailu on päättynyt!


 


Hide content


Arvonnan säännöt ja rekisteriseloste Voita ja testaa uusi OnePlus 7 6GB+128GB Mirror Grey



Arvonnan järjestäjä
Telia Finland Oyj, jäljempänä "Telia" (Telia Finland Oyj, Teollisuuskatu 15, 00510 Helsinki, Y-tunnus: 1475607-9, puh. 020401).


Osallistumiskelpoisuus
Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat luonnolliset henkilöt pois lukien Telian ja OnePlussan sekä heidän kumppaneidensa henkilökunta ja heidän perheenjäsenensä, sekä niiden yhtiöiden ja organisaatioiden työntekijät, jotka ovat olleet tekemisissä tämän arvonnan kanssa.


Osallistumisaika
Arvontaan voi osallistua 17.6.-30.6.2019 kello 23:59 välisenä aikana. Telia ei vastaa teknisistä syistä perille tulemattomista osallistumisista tai puutteellisista, asiattomista tai lukukelvottomista vastauksista.


Palkinnot
Palkintona arvotaan yhteensä yksi (1) kappale OnePlus 7 6GB+128GB -puhelimia. Palkinnon arvo 549€/kpl.
Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi tai muuksi hyödykkeeksi. Palkinto on henkilökohtainen eikä sitä voi myydä tai siirtää eteenpäin. 


Arvontaan osallistuminen


Arvontaan osallistuminen ei edellytä tuotteen tai palvelun ostamista. Arvontaan voi osallistua esittämällä kysymyksen OnePlussan asiantuntijoille tässä keskusteluketjussa. 1 kommentti = 1 arpa. 1 arpa/henkilö.


Yhteystietoja ei luovuteta ulkopuolisten käyttöön.


Arvonnan suorittaminen ja palkinnon lunastus
Arvonta suoritetaan 1.7. ja voitosta ilmoitetaan yksityisviestillä Telia Yhteisön kautta. Jos voittajaa ei tavoiteta kolmen (3) vuorokauden kuluessa, arvotaan uusi voittaja. Telia ei korvaa palkintoa, mikäli osallistujaa ei tavoiteta. Telialla on oikeus julkaista voittajan nimi ja kotipaikkakunta sekä Yhteisön nimimerkki eri medioissa ilman erillistä suostumusta tai korvausta.


Testaajat sitoutuvat siihen, että he julkaisevat kahden viikon testijakson aikana kaksi artikkelia Telia Yhteisöstä löytyvään Käyttökokemukset OnePlus 7 -keskusteluketjuun.



  • Ensituntumat pian puhelimen vastaanottamisen jälkeen (vähintään 100 sanan mittainen artikkeli). Julkaisu viikolla 27/28

  • Varsinainen arvostelu kahden viikon käyttämisen jälkeen (vähintään 300 sanan mittainen artikkeli). Julkaisu viikolla 30


Testaajat voivat halutessaan tehdä artikkeleita myös enemmän. Artikkeleihin tulee liittää myös kuva- ja/tai videomateriaalia. Testaajien tekemien artikkelien ja videoiden tulee olla hyvän tavan mukaisia eivätkä ne saa sisältää asiatonta sisältöä.


Osallistumalla kilpailuun ja lähettämällä Telialle tekemäänsä materiaalia henkilö myöntää Telialle oikeuden hyödyntää materiaalia Telian markkinoinnissa ilman eri korvausta, sekä julkaista materiaalin tehneiden henkilöiden Telia Yhteisön nimimerkit ja Youtube-kanavien nimet.


Jos kilpailun voittaja ei tee artikkeleita Telia Yhteisöön testijakson aikana, Telia veloittaa voittajalta puhelimen hinnan, joka määräytyy puhelimen myynninaloituspäivän hinnan mukaan.


Verot
Telia sitoutuu maksamaan lakisääteiset verot näissä virallisissa säännöissä ilmoitetuista palkinnoista. 
Viralliset säännöt koskevat kaikkia osallistujia. Osallistumalla tähän arvontaan osanottajat sitoutuvat noudattamaan näitä arvonnan sääntöjä.


Rekisteriseloste
Telian henkilötietolain mukainen rekisteriseloste on nähtävissä osoitteessa www.telia.fi/tietosuoja


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.



Telia Finland Oyj
Helsingissä 17.6.2019



 


Meihin voit olla yhteydessä tämän ketjun lisäksi suomeksi myös puhelimitse, chatissa sekä sähköpostilla:


https://www.oneplus.com/fi/support?from=head


 


Muista seurata meitä myös Facebookissa:


https://www.facebook.com/oneplussuomi/


 


sekä Twitterissä:


https://twitter.com/OnePlus_FI


 


 


Toivotamme vielä siis kaikki tervetulleiksi tälle palstalle keskustelemaan meidän, sekä muiden käyttäjien kanssa ja aurinkoista kesää NeverSettle-hengessä! ;)


326 kommenttia

Vielä Pro versio paljonkin enemmän tehoja 1440 resoluutiolla?

Aluksi hieman mietitytti tuo, ettei puhelimeen ole mahdollista lisätä muistikorttia, mutta mikäli tämänhetkisiä kokemuksia nykyisestä oneplus vitosesta miettii niin varmastikin sisäänrakennettu tila riittää mainiosti. :)
Omat toiveeni ja ajatukseni puhelimen suhteen liittyvät lähinnä kuvaamiseen ja videokuvaamiseen.. Useammilta jälleenmyyjiltä on tullut mielipidettä, että monen kameran tekniikka uusissa puhelinmalleissa on lähinnä kuluttajien vedätystä, eikä varsinaista hyötyä "yhden kameran tekniikkaan" ole huomattavasti. Millaisia ajatuksia tämä väite herättää ja osaisitteko kertoa jotain joka saisi minut ja muut kuvaamisesta kiinnostuneet vielä enemmän innostumaan seiskasta?
Kiinnostaisi myös tietää jonkinlaista arviota siitä, pomppaako tallennustilan tarve paljon suuremmaksi esim. vitos-mallista hyvälaatuisissa kuvissa ja videoissa?
Tällä hetkellä puhelimessani näyttäisi olevan vajaa kolmetuhatta kuvaa ja n. 160 kuvattua videota. Tallennustilaa olen käyttänyt n. 45 gb mutta mikä tilanteeni olisi seiskan kanssa samalla määrällä tavaraa?

 

OnePlussan puhelimet on aika vieraita minulle, mutta tämä uusin kyllä kuulosti kiinnostavalta.

Mitä eroa OxygenOS ja Android 9.0 Pie-käyttöjärjestelmällä on? Omassa on jälkimmäinen, olen tykännyt kovasti. Siitä ehdottomasti plussaa, hyvä valinta.

 

Vähän olen skeptinen tuon kameran suhteen, mutta näköjään saa RAW-kuviakin otettua. Toi pop up-kamera kyllä ei kuulosta kovin hyvältä, mutta voisihan sitä kokeilla. Youtuben perusteella näkyi kestävän jokusen iskunkin. Samaten en hirvittävästi innostunut takapaneelista koholla olevasta takakamerasta, nykyisessä Nokialaisessa siinä on jo naarmu... Saako tuon linssin jotenkin paremmin suojattua, eli onko omaa "linssilasia"? Kivaa, että suojaamiseen on muuten panostettu.

 

Nämähän oli vissiin Telia Esports Seriesissäkin käytössä, paikan päälle en kyllä päässyt mutta ihan viihdyttäviä pelejä. Niissä näkyi olevan jonkun verran yhteysongelmia, onkohan tuo sitten korvessa ihan ongelmakin... Hyvin kuitenkin muuten jaksoivat pyörittää pelejä. Varsin kiinnostava laite siis, olisipa mukava kokeilla.

Kunniamerkki +3

Miksi OnePlussan kamera on niin hyvä?


@Jopetsu26@  kirjoitti:

Onko puhelimessa lainkaan pocket modea eli taskutilaa? Asetuksista ei kuulemma ainakaan löydy sellaista. Nythän näytössä ei ole lainkaan mitään sensoreita. Miten tuo käytännössä toimii?


Ei ole enää erikseen nimettyä taskutilaa, mutta puhelin yhä tunnistaa tilanteen, jossa se on taskussa tai laukussa yms.



@rosamaria@  kirjoitti:

Onko alle vuoden OnePlussan perusominaisuus se, että yrität avata sovellusta ja se ei vaan yksikertasesti avaa sitä. Eikä kyllä avaa muitakaan, ennen puhelimen uudelleen käynnistystä. Vai onko mulla vaan joku maanantai kappale?
Muuten huippu puhelin, ja tykkään kovasti?

 

 

Edit HannaSu: Siirretty tähän keskusteluun


Ei ole missään nimessä puhelimen perusominaisuus. Jos kyseessä on tietty sovellus, joka laukaisee ongelman, kannattaa varmistaa että käytössä on sovelluksen uusin versio ja että puhelimeen on asennettu uusin käyttöjärjestelmäpäivitys. Lisäksi voit tyhjentää sovelluksen välimuistin seuraavasti: Asetukset -> Sovellukset ja ilmoitukset > *Valitse ko. sovellus* > Tallennustila > Tyhjennä välimuisti.

Jos taas useamman sovelluksen kanssa sama ongelma niin seuraavia juttuja kannattaa kokeilla:
1. Varmista että puhelimessa on uusin käyttöjärjestelmäpäivitys ladattuna

2. Tyhjennä puhelimen välimuisti (ei poista tiedostoja puhelimelta kunhan seuraat ohjeita huolellisesti)

  1. Sammuta laite.
  2. Paina äänenvoimakkuus ylös ja virtapäppäintä samaa aikaa pohjassa kunnes näet OnePlus-logon.
  3. Kun OnePlus-logo ilmestyy päästä virtanäppäin, mutta jatka äänenvoimakkuuspainikkeen painamista.
  4. Kirjoita laitteen näytön suojakoodi ilmestyvälle näppäimistölle ja paina OK.
  5. Valitse englanti.
  6. Paina Wipe data and cache.
  7. Paina Wipe cache.
  8. Paina Yes jatkaaksesi.
  9. Paina Reboot ja puhelin uudelleenkäynnistyy.

@Active2016@  kirjoitti:

Hei!

 

Upeaa, olisipa mahtava päästä testaamaan tätä puhelinta.

 

Mitkä ovat teidän suosikkitoiminnot uudessa OnePlus 7:ssa ?

 

Mitä toimintoja suosittelette?

 

Kiitos! :)

 


Omat suosikkiominaisuudet ovat puhelimen upea AMOLED-näyttö yhdistettynä salamannopeaan ja sujuvaan toimintaan. Toki myös todella nopea lataus lämmittää mieltä. Lisäksi näin kesäaikaan tulee kuvattua melko paljon ja tykkään leikkiä kameran "ammattilaistilalla" vaikka en ammattilainen olekaan :D


@tomba_76@  kirjoitti:

Tuleeko tai onko uudessa oneplussa 7 jo uusin android versio asennettu


OnePlus 7 ja 7 Pro tulevat paketista Android 9:lla eli Pie:lla. Toki kannattaa uusimmat päivitykset heti puhelimeen ladata. Laitteisiin tulee jatkuvasti parannuksia ja korjauksia päivitysten muodossa.


@eemule@  kirjoitti:

Onko Oneplus 7:n kamerasovellus kehittynyt yhtään aikaisemmista malleista? Oneplus on aina ollut muita valmistajia jäljessä sekä kuvien laadussa että kameran ominaisuuksissa. Kamerasovellus on ainakin tähän mennessä ollut tosi yksinkertainen, ilman mukavia lisäominaisuuksia. Toivoisin että Oneplus ottaisi mallia Huaweista, joka panostaa erityisen hyvin juuri kameraan. Onko siis kehitystä tapahtunut Oneplus 7:ssä ja kamerasovelluksessa?


Varsinkin OnePlus 7 Pro kamera on tällä hetkellä yksi markkinoiden parhaista ja myös 7 kamera tekee erittäin kaunista jälkeä. Kannattaa tutustua tarkemmin esim. myymälässä!
Kamerasovellus ei ole kokenut suurta muutosta aikaisempaan ja olemme käyttäjiemme toiveiden mukaisesti pitäneet sen melko simppelinä. Suuri osa ihmisistä kuvaa automaattiasetuksilla. Kamerasovelluksesta löytyy kuitenkin ammattilaistila, jossa pääset muokkaamaan manuaalisesti mm. ISO-arvoa, valkotasapainoa, sulkimen viivettä sekä tarkennusta juuri haluamillesi arvoille. Ammattilaistilassa voit ottaa myös RAW kuvia, jotka ovat jälkikäsittelyä ajatellen parhaita. Lisäksi löytyy myös hidastusvideota, nopeutettua videota, muotokuvatilaa ja panoraamaa.
Kysymme ja saamme käyttäjiltämme jatkuvasti palautetta kameraan liittyen ja kehitämme kamerasovellusta sekä kameraa näiden pohjalta. Alla mm. linkki OnePlus 7 Pro sokkokameratestiin, jonka teimme sivuillamme: https://forums.oneplus.com/threads/the-result-of-oneplus-7-pro-camera-blind-test.1055407/


@Sinklaus@  kirjoitti:

Moi!

Mikä on parempaa Oneplus 7:ssa kuin Huawei p30 Pro:ssa?


On tietysti hieman makuasioita mitä kukakin painottaa ja näin ollen vaikea verrata suoraan toiseen malliin. Mikä eritysesti sinulle on tärkeää puhelimessa?
Omat suosikkiominaisuudet OnePlus 7 -sarjassa ovat puhelinten uskomaton näyttö (varsinkin 7 Pro), sekä äärettömän kova suorituskyky ja käyttöjärjestelmän selkeys sekä sulavuus.


@Kissakassa@  kirjoitti:

Haluaisin tietää mikä tekee one plus puhelimesta paremman kuin muista merkeistä? 


En tiedä olemmeko parempia kuin kaikki muut, mutta sitä kohti koko ajan pyritään! Tavoitteemme on tehdä älypuhelimia erityisesti yhdessä käyttäjiemme kanssa ja heidän toiveitaan ja palautteitaan kuunnellen. Kaiken keskiössä on tehdä mahdollisimman toimiva kokonaisuus keskittyen niihin asioihin, joilla oikeasti on merkitystä. Monet käyttäjät minä mukaanlukien arvostavat meidän laitteissa erityisesti hyviä näyttöjä, suorituskykyä ja nopeutta sekä käyttöjärjestelmämme selkeyttä ja sujuvaa käyttöä.


@amggotleir@  kirjoitti:

Miksi kameran megapikselit ovat muuttuneet noin huomattavasti ja tuleeko tuosta olemaan paljonkin hyötyä käytännössä?


Isoin hyöty on siinä, että kamera osaa haastavissa esim. hämärässä tai vastavaloon kuvatessa yhdistää 48 megapikselin kameran parhaat pikselit yhteen 12 megapikselin kuvaan. Tämä siis mahdollistaa paremman valotuksen kuviin, joissa on sekä kirkkaita että pimeitä kohtia ja enemmän valoa hämärässä otettuihin kuviin. Lisäksi voit ammattilaistilassa ottaa täyden 48 megapikselin kuvia.

Kunniamerkki +3

Voita OnePlus 7.... Olisi mahtavaa päästä testaamaan puhelinta josta olen kuullut pelkkiä kehuja.
Saako laadukasta kuvaa,onko helppotoiminen ?
Miten joutuuko tavantakaa lataamaan ? 


 


Edit SannaMKoo: Siirretty viesti olemassaolevaan keskusteluun. Kisa päättynyt 30.6.


@Pullamuhvinssi@  kirjoitti:

Nykyinen puhelimeni on OnePlus 5, jonka hankin käytettynä. Aikaisemmin en ole OnePlussan puhelimia omistanut. Täytyy kyllä todeta, että olen ollut erittäin tyytyväinen nykyiseen puhelimeeni. Puhelin on nopeampi kuin mikään aikaisempi omistamani ja tilaa riittää, vaikka olenkin ahkera ottamaan kuvia ja videoita sekä latailemaan kaikenlaisia appeja ? Jos jotain huonoja puolia pitää puhelimesta mainita, niin kamera ei ole omasta mielestäni niin hyvä kuin joissain aikaisemmissa puhelimissa, esim. Sony. Varsinkin liikkuvan kohteen kuvaaminen on hankalaa. Lisäksi erilaisia asetuksia kamerassa saisi olla enemmän. Onko uudessa OnePlus 7 kuinka iso parannus kameran suhteen? Lisäksi akun kesto ei ole kovin kummoinen. Päivän ehkä pärjää nykyisellä puhelimella. Onko tähän millainen parannus tullut?

 

Kaiken kaikkiaan olen erittäin positiivisesti yllättynyt OnePlussan puhelimesta ja uusimman puhelimen testaaminen olisi hieno juttu!


Mahtava kuulla että olet ollut tyytyväinen OnePlus 5 puhelimeesi! Suorituskyky tosiaan OnePlus -puhelimissa on aina ollut huikaisevalla tasolla ja puhelimien käyttäminen on myös tämän takia sujuvaa.

Kameroiden optiikka ja prosessointi toki meilläkin kehittyvät kaiken aikaa ja mm. liikkuvista kohteista saa nykyään parempia kuvia kuin ennen. Käytännössä kameran uudempi optiikka ja isompi sensori mahdollistaa pienempiä suljinaikoja ja täten myös liikkuvista kohteista on saatavissa hyviä kuvia. Lisäksi mitä valoisampi tila -> sitä lyhyempi suljinaika ja sitä tarkempi kuva myös liikkuvasta kohteesta.

Akun kulutus riippuu puhelimen käytöstä sekä jopa mm. matkapuhelinverkon signaalin vahvuudesta alueella. OnePlus 7 prosessori Snapdragon 855 kuluttaa huomattavasti vähemmän virtaa kuin OnePlus 5 prosessori Snapdragon 835. Lisäksi OnePlus 7 akkukapasiteetti on isompi (3700 mAh vrt. 3300 mAh). Akun kestoa voi muuten parantaa jonkin verran vaihtamalla puhelimen asetuksista käyttöön tumman teeman ;)


@Jarppa91@  kirjoitti:

Terve. Koska suomessa tulee myyntiin uuden OnePlussan 5g versio ja onko siinä muita eroavaisuuksia pro mallin kanssa? 


OnePlus 7 Pro 5G puhelimen toimituksista Telialla ei ole vielä tarkkaa tietoa antaa. Kannattaa seurata Telian verkkosivuja ja mm. meidän FB-sivua. Varmasti tulemme myös asiasta kertomaan täällä Yhteisössä!

OnePlus 7 Pro 5G puhelimessa on lisänä 5G-antennit, mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että pääset hyödyntämään seuraavan sukupolven verkkoteknologian mahdollistamia suurempia nopeuksia ja pienempiä viiveitä. Toinen eroavaisuus on että OnePlus 7 Pro 5G puhelimessa on 1 SIM-kortti paikka kahden sijaan.

Kilpailu on päättynyt


 


Voittaja on @kjns, onneksi olkoon! Testiraporttia on tiedossa käyttökokemukset ketjuun. :smileyvery-happy:

Kunniamerkki +14

Jeeee! ?

 

Mahtavaa päästä testaamaan uutta OnePlussaa ?


@nisu67@  kirjoitti:

Olen ostamassa pojalle valmistujaislahjaksi puhelinta ja hän on toivonut juuri tätä puhelinta. Markkinoilla on vain tarjontaa niin paljon, että itse en ole varma onko tämä juuri paras. Tässä itse testaillen voisin varmistua tai voi olla jotta oma luurikin tähän vaihtuisi. Ihan uusi merkki minulle. Onko kamera hyvä? Itse pidän sitä äärettömän tärkeänä ominaisuuksena normaalin puhelinkäytön lisäksi.


Poikasi olisi varmasti tyytyväinen OnePlus-puhelimeen! Puhelimissamme on todella laadukkaat AMOLED-näytöt (OnePlus 7 Pro varmasti yksi markkinoiden parhaista!), joilta on mukava selata SoMea, pelata, katsoa videoita ja oikeastaan mitä vain sisältöä. Lisäksi OnePlus-puhelimet ovat yksiä markkinoiden tehokkaimpia laitteita ja puhelin tarjoaa sujuvaa käyttöä moneksi vuodeksi eteenpäin. Kamerat ovat uusissa 7-sarjan malleissamme myös ottaneet harppauksia eteenpäin. Erityisesti hämärkuvausominaisuudet ovat parantuneet, minkä lisäksi OnePlus 7 Pro kamera on huomattavasti aiempaa monikäyttöisempi optisen zoomin sekä ultralaajakuvan ansiosta.


@Op6on@  kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein eli sormenjälkitunnistin vaihtui uudessa 7 mallissa taas etupuolelle näyttöön? Kaverin mielestä takana oleva tunnistin on toiminut tosi hyvin verrattuna vanhemman mallin etutunnitukseen.


OnePlus 7 -sarjan puhelimissa sormenjälkilukija on näytön alaosassa näytön alla. Optinen sormenjälkilukija toimii siis näytön alla olevan kameran avulla. Sormenjälkilukijoita on kehitetty entistä tarkemmiksi ja nopeammiksi 6T-malliin verrattuna. Puhelimen sormenjälkilukija oppii nopeammaksi ja tarkemmaksi jokaisen onnistuneen sormen tunnistuksen myötä. :)


@Miiacaro@  kirjoitti:

Hei, ilmeisesti OnePlus mallit toimivat Android pohjalla. Kuinka tämä eroaa muista Android käyttöjärjestelmiä käyttävistä puhelimista? Lisäksi kiinnostaisi puhelimen päivitykset, kuinka usein ohjelmistoa päivitetään ja onko päivitykset taattu uusiin malleihin vähintään tietylle ajalle?


OxygenOS käyttöjärjestelmämme on tosiaan yksi monista markkinoilla olevista Androidiin perustuvista. Meidän tavoitteettemme on tehdä käyttöjärjestelmästä mahdollisimman nopea ja sujuva käyttää. Lisäksi olemme halunneet tehdä käyttöjärjestelmästä mahdollisimman selkeän ja virtaviivaisen, jotta etsimäsi asiat löytyisivät helposti ja loogisista paikoista. OxygenOS on myös todella helposti muokattava käyttöjärjestelmä ja voit helposti mm. tehdä käyttöliittymästä juuri sen näköisen kuin haluat.


Olemme tehneet monia muutoksia ns. konepellin alla, jotka eivät välttämättä näy käyttäjälle suoraan muuten kuin puhelimen nopeampana ja sulavampana toimintana. Tästä hyvänä esimerkkinä RAM Boost toiminto, jonka ansiosta puhelin oppii mitä sovelluksia käytät useiten ja mahdollistaa näiden sovellusten nopeamman avauksen.

OxygenOS sisältää myös muutamia muita lisäämiämme toimintoja, kuten erillisen Pelitilan häiriöttömään pelikokemukseen, Zen-moodin jotta voit hetkeksi irtaantua älylaitteiden maailmasta, Näytöntallentimen, Navigointieleet vaihtoehtona androidin alapalkille (painikkeet: takaisin, koti, avoina olevat sovellukset) yms. Ominaisuuksista löytyy kattavasti tietoja sivuiltamme https://www.oneplus.com/fi/oxygenos

Olemmet luvanneet OnePlus-laitteille uudet Android käyttöjärjestelmäpäivitykset vähintään 24kk laitteen julkaisusta ja tietoturvapäivitykset vähintään 36kk laitteen julkaisusta. Tämä tarkoittaa kuitenkin vähintään ja esim. 3 vuotta sitten kesällä julkaistu OnePlus 3 sai juuri äskettäin Android Pie päivityksen.
Päivityksiä puhelimiin tipahtelee myös verrattain usein, joten laitteesi saa nopeasti uudet toiminnot, parannuksia esim. kameraan ja korjauksia mahdollisiin käyttöjärjestelmästä löytyneisiin vikohin sekä tietoturvaan.


@SINAD@  kirjoitti:

Saako OP seiskankin rootata (lähinnä OEM unlock, TWRP recovery ja Magisk asennus) ilman, että takuu menee yms? OnePlussan kovimpia kilpailuetuja muihin merkkeihin nähden on ollut rehti politiikka roottaajia kohtaan, nettitietojen mukaan mm. kernelin lähdekoodeja olisi julkaistu heti puhelimen julkaisun perään..

 

Vieläkös sama pätee seiskaan?

 

Tällä hetkellä käytössä rootattu OP5T, josta ei pahaa sanottavaa. Nopea on ja rootattuna käyttää kiltisti mm. omaa nimipalvelinta ym.

 


Roottaaminen itsessään ei vaikuta puhelimen takuuseen. Kuitenkin roottaamisen jälkeen on mahdollista vahingoittaa mm. puhelimen suoritinta ylikellottamalla ja tällaiset fyysiset vahingot eivät menee takuun piiriin. Eli suosittelen roottaamista vain jos todella tietää mitä on tekemässä. Tarkemmin tietoa löytyy sivuiltamme: https://www.oneplus.com/fi/support/shopping-help/details#85000005+GD00000034


@Brotherman@  kirjoitti:

Hei, tulee nykyisellä puhelimella käytettyä paljon bluetoothia ja kuunneltua musaa bt kaiuttimen kautta mikä syö akkua aikalailla. Minkälainen akunkesto OnePlus 7 kanssa on hieman runsaammalla käytöllä että kestääkö reilusti päivän sen kummempia latailemisia.


OnePlus 7:ssa on erittäin hyvä akun kesto uuden vähemmän virtaa kuluttavan Snapdragon 855 prosessorin sekä ison 3700 mAh akun ansiosta. Laite tukee myös Bluetooth 5.0 joka kuluttaa aiempia versioita vähemmän virtaa. Pitäisi vähintään päivän kestää vähän kovemmallakin käytöllä ;)


@Pexiii@  kirjoitti:

Mitä uutta ja hienoa saan Apple käyttäjänä jos vaihtaisin tähän ? 


Riippuu siitä mitkä ominaisuudet sinulle ovat puhelimessa tärkeimpiä ja lisäksi mistä iPhone puhelimesta olisit vaihtamassa. Mutta näin yleisesti ottaen Androidin vahvuutena voi pitää käyttöjärjestelmän ja käyttöliittymän hyvin vapaata muokattavuutta.


@Trampas@  kirjoitti:

Onko akunkesto hyvä ja mites usein päivityksiä tippuu luuriin? 


Akunkesto on OnePlus 7 -puhelimessa erittäin hyvä. Uusi markkinoiden tehokkain Snapdragon 855 suoritin vie entistä vähemmän virtaa ja lisäksi akun kapasiteetti suurehko 3700 mAh.

Päivityksiä tipahtelee puhelimiin melko usein. Olemme luvanneet isommat käyttöjärjestelmäpäivitykset vähintään 24kk laitteen julkaisusta ja tietoturvapäivitykset vähintään 36kk. AOSMmark nettisivulta löytyy Android-laitevalmistajien puhelimien keskimäärin saamien päivitysten keskiarvo https://www.aosmark.com. Laitteemme ovat saaneet siis keskimäärin 2. eniten isoja käyttöjärjestelmäpäivityksiä.

Miksi op 7 pro 5G mallissa on vain yksi SIM paikka? Jäi ostamatta sen takia. 

Vastaa