Hybridilaajakaistan toimitus tökkii

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Tein tilauksen tästä hybridilaajakaistasta noin kolme viikkoa sitten. Viikko sitten sain postissa kotiini reitittimeen tulevan sim-kortin. Viime perjantaina kyselin asiakaspalvelusta milloin mahdollisesti voi odottaa modeemin tulemista. Sain vastauksen, että hybridireitittimien toimitus on viivästynyt ja toimitukset alkavat viikolla 37. Sitten huomasin tällä viikolla, että useampi on jo saanut reitittimen kotiinsa. Olin eilen yhteydessä asiakaspalveluun ja sieltä selvisi, että tilaukseni on "jumissa". Luvattiin hoitaa asia. No, olin taas tänään yhteydessä asiakaspalveluun ja selvisi, että eilen asiaan on tehty "sisäinen vikailmoitus", mutta vastausta ei ole saatu. Eli päivässä ei ole tehty asialle mitään. Nyt ei kuulema voi kuin odottaa. Käsittämättömän vaikeaa on postittaa yhtä reititintä.

27 kommenttia

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Minulla on siis jo ollut Telian kiinteä netti melkein kymmenen vuotta, samoin myös Telia tv. Siksi ihmettelen miten tuon reitittimen tilaus on mennyt "jumiin". Ja kuinka vaikeaa on laittaa varastoon viestiä, että hybridireitittimen toimitus nyt tuohon osoitteeseen, kiitos. Kuitenkin tuosta toimittamisesta joutuu maksamaan 30 euroa toimitusmaksua ja sitä saa älyttömän pitkään odottaa.

En halua maalailla piruja seinille, mutta tuon jumin oikaiseminen voi viedä jopa kaksikin viikkoa.

Ensin ihmeteltiin kun tilaus on jumissa ja tehtiin tuo sisäinen työpyyntö, sanottiin menee pari päivää. Otin yhteyttä tuon jälkeen, homma oli edelleen seis, mutta tällä kertaa aspa sanoi että noissa voi mennä parikin viikkoa. Samaan aikaan toisaalla TeliaPartiosta vakuuteltiin jonon olevan lyhyt ja jutut käsitellään nopeasti.

Itse siis odottelin tunnuksia Telia TV-boksiin jotka tulee tekstarina ja sähköpostilla. Eräänä päivänä katkesi kamelin selkä kun Telian muuta spämmiä tuli sekä S-postiin kuin viestein, ärähdin asiasta chatissa ja saman laulun alkaessa eli "käsittelyssä vielä" pistin chatin kiinni. Kappas kummaa 10min päästä tuli ilmoitus verkkotallennuspalvelusta ja Omille Sivuille ilmestyi tiedot palveluista mutta "tilaus käsittelyssä" -leimalla. Sain sitten itse kaivettua boksin tunnuksen ja salasanankin tilattua sitä kautta.

Loppujen lopuksi tasan 2 viikon kuluttua työpyynnöstä, kilahti viralliset tunnukset sisältävät sähköpostit ja tekstarit ja tilaus oli käsitelty. Tilanne vaati silloin vielä kerran soiton asiakaspalveluun, että palvelun sai toimimaan sovelluksellakin.

Vahva intuitio sanoo, että tilanne vaatii vielä yhteydenoton koska laskutus on todennäköisesti alkanut 16pvä Omien sivujen tiedoista päätellen, vaikka luvattiin alkavan 24pvä kun kaikki oli käytössä. Samoin pari muuta luvattua asiaa on jäänyt toteutumatta vieläkin(tilausvahvistukset ja yhden sähköpostiosoitteen muutos tietoihin)

Sori pitkästä selostuksesta, mutta ajattelin tehdä koko palvelun tilauksesta koosteen joku päivä niin nyt on ainakin yksi osa kokonaan valmiiksi kirjoitettuna :D

Kunniamerkki +10

Jotain Telialla nyt mättää, olen samaa mieltä.

Tein hybridin tilauksen 21.8. Siinä siis päivitettiin nykyinen laajakaista 50/10 vdsl + telia tv + liiga passi täysin samaan, mutta vain lisättiin tuo hybridi ominaisuus.

Eilen siten vain kyselin chätissä, että näkeekö tilauksen etenenistä jostain omilta sivuilta. No selvisi siinä, että myös minun tilaukseni oli jäänyt johonkin jumiin. Asia laitettiin etenemään, vai laitettiinko?

Nimittäin omilla sivuilla en minä ainakaan näe mistään, että olisin hybridin tilannut. Myöskään tuota eilistä chätti keskustelua ja sen kulkua ei löydy tallentuneena! Mitä?

Se 21.8 käyty keskustelu näkyy.

Mitä tämä nyt oikein tarkoittaa?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Minäkään en näe omilta sivuilta mistään, että olisin hybridilaajakaistan tilannut. Myöskään mitään vahvistusviestiä en ole saanut. Tosin viime viikolla tuli postissa jo sim-kortti tuohon hybridireitittimeen. Itsellänikään ei ole enää muutamaan viikkoon tullut chatin keskusteluja viestit-osioon. Viimeisin näkyvillä oleva keskustelu on 23.8.2018. Jotakin outoa Telialla nyt tapahtuu.

@jarkko35@  kirjoitti:

 Itsellänikään ei ole enää muutamaan viikkoon tullut chatin keskusteluja viestit-osioon. Viimeisin näkyvillä oleva keskustelu on 23.8.2018. Jotakin outoa Telialla nyt tapahtuu.

Tuota kuulemma selvitellään https://yhteiso.telia.fi/t5/Asiakkuus-Telia-tunnukset-Telia/Chat-logit/m-p/173573#M4761

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

Chat keskustelut eivät tosiaan tällä hetkellä päivity jostain syystä sinne omien sivujen tietoihin ja tästä on nyt tehty vikailmoitus.

Hybridilaitteita on tullut nyt lisää ja niitä saadaan jälleen asiakkaille matkaan. Toki tilaukset jotka ovat syystä tai toisesta "jumissa" niin ne täytyy ensin muuten saada kuntoon, jotta tilaus pääsee etenemään. Harmillisia tilanteita kieltämättä kun joutuu turhan pitkään odottelemaan. Hyvä kuitenkin että noista on sisäiset vikailmoitukset tehty niin asiantuntijat fixailevat ne sitten kuosiin.

Kunniamerkki +10

Kas kummaa?

Sopivasti tässä tämän liigakauden ja hybridilaajakaistan tilausten ja toimitusten yhteydessä lakkasi chätti tallentumasta. On kyllä niin sopiva "sattuma", että oikein mukavasti menee Telian eduksi, kun mitään sovittuja asioita ei voi jälikäteen todentaa!

Minullakin tuossa tällä vikolla käydyssä keskustelussa, missä siis tiedustelin tilauksen etenemistä, aspan henkilö lupasi pistää asian jonon ohi, kun heillä oli töpätty tuossa jo elokuun lopussa tehdyssä tilauksen käsittelyssä. No, nyt tätä luvattua "ohituskaistaa" ei voi mitenkään osoittaa, kun keskustelu ei tallentunutkaan.

Mutta...

Edelleen tiedustelen, että miten ja mistä tai onnistuuko ollenkaan, voin nähdä omilta sivuilta tuon tilaamani hybridin?

Ja lisäksi se, että milloin tulee asiasta tieto s-postiin, kun sitä ei ole tullut? Tuleeko vasta silloin kun tuo hybridi on toimitettu eli tarkoittaako modeemi ja SIM-kortti on postissa?

Voisiko näihin joku Telialta nyt vastata vai pitääkö minun vielä kerran (jo kolmas kerta) olla yhteydessä aspaan samasta asiasta?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Olen aina luullut, että asiakaspalvelun kautta voi tehdä tilauksia ja tilaukset tulevat käsiteltyä. Ei näköjään. Olen useamman kerran ollut asiakaspalveluun tästä hybridilaajakaistan tilaukset yhteydessä kun se on minulla kuulema "jumissa". Minulla on ollut kymmenkunta vuotta jo Telian kiinteä adsl-netti sekä Telia tv. Nyt päivitin liittymän hybridiin. Sim-kortti tuli viikko sitten. Mutta tuota hybridireititintä eivät saa minulle lähetettyä kun tilaus on jumissa. Käsittämätöntä. Asiakaspalvelu ei pysty tilausta käsittelemään, vaan tekee sisäisen vikailmoituksen. Naurettavaa. Tehotonta työntekoa kun monta viikkoa tilaus on jumissa!

@kefiiri@  kirjoitti:

Kas kummaa?

Sopivasti tässä tämän liigakauden ja hybridilaajakaistan tilausten ja toimitusten yhteydessä lakkasi chätti tallentumasta. On kyllä niin sopiva "sattuma", että oikein mukavasti menee Telian eduksi, kun mitään sovittuja asioita ei voi jälikäteen todentaa!

Minullakin tuossa tällä vikolla käydyssä keskustelussa, missä siis tiedustelin tilauksen etenemistä, aspan henkilö lupasi pistää asian jonon ohi, kun heillä oli töpätty tuossa jo elokuun lopussa tehdyssä tilauksen käsittelyssä. No, nyt tätä luvattua "ohituskaistaa" ei voi mitenkään osoittaa, kun keskustelu ei tallentunutkaan.

Mutta...

Edelleen tiedustelen, että miten ja mistä tai onnistuuko ollenkaan, voin nähdä omilta sivuilta tuon tilaamani hybridin?

Ja lisäksi se, että milloin tulee asiasta tieto s-postiin, kun sitä ei ole tullut? Tuleeko vasta silloin kun tuo hybridi on toimitettu eli tarkoittaako modeemi ja SIM-kortti on postissa?

Voisiko näihin joku Telialta nyt vastata vai pitääkö minun vielä kerran (jo kolmas kerta) olla yhteydessä aspaan samasta asiasta?

Meidänkään hybridilaajakaistan tilaus ei ollut jostain syystä mennyt läpi ensimmäisellä kerralla. Olin toissa päivänä asiasta yhteyksissä asiakaspalveluun chatin kautta ja saatiin se hoidettua kuntoon. Eilen ilmestyi sähköpostiin tilausvahvistukset ja tänään tuli tekstari seurantakoodin kera, että lähetys on matkalla. Omilla sivuilla näkyy nyt myös että tilaus on käsittelyssä.

Ensimmäisen tilauksen yhteydessä ilmoitetun toimituspäivän piti olla ma 3.9.2018 nyt tässä jälkimmäisessä to 13.9.2018, eli 10 päivää viivästystä. Pääasia kuitenkin, että tämä saatiin lopulta kuntoon ja laitteet ovat matkalla. Olisihan tuo kuitenkin kiva, että asiakkaita informoitaisiin toimitusviivästyksistä tms.

Kunniamerkki +10

Toissa päivänä iltapäivällä olin aspan kanssa tästä chätissä yhteydessä ja minulla ei näy missään, että tilausta olisi tehty.

Siksipä haluaisin tiedon, että onko asia siis edelleen jäänyt kesken?

Kyse ei ole toimituksen viivästyksestä vaan onko se ylipäätään edes tulossa.

Jotenkin paistaa läpi, ettei Telialla ole riittävästi varauduttu yhtäaikaiseen

a) alkavaan liigakauteen

b) uuteen hybridilaakaistaan

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

Osa Hybrid-tilauksista joudutaan tällä hetkellä tekemään manuaalityönä. Tästä johtuen esimerkiksi tilausvahvistusten saamisessa voi esiintyä viiveitä joillain tilauksilla. Reititin ja SIM-kortti tulee tässä vaiheessa vielä omina toimituksinaan. Mikäli kyseessä on täysin uusi laajakaistatilaus, tämä ei näy Omilla sivuilla. Jos kyseessä on vanhan sopimuksen päivitys, tilauksesta tulee maininta Omille sivuille laajakaistaliittymän tietoihin.

Pyritään saamaan kaikki tilaukset mahdollisimman pian liikkeelle ja toimitettua kokonaisuudessaan, mutta ei ole salaisuus, että alkuvaiheessa toimituksissa on ollut viiveitä normaaliin toimitusprosessiin verrattuna. Kiitos kaikille kärsivällisyydestä ja oman tilauksen ajantasaisen tiedon saa parhaiten asiakaspalvelustamme esimerkiksi chat-palvelustamme kirjautumalla Omille sivuille. Kuten aiemmin mainittukin, chat-logien tallentumisessa Omille sivuille on ollut ongelmia ja tämä on selvityksen alla.

Kunniamerkki +10

@JoonasLam@  kirjoitti:

Kyse on vanhan sopimuksen päivityksestä, mutta omillla sivuilla ei näy mitään tietoa päivityksestä. Tai sitten en löydä sitä.

Sivuilla näkyy vain tämä nykyinen laajakaista.

ps. Juuri tuli tekstiviesti, että mihin osoitteeseen voi vanhan Telia TV laitteen palauttaa. Siis jotain on mennyt perille, koska tuolloin 21.8 sovittiin uudesta tv viihde laitteesta. Minulla kun on edelleen käytössä se vanha Motorola VIP1903.

Tämä viesti ei kuitenkaan koske suoraan hybridiä, joten se on edelleen...?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Joo. Minulla on Telian kiinteä netti. Nopeus vaihtelee välillä 11-16M. On ollut jo kymmenkunta vuotta. Samoin myös Telia tv. Nyt on myös viikon ollut sim-kortti, tuo sim-kortti tulee siihen hybridireitittimeen. Jos sitä reititintä koskaan minulle asti tulee. Omilla sivuillani on jo vajaa pari viikkoa lukenut laajakaistan sekä telia tv:n kohdalla teksti: tilaus käsittelyssä.

Olen ollut chatin asiakaspalveluun yhteydessä nyt 6 kertaa. Sisäinen vikailmoitus on tehty monta päivää sitten. Mitään ei asiassa ole tapahtunut. Tilaukseni on edelleen "jumissa." Todella tehotonta työntekoa Telialta. Miten voi olla näin vaikeaa. Kiinteä netti on, sim-kortti on - hybridireititintä ei ole koska jumi. En jaksa. Väsyttää.

Kunniamerkki +10

Siinä kävi niin, että jonkun ajan päästä tuosta uuden tv viihde laitteen ilmoituksesta tuli sitten pari muuta viestiä.

- Ilmoitus viihteestä ja liigapaketista

- ilmoitus hybridilaajakaistasta

Homma on sittenkin etenemässä.

Itsellä sen verran tapahtunut edistystä reilussa kuukaudessa,että nyt ei lue enään omilla sivuilla "tilaus käsittelyssä".

SIM-kortti tuli reilu 2 viikoa sitten.

Oikeastaan tämä nykyinen kiinteä netti riittää,ihan sama tuleeko hybridimodeemia vai ei enään.

Chattia ja soittoja on tehty tarpeeksi viikkojen aikana.

 @mico_s Tässä on kulunut taas sen verran aikaa, että olisi hyvä ottaa vielä kerran yhteyttä asiakaspalveluun, jossa saat varmuuden siitä missä tilauksesi menee. On tärkeää selvittää onko hybridimodeemi tulossa ja millä aikataululla.

Chattiin tästä.

Reilu kolme viikkoa olen itsekin modeemia odotellut.

Edellispäivänä keskiviikkona chatissa kerrottiin että joku ongelma heillä oli ollut, mutta se oli ennen yhteydenottoani jo ratkottu. Hienoa. Samalla luvattiin että torstaina lähtee paketti matkaan.

Ehkä se tänään perjantaina sitten saapuu. Omilla sivuilla lukee edelleen "tilaus käsittelyssä". 

Voishan sen reilusti kertoa että laitteita ei ole nyt saatavilla ja että seuraava erä saapuu Suomeen viikolla 42.

Kunniamerkki +6

Näinhän se on. Tökkii mikä tökkii. Itsellä kuulema hybridi on menny läpi mutta toinen osa on joutunu välitilaan. Asiakaspalvelia laittanut tikettiä mutta ei tunnu löytyvän talosta väkeä joka vois jonkun ylimääräisen rivin poistaa tilauksesta. Tänään soittivat että uus tiketi tehty ja menee ensi viikkoon ainakin. Josko sitten tilaus, joka tehty viime kuussa, nytkähtäis eteenpäin.

Ehkä syynä on se että olen ollut Telian asiakas vuodesta -83.. (nimi muuttunut muutaman kerran). Jos olisin uusi asiakas niin kaikki toimisi paremmin koska silloin tulisi lisää rahaa. Vanhat asiakkaat vain vaihtavat liittymätyyppiä eivätkä tuota lisää rahaa.

Minä olen odotellut sim-korttia ja digiboksia kolmisen viikkoa. Hybrid modeemi tuli samalla viikolla kuin tilausvahvistus! Ei hyvältä näytä! Tänään kerrottiin asiakaspalvelusta, että sim-kortti lähti tulemaan. Näin sanoi 2 muutakin asiakaspalvelijaa aiemmin tässä 2 viikon sisällä. No jos kolmas kerta toden sanoo? Alkaa mennä uskottavuus Teliaan. Lisäksi epäilyttää koko laitoksen toimivuus, kun noita modeemikeskusteluja seuraa! 

Hybriditilauksia käsitellään edelleen osittain manuaalisesti, mikä aiheuttaa valitettavasti ruuhkaa tilauksiin ja toimitusaikoihin, enkä tässä vaiheessa voi ikävä kyllä muuta sanoa, kuin että nyt pitää odotella pullonkaulan avautumista. Uudet ja vanhat asiakkaat ovat ihan samoilla viivoilla, ja toivottavasti saadaan kaikki tilaukset mahdollisiman pikaisesti etenemään :smileyhappy:

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Onhan tää ihan älytöntä. Tein hybridilaajakaistatilauksen 23.8. Viikko sen jälkeen postissa tuli sim-kortti. Sen jälkeen ei sitten ole mitään tapahtunut! Asiakaspalvelussa on tehty tilauksesta vikailmoitus monta kertaa, mutta tilaus ei vaan etene. Mitä tämä on Telia?!

Kunniamerkki +6

@jarkko35@  kirjoitti:

Onhan tää ihan älytöntä. Tein hybridilaajakaistatilauksen 23.8. Viikko sen jälkeen postissa tuli sim-kortti. Sen jälkeen ei sitten ole mitään tapahtunut! Asiakaspalvelussa on tehty tilauksesta vikailmoitus monta kertaa, mutta tilaus ei vaan etene. Mitä tämä on Telia?!

Sama vika. Viimeksi melkein viikko sitten tiketti laitettu myyntiin. Sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa vaikka sanottiin että yleensä vuorokaudessa tiketit käsitellään. Olisikohan aika palkata apulaisia purkamaan ruuhka. Rehellisyyden nimissä on mainittava että yleensä asiat on hoitunut kohtuu hyvin. ( nopeuksia ja kuuluvuutta lukuunottamatta) Tämä taitaa olla selainen kompastuskivi Telialle koko hybridi juttu.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

Hybridin toimituksissa on pientä viivettä, mutta ei sentään näin pitkää että elokuun juttuja toimitettaisiin vasta nyt. Tässä on siis jokin erikoinen tilanne nyt, että vieläkään ei elokuussa tilattu yhteys ole toiminnassa. Kannattaa siis ehdottomasti tulla meidän chattiin jutulle tai laittaa yhteydenottolomakkeella kyselyä, niin katsotaan homma tarkemmin.

Kunniamerkki +6

@NikoNo@  kirjoitti:

Itse ainakin olen ollut yhteydessä. Ja tänään asiakaspalvelu ilmoitti että toinen tiketti, jonka asiakaspalvelu teki,on peruttu. Ensimmäinen on vielä voimassa. Ja että asiakaspalvelu ei pääse suoraan yhteyteen selvittääkseen tilannetta. Eli nyt vaan odotetan että joku poistaa tilauksestani jonkin ylimääräisen rivin?? Jotta tilaus pääsee eteenpäin. Mainitaan vielä että asiakaspalvelu on hoitanut osuutensa hyvin. Chatin jälken kyseinen henkilö soittanut jo useasti ja kertonu jos kerrottavaa on. Risut taitaa mennä myynnin puolelle. Sopimus tosiaan tehty elokuussa ja toimitus piti olla 10.9..

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

@Wiikari@  kirjoitti:

Ai siellä on sellainen jumi päällä. Auts! No mutta hyvä kuitenkin jos tikettiä on tehty ja asiakaspalvelusta joku sitä seurailee niin homma varmasti edistyy. Harmillisia tilanteita kyllä tämmöiset.

Vastaa