Inteno DG301AL - Katkeileva WIFI


Hei,

 

Meillä alkoi noin pari kuukautta sitten WIFI-yhteys katkeilemaan tasaisin väliajoin. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi TV:n kautta ei voi katsoa Yle Areenan kautta ohjelmia, koska jatkuvat katkokset katkaisevat lopulta itse ohjelman. Muutoinkin netin käyttö surkeaa Wifin kautta katkeilemisten vuoksi.

 

Modeemi on ollut samassa paikassa monta vuotta ja toiminut hyvin tähän saakka. On resetoitu, vaihdettu jakajan paikkaa (asunnossa monta puhelinpistoketta, joista yksi kerrallaan käytössä) ja puhelinjohtoa. Mikään näistä ei ole auttanut. Ongelma on vain WIFIssä. Kuuluvuus usein täysi tai vähintään puolessa välissä taskbarin ikonista katsottuna.

 

Alla esimerkki nykyisestä toiminasta. Vasemmalla pingausta googlelle, oikealla modeemille.

 


2 kommenttia


@bearda@  kirjoitti:

Hei,

 

Meillä alkoi noin pari kuukautta sitten WIFI-yhteys katkeilemaan tasaisin väliajoin. Muutoinkin netin käyttö surkeaa Wifin kautta katkeilemisten vuoksi.

 

Modeemi on ollut samassa paikassa monta vuotta ja toiminut hyvin tähän saakka. On resetoitu, vaihdettu jakajan paikkaa (asunnossa monta puhelinpistoketta, joista yksi kerrallaan käytössä) ja puhelinjohtoa. Mikään näistä ei ole auttanut. Ongelma on vain WIFIssä. Kuuluvuus usein täysi tai vähintään puolessa välissä taskbarin ikonista katsottuna.

 


Morjesta @bearda ja Tervetuloa Yhteisöön!

 

Netti ilmeisesti toimii verkkokaapelilla normaalisti? Olet tehnyt hyvät testit WiFin kanssa. Oletko kokeillut toista reititintä. Kertomasi perusteella viittaisi siihen, että Intenolla on jo ikää. Tämä voi johtua pelkästään jo tuosta iästä. Tästä voi olla yhteydessä meidän häiriöilmoituksiin niin voimme katsoa tilannetta tarkemmin ja pohtia mahdollisesti uuden reitittimen hankkimista.

Hei,

 

Kiitos kommenteistasi. Ostin uuden modeemin ja nyt yhteys näyttäisi toimivan huomattavasti paremmin.

Vastaa