Kaapelinetin toistuvat ongelmat Imatralla


Alkaa hiukan jo tympäisemään nämä kesäajan jatkuvat ongelmat kaapelinetissä. Kaksi viikkoa heinäkuun lopulla netti toimi niin kuin pitää, muuten se on ihan kaoottista. Talvella, noin loka-huhtikuu toimii ilman mitään ongelmia, ei katkon katkoa päivässä. Mutta kun ilmat alkavat lämpenemään, katkoja riittää - kesäkuun alussa oli yhtenä päivänä 80. 


 


Asentajat ovat kertoneet, että osa laitteistosta on vanhaa ja sitten korjaavat jotain, mutta olisiko mahdollista, että Telia korjaisi jo lopultakin kunnolla, pistäisi kaikki ikäloput systeemit uusiksi kerrasta niin ei tarvitsisi koko ajan olla soittelemassa ja että voisi käyttää nettiä ihan perusjuttuihin. 


 


Asiakaspalvelu on kyllä erinomaista mutta ei se tilannetta muuta miksikään kun ongelmat vaan jatkuu. 


 


Ihan malliksi näyte siitä, miltä näyttää eilisen katkoloki (tallennettu Net Uptime Monitorilla): 


 


9.8.2019 7:28:34 Log Start
---------------------------------------
Failure    Start        Length
9.8.2019 7:44:02   0:00:13
9.8.2019 8:42:44   0:02:33
9.8.2019 9:00:55   0:00:04
9.8.2019 9:02:44   0:01:10
9.8.2019 9:11:07   0:00:34
9.8.2019 9:51:19   0:03:27
9.8.2019 10:05:32 0:01:24
9.8.2019 10:19:56 0:00:33
9.8.2019 11:29:48 0:02:42
9.8.2019 11:54:45 0:00:08
9.8.2019 13:05:26 0:00:45
9.8.2019 13:14:21 0:02:25
9.8.2019 13:20:13 0:00:19
9.8.2019 13:26:49 0:00:58
9.8.2019 13:29:09 0:03:02
9.8.2019 14:32:29 0:02:48
9.8.2019 14:37:02 0:00:06
9.8.2019 14:46:17 0:01:06
9.8.2019 14:52:55 0:02:11
9.8.2019 15:18:58 0:00:03
9.8.2019 15:20:44 0:01:29
9.8.2019 15:41:14 0:02:08
9.8.2019 15:56:29 0:02:31
9.8.2019 16:16:20 0:00:57
9.8.2019 16:30:55 0:01:35
9.8.2019 16:42:50 0:00:11
9.8.2019 16:45:30 0:01:15
9.8.2019 16:53:24 0:00:03
9.8.2019 17:12:41 0:01:43
9.8.2019 17:25:12 0:02:40
9.8.2019 17:28:22 0:00:04
9.8.2019 17:46:59 0:02:36
9.8.2019 17:53:50 0:01:20
9.8.2019 18:07:06 0:00:24
9.8.2019 18:15:02 0:02:24
9.8.2019 18:27:56 0:00:59
9.8.2019 18:29:46 0:03:14
9.8.2019 18:41:11 0:00:07
9.8.2019 18:43:15 0:02:43
9.8.2019 19:03:43 0:01:03
9.8.2019 19:24:52 0:00:11
9.8.2019 19:46:04 0:02:03
9.8.2019 20:07:15 0:01:45
9.8.2019 20:13:52 0:00:07
9.8.2019 20:26:21 0:01:04
9.8.2019 20:32:40 0:00:33
9.8.2019 20:47:00 0:00:21
9.8.2019 20:49:26 0:02:56
9.8.2019 20:55:07 0:02:02
9.8.2019 21:10:49 0:01:53
9.8.2019 21:16:07 0:00:54
9.8.2019 21:24:03 0:02:17
9.8.2019 21:30:42 0:02:25
9.8.2019 21:44:37 0:01:28
9.8.2019 21:50:24 0:00:32
9.8.2019 21:59:20 0:03:10
9.8.2019 22:17:12 0:00:03
9.8.2019 22:27:36 0:00:51
9.8.2019 22:34:15 0:01:43
9.8.2019 22:42:19 0:01:09
9.8.2019 22:46:25 0:00:58
9.8.2019 22:49:37 0:01:53
9.8.2019 23:05:28 0:00:03
9.8.2019 23:14:38 0:01:08
9.8.2019 23:28:02 0:01:07
9.8.2019 23:38:35 0:00:03
9.8.2019 23:48:36 0:00:03
9.8.2019 23:49:32 0:00:05
---------------------------------------
9.8.2019 23:50:10 Log End
Monitor Duration 16:21:29
Failure Summary:
Count 68
Total Downtime 1:29:14
% Downtime 9,09
Minimum Length 0:00:03
Maximum Length 0:03:27
Average Length 0:01:18


 


Esimerkiksi tätä kirjoittaessa oli poikki kolme kertaa, ensin 20 sekuntia, sitten 3 sekuntia ja sitten viimeisen - 13. kerran tälle aamulle kello 7 ja 11 välillä -  6 minuuttia ja 58 sekuntia. Speedtest.netin perusteella ongelma-aikoina upload häviää käytännössä kokonaan ja pyörii jossain 0.5:n ja 1.5:n mbps välillä. Downloadiakin normaalia vähemmän, mutta ei niin merkittävästi että se olisi ongelman syy. Välillä speedtest luovuttaa kesken kaiken kun se ei saa uploadia mitattua lainkaan.


 


Pari modeemin lokitiedostoa liitteenä kuvana. 


 


Mitähän tälle asialle voisi tehdä? Ja ei, vika ei ole täällä päässä, sen ovat asentajat käyneet toteamassa monen monta kertaa seinämittauksilla. 


 



 



 


Edit ReOlivia: Upotettu kuvat


 


11 kommenttia

Oletko ollut yhteydessä tästä jo häiriöilmoituksiin? Päästään sitä kautta katsomaan tilannetta tarkemmin.

Juu, olen. Mutta kun tilanne ei syystä tai toisesta muutu pidemmällä juoksulla mihinkään. Kesät ovat välillä erittäin turhauttavia, kun ei voi pelata eikä edes katsoa mitään joinain päivinä tai viikkoina. Yrittämisestä ei ole kiinni, kyllä asentajat ovat juosseet katsomassa, mutta jostain syystä vikaa ei vaan saada poistumaan - ja lopulta poistuu itsekseen lokakuussa ja sama rumba alusta huhtikuussa.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@NicoD@  kirjoitti:

Juu, olen. Mutta kun tilanne ei syystä tai toisesta muutu pidemmällä juoksulla mihinkään. Kesät ovat välillä erittäin turhauttavia, kun ei voi pelata eikä edes katsoa mitään joinain päivinä tai viikkoina. Yrittämisestä ei ole kiinni, kyllä asentajat ovat juosseet katsomassa, mutta jostain syystä vikaa ei vaan saada poistumaan - ja lopulta poistuu itsekseen lokakuussa ja sama rumba alusta huhtikuussa.


Emme pääse tästä katsomaan liittymäsi tilaa, joten sen takia suosittelen ottamaan meihin yhteyttä. Voit myös suoraan tehdä meille tutkittavaksi Häiriöilmoituksen

 

Voit myös ottaa yhteyttä meihin muiden kanavien kautta, esim. Chat tai voit varata ajan meille takaisinsoittopalvelun kautta: Yhteystiedot asiakaspalveluun 

 

Jotakin siellä on hämminkiä, jos osan aikaa kuitenkin toimii moitteetta. 

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

@NicoD@  kirjoitti:

Juu, olen. Mutta kun tilanne ei syystä tai toisesta muutu pidemmällä juoksulla mihinkään. Kesät ovat välillä erittäin turhauttavia, kun ei voi pelata eikä edes katsoa mitään joinain päivinä tai viikkoina. Yrittämisestä ei ole kiinni, kyllä asentajat ovat juosseet katsomassa, mutta jostain syystä vikaa ei vaan saada poistumaan - ja lopulta poistuu itsekseen lokakuussa ja sama rumba alusta huhtikuussa.




Veikkaan, että katujen varressa olevat jakokaapit (kuituvahvistin) miksi nyt halutaan sanoa, on tupattu niin täyteen tavaraa, että kun ilmat lämpenee, niin elektroniikka niissä rupee kiehumaan. Ja ongelma taas ratkeaa itsestään kun säät viilenevät. Yleinen ongelma kaapelitekniikassa, jos tavaraa on paljon ja kuten arvata saattaa, ei noissa kovinkaan ihmeellistä ilmanvaihtoa ole.



Veikkaan, että katujen varressa olevat jakokaapit (kuituvahvistin) miksi nyt halutaan sanoa, on tupattu niin täyteen tavaraa, että kun ilmat lämpenee, niin elektroniikka niissä rupee kiehumaan. Ja ongelma taas ratkeaa itsestään kun säät viilenevät. Yleinen ongelma kaapelitekniikassa, jos tavaraa on paljon ja kuten arvata saattaa, ei noissa kovinkaan ihmeellistä ilmanvaihtoa ole.


Tätä olen miettinyt itsekin. Tosin nyt viimeisen parin viikon aikona on tullut vettä, lämpötila on ollut pääasiassa välillä 10-20 ja ongelmat ovat vain pahenneet. Ja pahimpaan helleaikaan heinäkuussa kun sitä lämpöä oli systemaattisesti yli 25 astetta, oli kaksi erittäin hyvin toiminutta viikkoa. Joku asentaja sanoi minulle, että lämpötilavaihtelut ovat ne suurin ongelma kun materiaali venyy ja paukkuu, mutta kyllä niitä katkoja on ihan tasaisen harmainakin päivinä, esimerkiksi eilen kun sateli melkein koko päivän.

 

Ironian huippuna sain tänä aamuna Telialta tekstiviestin kello 8.59, että vikailmoitus on käsitelty, käynnistät laitteet tarvittaessa uudestaan. Sen jälkeen ollut kaksi katkoa tähän mennessä:

 

13.8.2019 9:36:19 0:00:03
13.8.2019 10:13:01 0:02:40

 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +13

Ongelmaa ei ole siis saatu täysin korjattua. Saitko samassa tekstiviestissä ohjeet, kuinka vastata viestiin jos häiriö jatkuu edelleen? Viestiin vastaamalla ohjeiden mukaan häiriö otetaan uudestaan tutkintaan. 

Sain viestin ja vastasinkin siihen. 

 

Failure Start             Length
13.8.2019 8:41:22   0:05:53
13.8.2019 9:32:12   0:03:36 (viesti vikailmoituksen käsittelystäTelialta, resetoin modeemin)
13.8.2019 9:36:19   0:00:03
13.8.2019 10:13:01 0:02:40
13.8.2019 12:35:44 0:00:05
13.8.2019 12:52:23 0:00:03
13.8.2019 14:06:37 0:00:22
13.8.2019 14:07:03 0:00:05
13.8.2019 14:28:09 0:00:21
13.8.2019 15:12:02 0:01:23
13.8.2019 15:17:05 0:00:10
13.8.2019 16:23:39 0:06:57
13.8.2019 16:58:52 0:00:09
13.8.2019 17:04:19 0:02:08
13.8.2019 17:33:17 0:00:28
13.8.2019 17:38:33 0:00:32
13.8.2019 17:40:40 0:03:06
13.8.2019 17:46:31 0:01:25
13.8.2019 17:53:48 0:01:47
13.8.2019 18:00:52 0:01:42

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

Vastattuasi takaisin viestiin, niin se lähtee uudelleentutkittavaksi. Joten nyt kannattaa odottaa yhteydenottoa meidän Häiriöilmoituksen puolelta. 

Katselin vähän lokitiedostoja taaksepäin ja löysin jotain mielenkiintoista: 

 

Failure Start                Length
12.6.2019 15:53:25     0:06:58
27.7.2019 16:51:20     0:06:57
6.8.2019 12:12:52       0:06:58
6.8.2019 14:25:30       0:06:58
6.8.2019 14:45:24       0:06:57
8.8.2019 18:35:12       0:06:57
10.8.2019 11:08:30     0:06:58
10.8.2019 15:27:19     0:06:56
12.8.2019 21:17:48     0:06:57
14.8.2019 17:31:53     0:06:59
14.8.2019 17:40:34     0:06:57

15.8.2019 17:05:40     0:06:57
16.8.2019 16:23:44     0:06:58
17.8.2019 16:23:25     0:06:58
17.8.2019 17:05:52     0:06:58

 

Samoja katkopituuksia (monien muiden lyhyempi - ja pidempien - katkojen ohella) ja kahtena päivänä jopa aikalalla täsmälleen samaan aikaan. Kauemmaksikin taaksepäin katsoessa noita vielä löytyi, 6:56 sekuntia siellä. 

 

En tiedä auttaako paikallistamaan vikaa, mutta onpahan nyt laitettu. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +13

Tarkkaavainen huomio!

 

Lähetitkö tästä lisätietoa tekstarilla tai oletko ollut yhteydessä häiriöilmoituksiin? Täällä yhteisössä en näe käsittelyssä olevaa häiriöilmoitustasi, joten en pysty lisäämään tietoja suoraan häiriötä tutkiville. 

Soitan sinne maanantaina. Tekstiviestin mukana ei tullut tavallista "lisätietoa"-osaa, oli vain maininta laajemmasta paikallisesta viasta. 

Vastaa