Kohinaa Imatralla mutta miten pitkään?


Imatralla 55100-alueella on ollut jo pitkään yhteysongelmia kaapelinetissä, joihin ei ensin löytynyt mitään syytä mutta nyt syyksi on paljastunut voimakas kohina isohkolla alueella. Kaksi kuukautta sitten.

 

Asentaja on käynyt säännöllisesti katsomassa mutta ei tee ilmeisesti mitään, koska pätkiminen ja yhteyden menetykset vaan pahenevat; mikä aiemmin oli pari kertaa viikossa on nyt monta kertaa päivässä. Lähetysnopeus putoaa pahimmillaan alle sataan kilobittiin. 

 

Asiakaspalvelu on kyllä ollut puhelimessa loistavaa mutta tuntuu että siellä asentajapäässä ei ihan niinkään.

 

Mitenkähän kauan tuota on vielä seurattava koska tällä hetkellä yhteys on täysin käyttökelvoton?


25 kommenttia

Hei NicoD

 

Selvitin tuossa hieman tuon alueen tilannetta ja siellä on edelleen verkkovika auki tuosta kohinasta. Ongelma korjauksessa on ollut että verkkoon näkyvä kohina on ollut ajoittaista ja yleensä hetkellistä ja kun asentaja on päässyt paikalle niin kohina on jo poistunut ja sen myötä kohinan lähdettä ei ole löydetty. 

Normaaliahan ei ole että korjauksessa menee näin pitkää ja vika-ajalta voidaan toki katsoa sinulle hyvitystä mutta kohinavioissa on monesti omat haasteet löytää juurisyy kun syyllisiä voi olla niin monta, alueen vahvistin verkkon, vialliset päätelaitteet verkossa tai talojen sisäverkot. 

Tärkeintä on tietenkin saada sinun liittymä toimimaan mutta siitä ei ole kyse että eikö sitä haluta korjata. Verkonhallinta yhdessä urakoitsijan kanssa on ongelman kimpussa :smileyhappy:

No tänään vaikutti siltä että joku oli jotain tekemässä, ainakin upstream power poukkoili kovasti antaen minulle välillä jopa tupla uppausnopeuden. Sitten arvot laskettiin alas eikä netti ei ole toiminut kunnolla melkein kuuteen tuntiin. Yksinkertaisten viestien lähettämiseen kuluu sekunteja eikä speedtest.net suostu edes aloittamaan testaamista. Nopeudet olivat konsolilla mitattuna äsken alas 13.4 mbps ja ylös 190.4 kbps

Tänään siellä on asentaja tehnyt korjaustoimenpiteitä ja katkaissut yhden kohteen paluusuunnan verkkoon mistä on kohinaa tullut. Vikaa ei ole kuitattu vielä valmiiksi koska se on jätetty nyt seurantaan että poistuuko ongelma korjauksen myötä. 

Onko sinulla oma vikailmoitus käsittelyssä että saat kuittauksen kun vika korjattu?

Juu, on avoin ilmoitus.

 

Tänään yhteys on ollut pääsääntöisesti hyvä. Yhden kerran pätkäisi aiemmin, mutta juuri nyt uudestaan seitsemän aikaan illalla: latausnopeus putosi 28.3 megaan ja lähetysnopeus 30.8 kbps:ssa. Eli ongelma ei näillä näkymin kokonaan ratkennut.

 

 

55100 alueella on vissii kohinaa  vieläkin kun ei toimi millään kaapeli netti. Ei ole toiminut itseasiassa moneen kuukauteen ja muutama kk sitten vika paikannettu minun kotona olevan pistokkeen haaroittimeen mitäö en millään usko, koska toiminut ennenkin moiteettomasti. Voiko oikeasti joku haaroitin tehdä netistä täysin kelvottoman, vai onko tänään jotain ognelmaa täälläpäin. Kuva liitteenä pingauksesta

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

Hei, viankorjaus Imatralla on vielä kesken. Viimeeksi tänään asentaja on tehnyt siellä korjaustoimenpiteitä, joten odotellaan vielä, että auttoiko tämä lopullisesti.

Yhteys oli oikein hyvä kunnes katkesi noin viideksi minuutiksi 17.49-17.55. Upstream Channel 2 on myös nollassa, mutta en tiedä onko tarkoituksellisesti - tosin tällä hetkellä toimii siitä huolimatta. 

 

Edit: lisää katkoja seurantaohjelman logaamana

17.5.2018 18:15:42 kesto 0:00:01
17.5.2018 18:48:34 kesto 0:00:02
17.5.2018 18:49:14 kesto 0:00:01

17.5.2018 18:54:20 kesto 0:00:03

17.5.2018 18:55:14 kesto 0:00:01 

 17.5.2018 18:56:14 kesto 0:03:05 (upstream channel 3 putosi nollaan, palasi kun yhteys palasi)

Käynnistin modeemim/reitittimen uudelleen tuon edellisen jälkeen ja sittemmim ei eilen ollut mitään ongelmia vaan toimi kuin unelma. Hyvältä näyttää. Seurataan.

Liekö tarkoituksellinen katko mutta puolenpäivän jälkeen oli poikki 12.32 alkaen. Kesti 6 minuuttia 58 sekuntia

 

Katkot ovat jatkuneet. 

 

18.5.2018 22:46:06 kesto 0:01:19
18.5.2018 22:52:32 kesto 0:01:43

19.5.2018 7:19:08 kesto 0:01:09

19.5.2018 8:04:19 kello 0:00:28

 

Näiden katkojen tunnusmerkkinä upstream power on alkanut kivuta siitä noin 41, missä tällä hetkellä yhteyden toimiessa ovat, yhä ylemmäs ja katko on tullut 47.7:n paikkeilla. 

 

Tein 8:04 -katkon jälkeen nopeustestin. DL näytti 6.4 mbps, UL ei antanut mitään vaan ilmoitti virheestä.

 

Ongelmat jatkuu. Uploadia ei käytännössä ole tällä hetkellä lainkaan. Päivällä toimi aamun ongelmien jälkeen hyvin mutta iltaa kohti enää ei.

 

Speedtest.net ei suostu lähetysnopeutta edes mittaamaan, konsoli näytti äsken 68.2 kbps.

 

Selvittelin tilannetta verkonhallinnasta ja perjantaina on taas suljettu kiinteistöjen paluusuuntia verkosta mistä on tullut häiriötä ja silloin tilanne ollut hyvä mutta näkyy taas lauantaina muuttuneen huonoksi kohinan suhteen. Sinne on tänään asentaja menossa jatkaamaan mittauksia ja korjauksia. 

Varmaanhan nämä joistain teidän lokitiedoista näkyy, mutta laitanpa kuitenkin. 

 

Eli viime yönä katkesi vähän 23.30:n jälkeen eikä tullut takaisin sen puolentunnin aikana, minkä vielä valvoin. 

 

Tänä aamuna lähetysnopeus tempoilee missä sattuu, romahtaa ihan yllättäen ja sitten palaa samantien normaaliksi. 

 

Onko verkossa siis edelleen kohinaa aiheuttavia, mahdollisesti viallisia laitteita, voi johtuuko tämä kaikkien korjausyritysten jälkeen jo jostain muusta? 

 

Eilen siellä on asentaja tehnyt taas toimia mutta ongelman selvitys jatkuu edelleen. Asentaja oli parhaillaan alueella tutkimassa tilannetta kun tälle soittelin. 

Eli kyllä siellä kohinaa vaikuttaa olevan edelleen. 

Pari  päivää sitten tuli ilmoitus että vikailmoitus on käsitelty. Huomattavasti paremmin on toiminut kuin aiemmin mutta edelleen pätkii, just äsken oli 6 m 32 sek pitkä katko. Jatkuukohan siellä huoltotyöt?

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

Saitko viantutkinnasta tekstiviestin, jolla voit laittaa heille lisätietoa viantutkinnasta? Imatralla on avoinna tällä hetkellä yksi viantutkinta, mutta ilman asiakastietoja en pysty näkemään oletko juuri sen vian vaikutuspiirissä.  Laita meille tekstiviesti VIKA ja saamasi tutkintanumero, niin katsotaan tilanne ja ollaan tarvittaessa täältä yhteydessä sinuun viestein tai soittamalla.

Kiitos, laitettu. Nyt on tämän iltapäivän pätkinyt taas aika raskaasti.

 

Ohimennen sanottuna, teiltä tulleessa viestissä kehotettiin lähettämään viesti "Häiriö xxxx" eikä "Vika xxxx". Ensimmäinen antoi herjaviestin takaisin.

Joitain probleemia tuli tuohon "häiriö"-etuliitteen toimivuuteen meidän päässä viimeviikon loppupuolella, siksi tulee virheilmoitusta paluuviestinä. Toistaiseksi käytetään tätä "VIKA"-etuliitettä koska ne tulee perille. Ongelma johtunee todennäköisesti nyt nuista skandeista "ä" ja "ö" mutta tarkemmin selvityksessä tämäkin oire meillä jokatapauksessa jo on!

Mikähän mahtaa olla tilanne? Yhteys oli pari viikkoa tosi hyvä kum sitä seurattiin, nyt se huononee taas tasaista tahtia ja katkeilee vähän jatkuvasti.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

Imatran alueen viantutkinta on osoittautunut haasteelliseksi. Asentaja on sieltä jo useampia vikoja korjannut mutta uusia tuntuu ilmaantuvan. Häiriöilmoituksesi on kyllä tutkinnassa edelleen, kun laitoit meille viestin alkuviikosta. Ikäviähän nuo ongelmat ovat ja pyritään saamaan ne mahdollisimman pian kuntoon.

Viime aikoina häiriöt ovat olleet pahimmillaan ilta-aikaan ja vaikkapa Netflixin katsominen on ollut hiukka tuskaista.

 

Onko korjauksille mitään aikataulua olemassa koska korjaustöitä on tehty melkein kaksi kuukautta? Ymmärrän kyllä miten vika voi olla hyvinkin hankala, mutta asiakkaan näkökulmasta meinaa vaan käydä vähän turhauttavaksi kun katsominen ja pelaaminen ovat aika poissuljettuja ajatuksia juuri iltaisin.

 

Etenkin kun yhteys oli jo todella hyvä toista viikkoa kesäkuun alussa.

Lähettämääni VIKA-tekstiviestiin tuli vastaus että vikailmoitus on suljettu. Miksi näin on jos korjaustyöt yhä jatkuvat?

Jos vikailmoituksesta ei ole tullut valmiskuittausta niin ei se kyllä sitten tulisi olla suljettuna? Oletko koettanut vielä uudestaan paiskata viestiä sillä viitenumerolla ? Jos saat samanlaisen viestin vielä takaisin niin kysäise tarkemmat lisätiedot tuon oman viitenumeron kera vaikka Omien Sivujen Chatin kautta

Hei!

 

Yhteys korjattiin vähän aikaa sitten ja se toimi erinomaisesti viikon pari; tästä aamusta lähtien yhteys on taas katkeillut jatkuvasti. Tässä katkot jotka ovat sattuneet kun seuranta on ollut päällä:

 

4.7.2018 11:25:33 0:01:32
4.7.2018 11:37:53 0:02:39

4.7.2018 13:37:13 0:00:01
4.7.2018 13:42:37 0:00:10

 

 

Vastaa