A-Link RR24AP ADSL2+

  • 11 December 2014
  • 3 kommenttia
  • 23 katselukertaa

Tilasin soneralta jokunen viikko sitten 8/1 megasen liittymän,toistaiseksi en ole saanut yhteyttäni toimimaan otsikon mukaisen purkin avulla, vaikka ainakin ohjekirjan ja teknisten tietojen perusteella sen pitäisi olla mahdollista. Asetuksia olen säätänyt vaikka mitä (yritetty on siltaavassa, sekä reitittävässä tilassa. Ja paljon muutakin), mutta niistä ei ole apua ollut. Tuo ADSL:n asennuksen piti olla alunperin tänään, mutta soittaessani ja tiedustellessa, olisiko mahdollista saada se aikaisemmaksi, päästiin sopuun että 29.9 tapahtuu asennus. No, tuolloin en vielä ottanut yhteyttä kun ajattelin josko olisi tullut jokin sekaannus päivämäärissä. Viime viikolla kuitenkin tuli jo postin kautta vahvistus että "Sonera Laajakaistaliittymäsi on käyttövalmis", mutta mitään tekstiviestiä en ole saanut. Nyt kun alkaa keinot ja usko loppua itseltäni, ajattelin kysyä josko täältä saisi apua. Modeemissa siis vain vilkkuu ADSL-valo, ja sen asetuksissa lukee koko ajan "Activating...", tosin välillä tuokin käväisee "handshaking":ssä mutta vain muutamaksi sekunniksi. Modeemilta lähtee kaapelit puhelinpistokkeelle, ja tietokoneelle, eli ei pitäisi olla niissäkään vikaa. Nyt kiinnostaakin, että onko vika minun pään liitännöissä ja asetuksissa, tuossa modeemissani, vai kenties siellä soneran päässä?

3 kommenttia

Oletkin ehtinyt jo ilmoittaa ADSL-yhteyden toimimattomuudesta Vikapalvelulle. Kytkentä menee asentajan tarkistettavaksi ja todennäköisesti toiminta varmistetaan liittymän käyttöpaikassa eli huoneistossa.
Noh, eilen sitten oli vihdoin laajakaista toiminnassa, hetken aikaa. Joku asentaja oli jossain käynyt hieman liitäntöjä sörkkimässä, ja sitten kun hän soitti ja tiedusteli, toimiiko yhteys, se oli itsestään lähtenyt toimimaan. Noh, tästä tyytyväisenä sitten kiittelin ja huokaisin että vihdoinkin kaikki kunnossa, mutta mitä vielä, iltapäivällä (14-15) yhteys pätkäisi ensimmäisen kerran, tämän jälkeen kuitenkin yhteys muodostui vielä uudestaan, kunnes n. klo 16 sanoi se jälleen itsensä irti, eikä ole sen koommin toiminut. Pistin sitten tuohon numeroon viestiä, josta asentaja soitti, ja ilmoitin asiasta, kysyin vielä, että tarviiko asiasta ottaa soneraan yhteyttä, johon en saanut vastausta. No, nyt aamulla olen yrittänyt soittaa vikapalveluunne, mutta eihän siellä pääse kuin puhumaan robotin kanssa, joka sitten jättää vikailmoituksen, jostain syystä en saanut edes valita, että jätänkö vikailmoituksen vai puhun "asiantuntijan" kanssa. Tuo asian kertaaminen tuolle robotille kolmeen kertaan kun ei kauheasti kiinnosta. Nyt sitten kerronkin asian täällä, ja kysyn onko mitään tehtävissä, olisi kuitenkin ollut mukava jos viikonlopuksi olisin jo yhteyden saanut toimimaan. Käsittääkseni vika on siis jossain liitännöissä joihin en itse pääse käsiksi, ja jonkin asteinen kosketushäiriö tms. on varmaankin kyseessä kun se lähes ilman toimenpiteitä lähti toimimaan, ja aivan yhtä vähillä (ellei vähemmillä) toimenpiteillä lakkasi toimimasta. Ja kuinkahan soneralta tuo laskutus alkaa, nyt kun yhteyttä ei käytännössä ole voinut tähän mennessä käyttää (muuten kuin eilen tuon nelisen tuntia), tyhjästä en haluaisi kuitenkaan maksaa. Paljon kysymyksiä, toivottavasti saan myös vastauksia, ja mielellään mahdollisimman pikaisesti toimivan yhteydenkin.
ADSL-liittymästäsi tehty toimituksen tarkistus on edelleen kesken, joten yhteyden kytkentää tullaan vielä korjaamaan. Pidä ADSL-modeemi kytkettynä ulkoverkkoon ja modeemissa virta päällä kunnes yhteys alkaa toimimaan.

Kun saat liittymän ensimmäisen laskun, tarkista on siinä hyvitys mukana siltä ajalta jolloin yhteys ei vielä toiminut. Ellei hyvitystä ole, ilmoita asiasta palvelupyyntälomakkeella ja hyvitys tehdään laskulle jälkikäteen.

Vastaa