CHL total kanavapaketti


Sonera ja MTV tuovat eturivin paikat CHL-peleihin

44 joukkuetta, vain yksi mestari! Elokuussa 21.8.2014 heitetään kiekko jäähän, kun jääkiekon mestariliiga Champions Hockey League, tuttavallisesti CHL, aloittaa kautensa. CHL on uusi läntisen Euroopan parhaiden seurajoukkueiden välinen jääkiekkoliiga, joka pelataan kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n alaisuudessa. Mukana on jopa 44 eurooppalaista ja 8 suomalaista joukkuetta. Kuitenkin vain yksi niistä voi olla koko Euroopan mestari!Sarjan ensimmäistä mestaruutta tavoittelee kaikkiaan 44 seurajoukkuetta 11 eri maasta. Suomesta mukana on 8 joukkuetta: HIFK, JYP, KalPa, Kärpät, Lukko, SaiPa, Tappara ja TPS. Ensimmäinen Champions Hockey League -mestarijoukkue kruunataan helmikuussa 2015. Sitä ennen pääset seuraamaan kaikki suomalaisten joukkueiden lohkovaiheen ottelut ja loppuvaiheen pelit ensimmäisestä pudotuspelikierroksesta finaaleihin saakka. Lisäksi voit katsoa jännittävimmät tilanteet tai hurjimmat taklaukset jälkikäteen ohjelmakirjastosta. Aitiopaikat liigafaneille tarjoaa vain Sonera Viihteen CHL Total- kanavapaketti. Sonera ja MTV ovat tehneet yhteistyösopimuksen elokuussa käynnistyvän Champions Hockey Leaguen jääkiekko-otteluiden jakelusta  Suomessa ja CHL-kokonaisuus tulee sisältymään CHL Total -pakettiin. Sonera esittää yksinoikeudella laajimman kattauksen CHL-pelejä: kaikki suomalaisten joukkueiden 48 lohkovaiheen ottelua, ja kaikki loppuvaiheen pelit ensimmäisestä pudotuspelikierroksesta finaaleihin. CHL Total -kanavapaketti on saatavilla Sonera Viihteen digiboksiasiakkaille ja Soneran kaapeli-TVn asiakkaille sekä kaikille suomalaisille Sonera Viihde netti ja mobiilipalvelussa. Tilaat palvelun kätevästi esimerkiksi netistä! Lisätietoa kanavapaketista ja sen ennen näkemättömistä eduista tulossa lähiaikoina! 

http://uutishuone.sonera.fi/media/2014/ ... a8fbdc5eba

Linkin takaa löytyy lehdistötiedote asiasta.

Ylempänä siis soneran tiedoitteet. Loistavaa että sonera on jälleen saanut yksinoikeudella jääkiekkoon liittyvän diilin jolla näkee kaikki suomalaisia kiinnostavat pelit.

Sellaista kyselisin että onko tietoa jos tilaa jo mtv sport pakettia niin sisältääkö tämä kaikki chl pelit vai pitääkö erikseen vielä tilata joku toinen paketti? Tietoa ei varmaan vielä paljon ole mutta jos joku soneran henkilökunnasta täällä kirjoittava tietää jotain niin voisi alle laittaa tietoa.

74 kommenttia

Moi ZerDzo!

Tietoa ei vielä juurikaan ole, eikä varmuutta että CHL pelit tuohon MTV Sport pakettiin sisältyy. Infoa tästä ei tosiaan vielä paljoa ole, joten kannattaa seurata tuote tiedotteitamme. Varmaa tietoa tästä lähempänä pelien alkamista toki saadaan.
Näin ajattelinkin. Varmaan luulisi että hd kanavia nämä mtv sportin extra kanavat tulee olemaan?
Kyllä ZerDzo!
Vaikuttaisi siltä, että kanavat tulee olemaan ainoastaan HD laatuna.
7,90 e/kk näyttäis olevan hinta kun tuolta soneran sivujen kanavakartan kautta katsoo ja 6.8. aloitetaan myynti.
Joo kanavapaketin saa tosiaan ilmaiseksi 6 kk ajaksi (koko chl kausi) soneran kaapelikortti tai viihde asiakkaat. Äsken soitin soneralle ja sain paketin ilmaiseksi helmikuun loppuun jonka jälkeen paketti loppuu automaattisesti.
Mitkä ovat uusien kanavien kanavapaikat ja milloin ne näkyy boksilla?
Hei ZerDzo! Kanavapaikat ovat 261-268, mutta kanavia ei ole vielä luotu. Voi olla, että menee lähemmäs kauden alkua ennen kuin saadaan ne tehtyä.
Ok kiitos infosta.
Eipä kestä, mukavaa kesän jatkoa 🙂
Varmistuksena, että tuota CHL-pakettia ei ole mahdollista saada Viihteeseen, jos on 24M laajakaista käytössä? Ilmeisesti parempi kuvanlaatu, näin asiakaspalvelu kertoi. Silloin ainoa mahdollisuus oli tuo mobiiliviihde, jonka toki sai myös maksutta.
ronnie kirjoitti:
Varmistuksena, että tuota CHL-pakettia ei ole mahdollista saada Viihteeseen, jos on 24M laajakaista käytössä? Ilmeisesti parempi kuvanlaatu, näin asiakaspalvelu kertoi. Silloin ainoa mahdollisuus oli tuo mobiiliviihde, jonka toki sai myös maksutta.


Onko asianlaita näin myös "Valokuitu,24M"-liittymissä?
Hei ronnie ja legion5000!

CHL kanavapaketti on kyllä saatavilla myös normi Sonera Viihteeseen. Jos sinulla siis on Sonera Viihde, voit tuon kanavapaketin tilata. Kanavan saa myös mobiiliviihteeseen jos sellainen on tilattuna.
Merja_J kirjoitti:
Hei ronnie ja legion5000!

CHL kanavapaketti on kyllä saatavilla myös normi Sonera Viihteeseen. Jos sinulla siis on Sonera Viihde, voit tuon kanavapaketin tilata. Kanavan saa myös mobiiliviihteeseen jos sellainen on tilattuna.



No ei kyllä ollut saatavana torstaina kyseistä kanavapakettia viihteeseen, kun puolen tunnin jonottamisen jälkeen sain keskusteluyhteyden myyntipalveluun.

Minun piti avata mobiiliviihdepalvelu, jotta CHL:n näkisin. Oliko se nyt turhaa vai saanko tuon paketin myös IPTV:n kautta jonka omistan??
Apex_90 kirjoitti:
[quote="Merja_J":2huce9l7]Hei ronnie ja legion5000!

CHL kanavapaketti on kyllä saatavilla myös normi Sonera Viihteeseen. Jos sinulla siis on Sonera Viihde, voit tuon kanavapaketin tilata. Kanavan saa myös mobiiliviihteeseen jos sellainen on tilattuna.



No ei kyllä ollut saatavana torstaina kyseistä kanavapakettia viihteeseen, kun puolen tunnin jonottamisen jälkeen sain keskusteluyhteyden myyntipalveluun.

Minun piti avata mobiiliviihdepalvelu, jotta CHL:n näkisin. Oliko se nyt turhaa vai saanko tuon paketin myös IPTV:n kautta jonka omistan??[/quote:2huce9l7]


Niin mikäs täällä on käytäntö, odotanko yhteydenottoa soneran yhteyshenkilöltä vai otanko pitkän puhelun asiakaspalveluun?
Onko CHL Total-kanava vain hd? Eli pystynkö katsomaan ei-hd-ready-boksilla ollenkaan?
Ainakin soneran sivuilta löytyvän kanavakartan mukaan vain hd ja aikaisemmat viestitkin tätä tukevat.
Hei,

Kuuluisiko noiden CHL-kanavien jo näkyä Viihde-palvelun kanavalistassa? Tilauksen tein viime viikolla, muttei vielä näy mitään missään.

Kiitos.
Ei vielä ainakaan. Joka arkipäivä oon bootannu boksin jos oia tullu mut ei ainakaa vielä. Soneralta sanoivat joku aika sitten kun kysyin niin lähempänä kauden alkua. Eli viimeistään 21.8. näkyy ohjelmakirjasto ja kanavat. Paikat ovat 261-268.
Sama homma täällä.

Viime viikolla tuli vahvistus tekstarilla ja sähköpostilla kanavan kytkemisestä. Vielä ei kuitenkaan noita kanavapaikkoja Soneran Viihdeboksissa ole näkynyt. Ei varmaan vielä kannata hätäillä, kun vasta torstaina 21.8 käynnistyy.

Onneksi mulla ei ole hirveää paniikkia vielä, kun tuo tärkeä peli näkyy MTV3 Totalilla alkaen klo 21.00 ja voin sen katsoa sieltä mikäli CHL Total ei vielä siihen mennessä ole ilmestynyt mulle boksiin.
Kaapeliin päivittyi tänään kahdeksan uutta MTV Sport kanavaa, joten eiköhän myös viihteen puolella pitäisi olla.
Joo oli tullu kanavat, muttei ohjlemakirjastoa. Milloinkohan se mahtaa tulla?
Täytyykö CHL paketti "tilata" vaikka on ilmainen vai tuleeko ne automaattisesti näkyville kaikille Sonera-viiteen käyttäjille?
No nyt kanavat näkyvät täälläkin, kun viimein tajusin uudelleenkäynnistää Viihteen boksin. Hieno homma Soneralta - toivottavasti kaikki sujuu isoimmitta ongelmitta!

Ja joo, CHL-paketti tosiaankin täytyy erikseen tilata.
Moi!
Miksi en saa tilattua sonera viihde digiboxiin chl total kanavapakettia,yritän tilata niin osoitteen laitettua herjaa että tietojen lähetys ei onnistunut?
Tällä hetkellä käytössä Sonera viihde mtv total paketti.

Joku21
Onko CHL Total varmasti HD-tasoa? Kanavat näkyvät TV:n listalla, mutta ilman HD-merkintää (MTV Sport 1,2,3... SV).

Vastaa