Joillekkin nettisivuille ei pääse?

  • 11 December 2014
  • 17 kommenttia
  • 171 katselukertaa

On ollut jo miltei pari viikkoa raivostuttava ongelma kun ei pääse kaikille nettisivuille (esim. google, sonera, jne.). Tämä ongelma alkaa yleensä myöhemmin päivällä 16-20 välisenä aikana ja seuraavana aamuna ongelma on poistunut. Samaan aikaan toisten sivujen sisältö näkyy ainoastaan tekstinä, ilman grafiikkaa tai asetteluja.

Tänään tänä peli alkoi n. 20:00. On kokeiltu eri koneita, eri käyttiksiä ja selaimia, myös eri modeemeja ja mikään ei auta.
Windows 7:n verkon vianhaku ei löydä ongelmaa ja muutamilla sivuilla niitten ollessa selaimen pääsemättömissä, pingi toimii kuitenkin?

On kokeiltu ilman virussoftaa, ilman palomuuria, jne. Pahimmin tämä tuntuu vaivaavan Win7 koneita.

Nytkin, kun yritin lähettää tätä viestiä, tuli ilmoitus ettei sivua löydy, vaikka tänne pari minuuttia aiemmin loggasin sisään??

17 kommenttia

Laajakaistaliittymästäsi on tänään kuitattu vikailmoitus valmiiksi. En tiedä mitä toimenpiteitä yhteydelle on tehty, mutta jonkun muutoksen jälkeen sen on todettu toimivan hyvin ja olet saanut SMS-ilmoituksen asiasta.
Joo, olen saanut ja katsotaan miten se toimii.

Muuten vinkkinä, olisi kiva saada joskus hieman enemmän tietoa noitten korjausten yhteydessä, että mikä se vika oli, tms. Kaikkia se ei ehkä kiinnosta, mutta alan ihmisenä itse olisin kiinnostunut kuulemaan hieman muutakin, kuin "vika on korjattu" ;-)

-Jan
Eipä auttanut korjaus. Nyt taas klo. 16:n jälkeen ei päästä suurimpaan osaan sivuja!

-Jan
Sitkeä vika tuntuu olevan ja ilmeisesti oireet samat kahdella eri ADSL-modeemilla testattuna.

Korjaustoimenpiteiden kommentointi asiakkaalle: Soneran verkossa tehdyistä korjauksista kerrotaan se mikä on liittymän käyttäjälle tarpeellista tietoa, mutta ei ei juurikaan teknisiä yksityiskohtia. Käytännössä on paljolti vikailmoituksen käsittelijästä tai asentajasta kiinni kuinka tarkasti hän liittymän käyttäjälle viasta ja sen korjauksesta kertoo. Tekstiviestillä asiakkaalle kuitattu vikailmoitus on informaatioltaan hyvin rajallinen eli lähinnä vain tieto siitä että vikailmoituksen käsittely on valmis.
Varmistaisin mitkä ovat oikeat asetuksen tuohon varamodeemiini: Zyxel 660H ?

-Jan
Tänä aamuna esim. Iltalehti ja Iltasanomat näkyvät vain tekstimuodossa, ilman kuvia ja asetteluja ja google.fi ja. com eivät toimi. Tunti sitten nuo vielä toimivat, kaikilla koneilla sama juttu, modeemin buuttaus ei auta.

-J-

Nyt myöhemmin ei pääse enää Soneran sivulle (tänne pääsee), nuo iltapäivälehdet näkyivät aamun jälkeen normaalisti, mutta nyt taas pelkkää tekstiä.

Modeemi buuttasi itsekseen, luultavasti huoltotöitä, mutta palattuaan linjan nopeus oli pudonnut 19199:ään (Extra 24/2)??

-J-

http://www.speedtest.net/result/1051612419.png
Nyt luultavasti löytyi helpotus, täytyy seurata jonkin aikaa, mutta ipconfig/flushdns käsky toi ainakin hetkellisen helpotuksen.

KORJAUS: Apu ei ollut pitäikäinen, plaza.fi ei vastaa ja speedtest.net näkyy vain tekstinä.

Kokeilin varamodeemia (Zyxel 660H), ei suostunut muuhun kuin pätkimään DSL-linjaa 4-5 min. välein, Telewelli pysyy ainakin kokoajan linjalla.

-Jan
Juu, ei ollut noista edellisistä keinoista apua tähän ongelmaan.
Edelleen vaivaa kaikkia pehreen koneita tämä vika.

1 x Win7 ja pöytäkone, langallisessa verkossa, Firefox
1 x Win7 läppäri Wlanissa, IE
1 x XP Pro pöytäkone langallisessa verkossa, Firefox
1 x XP Pro läppäri WLAN, Firefox

Modeemina on Telewell ja Zyxel ei toimi yhtään paremmin, mutta paljon hitaammin.

-Jan
Tänään on ollut useita sivuja pääsemättömissä, mm. tämä sivu ja muita. Yleensä n.30 min. odottelun jälkeen aukeaa sivut ja jotkut muut estyvät. Vika alkaa muistuttaa Soneran kaapelissa ilmenevää EPG:n puutteita, nekin siirtyvät jonkin ajan kuluttua toisille kanaville.

Nytkin eräälle sivulle ei päässyt Win7 koneilta, mutta XP koneelta pääsi. Tämä ei aina ole yhtä yksioikoista, sillä yleensä se vaikuttaa molempiin käyttyksiin.

-Jan

PS. tämä alkaa kuitenkin vaivaamaan itseä ja estämään vaimon opiskelua siinä määrin, että kohta on operaattorin vaihto edessä, vaikka joutuisinkin maksamaan tuplahintaa vastaavasta nopeudesta!!
Onko sinulla mahdollisuutta testata yhteyttä kolmannella ja varmasti toimivalla ADSL 2+ modeemilla? Yleensä kahdella modeemilla testaaminen riittää, mutta kertomasi perusteella kyseisen Zyxel-modeemin toiminta vaikuttaa epäilyttävältä.
Eltel:in asentaja kävi tänään tarkistamassa ja totesi, että Soneralla oli jäänyt huoltotehtävän annon yhteydessä Annex A asetus päälle, kun sen piti tapauksessani olla Annex M ja häiriöt johtuivat tästä.
Hän myös tutkimisen ja asetuksen muutoksen jälkeen ei saanut modeemiani kättelemään ADSL linjan kanssa ja epäili modeemin olevan viallinen, koska hänen oma modeeminsa toimi (sama malliltaan).
Kuitenkin hänen lähdettyään palautin modeemin tehdasasetuksiin ja annoin sen itse hakea asetukset verkosta ja tämän jälkeen se alkoi toimia normaalisti. Nyt jää nähtäväksi johtuiko tuo toisten sivujen latausongelmat tuosta asetuksesta.

-Jan
Sivuille pääsemiseen tuo eilinen ei näköjään auttanut. 17:30 tänään ei päässyt mm. Soneran webmailliin, Telvikseen, Forecaan, Plaza.fi, nyt joitakin mainitakseni. Aina kun tämä ongelma alkaa, se alkaa klo. 16-17 jälkeen ja ei joka päivä!

-Jan
jankro kirjoitti:
Eltel:in asentaja kävi tänään tarkistamassa ja totesi, että Soneralla oli jäänyt huoltotehtävän annon yhteydessä Annex A asetus päälle, kun sen piti tapauksessani olla Annex M ja häiriöt johtuivat tästä.


Liittymän nopeutta on vianrajauksen yhteydessä pudotettu 1.12.2010, mutta liittymän piti olla olla 2.12. jälkeen takaisin oikessa nopeusluokassa. Nyt Vikapalvelun tarkistuksen mukaan käytössä Annex M. Moni käyttää vastaavaa liittymää Annex A - yhteydellä ja hyvin toimii, vain uplink jää 1 Mbit/s tasolle.

Liittymäsi ongelma vaikuttaa olevan hankala selvitettävä ja se on kestänyt pitkään. Mielestäni perusteellinen testaus varmasti toimivalla ADSL 2+ modeemilla olisi paikallaan, vaikka oireet (vuorokauden ajasta riippuvuus) eivät modeemin vikaan viittaakkaan. Modeemin osuus yhteyden toimivuuden kannalta on kuitenkin niin suuri, että jo tästä syystä sen mahdollinen osuus ongelmaan olisi joko todettava tai rajattava pois.
Asentaja soitti jonnekkin Soneralle ja he muuttivat Annex-M asetuksen takaisin päälle. Tämän jälkeen latausnopeus muuttui n. 13 mb:stä 20 Mb:iin ja lähetysnopeus 0,8 MB:stä 2,03 MB:iin.
Nyt modeemi toimii reitittävässä tilassa Annex-M moodissa ja nopeustestit antavat 18-20 Mb/2 Mb.
Minulle on uusi modeemi tulossa, joten katsotaan mitä se aiheuttaa.

-Jan
Nyt on uusi modeemi Telewell 510 v3 uusimmalla firmiksellä. Sivujen avautumisesta en osaa vielä sanoa mitään, täytyy odottaa iltaan, mutta nopeus testien mukaan putosi 12-13Mb:hen. Linja ilmoittaa modeemissa 23,5Mb:tä, kuten pitäisikin.
Asetustiedot kuten pitääkin: Bridged, 0/33, Annex-M ja ADSL+ ???

Jotain vikaa on!

-Jan

ps. Systeemi on siis seuraavanlainen: puh. linja -> modeemi -> Linksys wlan

Jos otan langalliselle koneelle letkun modeemilta, nopeus on tuo 13Mb, mutta jos otan sen Linksys:iltä nopeus on 19Mb??

Nyt ei ymmärrä, jos otan useamman purkin perästä nopeuden, se on nopeampi kuin heti lenkin alkupäästä modeemilta, miksi?
jankro kirjoitti:
Nyt ei ymmärrä, jos otan useamman purkin perästä nopeuden, se on nopeampi kuin heti lenkin alkupäästä modeemilta, miksi?


Eikös Linksys ole myös kytketty yhteen modemin LAN-porteista?

Pari mahdollista selitystä mikä voisi eron aiheuttaa:

1. TeleWellin LAN-porteista kaksi on siltaavaa ja kaksi reitittävää. Siltaava antaa paremman nopeuden.
2. Tietokoneen ethernet-verkkokortti muodostaa yhteyden modeemille 10 Mbit/s half-duplexina ja toimii tämän takia yhteyden pullonkaulana.

Nämä olivat pelkkiä arvauksia.
Mutta tietokonehan on kytketty kaapelilla Linksys WLAN purkkiin, joka taas on kytketty kaapelilla Telewelliin?

Myös Wlanilla on sama kuvio huomattavissa:

Telewell ja Linksys käyttävät molemmat G nopeutta ja molemmissa on sama suojaus, jne. asetukset ja ne on sijoitettu vierekkäin.
Jos otan läppärillä yhteyden Linksys:iin, saan nopeustestissä tuloksen 20Mb ja jos taas otan yhteyden Telewell:iin, saan nopeudeksi 12-13 Mb samalla läppärillä?

Testissä käytin fyysisesti samaa kaapelia samassa portissa.

-Jan

Vastaa