Käsittämätöntä

  • 11 December 2014
  • 1 kommentti
  • 2 katselukertaa

Hei,

vuokrasin HOASilta asunnon syyskuun alusta alkaen. Vuokrasopimuksessa luvataan Soneran Internet-yhteys kuuluvaksi vuokraan. Viimeiset kaksi viikkoa olen jonottanut päivittäin vähintään kaksi tuntia asiakaspalveluunne. Joskus tuossa ajassa vastataan, toisinaan ei. Kolme kertaa on luvattu tehdä vikailmoitus ja luvattu ottaa yhteyttä seuraavana päivänä, mutta näin ei ole ikinä tehty. Tähän mennessä mistään ei jälkeenpäin edes ole löytynyt tietoja vikailmoituksestani. Nyt, useiden tuntien taiston jälkeen sain tekstiviestin, jossa todettiin, että asia on laitettu eteenpäin korjaajalle. Viestissä ei kuitenkaan kerrottu, koska korjaaja olisi asian hoitanut, tai ottaisiko hän minuun yhteyttä vian selvittyä. Koska tarvitsen työskentelyyn Internettiä, en ole voinut asuntoon muuttaa. Halvemmaksi ja hermoja säästävämmäksi ratkaisuksi tässä tilanteessa olisi varmaankin tullut turvautua toisen palveluntarjoajan palveluun (esim. DNA:lta ja Welholta saa netin käyttöön heti seuraavana päivänä).

Soneran olisi syytä miettiä, millaista mainosta se antaa itsestään. Asiasta useille ystävilleni kerrottuani, sain selville, etteivät omat kokemukseni Sonerasta suinkaan ole ainutkertaisia. Vaikka Sonera saakin HOASilta saman summan huolimatta HOASin verkkoa käyttävistä ihmisistä, olisi pidettävä mielessä, ketkä tekevät kenties jopa lähitulevaisuudessa eri kokoisten firmojen päätökset niille ostettavista palveluista. Myöskään tällaista "puskaradio"-markkinointia ei yksikään yritys voi pitää positiivisena.

Nyt toivoisin selvitystä päivästä, jolloin vika on vihdoin saatu hoitoon, sekä mahdollisuuksista korvauksiin. Paitsi menetetty vuokrasumma, olen myös käyttänyt kymmeniä, ellen jopa sata euroa roikkumalla ylikuormitetussa asiakaspalvelussanne. Puhumattakaan kaikista noista tunneista, menetetyistä työvuoroista, yöunista ja hermoista.

1 kommentti

Kommentoin viestin osuuteen joka koskee vikailmoituksen tekemistä:

Asiakaspalvelun numero 0200 17000 ei ota vastaan vikailmoituksia, vaan vikailmoitukset jätetään Vikapalvelun numeroon 0206 90101. Vikailmoituksen tekevä liittymän käyttäjä saa yleensä tekstiviestin kun yhteys on korjattu, mutta tämä ei ole aina tarpeen jos esimerkiksi asentaja on käytynyt asiakkaan luona.

T. Tapio
Sonera Asiakaspalvelu

Vastaa