Kokemus markkinointikiellon asettamisesta


Tässä oma kokemukseni Soneran ja tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa asioinnista markkinoinikiellon (sekä myöhemmin ns. totaalikiellon) suhteen välillä toukokuu 2011 - syyskuu 2014.

Asiointi Soneran asiakaspalvelun kanssa

Ilmoitin heti laajakaista-asiakkaaksi rekisteröityessäni toukokuussa 2011 etten halua Soneralta mitään asiakkuuteeni perustuvaa markkinointiviestintää. Syksyllä 2011 sain kuitenkin nimelläni ja osoitteellani varustetun mainoksen. Asiakaspalvelu ei osannut vastata miksi ja minkä asiakasrekisterin tietojen pohjalta sain kyseisen mainoksen, eikä oikein tuntunut ymmärtävän koko asiakasrekisterin käsitettä, joten kävin läpi mahdollisia asiakasrekisterejä osoitteessa http://www.sonera.fi/tietosuoja+ja+turv ... tietoturva ja pyysin kirjallisesti että saisin tarkistaa tietoni rekistereistä "Soneran internetpalveluiden asiakastietokanta" ja "Soneran suoramarkkinointirekisteri". Jonkin ajan kuluttua sain rekisteriotteen jonka mukaan suoramarkkinointirekisterissä ei ollut minusta mitään tietoja ja internetpalvelujen asiakastietokannassa ei näkynyt mainintaa suoramarkkinointikiellosta. Huhtikuussa 2012 otin sähköpostitse yhteyttä otteessa mainittuun rekistereistä ja ilmeisesti myös markkinoinnista vastaavaan henkilöön ja pyysin häntä hoitamaan asian kuntoon. Hän pahoitteli asiaa, lupasi selvittää mistä kyseinen kirje on minulle tullut ja lisätä tietoihini suoramarkkinointikiellon.

Kului kuukausi ilman mitään vastausta. Lähetin uuden sähköpostin jossa ilmoitin haluavani edelleen tietää minkä rekisterin perusteella minulle lähetettiin mainontaa ja että kaikkiin mahdollisiin rekistereihin joissa tietojani on, merkitään suormarkkinointikielto tai vaihtoehtoisesti tietoni poistetaan kyseisestä rekisteristä. Ilmoitin odottavani kaksi viikkoa ja mikäli en siihen mennessä saisi vastausta, veisin asian tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi.

Sain osittaisen vastauksen seuraavana päivänä ja vahvistuksen tasan kahden viikon päästä. Vastauksessa pahoiteltiin viivettä ja mainittiin että "kyseessä on ilmeisesti kohderyhmäpoiminnassa sattunut virhe eli minulle on käynyt sellainen virhe että en ole poistanut suorakirjeen kieltäneita asiakkaita postituslistalta." Lisäksi pahoittelut ja lupaus varmistaa parhaansa mukaan ettei vastaavaa käy enää jatkossa.

Tietosuojavaltuutettu, toimenpidepyyntö #1

Sain heinäkuussa 2012 jälleen osoitteellista mainontaa. Tein asiasta toimenpidepyynnön tietosuojavaltuutetulle, joka toimitti vastauksensa lokakuussa 2012. Vastauksessa todettiin mm seuraavaa:

Olette uudistaneet markkinointilupien hallinnassa käytettävää ohjelmistoa kevään ja kesän aikana. Jostain tuntemattomasta syystä vireille saattajan suoramarkkinointikieltoja ei lainkaan ollut järjestelmässänne, vaikka ne merkittiin hänelle toukokuussa vireille saattajan ja edustajanne xxx:n käymän sähköpostikirjeenvaihdon myötä.

...

Asiassa on ilmennyt, ettei yrityksenne ole noudattanut vireille saattajan esittämää suoramarkkinointikieltoa ja olette kohdistaneet häneen suoramarkkinointia henkilötietolain 30 §:n vastaisesti. Ette ole pystyneet selvittämään, minkä vuoksi kieltoa ei ole löytynyt järjestelmistänne, vaikka sen olisi tullut olla tallennettuna niihin. Henkilötietolain 30 §:n rikkomisen ohella tapahtunut ilmentää lisäksi ainakin sitä, ettei yrityksenne ole käsitellyt vireille saattajan tietoja henkilötietolain 5 §:n edellyttämällä huolellisuudella.

...

Koska olette ilmoittaneet asettaneenne vireille saattajalle nyt suoramarkkinointikiellon, en ryhdy asiassa tällä erää enempiin toimiin hänen osaltaan.


Tietosuojavaltuutettu, toimenpidepyyntö #2

Joulukuussa 2012 sain Soneralta myyntipuhelun. Tein asiasta toimenpidepyynnön tietosuojavaltuutetulle. Tammikuussa 2013 tietosuojavaltuutettu toteaa vastauksessaan seuraavaa:

Sonera on kohdistanut xxx:n suoramarkkinointia puhelimitse. Tämä on selvityksenne mukaan johtunut siitä, että vaikka hänen tietoihinsa on järjestelmissänne merkitty kaikki henkilötietolain 30 §:n mukaiset yhteydenotot kieltävä ns. totaalikielto, tämä kielto on kohdistunut vain xxx:n sähköpostiosoitteeseen. Suoramarkkinointilupien hallinnassa käyttämänne työkalu ei mahdollista asiakaskohtaista kieltoa kaikkiin asiakkaanne eri yhteystietoihin.

...

Toteatte, että kyseessä on inhimillinen virhe, ja että olette lisänneet xxx:n tietoihin suoramarkkinointikiellon myös tämän puhelinnumeron osalta. Kerrotte, että Sonera aloittaa toimenpiteet markkinointilupien- ja -kieltojen hallinnassa käytettävän järjestelmän ominaisuuksien ja/tai kiellon esittämiseen liittyvän prosessin kehittämiseksi siten, että pystytte estämään vastaavat tapaukset jatkossa. Kerrotte myös aikovanne lisätä tätä työkalua käyttävän ryhmän ohjeistusta ja koulutusta asian suhteen.

...

...kielto-oikeutta käyttäneen asiakkaanne olisi pitänyt ilman erillistä kieltoa tarkemmin rajoittavaa pyyntöä pystyä kieltämään kaikkien häntä koskevien tietojen käsittely suoramarkkinointia varten.

...

Katson, että yrityksenne on menetellyt henkilötietolain 30 §:n vastaisesti...

...

...olette menetelleet henkilötietolain 5 §:n edellyttämän huolellisuusvelvoitteen vastaisesti...

...

Koska olette ilmoittaneet asettaneenne suoramarkkinointikiellon kattamaan myös vireille saattajan puhelinnumeron sekä aloittaneenne toimenpiteet markkinointilupien hallinnassa käytettävän järjestelmän ominaisuuksien ja/tai kiellon esittämiseen liittyvän prosessin kehittämiseksi, en ryhdy asiassa tällä erää enempiin toimenpiteisiin.


Tietosuojavaltuutettu, toimenpidepyyntö #3

Heinäkuussa 2013 sain markkinointiviestin puhelimeeni. Taas uusi toimenpidepyyntö tietosuojavaltuutetulle ja vastaus maaliskuussa 2014:

Ilmeisesti ilmoittamaanne kieltoa ei ole huomioitu, koska sitä lähetettäessä ei ole tarkastettu asiakkaiden voimassa olevia SMS-lupia, minkä lisäksi Soneran järjestelmissä on ollut epätarkkuutta
asiakkaiden ilmoittamien kieltojen suhteen. Teille on merkittynä markkinointikielto. Olemme
huomauttaneet Soneralle, että tietosuojavaltuutetun toimiston tulee jatkossa toimenpiteitään
harkitessaan huomioida useampi teihin kiellosta huolimatta kohdistettu markkinointitoimenpide.


Tietosuojavaltuutettu, toimenpidepyyntö #4

Huhtikuussa 2014 sain sähköpostiini palautekyselyn Soneran yhteistyökumppaniviestinnästä. Ajattelin ensin, että en tee tästä toimenpidepyyntöä, mutta luettuani läpi muiden foorumilaisten kokemuksia markkinointikiellosta päätin tehdä myös tästä viestistä toimenpidepyynnön kesäkuussa 2014. Vastaus tietosuojavaltuutetulta saapui syyskuussa 2014:

Sonera kertoo, että Teille on lähetetty ko. palautekysely, koska järjestelmään merkitty yhteydenottokielto on jäänyt kohderyhmäpoiminnassa tapahtuneen inhimillisen virheen johdosta huomioimatta.

...

Tapahtuneen johdosta Sonera kertoo aloittavansa ensi tilassa selvityksen siitä miten ns. totaalikieltoiset asiakkaat saataisiin poistettua kohderyhmäpoiminnoista automaattisesti siten, että kiellon huomioiminen ei olisi enää inhimillisen/manuaalisen poimintaprosessin varassa.

...

Ottaen huomioon Soneralle jo annetut kannanotot asiassa dnro [...] ja dnro [...] katsomme, että Sonera on menetellyt henkilötietolain 5 §:n edellyttämän huolellisuusvelvoitteen vastaisesti toimiessanne siten, ettei
rekisteröidyn yksityiselämän suojaa turvaava kielto-oikeus ole toteutunut.

...

Koska Sonera on ilmoittanut, että se aloittaa ensi tilassa selvityksen [...], emme ryhdy asiassa tällä erää
enempiin toimenpiteisiin.


Jäämme odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Toivottavasti asiaan ei tarvitse enää palata.

10 kommenttia

Hei tonyboy,

Mielelläni perehtyisimme tähän asiaan tarkemmin, jos lisäät tuolta asetuksista asiakasnumerosi nähtäville. Lisäähän asiakasnumero ilman välimerkkejä tai muita merkkejä.


Markkinointiviestejä ja muita kyselyitä meidänhän ei pidä missään tapauksessa lähettää, mikäli markkinointi on kielletty.
Tietynlaiset asiakastiedotteen, jotka koskevat esimerkiksi hinnanmuutosta palveluissa, meidän tulee lain mukaan lähettää. Tämä tietohan ei ole markkinointia, vaan puhdasta tiedottamista asiakkaan palvelua koskevassa hinnoittelussa.

Laitahan tuo asiakasnumero niin päästään täälläkin päässä tarkemmin kärryille tässä asiassa. 🙂
Hei Mariela,

Kertoisin mielelläni asiakkuuteeni liittyviä lisätietoja jos uskoisin sillä olevan vaikutusta asian etenemiseen. Kuten toisessa avaamassani viestiketjussa totesin, keskustelu Soneran kanssa tämän asian suhteen näyttää olevan ajan tuhlausta. Olemme yhtä mieltä siitä, ettei Soneran tulisi lähettää markkinointiviestintää mikäli se on asiakastiedoissa kielletty. Yllä oleva viestini kuitenkin osoittaa, että käytännön toteutus ei ole toistaiseksi onnistunut. En näe, että ongelma olisi ratkaistavissa tarkistamalla kertaalleen asiakastiedoistani että markkinointikielto on asianmukaisesti merkitty ja toivomalla - tai uskomalla - ettei markkinointiviestintää enää tule, vaan syyt ovat syvemmällä yrityksenne käyttämissä tietojärjestelmissä ja prosesseissa. Tämän Sonera on myöntänyt selvityksissään tietosuojavaltuutetulle.

Mitä tulee muuhun asiakasviestintään, tietosuojavaltuutetun kannanotoista voi todeta että jokainen listaamani tapaus, josta olen tähän päivään mennessä vastauksen saanut, on katsottu markkinoinniksi ja siten markkinointikieltoani ja henkilötietolakia rikkoviksi.
Alkuperäiseen viestiin lisätty tietosuojavaltuutetulta syyskuussa 2014 saamani vastaus toimenpidepyyntöön #4.
No huhhuh sentään. V mitä touhua Soneralta.. tavallaan ei pitäisi yllättää mutta..

Yli 3 vuotta ja useampia tietosuojavaltuutetun kannanottoja ja mikään ei muutu. Vaikuttaa tasan tahalliselta touhulta.
Lisättäköön tämän kokemuksen oheen pieni kokemus, joka itselleni sattui alkuviikosta.

Puhelin soi. Olen juuri tullut töistä kotiin. Soittajana on Soneran "Terroristi osasto". Ensin puhelimessa mainitaan, että tarkistetaan Soneran asiakkaiden tietoja (puh nro, s-posti, nykyiset liittymät). Tämän jälkeen henkilö puhelimessa sanoo, että päivitämme pakettiasi, saat tästä nyt mukaan maksukanavia ja oli muistaakseni joku tupla laajakaista juttukin. Yritin tähän väliin hintaa kysellä. Ei tullut vastausta, vaan myyjä vaan selitti paketin hienouksia.

Kuuntelin "myyntipuheen" ja tämän jälkeen kysyin, että mitäs se maksaa ja millä ehdoilla olisi tarjolla. Ei vastausta, vaan "asiakaspalvelija" a.k.a. puhelinpiru sanoo, että laitetaan muutokset voimaan. Tähän sitten annoin täysi laidallisen tuttuja ja vieraita kirosanoja. Vasta tämän jälkeen myyjänne alkoi kertomaan hinnoista ja pienistä "mitättömistä" 2 vuoden kytkyistä. Kieltäydyin tyystin.

Mutta jatkoon, alan opettamaan Soneran puhelinmyyjille kiroilun jaloa taitoa, jos palvelukin toimii tällä tavalla.

Edit: Ja huomioksi vielä. Olen luonteeltani rauhallinen ja maltillinen. Tein monta kertaa myyjälle selväksi, että haluan lisätietoja uudistuksen hinnasta ja muista tiedoista. Sitä ei millään olisi haluttu antaa. Ja ruvetaan laittamaan uutta pakettia voimaan, vaikka minä EN ollut antanut siihen suostumusta.


Toinen seikka: Jos en erehdy, on nykyisin kiellettyä tietojen päivitys puhelun yhteydessä alkaa myymään uutta tavaraa tai palvelua. Korjatkoon joku, jos erehdyn.
Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +16
Kuulostaa tutulta, ei ole kyllä puoleen vuoteen soittanut. Ihan mukava myyjä... kun ei kertonut mitä maksaa.

Se oli joku kanavapaketti Sonera Viihteeseen, joka minulla on 2v sopparilla + 100Mbps kaista.

Mutta omalta kokemuksena puhelinmyynnistä on se että aina tulee toistaa hinta useampaan kertaan (taisi olla että 3 kertaa ja aina ennen myynnin vahvistamista kertaa että asiakas on ymmärtänyt mitä tilaa ja mitä maksaa) eikä jättämättä kertomatta. Olen ollut kuuntelemassa ja opiskellut myyntiä, ja ollut myös myymässä puhelimessa... Ja tiedän että ei ole kyllä herkullista hommaa mutta ei kuulu olla kertomatta hintaa.

Turha on toisaalta tänne kirjoitella kun asialle ei tule ikinä tapahtumaan mitään...










 
Yli 3 vuotta ja useampia tietosuojavaltuutetun kannanottoja ja mikään ei muutu.




Sellainen kehitys tässä on ollut havaittavissa, että jokainen toimenpidepyyntö on - ainakin toistaiseksi - lopettanut yhteydenotot kyseistä viestintäkanavaa pitkin:

Toimenpidepyyntö #1 - osoitteellinen mainonta.
Toimenpidepyyntö #2 - puhelinmyynti.
Toimenpidepyyntö #3 - markkinointitekstiviestit.
Toimenpidepyyntö #4 - yhteydenotot sähköpostitse.

Toivottavasti tämä vaikuttaa myös muihin asiakkaisiin, etteivät he joudu käymään samaa prosessia läpi.

Nasse93 kirjoitti:
Tein monta kertaa myyjälle selväksi, että haluan lisätietoja uudistuksen hinnasta ja muista tiedoista. Sitä ei millään olisi haluttu antaa. Ja ruvetaan laittamaan uutta pakettia voimaan, vaikka minä EN ollut antanut siihen suostumusta.


Kuluttajaviraston kanta etämyynnin yhteydessä annettaviin ennakkotietoihin on varsin yksiselitteinen.


Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot

...

6. Tuotteen

  • kokonaishinta veroineen. Jos täsmällistä hintaa ei voi laskea etukäteen, pitää ilmoittaa hinnan määräytymisen perusteet.

  • yksikköhinta paino-, tilavuus- tai pituusyksiköltä.

  • kestosopimuksen kokonaiskustannukset kuukausittain ja laskutusjaksolta.



Lähde: Kilpailu- ja Kuluttajavirasto - Etämyynti - Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot

Kuvaamasi perusteella hintaa ei useista pyynnöistä huolimatta kerrottu. Nythän sopimusta ei varsinaisesti syntynyt, mutta uskoisin että Kuluttajavirasto voisi puuttua kyseiseen markkinointiin. Puhelinmyynnissä on se hyvä puoli että puhelut ilmeisesti tallennetaan ja todistustaakka ennakkotietojen antamisesta on muutoinkin myyntiä harjoittavalla taholla:

Yrityksen vastuulla on tarvittaessa näyttää, että tiedot on annettu tai asetettu kuluttajan saataville.


Lähde: Kilpailu- ja Kuluttajavirasto - Ennakkotiedot etämyynnissä
Nasse93 kirjoitti:
Lisättäköön tämän kokemuksen oheen pieni kokemus, joka itselleni sattui alkuviikosta.

Puhelin soi. Olen juuri tullut töistä kotiin. Soittajana on Soneran "Terroristi osasto". Ensin puhelimessa mainitaan, että tarkistetaan Soneran asiakkaiden tietoja (puh nro, s-posti, nykyiset liittymät). Tämän jälkeen henkilö puhelimessa sanoo, että päivitämme pakettiasi, saat tästä nyt mukaan maksukanavia ja oli muistaakseni joku tupla laajakaista juttukin. Yritin tähän väliin hintaa kysellä. Ei tullut vastausta, vaan myyjä vaan selitti paketin hienouksia.

Kuuntelin "myyntipuheen" ja tämän jälkeen kysyin, että mitäs se maksaa ja millä ehdoilla olisi tarjolla. Ei vastausta, vaan "asiakaspalvelija" a.k.a. puhelinpiru sanoo, että laitetaan muutokset voimaan. Tähän sitten annoin täysi laidallisen tuttuja ja vieraita kirosanoja. Vasta tämän jälkeen myyjänne alkoi kertomaan hinnoista ja pienistä "mitättömistä" 2 vuoden kytkyistä. Kieltäydyin tyystin.

Mutta jatkoon, alan opettamaan Soneran puhelinmyyjille kiroilun jaloa taitoa, jos palvelukin toimii tällä tavalla.

Edit: Ja huomioksi vielä. Olen luonteeltani rauhallinen ja maltillinen. Tein monta kertaa myyjälle selväksi, että haluan lisätietoja uudistuksen hinnasta ja muista tiedoista. Sitä ei millään olisi haluttu antaa. Ja ruvetaan laittamaan uutta pakettia voimaan, vaikka minä EN ollut antanut siihen suostumusta.


Toinen seikka: Jos en erehdy, on nykyisin kiellettyä tietojen päivitys puhelun yhteydessä alkaa myymään uutta tavaraa tai palvelua. Korjatkoon joku, jos erehdyn.


Lähestulkoon samankaltainen kokemus muutaman viikon takaa.

Puhelu alkoi "liittymätietojen päivitys" -kyselyllä. Sähköposti kuulemma puuttui, joten en saanut kanta-asiakaseduistani(?) tietoa. Noh hieman ihmetytti moinen, mutta annoin huvittuneena sähköpostini. Tämä MYYJÄ antoi siis ymmärtää olevansa Soneran ASIAKASPALVELUN asialla liittymätietojeni päivitystä varten. Pienintäkään ilmausta myyntipuhelusta ei tullut missään vaiheessa.

Sitten annettiin ymmärtää, että saisin tämän uuden hienon nettitv-palvelun olemassaolevaan liittymääni. Hinnasta ei mitään puhetta, ja edelleen luulin puhelimessa olevan asiakaspalvelun edustajan liittymätietojani päivittämässä. Myötäilin vaan että jaha selvä no hyvä juttu että sellainenkin on, vaikkei se omalla kohdalla juurikaan ole hyödyllinen lisäpalvelu.

"saisinko henkilötunnuksen"

Suupielet kääntyivät välittömästi lattiaa kohden. Kysyin tältä nuorelta mieshenkilöltä, että yrittikö hän sittenkin myydä minulle jotain ikään kuin ohimennen. Myyjä kävi yhtäkkiä selvästi kovin vaikeaksi. Kertoi sitten lopulta vasta suoran kysymisen jälkeen, että kymmenen euroa kuussa tulisi lisähintaa.

Sanoin suoraan että ei, en halua mitään lisämaksullista - etenkään, jos sitä yritetään peitellen minulle tyrkyttää. Myyjä vaihtoi moodinsa asiakaspalvelijasta myyjäksi, ja yritti kaikkia perustemppuja ("sehän on vain 30 senttiä päivässä...). Sanoin hänelle jo hieman ärtyneenä että en ole kiinnostunut, en todellakaan ole kiinnostunut näin epärehellisestä markkinoinnista. Myyjä kehtasi vielä olla turhautunut ja puhahteli luuriin.

En viitsinyt suoraan ottaa yhteyttä Soneraan, mutta veri kyllä kiehahti törmättyäni toiseen samankaltaiseen kokemukseen. Puhumattakaan ketjun aloittajan tilanteesta ja käsittämättömyyksistä Soneran toimesta. Pikaisella googlaamisella löytyy monta muutakin ikävää tapausta...

Terveisiä siis vaan Soneralle:
Tämän määräaikaisen liittymäni lisäksi en tule tilaamaan teiltä yhtään mitään. Sopimuskauden jälkeen vaihdan toiselle palveluntarjoajalle. Nykyisen liittymäni otin vain ja ainoastaan hinnan takia, mutta ensi kerralla edes se ei saa katsomaankaan liittymiänne päin.
"Mukavaa" kuulla Halapata, että joku toinenkin selviytyy samanlaisista vastoinkäymisistään, kuin itsekin. Tosiaan, sinun kuvauksesi oli lähes identtinen omien tapahtumieni kanssa.

Itse kuitenkin ajattelen asiaa niin, että en osta puhelin myynnistä mitään, vaikka miten halvalla tai ilmaiseksi saisi. Haluan kuitenkin omalle kohdalleni valita halvimman liittymän, vaikka Sonera tekee elämästä välillä yhtä Hel...... niin hinnan puolesta sitä täytyy kestää.

Olen kyllä itsekin vaihtoa harkinnut, mutta surullinen tosiasia on se, että tällä hetkellä tuntuu olevan meneillään jonkinlainen hinta monopoli. DNA tarjoaa nopeinta nettiä. Saunalahti datarajatonta nettiä ja Sonera nettiä ulkomaille. Melkein sama hinta kaikilla pienillä eroilla. Voisin myös kuvitella, että Saunis ja denakeppi omaavat samanlaisen Terroristi-Osaston. Eli siis palveluntarjoajan vaihto ei tätä tilannetta tule todennäköisesti muuttamaan. Harmiksi.

Vastaa