Liittymä suljettu aiheettomasti?

  • 11 December 2014
  • 3 kommenttia
  • 10 katselukertaa

Hei,

tuoreimman laajakaistalaskuni eräpäivä oli maanantaina 15.9. ja maksoin laskun samana päivänä. Olin poissa kotoa tiistaiaamusta keskiviikkoiltaan, ja tuona aikana liittymäni oli laitettu suljetuksi maksamattomien laskujen vuoksi. Kaikki laskuarkistosta löytyvät laskut ovat kuitenkin olleet maksettu-tilassa jo ainakin tuosta keskiviikkoillasta lähtien.

Syyskuun alussa minulle tuli maksukehotus aiemmin epähuomiossa maksamatta jääneestä elokuun laskusta, mutta maksoin laskun kuitenkin välittömästi kirjeen saadessani. Voisitteko nyt tutkia miksei liittymä aukene uudelleen, vaikka kaikki laskuarkistosta löytyvät laskut ovat olleet maksettu-tilassa jo vähintään 1½ vuorokauden ajan?

Oletan ettei liittymän uudelleenavaamisesta koidu minulle minkäänlaisia lisäkuluja, koska tämä viimeisin lasku ei ole edes ollut myöhässä, vaan maksettu eräpäivän puitteissa.

3 kommenttia

Moi valvi12,

Liittymäsi ei ole ollut missään vaiheessa suljettuna laskujen takia ainakaan näiden kahden edellisen laskun vuoksi. Lasku voi olla myöhässä n. reilun kuukauden ennenkuin yhteys katkaistaan.

Tällä hetkellä vain näyttäisi ettei modeemisi ole yhdistänyt verkkoon laisinkaan? Oletko kokeillut modeemilaitteen uudelleenkäynnistystä auttaako se ongelmaa? Tarvittaessa suosittelisin testaamaan yhteyttä toisella modeemilla ja jos sekään ei auta, kannattaa tehdä asiasta meille vikailmoitus.

Vikailmoituksen voit jättää soittamalla vikapalveluun tai jättämällä palvelupyynnön omien sivujen kautta.
No tämähän menee sitten vielä mielenkiintoisemmaksi. Olen käynnistänyt modeemin uudelleen varmasti kymmeniä kertoja tässä parin päivän aikana. Silti kyseinen "Liittymänne on tilapäisesti suljettu" -ikkuna avautuu selaimeen joka kerta. Jotain dataa silti liikkuu seinästä sisäänkin, koska pääsen Omille sivuille, sekä verkkopankkien linkeistä ainakin Osuuspankin sivuille, tosin hyvin hitaasti. Koneiden verkkoasetusten mukaan olen yhteydessä verkkoon, lisäksi kannettava ja pari muuta laitetta löytävät langattoman verkon. Toista modeemia minulla ei tähän hätään ole saatavilla, mutta se tuskin on tässä ongelman perimmäinen syy. Koitan saada sellaisen jostain ja vielä testailla, jos ei muukaan auta.

Tuo sulkuikkunassa mainittu liittymänumero (MML+7 numeroa) näyttäisi olevan kyllä aivan erilainen, kuin Omilla sivuilla mainittu. Lisäksi jossain vaiheessa (n. pari kuukautta sitten) huomasin, että netin nopeus on hieman hidastunut, ei kuitenkaan mitenkään kovin radikaalisti. Asun kerrostalossa. Voisiko olla edes teoriassa mahdollista, että olisin jotenkin joutunut toisen käyttäjän verkon käyttäjäksi?

Edit. nyt testattu myös toisen modeemin kanssa, ei muutosta.
Hei valvi12,

Olitkin ollut jo vikapalveluumme yhteydessä ja viankorjaus on tänään siirretty asentajalle.

Siellä tosiaan näyttäisi ristiinkytkentä olevan kyseessä. Eli taloyhtiön jakamolla on todennäköisesti piuhat jonkin toisen liittymän kanssa ristissä.

Vastaa