Motorolan taso

  • 11 December 2014
  • 3 kommenttia
  • 0 katselukertaa

viewtopic.php?f=67&t=16918

eli meni siis vanha vaihtoon kahden vuoden käytön jälkeen, kun ei enää jaksanut käynnistyä. Tämä tallennustilallinen versio alkaa jo alle viikon käytön jälkeen esittämään samoja oireita. Käynnistäessä pitää kanavasurffata, muuten kuva pätkii päälle ja pois. Buutteja. Odotetaan koska ei enää buutista toivu.

ps. kiinteä yhteys muutenkin taas ihan p*rseen p*skaa - toimi tyydyttävästi viime "toimenpiteiden" jälkeen, nyt menty taas alaspäin. Kuituverkko!

pps. kai saan taas jonkun kaupustelusoiton, että uusittaisiin määräaikaisuus..

3 kommenttia

Hei jles,

Olethan vikapalveluumme yhteydessä, mikäli ongelma on edelleen ajankohtainen. Mikäli laajakaistayhteydessä on ongelmaa, voisi se selittää myös Viihteen ongelman. Olethan siis yhteydessä, niin selvitellään ongelmaa tarkemmin. Voit jättää vikailmoituksen myös omien sivujen kautta.
Katsellaas...

Puhelimessa sovittiin, että katsellaan uudella reitittimellä tilannetta ensi viikolla.

Teki vaan tuossa jo aika tilanteen toi Motorola eli ei oikein tahtonnut lähteä käynnistymään. Kesti vajaat 5 minuuttia ennen kuin tuli kuva (pätkien), ilman ääniä. No nyt suostui käynnistymään äänien kera. Toivottavasti tässä on joku vika Thomsonissa eikä Motorolassa.

kiitämme: nopeaa reagointia vikailmoituksen
Hei jles,

Hienoa kuulla että asia lähti etenemään. Jos ongelmaa on ollut jo itse kuituyhteyden käytössä (tietokoneella) ja Viihdepalvelun kuva on pätkinyt --> vika todennäköisesti verkon puolella tai modeemissa. Modeemin vaihdolla on ollut nyt hyvä lähteä liikkeelle koska todennäköisesti vika on nyt siinä. Jos ongelma kuitenkin jatkuu, olethan uudestaan yhteydessä niin tutkitaan asiaa lisää!

Vastaa