Ohjelmaopas, taas kerran


Sonera valehtelee. Yksiselitteisesti. Alkuviikosta sain soiton Soneran vikaosastolta; pitkähkössä puhelussa verkailija kertoi, että ohjelmaopas on ehdottomasti kunnossa keskiviikkona. Entäs sitten? YLE:n kanavien tiedot ovat edelleen yhtä sekaisin kuin ovat olleet viimeiset kaksi viikkoa. Ja ohjelmaoppaan "uudistuksen" alusta on kohta kuukausi. Taitaa käydä, kuten aluksi epäilinkin, juhannukseen asti näillä mennään. Ohjelmoinnit katoavat, uudelleen ohjelmoinnit antavat virheilmoituksen jne. Eikä kaikista menetetyistä ohjelmista ja muista harmeista saa minkäänlaista hyvitystä. Petetyn asiakkaan loppupäätelmä: Yhtiönä Sonera on täysin epäluotettava.

22 kommenttia

Hei ericrose,

Onko ohjelmatietojen kanssa vielä ollut ongelmia? Oletko huomannut, että jonkin ohjelman kohdalla olisi vielä heittoa? Jos niin minkä?

Ymmärrän kyllä että nämä ohjelmatietojen ongelmat ovat aiheuttaneet hermojen kiristystä ja pahoittelemme että ongelmia on näinkin kauan ollut. Noiden parissa on kuitenkin tehty nyt paljon työtä ja niiden pitäisi tällä hetkellä olla kohdillaan. Jos kuitenkin huomaat että jossakin on vielä jotain heittoa, niin ilmoittelethan siitä meille, vaikka tällä, niin voimme selvittää asiaa.

Lisäisitkö asiakasnumeron myös tietoihisi. Lisääminen onnistuu valitsemalla Omat asetukset >> Profiili >> Asiakasnumero.
Nelonen tänään:
22:00 Hyvät ja huonot uutiset
23:30 Red Widow (pitäisi olla 23:00)

ensimmäiset ½h jää Red Widowin tallennuksesta pois
Yle 2 ohjelmaoppaasta puuttuu aamuisin Late Lammas
Lilyhammerin tallentaminen onnistui ainoastaan suoraan boxilta. Netin kautta hävisi aina listalta kun vaihtoi sivua. Mielenkiinnolla odotan kuinka moni haluamani ohjelma jää tallentumatta viikon ulkomaanmatkani aikana....
Hei Sarme1971,

Seuraavan Red Widow jakson aika näyttäisi nyt olevan kohdillaan. Eli nyt näkyy klo 23:00.


Hei Terhi1,

Ohjelmaoppaassa näyttää olevan tosiaan 10 minuutin aukko Late Lampaan kohdalla. Laitoin asiasta viestiä eteenpäin, niin selvitellään.


Hei Sarme1971,

Kokeilin laittaa Lilyhammerin seuraavaa jaksoa (15.4.) etätallennuksen kautta tallentumaan ja näytti ainankin toistaiseksi pysyvän listalla. Toivotaan että tuon kohdalta ongelma olisi jo poistunut.
TV2 ti 15.4. ja pe 18.4. Ohjelmaoppaan mukaan ohjelmat alkaa vasta 16 jälkeen???
Hei Terhi1

Kiitos ilmoituksesta. Asia onkin meillä selvityksessä.
Keskiviikko, Sub, Hävyttömät. Ei ajastus tunnu millään säilyvän. About joka päivä joutunut uudelleen klikkaamaan.
Hävyttömät, sama juttu tällä viikolla. Turha ilmeisesti edes odottaa mitään parannuksia tai korjauksia.
Hei Sarme1971,

Ongelma on edelleen selvityksessä. Toivotaan että saadaan korjausta mahdollisimman pian. Laitoin itselleni nyt nuo Hävyttömät tallennukseen, niin voin seurailla miten niiden osalta tuo nyt jatkossa näyttää.
Eilen jä puolet elokuvista tallentamatta, koska heitti vaan punasta virhetekstiä...

https://www.youtube.com/watch?v=HLP-6MyYBIE
Hei Shaq,

Kerrotko miltä kanavalta ja mitä elokuvia yritit tallentaa? Minkä elokuvien kohdalla sait siis virheilmoituksen?
Torstaina 1.5.2014 klo 21.50 ohjelmaopas näyttää, että lauantaina 3.5.2014 TV1:n
viimeinen ohjelma on klo 15.55 alkava Prisma: Muurahaisten yhdyskunta.

https://www4.sonera.fi/palvelut/Apps/Ip ... 1399064400

Taitaa sieltä jotain muutakin tulla...
Hei japeaa,

Kiitos ilmoituksesta. Asia on selvityksessä.
Viime yöltä jäänyt ainakin Eureka tallentumatta. Milloinkohan tämä saadaan luotettavaksi?
Hei Sarme1971,

Kiitokset tiedosta! Varmaa aikataulua korjauksen suhteen en osaa sanoa mutta työn alla korjaukset yhä on ja niitä jatketaan kunnes ongelma poistuu.
Kivan tempun tehnyt tälle päivälle:

TV1:
Ajastettuna oli
Mr Selfridge 21:00-21:45
The Trip... 21:45-22:15

Nyt ohjelmaoppaassa näkyy 2x Trip. Ajastukseni on siirtynyt koskemaan ainoastaan ensimmäistä noista, ja ohjelmakuvauksessa on Mr Selfridgen tiedot. Antoi sentään ajastaa tuon uudelleen, mutta säilyykö tiedot...
Hei Sarme1971,

Kiitos huomiostasi asian suhteen! Ongelmia on vähemmissä määrin esiintyynyt yhä mutta asia on korjauksessa. Välitin laittamastasi ongelmasta vikatietoja eteenpäin!
Samat viat toistuvat vieläkin. Tänäänkin Kätevä emäntä oli muuttunut Kovaksi laiksi ja ajastus siirtynyt koskemaan vain tuota ensimmäistä (eli väärää). Nää on ilmeisesti vieläkin pakko käydä varmistamassa päivittäin ja toivoa etteivät muutu enää viime hetkillä.
Hei Sarme1971,

Korjauksia etätallennuksen suhteen on tehty. Toivotaan että pikkuhiljaa päästään näistä ongelmista eroon.
Toivotaan, toivotaan. Joka päivä näitä tulee vastaan.

Esimerkki tältä päivältä:
Aamulla ajastin etätallennuksella Teemalta klo 22:42-23:45 Rockin klassikkolevyt. Äsken kävin katsomassa onko säilynyt, nyt se alkaakin klo 22:45 ja ajastus on kadonnut.
Perjantaina 6.6.2014 ohjelmaopas näyttää sunnuntaina 8.6. Teemalla klo
21:00 Yle Live: Raappana & Sound Explosion Band
22:25 Yle Live: Raappana & Sound Explosion Band

Tuo 21:00 pitäisi olla elokuva Searching for Sugar Man ja
sen kuvaus tulee kun hiiren vie tuon 21:00 ohjelman päälle.

Vastaa