Pätkivä Kaapeli Imatralla


Viime viikon lopulla oli pitkästä aikaa taas ensimmäinen päivä, jolloin koko päivän oli pätkintää.

Modeemi katkaisee yhteyden ja ylös nousu vaiheessa nostelee upstream powerlevelin 57dBmv asti, ja taas buuttaa. Tuo taitaa olla tuon modeemin maksimitehot.

Sitten kun saa yhteyden pystyyn, niin toimii jonkin aikaa ok ja taas pätkii. Silloin kun sattuu toimimaan niin nuo upstreamin levelit on pyörinyt jossain 45-> dBmv lukemissa, ja kun on mennyt yli 50, niin ei ole montaakaan minuuttia mennyt kun taas modeemi buutannut itsensä. Muutaman downstream kanavan level (Niistä viidestä ensimmäisestä, jotka normaalisti ylhäällä) on ollut 0.0dBmv eli ei taida sielläkään puolella olla ihan kaikki ok. Kokeiltu kahdella eri kaapelillakin eikä mitään vaikutusta. Yksi rasia asunnossa ja siinäkin oma datalähtönsä, eli ei edes mitään jakajia välissä.
EPC3010 modeemina.

Tein tuolloin vikailmoituksen, joka tiistaina kuitattu tehdyksi. Toimi viime yöhön asti melko hyvin, kunnes taas tämä päivä ollut yhtä pätkintää. Vikailmoitus taas tehty.

Jotenkin vähän sellainen muistikuva, että nuo upstreamin levelit on olleet tuolla 40dBmv lukemissa siitä asti, kun viime syksyllä vahvistimesta hajosi virtalähde. Tosin nyt kesän myötä tuo pätkintä vaan pahentunut.

36 kommenttia

Hetkeksi ainakin nyt näytti auttavan että pariin kertaan vaihteli johtoja ja siirsi modeemin vähän toiseen paikkaan. Sai siis lukemat tipahtamaan sellaiselle tasolle että ei koko ajan pätki
Jospa tuo nyt ainakin vähäksi aikaa helpottaisi.

Asentaja vieraili ja modeemissa tippui n. 10dBmv upstreamin level.
Moi Nible,

Hienoa että asia selvisi kuntoon! Vikailmoituksen kautta näitä tosiaan voidaan tarkemmin katsoa ja asentaja mittailee nuo tasot sitten myös verkon puolelta + tarvittaessa tekee vahvistimelle muutoksia.
No eipä siitä sit montaa päivää iloa ollut.

Puolen päivän jälkeen ollut jatkuvaa pätkimistä.

Lämpököhän se aiheuttaa ongelmaa.
Moi Nible,

Jos vika uusii näin pian asentajakäynnin jälkeen, kannattaa ilmoittaa ongelmasta mahdollisimman pian vikapalveluun niin laitamme ongelman samoilla tiedoilla uudestaan selvitykseen. Onko down/upstream leveleissä tapahtunut nyt muutoksia?
Upstream pyöri aamupäivästä 48-52dBmv lukemissa, mutta tuossa taas vähän siirtelin modeemia (oli se muutaman minuutin siinä sammuksissakin) ja kokeilin toisella antennikaapelilla, niin se tipahti 40dBmv-45dBmv lukemiin. Johon se tippui asentajan käynnin jälkeenkin.

Upsteamit tällä hetkellä 42.7dBmv
Downstreamit 4.0 - 4.4 dBmv ja signal to noise ratio 38.4 - 39.9 dBmv. Level tipahtanut 1dBmv:n verran eilisestä.

Tänään ongelma on ollut sitten enemmänkin packet lossin suuruus.
Tulee lyhempiä ja pidempiä katkoja liikenteeseen ja vähän pidemmissä modeemi sitten buuttaa.
Hei Nible!
Katsoin liittymääsi ja se nyt muutaman päivän ajan pätkinyt verkon suuntaan.
Tämä päivä näyttäisi suht normaalilta. Miltä siellä päässä näyttää?
Mikäli tuntuu että edelleen pätkii, suosittelen olemaan yhteydessä vikapalveluun.
Tuomas- kirjoitti:
Hei Nible!
Katsoin liittymääsi ja se nyt muutaman päivän ajan pätkinyt verkon suuntaan.
Tämä päivä näyttäisi suht normaalilta. Miltä siellä päässä näyttää?
Mikäli tuntuu että edelleen pätkii, suosittelen olemaan yhteydessä vikapalveluun.



Tänään ei ole tainut pätkiä, tai en ole ainakaan huomannut. Eilen aamulla on ollut 7 jälkeen jonkinlainen katkos ja tuossa eilen 8 aikoihin käynnistetty ping ja nyt sammutettu kertoi reilusta 50 error paketista, mutta packet loss oli 0%. Eli tainut modeemi ainakin kerran buutata eilisen aamun jälkeen.

Downstreamin level 4-5 dBmv:tä ja signal to noise ratio siinä 39-40dBmv
Upstream 41-46dbmv
Hei Nible!

Hyvä juttu! Sitä kannattaa nyt seurailla josko se siitä lähtis normaalisti toimimaan 🙂
Ilmoittele toki mikäli ongelmia tulee.
Meillä myös kaapelissa ollut rutkasti ongelmia viime päivinä Imatralla. Ajoittain toimii, suurimman osan ajasta ei ole toiminut. Tälläkin hetkellä yhteyden uusi skannaus meneillään kaapelimodeemissa. Laitteena meillä Cisco EPC3825 firmware epc3825-v302r125574-140405c . Tämän tyyppisiä arvoja meillä:

Channel 1:
-12.7 dBmV
36.5 dB
Channel 2:
-12.5 dBmV
35.9 dB
Channel 3:
-13.3 dBmV
35.4 dB
Channel 4:
-14.6 dBmV
34.5 dB
Channel 5:
-14.8 dBmV
34.1 dB

UP:
Channel 1:
51.0 dBmV
Channel 2:
50.9 dBmV
Channel 3:
50.9 dBmV
Channel 4:
0.0 dBmV
Hei JariH1984,

Mikäli yhteyden pätkiminen jatkuu edelleen, niin suosittelen olemaan vikapalveluumme yhteydessä. Vikailmoituksen voi jättää myös Omien sivujen kautta.
Samoja ongelmia täälläkin (Imatralla myös) kaapelissa; toukokuun helteiden myötä ja nyt taas ilmojen lämmettyä heinäkuussa netti pätkii päivittäin. Paluukanavan haku epäonnistuu usein tuntikausienkin ajan päätelaitteen buuttauksen jälkeen. Iltaisin ilmeisesti kelien viilettyä yhteydet ovat taas toimineet paremmin.

Välillä vauhdit jäivät 40Mbps luokkaan, välillä toimii täysillä, mutta packet loss heiluu 10-25% välillä.

Tämä on tätä Sonera -laatua. Vikailmoituksen tein männäviikolla ja korjausta luvattiin kahden vuorokauden kuluessa; mitään ei ole kuulunut.

Viime kesänä asentaja kävi kahdestikin mittailemassa ja totesi ettei vika ole täällä päässä eikä rasioissa.
Hei pupona,

Vikailmoituksesi näyttää tällä hetkellä olevan käsittelyssä. Lisäilin vielä kertomasi tiedot vikailmoitukseen lisätiedoksi. Ilmoittelemme, kun korjaus etenee.
Aika mielenkiintoiset vasteajat teillä, asiakaspalvelu taas valehteli maanantaina sitä vikailmoitusta tehdessä että viat korjataan kahden vuorokauden kuluessa; nyt mennään lauantai-illassa, packet loss pyörii 20% hujakoilla eikä Sonerasta ole kuulunut yhtään mitään.

Kyllähän se jo tiedettiin ettei teitä paljon asiakastyytyväisyys kiinnosta, mutta kyllä tämä teidän toimintanne vetää törkeydessään jo sanattomaksi.

Tuleekos tästä nyt automaattisesti kuukauden laskulle hyvitys vai täytyykö tämä vielä erikseen reklamoida, kun netti nyt on viikon jo ollut rikki?
Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +16
pupona kirjoitti:
Aika mielenkiintoiset vasteajat teillä, asiakaspalvelu taas valehteli maanantaina sitä vikailmoitusta tehdessä että viat korjataan kahden vuorokauden kuluessa; nyt mennään lauantai-illassa, packet loss pyörii 20% hujakoilla eikä Sonerasta ole kuulunut yhtään mitään.

Kyllähän se jo tiedettiin ettei teitä paljon asiakastyytyväisyys kiinnosta, mutta kyllä tämä teidän toimintanne vetää törkeydessään jo sanattomaksi.

Tuleekos tästä nyt automaattisesti kuukauden laskulle hyvitys vai täytyykö tämä vielä erikseen reklamoida, kun netti nyt on viikon jo ollut rikki?


Kyllä kannattaa reklamoida ja kunnolla... muuten mikään ei toimi... jos silloinkaan...
Hei pupona,

Täysin toimimattomissa liittymissä korjausaika on tosiaan 2 työpäivän kuluessa, katkeilevissa ja pätkivissä korjausaika taas on 5 työpäivää. Laitoin vikailmoituksesi käsittelijälle kiirehtimispyyntöä, jotta saadaan yhteys mahdollisimman pian kuntoon.

Hyvitysasioissa voit olla vikapalveluumme yhteydessä, kun vika on korjattu. Kun tiedossa on korjauksen kesto ja vian syy, niin saadaan tarkistettua, että minkälaisiin hyvityksiin on perusteet.
Viikko on kulunut eikä asialle ole edelleenkään tehty yhtään mitään.
Vikaa ei ole korjannut, Sonerasta ei kuulu mitään.

Uskomatonta että kaltaisenne yritys voi Suomessa toimia ja menestyä!
Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +16
Oiskohan näin että kaikkialle ei saa muuta kuin Soneraa... pakko tyytyä mitä edes saa...
Hei pupona!

Vikailmoituksesi on tällä hetkellä asentajalla hoidossa.
Asentaja ilmoittaa tarkemmin, kun vika on korjattu.
Tässä nyt huomannut 10 viimeisimmän päivän aikana että tuossa 9:30-10:00 välillä on ollut aika useana päivänä pätkintää netissä ja myös tuossa viikonloppuna huomasin että siihen samaan aikaan myös tv:ssä signaalin laatu pomppi aika pahasti. Mitä alemmalla taajuudella kanavat olivat, sitä pahempia häiriöitä oli.
Pitää nyt katsoa tilanne uusiksi viikonloppuna ja jos tv:ssä esiintyy silloinkin tuolloin häiriötä, niin pitänee siitä tehdä vikailmoitus.

Ihmetyttää vähän tuo että sitä tapahtuu aina tuohon samaan aikaan. Jokin laite jossain saa vähän liikaa aurinkoa tuohon aikaan vai mikä?

Muuten ei ole pätkinyt netti moneen päivään. Nopeuskin tallella. 94-96Mbit/s sisään ja 4.7-4.8Mbit ulos.
Hei Nible,

Onko vika samanlainen, mitä se edellisen vikailmoituksesi aikaan oli? Suosittelen tekemään tuosta vielä vikailmoituksen, jos ongelma jatkuu. Vikailmoitukseen kannattaa myös laittaa tieto tuosta, että pätkimistä on vain tiettyyn aikaan.
Kalle- kirjoitti:
Hei Nible,

Onko vika samanlainen, mitä se edellisen vikailmoituksesi aikaan oli? Suosittelen tekemään tuosta vielä vikailmoituksen, jos ongelma jatkuu. Vikailmoitukseen kannattaa myös laittaa tieto tuosta, että pätkimistä on vain tiettyyn aikaan.


Edellisen vikailmoituksen aikaan modeemin upstream arvot pyöri 50dBmv lukemissa ja asentajan käynnin jälkeen ne on pysyneet aika pitkälti 40-45dBmv lukemissa.

Pitää tuossa viikonloppuna yrittää katsella mitä ennen kymmentä oikein tapahtuu. Tai tänään se katko on ollut vähän jälkeen 10.
Nuo kun on nyt todettu vasta jälkikäteen koneen logista, jossa ilmoitukset eth0:n alhaalla käynnistä parin sekunnin ajan, Niin ei ole tiedossa miksi se yhteys katkeaa koneen ja modeemin välillä. Vaikka tuo tv pätki lauantai aamuna tai oliko sitten sunnuntai aamu, tuohon samaan aikaan, niin silloin ei ole ainakaan katkennut yhteys modeemin ja koneen välillä.

Tuon EPC3010 modeemin logiin kun ei pääse, silloin kun sillä on yhteys pystyssä. Pääsee vain status sivulle. Ja muistaakseni se tyhjentää sen login siinä vaiheessa, kun se tekee buutin.
Täällä viimein tänään tapahtui, puolitoista viikkoa vikailmoituksen tekemisen jälkeen; Relacomin asentaja soitteli ja tuli paikan päälle.

Itseasiassa yhteys toimi jo eilen ilman hukattuja paketteja.

Syykin tähän selvisi: Asentaja oli käynyt eilen jakamolla säätämässä vahvistimia.
Tänään mittailtiin taas talossa sisärasian tasoja, nyt kolmatta kertaa vuoden sisällä. Todettiin sama kuin kahdella aiemmallakin kerralla, että tasot ovat vähän alhaiset, koska matkaa jakamolle kuulemma on.

Eipä siinä, hyvä että nyt toimii.

Nibleä voi ehkä valaista saamani lisätieto tästä ongelmasta; Kuten tässä on spekuloitu, lämmöllä tosiaan on tekemistä vian ilmenemisen kanssa! Noissa jakamoissa olevat vahvistimet ainakin täällä Imatralla kuulemma lämpimillä keleillä tiputtavat tasoaan, ja niitä täytyy käydä säätämässä, ts. nostamassa signaalitasoja sieltä, joka taas korjaa yhteydet.

Ja vastaavasti syksyn tullen kun laitteiden tasot taas säiden viiletessä muuttuvat (=nousevat), joutuu asentaa käymään niitä säätämässä uudelleen mikäli tästä aiheutuu häiriöitä verkkoon.

Tämän asian kanssa on paljon mukavampi elää ja ymmärtää kun saa vähän tietoa mistä on kyse. Ikävä kyllä Soneran suunnalta tällaista tietoa ei meille asiakkaille koskaan anneta..
Hirveästi en ole yllättynyt Soneran toiminnasta; kun viankorjaus kesti puolitoista viikkoa, reklamoin luonnollisesti asiasta. Soneran asiakaspalvelija ilmoitti että tästä tulee sitten hyvitys seuraavalla laskulla vikapäivien osalta.

No arvatkaapa vain tuliko?

Taas pitää erikseen soittaa samasta asiasta asiakaspalveluun ja vaatia jotain mitä Sonera on jo luvannut.

Näin paljon Sonera asiakkaitaan arvostaa ja näin tärkeää kuluttaja-asiakkaiden tyytyväisyys Soneralle on; ei tikkua vaivauduta ristiin laittamaan ellei tuhatta kertaa perään soiteta. Tyhjiä lupauksia kyllä riittää.
Hei pupona,

Aiemmin luvattu hyvitys ei jostain syystä ollut laskulle päätynyt. Siinä on voinut tekijälle käydä jonkinlainen virhe. Pahoittelemme tästä sinulle aiheutunutta vaivaa.

Olitkin ollut asiakaspalveluumme eilisellä jo yhteydessä ja sinulle oli avoimelle laskulle hyvitetty tuo luvattu summa.

Vastaa