Sonera Viihde määräaikaisen sopimuksen purku


Olen tehnyt ensimmäisen määräaikaisen sopimuksen Sonera Viihde + laajakaista paketista 01.02.2011 jossa tarjouksena oli Discover ja MTV 3 Kanavapaketti veloituksetta 30.6.2011 saakka. Koska tarkoitukseni oli käyttää lähes pelkästään sopimuksen sisältämää laajakaistaa eikä minulla ole kiinnostusta lisäkanaviin, asiakaspalvelijan kanssa sovittiin että hän tekee valmiiksi lisäkanavien katkaisun eikä minun tarvitse niitä enää erikseen irtisanoa.
Elokuun 2011 aikana kävin palvelunhallinnassa tarkistamassa lisäpalveluiden tilan, ja lisäkanavien kohdalla palvelunhallinnassa oli selkeä maininta "Tilaus Päättyy" ja 21.8.2011 saamani lasku oli edelleen 39,90 euroa eli siinä ei oltu veloitettu lisäkanavista joten uskoin asian olevan kunnossa, Soneran e-laskulle olen tehnyt "maksetaan automaattisesti" sopimuksen enkä saa paperilaskua, en laskua sähköpostiin, eikä verkkopankissakaan jokaista laskua tarvitse erikseen hyväksyä vaan ne maksetaan automaattisesti joten en laskuja tuon jälkeen enää tarkistellut koska sinisilmäisesti uskoin palveluntarjoajan eli Soneran rehellisyyteen.

21.11.2012 uudistin määräaikaisen Sonera laajakaistapaketin sopimuksen, johon sovittiin sisältyvän myös tuo Sonera Viihdepaketti jatkumaan samoilla ehdoilla ja hinnalla 39,90 kuin edellinen sopimus ilman lisäkanavia, ja saamassani tilausvahvistuksessa kohdassa "Ohjelma- ja lisäpalvelut:" on pelkkää viivaa, eli ei lisäpalveluita.
Nyt kuitenkin aivan sattumalta kiinnitti huomioni TeliaSoneran laskun summa 75 euroa, ja katsoessani laskun tietoja huomasin sen sisältävän lisäkanavina Discover ja MTV 3 Total kanavat joita en siis missään vaiheessa ole tilannut, enkä myöskään niiden tilausta uusinut.
Järkytyksekseni huomasin että minulta on 20.9.2011 alkaen veloitettu jatkuvasti kuukausimaksua näistä lisäkanavista jotka siis palvelunhallinnan mukaan oli merkitty päättyväksi jo aikaisemmin.

Soneran asiakaspalvelu väittää nyt että velvollisuuteni olisi ollut itse irtisanoa nuo lisäkanavat, mutta kuinka olisin ne irtisanonut kun olin jo sopinut niiden irtisanomisesta myyjän kanssa ja palvelunhallinta väitti niitä päättyväksi? Saamassani selvityksessä sitten todetaan että "myyntitilanne ei ole enää tarkistettavissa", mutta jos Teillä ei siis ole esittää todistetta joka kumoaa väitteeni siitä että lisäkanavat on sovittu päättymään, olette mielestäni velvollisia palauttamaan lisäkanavista aiheettomasti perityt maksut kokonaisuudessaan, eikä ainoastaan kahdelta viimeiseltä kuukaudelta niinkuin niin kovin "avokätisesti" lupasitte.

Ellei minulle näitä ylimääräisiä maksuja hyvitetä, katson oikeudekseni vedota sopimusehtojen pykälään jonka mukaan asiakkaalla on oikeus irtisanoa määräaikainen sopimus kesken sopimuskauden jos Sonera muuttaa sopimuksen ehtoja, ja sopimusehdothan ovat muuttuneet silloin kun Sonera on nostanut sovitun 39,90 euron kuukausihinnan 40,20 euroon kesken sopimuskauden.
Lainaus Soneran Yleisistä toimitusehdoista:
Muutettaessa sopimusehtoja tai hintoja asiakkaan vahingoksi Sonera ilmoittaa
asiakkaalle vähintään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa, miten ja mistä
ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat. Kun toistaiseksi voimassaolevan
sopimuksen ehtoja on muutettu asiakkaan vahingoksi, asiakkaalla on
oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi muutosten tullessa voimaan.


Edit: vielä lisäys toimitusehdoista, Sonera Viihde palvelukuvaus tietää siis kertoa että toimitusehdoiksi käytetään juuri noita Yleisiä Toimitusehtoja, vaikka siinä toistaiseksi voimassaolevasta sopimuksesta puhutaankin.

11 kommenttia

Hei purhar,
No onpa harmillisen kuuloinen tilanne!
Tässä tietenkin haasteellisinta on nyt tuo ettei myyntitilannetta enää pystytä tarkistamaan, sekä tuo että laskuista huomautukset pitäisi tehdä ennen eräpäivää.
Ilman asiakasnumeroa en nyt ihan kaikkea tästä saa irti, jos mahdollista niin lisää laskulta löytyvä asiakasnumero profiiliisi niin katson mikä tässä on ollut tuo kuvio.
Asiakasnumero on nyt lisätty, sen löytäminen oli vain hieman työlästä kun tilausvahvistuksessa näkyy pelkkä liittymänumero, ja kuten sanoin varsinaisia laskuja en saa edes sähköpostiin, vaan ne löytyvät soneran "Omat Sivut" kautta jotka eivät oikein näytä toimivan.

Ymmärrän kyllä että laskuhuomautukset pitäisi tehdä ennen eräpäivää, mutta kun tässä oli kyseessä kiinteälle hinnalla sovittu määräaikainen sopimus, jonka laskun summan olettaisi pysyvän muuttumattomana koko sopimuskauden en ole nähnyt syytä tarkistaa joka kuukausi laskun summaa, vaan luotin siihen että koska laskun summa oli oikein vielä kuukausi senjälkeen kun lisäkanavien piti päättyä, voisin huoletta antaa laskujen maksun hoitua automaattisesti siitä eteenpäin.

En myöskään lainkaan ymmärrä Soneran asennetta pitkäaikaisia asiakkaita ja määräaikaisia sopimuksia kohtaan, kun määräaikaisen sopimuksen hinnan todellakin olettaisi pysyvän sovittuna koko sopimuskauden, sehän on koko määräaikaisuuden idea, ja kuitenkin Sonera kesken sopimuskauden siirtää alv-muutoksen hintoihin nostaen sovitun (ja edelleen mainostetun) 39,90 kuukausihinnan 40,23 summaksi.
Vielä kun hinnan nosto on niin olematon että sillä tuskin on Soneralle suurta merkitystä, mutta asiakkaissa se takuulla herättää närkästystä, ja sopimusehtojen tulkinnan mukaan Sonera varatessaan itselleen oikeuden muuttaa ehtoja samalla joutuu antamaan asiakkaalle oikeuden purkaa sopimus ehtojen muuttuessa.
Hei purhar,
Tarkistin tätä vielä asiakasnumerosi avulla.
Katsoin että tästä onkin tehty jo reklamaatio ja se on käsitelty. Asiakaspalvelussa ei voida reklamaatiovastauksen vastaisesti toimia, joten jo luvatut hyvitykset jäävät voimaan ja reklamaatiopäätös jää voimaan.
Reklamaatioasia tuli kyllä jo selväksi saamassani kirjeessä jonka tulkitsen pilkaksi pitkäaikaista asiakasta kohtaan, ja siksi kysymykseni koskikin tuota sopimuksen purkua.
Sopimusehtoja tulkitsemalla olen siis mielestäni oikeutettu purkamaan tuon määräaikaisen sopimuksen välittömästi, koska tuota Sonera Viihde - palvelua en ole ikinä tarvinnut joten minulle riittää pelkkä laajakaista, jonka nykyisin saakin edullisemmin ilman tuota Sonera Viihdettä, ja vielä edullisemmin langattomana joltain toiselta operaattorilta.

Eli hoituuko sopimuksen purku tätä kautta, vai tarvitseeko sopimusehtojen tulkintaan tuota hinnankorotusta koskien kuluttaja-asiamiehen apua?
Hei vielä purhar,
Suomen arvonlisäverokannan nostosta johtuvasta hinnankorotuksesta kerrottiin alkuvuoden laskulla (päiväys 4.1.2013, laskun nro 67067325 ).

Meillä oli aiheesta myös infosivu http://www.sonera.fi/ajankohtaista/alv jolla ohjeistettiin: "Mikäli arvonlisäveron korotus nostaa palvelun hintaa, asiakkaalla on oikeus irtisanoa kyseistä palvelua koskeva sopimus. Irtisanominen tulee tehdä soittamalla Soneran tai Tele Finlandin asiakaspalveluun viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun asiakas on saanut tiedon muutoksesta. "

Pahoin pelkään että purkuperustetta määräaikaiselle sopimukselle ei enää ole, toimitusehdoissa on erikseen maininta "Teleyrityksellä on oikeus muuttaa sekä toistaiseksi voimassa olevan että määräaikaisen palvelusopimuksen sopimusehtoja,palvelun ominaisuuksia tai maksuja asiakkaan vahingoksi myös, jos muutoksen taustalla on lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, esimerkiksi sovittuun hintaan vaikuttava verojen tai muiden julkisten maksujen muutos."
Toistan nyt vielä kerran... Soneran e-laskulle olen laittanut "maksetaan automaattisesti" sopimuksen verkkopankkiin, ja en siis saa laskua luettavakseni ellen erikseen kirjaudu sitä lukemaan.
Eli pelkkä laskun mukana ilmoitus tuosta alv-muutoksesta ei ole minua tavoittanut, eikä aikani riitä jatkuvasti seuraamaan soneran verkkosivuilla olevia uutisia.

Ellei hintaa koskevasta muutoksesta ilmoiteta asiakkaalle kirjallisesti, olettaisin että siitä ilmoitetaan ainakin virallisesti sähköpostilla, itse kuulin koko muutoksesta vasta kun soitin asiakaspalveluun noita lisäkanavia koskien, ja jo tuossa puhelinkeskustelussa ilmoitin haluavani irtisanoa liittymän kun kerta sopimusehdot ovat muuttuneet, johon asiakaspalvelija väitti ettei tämä ole mahdollista.

Kuten sanottu, tieto hinnankorotuksesta on siis minulle tullut tuon puhelun aikana, 10.5.2013, eli kuukausi tiedonsaamisesta ei ole vielä kulunut, nauhoitetusta puhelusta voi aivan selvästi kuulla että tieto oli minulle uusi.
Irtisanominen tulee tehdä soittamalla Soneran tai Tele Finlandin asiakaspalveluun viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun asiakas on saanut tiedon muutoksesta.


Edit:
Tiedotuksenne asian suhteen on kyllä melko epäselkeää tai suorastaan olematonta, nimittäin tuosta linkistä http://www.sonera.fi/ajankohtaista/arvo ... t+nousevat ei mistään löydy tietoa määräaikaisen Sonera Viihde - sopimuksen hinnanmuutoksesta, edes sieltä löytyvä hinnasto ei kerro määräaikaisen sopimuksen kuukausihintaa, ja Sonera Viihde informaatiosivu http://www.sonera.fi/tv+ja+viihde/soner ... ra+viihde/ kertoo yhteishinnaksi laajakaistan kanssa edelleen 39,90
Kun tilaat Sonera Viihteen ja Sonera Laajakaistan yhteishintaan 39,90 €/kk


Vai onko tämä nyt käsitettävä niin, että uuden määräaikaisen tilauksen tekijöille kuukausihinta on edelleen tuo 39,90, mutta meille joiden määräaikainen sopimus tehtiin ennen 31.12.2012 kuukausihinnalla 39,90, hintaa nostettiin vuodenvaihteessa?
Eikö tämä kuulosta jo jonkinlaiselta vedätykseltä.

Eli, selkeä tieto Sonera Viihde määräaikaisen sopimuksen hinnanmuutoksesta on minulle tullut vasta tuossa puhelinkeskustelussa, ja siihen vedoten pyydän purkamaan sopimuksen välittömästi jo laskutetun jakson loputtua.
Odotan edelleen vastausta,
Tiedotteissanne ei missään kerrota että määräaikaisten sopimusten hinta muuttuu alv-korotuksen johdosta, kerrotaan ainoastaan joidenkin hintojen nousevan ja viitataan uuteen hinnastoon jossa ei ole kerrottu määräaikaisen sopimuksen kuukausihintaa, eli tästä voisi olettaa että hinnankorotus ei koske määräaikaista sopimusta.
Eli koska olen tiedon hinnankorotuksesta saanut vasta puhelinkeskustelussa, katson olevani edelleen oikeutettu purkamaan tämän määräaikaisen sopimuksen.
Moi purhar,
Tätä kautta ei irtisanominen onnistu. Suosittelen että teet uuden reklamaation tästä. Voit esimerkiksi soittaa Asiakaspalveluumme p. 020017000 ja pyytää kirjaamaan sen sitä kautta.
Itekki olen tässä ihmetellyt miksi lasku on yli 40e vaikka pitäis olla 39,90e. On niin pieni korotus etten ole muuten jaksanu vaivautua mitään tekemään asialle. Mutta siitä näkyvässä asian ilmoittamisessa on kyllä soneralla vähän parannettavaa. En o itekkään huomannu laskussa tai missään kyseenlaista juttua alv noususta jnejne. sen vaikutuksesta hintoihin. Ja onhan toi nyt aika läppää että se on meille vanhemmille asiakkaille nyt kalliimpi kuin niille jotka sen jälkeen ovat sen tilanneet. Pientä kusetuksen makua on kyllä tässäkin asiassa, varsinkin meitä vanhempia asiakkaita kohtaan.
Toistan nyt vielä kerran... Soneran e-laskulle olen laittanut "maksetaan automaattisesti" sopimuksen verkkopankkiin, ja en siis saa laskua luettavakseni ellen erikseen kirjaudu sitä lukemaan.
Eli pelkkä laskun mukana ilmoitus tuosta alv-muutoksesta ei ole minua tavoittanut, eikä aikani riitä jatkuvasti seuraamaan soneran verkkosivuilla olevia uutisia.

Ellei hintaa koskevasta muutoksesta ilmoiteta asiakkaalle kirjallisesti, olettaisin että siitä ilmoitetaan ainakin virallisesti sähköpostilla, itse kuulin koko muutoksesta vasta kun soitin asiakaspalveluun noita lisäkanavia koskien, ja jo tuossa puhelinkeskustelussa ilmoitin haluavani irtisanoa liittymän kun kerta sopimusehdot ovat muuttuneet, johon asiakaspalvelija väitti ettei tämä ole mahdollista.

Kuten sanottu, tieto hinnankorotuksesta on siis minulle tullut tuon puhelun aikana, 10.5.2013, eli kuukausi tiedonsaamisesta ei ole vielä kulunut, nauhoitetusta puhelusta voi aivan selvästi kuulla että tieto oli minulle uusi.
Irtisanominen tulee tehdä soittamalla Soneran tai Tele Finlandin asiakaspalveluun viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun asiakas on saanut tiedon muutoksesta.


Edit:
Tiedotuksenne asian suhteen on kyllä melko epäselkeää tai suorastaan olematonta, nimittäin tuosta linkistä http://www.sonera.fi/ajankohtaista/arvo ... t+nousevat ei mistään löydy tietoa määräaikaisen Sonera Viihde - sopimuksen hinnanmuutoksesta, edes sieltä löytyvä hinnasto ei kerro määräaikaisen sopimuksen kuukausihintaa, ja Sonera Viihde informaatiosivu http://www.sonera.fi/tv+ja+viihde/soner ... ra+viihde/ kertoo yhteishinnaksi laajakaistan kanssa edelleen 39,90


Tilanne kohdallani on vastaava, ja huomasin hinnankorotuksen vasta nyt, viitaten tähän:
Irtisanominen tulee tehdä soittamalla Soneran tai Tele Finlandin asiakaspalveluun viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun asiakas on saanut tiedon muutoksesta.


Onko minulla peruste purkaa määräaikainen laajakaistaliittymäsopimukseni ? Mielestäni on törkeää nostaa määräaikaisen sopimuksen hintaa kesken sopimuskauden, kun ehdot kuluttajalle ovat hyvin joustamattomat. Ja tiedottaminen tämän asian suhteen on ollut surkeaa. Sain tiedon hinnanmuutoksesta vasta nyt ja sattumalta, kun en ole seurannut soneran sivustoa aktiivisesti tai huomannut pankkitililtäni suoriutuvan maksun reilua parinkymmenen sentin muutosta.
Moi imatero! Arvonlisävero muuttui jo melkein vuosi sitten eli luulenpa, että tässä tapauksessa perusteita sopimuksen purulle ei enää ole. Ehdoissa tosiaan mainitaan, että "Teleyrityksellä on oikeus muuttaa sekä toistaiseksi voimassa olevan että määräaikaisen palvelusopimuksen sopimusehtoja, palvelun ominaisuuksia tai maksuja asiakkaan vahingoksi myös, jos muutoksen taustalla on lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, esimerkiksi sovittuun hintaan vaikuttava verojen tai muiden julkisten maksujen muutos." Halutessasi voit kirjata asiasta reklamaation Omien Sivujen kautta.

Vastaa