Tietoturva Plussasta pois siirtyminen

  • 11 December 2014
  • 1 kommentti
  • 1 katselukerta

Minulla on ollut jo vuodesta 2007 Soneran Tietoturva ja sittemmin Tietoturva Plus. Sinällään olen ollut siihen ihan tyytyväinen, mutta nyt tilanteeni on tietotekniikan ja verkkoasioiden osalta muuttunut. Näyttäisi siltä, että nykytilanteessa minulle olisi selkeintä luopua laajakaistan mukana kuukausittain maksamastani Tietoturvasta ja asentaa koneelleni toinen ohjelma.

Kysymys kuuluu: Jos asennan koneelleni toisen ohjelman ja samalla poistan käytöstä tämän nykyisen tietoturvan ennenkuin olen ehtinyt asiakspalvelun kautta irtisanoa Tietoturva Plussan, aiheutuuko asiasta jotakin toiminnallista käytännön ongelmaa? Minua ei haittaa, jos yksi kuukausimaksu tulee maksettua liikaa. Tarvitsen nyt lähinnä vain vahvistuksen sille, että onnistuuko ohjelman vaihtaminen kuten normaalisti esimerkiksi vuosimaksulla hankittujen tietoturvaohjelmien kanssa voi toimia?

1 kommentti

Hei salMine,
Toiminnallista ongelmaa ei tule toisen ohjelman asennuksesta ja vanhan poistamisesta. Tietoturvan lisenssi säilyy kuitenkin aktiivisena niin kauan kuin palvelu on nimissäsi, joten sen uudelleen käyttöönottokin onnistuu tarvittaessa helposti.

Vastaa