Vikaa liittymässä ja mahdollinen irtisanominen

  • 11 December 2014
  • 7 kommenttia
  • 0 katselukertaa

Otin Sonelta uuden puhelinliittymän käyttöön tänä vuonna, tein määräaikaisen sopimuksen. Mikä oli suuri virhe.
Koko ajan on ollut jotain pieniä kuuluvuus ongelmia puheluiden, viestien ja netin kanssa. Puhelin on vaihtunut ja ongelma jatkuu edelleen. Tässä lähiviikkoina ongelmat ovat pahentuneet; minuun ei saa yhteyttä ollenkaan, ei siis soittamalla tai viesteillä (puhelin näyttää, että olisi kuuluvuuksia). Parina päivänä verkko on kadonnut ihan kokonaan, ja puhelimen uudelleen käynnistys saa verkon taas päälle. (Ei silti aina).
Olen lähettänyt vikailmoituksen, ja vastauksena on tullut että alueella korjataan kuuluvuuksia lähikuukaisina. Mikä vastaus se on? Kuukauden päästä, vai puolen vuoden? Koko ajan saa olla kyttäämässä puhelinta, että onko kuuluvuuksia vai ei. Ei tätä enää kauan voi jatkua.
Juuri viime viikolla kuuluvuudet olivat poissa monta tuntia putkeen, ja puhelimessa näkyi, että olisi kenttä. Kaveri tuli oikein oven taakse varmistamaan, että olen hengissä, kun hän ja pari muuta olivat yrittäneet kiinni, mutta eivät saaneet yhteyttä.
Nyt kysynkin, saisiko tarkempaa tietoa, koska verkkoa korjataan alueella? Ja koska 4G verkko on tulossa alueelle? Ei ole järkeä maksaa tälläisesta liittymästä, kun ei tiedä saako yhteyttä ja 3G verkkokin toimii vain joskus ja jouluna.
Jos vastauksena tulee, että menee enemmän kuin kuukausi, niin kyselisinkin, että onko tässä syy purkaa määräaikainen sopimus, kun se ei selvästikkään toimi, niinkuin luvattiin?

-Hyvin hermostunut asiakas

7 kommenttia

Hei Asiakassus!

Kiitos viestistäsi. Varmistin asian verkonsuunnittelijalta ja tilanne on paranemassa sekä 3G-verkon että 4G-verkon osalta. Realistisesti voimme odottaa, että lähistölle tuleva uusi tukiasema otetaan käyttöön lokakuun loppuun mennessä.

Uusi tukiasema tulee sen verran lähelle kotiosoitettasi, että uskon todella sen parantavan kuuluvuutta siellä.
Kiitoksia nopeasta vastauksesta. Toivotaan että asia korjaantuu lokakuun loppuun mennessä, muuten liittymän vaihto on ainoa ratkaisu...
eikö kannattais pakottaa puhelin pelkästään 2 g verkkoon siksi aikaa kun parannusta tulee et sut saadaan kiinni meinaan 2g verkon luulis toimivan kaikkialla 3 g onkin sitten vähemmän peittoaluetta ja 4 g ei tietääkseni sovellu toistaseksi edes puheluihin
Tosi hyvä idea. Maksan täyttä 4 G:stä ja joudun käyttämään luvatulla 3G alueella, johon tuo 4G on tulossa myös (ja tietenkin tuo 3G mikä ei toimi) 2Gtä. Mikähän tässä nyt menee pieleen?
Mielestäni Sonera korjaa tuon 3G ja 4G asian asuinalueellani. Ja olen tyytyväinen.
Jos ei tapahdu muutosta, irtisanon liittymän. Miksi edes pelleilisi 2G:n kanssa kun pitäisi olla 3G alueella.
Asiakassus kirjoitti:
Tosi hyvä idea. Maksan täyttä 4 G:stä ja joudun käyttämään luvatulla 3G alueella, johon tuo 4G on tulossa myös (ja tietenkin tuo 3G mikä ei toimi) 2Gtä. Mikähän tässä nyt menee pieleen?
Mielestäni Sonera korjaa tuon 3G ja 4G asian asuinalueellani. Ja olen tyytyväinen.
Jos ei tapahdu muutosta, irtisanon liittymän. Miksi edes pelleilisi 2G:n kanssa kun pitäisi olla 3G alueella.


Se menee pieleen, ettet nyt ihan sisäistänyt mmalisen vastausta. Siis siksi aikaa se 2G päälle, että saavat sen 3G/4G-verkon kuulumaan. Saapahan ainakin puhuttua sillä puhelimella ja olet tavoitettavissa.
Ymmärsin ihan mitä tarkoitit. Ja olen laittanutkin 2Gn, ei sitä vain aina muista laittaa päälle kun kotiin menee. Ei vaan mikään ihan parhaimmasta päästä oleva ratkaisu.

Alunperin kirjoitin tänne tehdäkseni vikailmoituksen ja saadakseni selville koska verkkoa täällä korjataan. Täällä asuu myös liuta muitakin Soneran asiakkaita kenellä sama ongelma. Eivätkä kaikki osaa laittaa puhelinta käyttämään 2G verkkoa.
Asiakassus kirjoitti:
Ymmärsin ihan mitä tarkoitit. Ja olen laittanutkin 2Gn, ei sitä vain aina muista laittaa päälle kun kotiin menee. Ei vaan mikään ihan parhaimmasta päästä oleva ratkaisu.


Juu eihän se mikään niin hyvä ratkaisu ole, mutta onpahan ainakin jotenkuten tavoitettavissa 🙂

Vastaa