Younited ei toimi

  • 11 December 2014
  • 1 kommentti
  • 0 katselukertaa

Sonera lopetti Sonera Nettiarkiston ja ilmoitti korvaavansa sen F-Securen Younited-pilvitallennuksella. Latasin heti Younitedin Mac-koneelleni, vaikka se onnistui vasta päivitettyäni OS 10:n uusimpaan versioon. Kaikki tietokoneeni toiminnot hidastuivat valtavasti, ja tiedostojen lataaminen Younitediin eteni äärettömän hitaasti. 29 kesäkuuta, kun alle puolet tiedostoistani oli vielä tallentamatta, Younited lakkasi toimimasta. Alussa tehdyt määritelmät ladattavasta katosivat, eikä ladattavien määrittelyyn ollut mahdollista mitenkään lisätä mitään. Ohjelma ilmoitti että tallennettavana on 0 folders. Jossain vaiheessa onnistuin jotenkin siirtämään sinne parikymmentä erillistä tiedostoa, mutta tämäkään ei myöhemmin ole onnistunut, enkä voi kuvitella että minun täytyisi yksitellen määritellä kaikki kymmenet tuhannet tiedostot. F-Securen avunpyyntösivu ei toimi: kun olen sen täyttänyt, se pyytää vielä valitsemaan apumuodon, mutta kyseisessä valitsimessa ei ole yhtään valintavaihtoehtoa, joten pyyntöä ei voi lähettää. Maksan Soneralle tiedostojeni tallentamisesta, mutta olen saanut Sonera Nettiarkiston tilalle täysin toimimattoman Younitedin eikä minulla nyt ole mitään backupia.

1 kommentti

Hei aparpola,

Suosittelen soittamaan tuosta ongelmasta suoraan Helpsoniin. Younited palvelun viankorjaus hoituu sitä kautta ilman lisämaksuja ja tarvittessa Helpson saa selvitettyä vikaa tarkemmin myös F-Securen suunnalta.

Kannattaa käydä vielä lisäämässä asiakasnumerosi profiiliisi. (Omat asetukset > Profiili > Asiakasnumero)

Vastaa