netti pätkii


Hei

Netti pätkii jatkuvasti.
Onko teille ilmoitettu etäluettavien sähkömittareiden aiheuttamista ongelmista?
Tänään klo 19 piti teknisen puolen kaverin soittaa, ei ole soittoa kuulunut!!

Jori

26 kommenttia

Hei haapyr-3

Vilkaisin liittymääsi ja linjassa näkyy liikaa vaimennusta mikä aiheuttaa nyt pätkimistä. Onko sinulla käytössäsi modeemin alkuperäinen lyhyt (n. 2m) puhelinjohto? Voisit myös kokeilla liittymän toimintaa toisella modeemilla ja mikäli asunnosta löytyy useampi puhelinrasia, testaa yhteyttä myös niistä.

Ilmoituksia etäluettavien sähkömittareiden aiheuttamista ongelmista ei ole ainakaan minun tietooni tullut? Minkälaisia ongelmia tämä mielestäsi aiheuttaa? Pahoittelut myös soitosta jota ei luvattuna aikana ollut nyt tullut. Varmistin että asia on kuitenkin edelleen hoidossa ja pyydän soittamaan asiasta uudestaan!
Hei!

Kiitokset nyt nopeasta vastauksesta!!

Nyt käytössä ei ole alkuparäinen johto. On välillä ollut jopa jatkojohto ja senkin kanssa on toiminut. To käytössä oleva johto on n 3m ja tulee suoraan rasiasta modeemiin. Onkohan johdon "sisäisellä rakenteella" merkitystä?

On kokeiltu toisella modeemilla ja toisista rasioista. Mitäs kokeillaan seuraavaksi, linjaa suoraan talorasiasta?

Terveisin

Yrjö
Hei haapyr-3

Jos teiltä löytyy oma huonejakamo/talojakamo mistä testata niin kannattaa se vielä varmistaa. Modeemin johdolla on iso merkitys liittymän toiminnassa. http://www5.sonera.fi/ohjeet/Puhelinjohdot

Kun olet vielä puhelinkaapelin ja jakamon testannut, seuraava askel on vikailmoituksen jättäminen jotta ongelma saadaan kuntoon! Vikailmoituksen voit jättää soittamalla vikapalveluun tai jättämällä palvelupyynnön omien sivujen kautta.
Kiitos ohjeista! Toimitaan ohjeiden mukaan ja katsotaan " mihin se riittää ;)

Se vain ihmetyttää, kun yhteys on vuosia toiminut moitteetta jatkojohdolla!

No, askarrellaan, kokeillaan ja kerrotaan tuloksista -tai tehdään vikailmoitus. Siinä vain pelottaa se hurja uhkaus asentajan hyökkäyksestä!

Hyvää itsenäisyyttä!

Terveisin
Yrjö
Morjesta. Yleensä erinomaisesti toiminut netti on toiminut huonosti reilun viikon verran, joten kehtaisitteko vilkaista näkyykö mitään erikoista siellä päässä?
Antti- kirjoitti:
Hei haapyr-3

Jos teiltä löytyy oma huonejakamo/talojakamo mistä testata niin kannattaa se vielä varmistaa. Modeemin johdolla on iso merkitys liittymän toiminnassa. http://www5.sonera.fi/ohjeet/Puhelinjohdot

Kun olet vielä puhelinkaapelin ja jakamon testannut, seuraava askel on vikailmoituksen jättäminen jotta ongelma saadaan kuntoon! Vikailmoituksen voit jättää soittamalla vikapalveluun tai jättämällä palvelupyynnön omien sivujen kautta.


Hei!

Nyt on talorasiasta irrotettu kaikki johdot ja kytketty vain modeemille menevä noin 1,5 metrin johto. Liitos juottamalla. Ei pitäisi olla enää taloverkon ongelma? Pätkiminen nimittäin jatkuu. Yhteys kylläkin hiukan nopeutui, mutta se on aika laiha lohtu. Ja nopeus (tai sen puutos) ylöspäin ihmetyttää.


Tässä modeemin tiedot:

Product Name: TG784

Serial Number: CP0839NT3B0

Software Release: 8.2.4.B

Software Variant: BY

Boot Loader Version: 1.0.1

Product Code: 36578040

Board Name: CANT-Y


Alla modeemin diagnostiikan antamia lukuja (virta ollut modeemissa päällä noin 24 tuntia):

Link Information

Uptime: 0 days, 1:54:16

DSL Type: G.992.1 annex A

Bandwidth (Up/Down) [kbps/kbps]: 416 / 3.072

Data Transferred (Sent/Received) [MB/MB]: 25,28 / 187,67

Output Power (Up/Down) [dBm]: 12,5 / 19,5

Line Attenuation (Up/Down) [dB]: 31,5 / 35,0

SN Margin (Up/Down) [dB]: 6,0 / 6,5

Vendor ID (Local/Remote): TMMB / GSPN

Loss of Framing (Local/Remote): 285 / 0

Loss of Signal (Local/Remote): 34 / 0

Loss of Power (Local/Remote): 0 / 0

Loss of Link (Remote): 0

Error Seconds (Local/Remote): 484 / 0

FEC Errors (Up/Down): 0 / 0

CRC Errors (Up/Down): 901 / 2.022

HEC Errors (Up/Down): 643 / 1.044

Lukemani perusteella vaimennus pitäisi olla OK, mutta SN Margin liian pieni? CRC ja HEC Errorien määrät myös viitannevat kohinaan linjalla. Tästä päästäänkin noihin aluksi mainittuihin etäluettaviin sähkömittareihin ja nimenomaan PLC-tekniikkaa käyttäviin. Ne kun toimivat 3-95 kHz:n kaistalla (enemmän kai kaistan yläpäässä), joka osuu ADSL:n kaistalle. Ja koska mittaria ei ole suotimin erotettu taloverkosta, toimii talon sähköverkko antennina PLC-signaalille, joka ADSL:n kannalta on kohinaa.

Toki on edelleen mahdollista, että modeemi on viallinen tai ongelma on Soneran verkossa. Yhteyttä on kokeiltu ikivanhalla TeleWell EA500:lla, jolla toiminta on hyvin samanlaista, kuin Thomsonilla eli pätkivää. Muuta ei ole, mutta täytynee hankkia.
Hei ja haloo...

Ei ole kuulunut mitään korjauksista...
Puhelimeen tuli tekstiviesti, että vikailmoitus on tehty. Kukahan sen teki? Meinaan kun en itse ainakaan muuta kuin kertonut mitä tässä viestiketjussa on. Se asentajan maksujuttu tässä mietityttää...

Netti pätkii edelleen, nopeus ei täytä normeja...
Mitä seuraavaksi?

Yrjö
Hei!

Asentajat kävivät kadun varressa olevassa tolpassa. Se oli roudan nostama ja johdot olivat yhtä karvaa lukuunottamatta poikki!

Nyt pelittää....

Kiitos, vaikka kestikin jonkin aikaa

Yrjö
Hei haapyr-3,

Vikailmoitus oli kirjattu omien sivujen kautta jättämäsi palvelupyynnön perusteella. Pyyntö oli lähetetty meille 8.12.

Hieno juttu että asentajat saivat ongelman korjailtua.
Vaikka parannusta tuli ihan huomattavasti, ei linja vaikuta vieläkään olevan täysin kunnossa. Thomsonin diagnostiikka antaa seuraavaa (modeemissa virrat olleet päällä noin 20 tuntia):

Link Information

Uptime: 0 days, 9:04:34
DSL Type: G.992.1 annex A
Bandwidth (Up/Down) [kbps/kbps]: 960 / 6.336
Data Transferred (Sent/Received) [MB/GB]: 140,94 / 1,77
Output Power (Up/Down) [dBm]: 12,5 / 15,5
Line Attenuation (Up/Down) [dB]: 14,0 / 24,0
SN Margin (Up/Down) [dB]: 6,0 / 6,5
Vendor ID (Local/Remote): TMMB / GSPN
Loss of Framing (Local/Remote): 44 / 0
Loss of Signal (Local/Remote): 6 / 0
Loss of Power (Local/Remote): 0 / 0
Loss of Link (Remote): 0
Error Seconds (Local/Remote): 124 / 0
FEC Errors (Up/Down): 0 / 0
CRC Errors (Up/Down): 2.183 / 6.217
HEC Errors (Up/Down): 1.847 / 3.889

Eli kerää edelleen noita erroreita ja SN margin pienenlainen? Pätkii välillä - toki harvemmin, kuin ennen asentajan käyntiä. Miltä näyttää Soneralta päin mitattuna?

Yrjö
Hei haapyr-3,

SNR tuossa on hieman heikompi mitä sen pitäisi olla. Olit tuossa testaillut ilmeisesti toisellakin modeemilla? Oliko sinulla vielä tuo toinen modeemi siellä, jos voisit testata muuttuuko tuo SNR sillä johonkin suuntaan vai pysyykö samana.
Hei,

Laitoin tuon iänikuisen Telewellin kiinni. Se näyttää päivittävän lukemat kahden sekunnin välein. SNR ylöspäin pysyy 7.0 dB:ssä, alaspäin näyttää vaihtelevan 0-9 dB, keskimäärin arviolta siinä kuuden tienoilla. Muutkin luvut näyttää suurin piirtein samalta, kuin Thomsonilla.

Yrjö
Hei haapyr-3,

Mikäli tuo SNR tuossa heittelee ja yhteydessä on edelleen ongelmaa, niin tuosta kannattaa tehdä vikailmoitusta. Jotain ongelmaa tuonne on todennäköisesti vielä jäänyt. SNR pitäisi pysyä suhteellisen tasaisena kokoajan ja siinä oleva heittely pitäisi olla erittäin pientä.

Eli olethan vikapalveluumme yhteydessä, jos ongelma jatkuu vielä.
Hei!

Vikapalvelusta tuli ilmoitus, että vika on korjattu. Jotain häikkää on silti vieläkin.

Omilla sivuillanne on testi ja sen ilmoitus on:
Yhteydessä on havaittu häiriö. Varmista, että modeemissa on virrat päällä ja kaikki johdot on kytketty kunnolla.

Kaikki on kunnolla kiinni.
Voisitteko sieltäpäin testata mitä näkyy.
SNR ei enää heittele!

Hyvää uutta vuotta!

Yrjö
Hei haapyr-3

SNR arvot ovat nyt hyvät mutta yhteys ilmeisesti vieläkin pätkii ja toimii huonosti? Kannattaa vastata sinulle tulleeseen optio-viestiin niin tutkinta jatkuu tämän osalta heti sen toimesta!
Edelleen testi omilla sivuilla ilmoittaa:"Yhteydessä on havaittu häiriö. Varmista, että modeemissa on virrat päällä ja kaikki johdot on kytketty kunnolla."

Edelleen toimittu ohjeiden mukaan.

Vastattu tulleeseen tekstiviestiin...

Odotellaan...
Hei haapyr-3,

Onko yhteydessä ollut vielä jotain ongelmaa? Jos on niin mikä tilanne on tällä hetkellä?
Marko- kirjoitti:
Hei haapyr-3,

Onko yhteydessä ollut vielä jotain ongelmaa? Jos on niin mikä tilanne on tällä hetkellä?



Hei!

Niinkuin kerroin, Soneran oma testi ilmoittaa, että yhteydessä on häiriöitä.

Onneksi netti ei ole enää katkennut, mutta nopeus on kaukana maksamastani 8 megan nopeudesta. Hädin tuskin 3 megaa.

SNR heittelee, keskimäärin n. 12 ja alimillaan 6. Tämä lyhyen seurannan tulos. Kaikki ei siis ole niin kuin pitäisi.

Terveisin

Yrjö
Hei haapyr-3,

Kiitos tiedoista. Laitoin nämä lisätiedot eteenpäin.
Marko- kirjoitti:
Hei haapyr-3,

Kiitos tiedoista. Laitoin nämä lisätiedot eteenpäin.



Tervehdys!

Asentajat kävivät taas ja mittailivat aika kauan tolpassa ja sisällä. Lopputulema oli, että vika on tolpasta keskukselle päin kaapelissa. Aikoivat ilmoittaa " linjamiehille" tms.

Nopeus on nyt hyvä, mutta SNR ei ole alkuunkaan kohdallaan niinkuin raportista näkee:
(Pätkintää on, mutta osa on mittausten aikana tullutta... Viimeksi lauantaina pätki monesti)


DSL Connection

Link Information

Uptime: 0 days, 4:38:52
DSL Type: G.992.1 annex A
Bandwidth (Up/Down) [kbps/kbps]: 992 / 6.688
Data Transferred (Sent/Received) [MB/MB]: 25,33 / 195,75
Output Power (Up/Down) [dBm]: 12,5 / 15,5
Line Attenuation (Up/Down) [dB]: 15,0 / 25,0
SN Margin (Up/Down) [dB]: 7,0 / 6,0
Vendor ID (Local/Remote): TMMB / GSPN
Loss of Framing (Local/Remote): 491 / 0
Loss of Signal (Local/Remote): 58 / 0
Loss of Power (Local/Remote): 0 / 0
Loss of Link (Remote): 0
Error Seconds (Local/Remote): 453 / 0
FEC Errors (Up/Down): 2.236 / 544.573
CRC Errors (Up/Down): 2.236 / 905
HEC Errors (Up/Down): 2.033 / 743
Hei haapyr-3,

Vikailmoitus on vielä avoinna ja asentaja on kuitannut meilla tästä tiedon myös. Asentajat ovat siis ilmoittaneet ongelmasta eteenpäin, joten toivottavasti vikapaikka saataisiin mahdollisimman pian paikannettua ja korjattua.
haapyr-3 kirjoitti:



Tervehdys!

Asentajat kävivät taas ja mittailivat aika kauan tolpassa ja sisällä. Lopputulema oli, että vika on tolpasta keskukselle päin kaapelissa. Aikoivat ilmoittaa " linjamiehille" tms.

Nopeus on nyt hyvä, mutta SNR ei ole alkuunkaan kohdallaan niinkuin raportista näkee:
(Pätkintää on, mutta osa on mittausten aikana tullutta... Viimeksi lauantaina pätki monesti)


Oletan että sinullakin on määräaikainen sopimus joten Soneralla ei ole mitään kiirettä korjta asiaa. Anna Soneralle määrä-aika milloin liittymän on oltava kunnossa. Esim. 2 viikkoa.

Muuten saatat odotella vielä juhannuksena ja ensi joulunakin...
Niinpä, olisi hyvä jos ennen vappua....

Valitettava, siis sangen valitettava juttu on, että asun alueella, jonne saa vain ja ainoastaan Soneran lankaliittymän, muita operaattoreita ei kiinnosta tämä paikkakunta. Langattomat -kaikkien on kokeiltu- eivät pelitä. 4g on lähestymässä.... Ehkä joskus sellainen. Valokuitukin olisi loistava, mutta kansa äänesti ja kunta vetäytyi hankkeesta (:
Kiitos huomaavaisuudesta ja huolesta!
Tuo on se toinen syy miksi Soneran palvelu on niin hidasta. Sinä et voi äänestää jaloillasi ja vaihtaa operaattoria koska muut operaattorit ei tuo teille yhteyttä. Sonera voi tehdä... tai siis olla tekemättä mitään... koska et voi vaihtaa muuhunkaan.

Tämä on kovasti tuttua ja erittäin iljettävää toimintaa Soneralta ettei asiakas saa palvelua.

Toki, kun korjaus on kestänyt jo kuukausia, sinulla on myös oikeus vaatia ja saada Soneralta korvauksia toimimattomasta tai huonosti toimivasta yhteydestä.

Ei Soneralle ole pelkästään oikeuksia, heillä on myös velvollisuuksia. Ja samalla tavalla myös sinulla on oikeuksia joita Sonera kyllä usein polkee hävyttömästi ellei pidä puoliaan.
Kuten modeemin raportti kertoo, netti pätkii pahasti. Asentajien vierailusta on jo aika tovi. Kauanko kestää korjaus siellä jossain tolpan jälkeen?



DSL Connection

Link Information

Uptime: 0 days, 0:14:12
DSL Type: G.992.1 annex A
Bandwidth (Up/Down) [kbps/kbps]: 960 / 6.688
Data Transferred (Sent/Received) [MB/MB]: 5,87 / 239,69
Output Power (Up/Down) [dBm]: 12,5 / 15,5
Line Attenuation (Up/Down) [dB]: 14,0 / 24,0
SN Margin (Up/Down) [dB]: 6,0 / 6,5
Vendor ID (Local/Remote): TMMB / GSPN
Loss of Framing (Local/Remote): 1.150 / 0
Loss of Signal (Local/Remote): 131 / 0
Loss of Power (Local/Remote): 0 / 0
Loss of Link (Remote): 0
Error Seconds (Local/Remote): 803 / 0
FEC Errors (Up/Down): 0 / 1.668
CRC Errors (Up/Down): 0 / 10
HEC Errors (Up/Down): 0 / 8

Vastaa