Galaktinen elämys nimeltä Galaxy S8+



 


Olen ollut Samsung Galaxy -malliston fani jo vuosia. Vuonna 2012 julkaistu Galaxy S III oli ja on edelleen yksi parhaimpia älypuhelimia mitä olen koskaan käyttänyt.


 


Tällä hetkellä käytössäni on Galaxy S7 Edge, johon olen ollut äärimmäisen tyytyväinen. En ole huomannut kyseisen luurin kohdalla kaipaavani oikeastaan mitään enempää, mikä on yleensä aika hyvä merkki. Pitkälti tämän takia olinkin alkuun hieman skeptinen saadessani uuden S8+ -mallin testattavaksi. Mietin mitä sellaista Samsung on pystynyt näihin puhelimiin tuomaan, että kaikin puolin tyytyväisellä S7:n omistajalla heräisi oikeasti ostohalu.


 


Vastaus on: ei mitään järjettömän ihmeellistä, mutta ostaisin S8:n silti. Lähinnä siksi, koska Samsung ei ole lähtenyt väkisin keksimään pyörää uudelleen, vaan on lähinnä keskittynyt parantamaan joka ikistä yksityiskohtaa entistä paremmaksi.


 


 


Kohti ääretöntä - ja sen yli


 


Aloitetaan näytöstä. Samsung kutsuu uutta, lähes koko etupaneelin peittävää ja OLED –tekniikkaan perustuvaa näyttöä ytimekkäästi infinity displayksi (eli suomeksi sanottuna äärettömäksi näytöksi). Siltä se kyllä kieltämättä tuntuukin, etenkin tässä suuremmassa S8+ -mallissa. Tunnetta vahvistaa vielä entisestään aiemmissa malleissa olevan fyysisen painikkeen poistuminen näytön alapuolelta.


 



 


Tarkkuus S8+ -mallin 6,2 tuumaisessa näytössä on 2960x1440 ja se tarjoilee upeaa silmäkarkkia koko rahan edestä (näytön tarkkuus on sama myös tavallisessa, 5,8 tuuman näytöllä varustetussa S8:ssa). Puhelin ei tee siis poikkeusta aikaisempiin Galaxy S -sarjan malleihin verrattuna, vaan Samsungin pitkä historia loistavien näyttöjen valmistajana näkyy vahvasti.


 


Vaikka S8+ melko miehekkään kokoinen kapistus onkin, kaarevat reunat saavat sen mielestäni tuntumaan ja näyttämään hieman sirommalta kuin mitä se todellisuudessa on. Puhelin myös istuu kaikin puolin hyvin käteen ja tuntuu kokoonsa nähden varsin kevyeltä.


 


Laatuvaikutelma on muutenkin kohdallaan. Kokonaan lasia olevat etu- ja takapaneeli tuntuvat äärettömän hyvältä ja on vaikea kuvitella että mikään muu puhelin maailmassa (tällä hetkellä)  pystyisi luomaan ainakaan ulkoiselta olemukseltaan yhtä hyvää premium –vaikutelmaa kuin tämä.


 



 


Galaksin ydin


 


Entäs sitten puhelimen varsinaiset sisuskalut? Suorittimena puhelimessa on kahdeksanytiminen Exynos 8895, joka mahdollistaa selvästi aikaisempaa korkeamman suorituskyvyn ja merkittävästi pienemmän akun kulutuksen (Yhdysvaltain ja Kiinan markkinoille suunnattuissa Galaxy S8 -puhelimissa suorittimena on puolestaan Qualcommin kehittämä Snapdragon 835). 


 


Jotain Exynosin tehosta kertoo se, että minkäänlaista tahmaamista ei ole ollut ainakaan toistaiseksi havaittavissa ja raskammaatkin mobiilipelit tuntuvat pyörivän täysin ongelmitta.


 


Sisäistä tallennustilaa puhelimessa on 64Gb, mutta laitteesta löytyy totuttuun tapaan myös tuki micro-SD-kortille.


 


Kameroiden osalta suurin muutos S7 –mallistoon verrattuna liittyy etukameraan. Etukamerassa on megapikseleitä nyt kahdeksan aikaisemman viiden sijaan ja siitä löytyy myös älykäs kasvojentunnistus, eli puhelimella pystyy ottamaan entistäkin parempia selfie –kuvia. Takakamerassa megapikseleitä on edelleen 12 ja kamera hyödyntää Dual Pixel –teknologiaa, jossa jokaisessa pikselissä on kaksi valodiodia yhden sijaan. Mikä tarkoittaa taas käytännössä sitä, että kamera pystyy tarkentamaan yhtä nopeasti ja tarkasti kuin ihmissilmä. Pieni huomioitava muutos takakameran osalta on tosin se, että se on nyt samalla tasolla muun takapaneelin kanssa, toisin kuin esim. aiemmassa S7:ssa.


 



 


Akun koko Galaxy S8+:ssa on 3500mAh (tavallisessa S8:ssa se on 3000mAh), ja koska uusi suoritin tosiaan kuluttaa merkittävästi vähemmän virtaa kuin aikaisempi, tarkoittaa se pidempää akunkestoa S8 –malliston kohdalla. En ole omassa käytössäni vielä merkittävää eroa huomannut S7:ni akunkulutukseen verrattuna, mutta toisaalta uusi luuri on melko kovalla testikäytöllä tässä itselläni ollut jatkuvasti.


 


Pieni mutta merkittävä asia puhelimen lataamiseen liittyen on USB Type-C. Eli enää ei tarvitse illalla pimeässä arpoa onko laturijohdon liitin oikein päin, vaan se menee jatkossa automaattisesti oikein päin. Arjen pieniä iloja, voisi sanoa.


 



 


Käyttöjärjestelmänä puhelimessa on uusin Android 7.0 Nougat, jonka päällä on vielä Samsungin oma (tätä nykyä varsin yksinkertainen ja pelkistetty) käyttöliittymä. Puhelimesta löytyy valmiiksi esiasennettuna muutama Samsungin oma sovellus, mm. Samsung Health ja Samsung Connect (jonka avulla muita älykkäitä kodinkoneita pitäisi pystyä hallitsemaan kätevästi puhelimen kautta).


 


Loppuun on pakko antaa vielä erikoiskehu Samsungille uusien iiris- ja kasvojentunnistustekniikoiden toimivuudesta. Jatkossahan puhelimen lukituksen pystyy kätevästi avaamaan esim. jompaa kumpaa edellä mainituista menetelmistä hyödyntäen ja molemmat tekniikat ovatkin itsellä toimineet kuin ajatus. Parina iltana kun olen tässä tunnistustapoja hieman heikommassa valaistuksessa testannut, ongelmia ei ole silti tuntunut olevan.


 


Sormenjälkitunnistuksen osalta on otettu pieni askel taaksepäin, kun tunnistimen paikka on vaihtunut taakse ja jokseenkin epäloogiseen paikkaan. Mielestäni, jos tunnistin halutaan taakse, sen pitäisi olla suoraan kameran alapuolella, eli aika lailla samassa paikassa kuin Huawein Honor –puhelimissa. Nyt tunnistin on kuitenkin sijoitettu kameran oikealle puolelle ja sormi meinaa aina ensin eksyä kameran linssin päälle.


 


 


Galaktisen nimensä veroinen


 


Kaiken kaikkiaan Galaxy S8+ on kuitenkin ensikokeilujen perusteella galaktinen elämys. Puhelin on hyvin lähellä täydellistä puhelinta tämän hetkisessä maailmassa.


 



 


Teen tässä aivan lähiaikoina vielä muutaman videon S8+:sta, jossa esittelen puhelinta ja sen eri ominaisuuksia sitten vielä tarkemmin. Samalla aion perehtyä myös Samsungin luomaan uuteen Bixby –avustajaan, jota en ole vielä ehtinyt testaamaan.


 


Tässä vielä videon muodossa Galaxy S8+:n huippuominaisuudet:



 


Kiinnostuitko uudesta Galaxy S8+ -mallista? Tilaa puhelin kätevästi verkkokaupastamme.


 


EDIT VilleVent 22.5.2017: korjattu puhelimen suorittimeen liittyviä tietoja, Snapdragon 835 on ainoastaan Kiinan ja USA:n markkinoille suunnatuissa Galaxy S8 -puhelimissa. Muualla maailmassa olevissa malleissa suorittimena on Exynos 8895.


10 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

 "Suorittimena puhelimessa on kahdeksanytiminen Snapdragon 835 –prosessori" oletko aivan varma, ainakin ennen Euroopan malleissa on ollut Exynos? Kurkkaappas vaikka Aida64 -softalla, mitä kertoon CPU:n tiedoiksi.


 


Muuten hyvä ja informatiivinen esittely. Laite vain on pirskatin arvokas.

Hyvä huomio @Purnipsi ja olet aivan oikeassa. 🙂 Itselläni oli nyt tämän osalta väärää tietoa, eli omaan piikkiin menee. Snapdragon -onkin tosiaan ilmeisesti vain Kiinan ja USA:n markkinoille suunnattuissa Galaxy S8 -puhelimissa


 


Korjasin tuon myös itse tekstiin.

Tekniikan Maailma oli nyt pistänyt Android -puhelimet paremmuusjärjestykseen ja täytyy
sanoa, ettei ollut mikään yllätys että ykköseksi selviytyi Galaxy S8. Sen verran hyvin
on ainakin tuo S8+ -versio vakuuttanut itseni.

TM:n mielestä S8:n tekniset ratkaisut ja ominaisuudet olivat selvästi muita luureja edellä ja voin
helposti yhtyä tähän. Harvemmin sitä tosiaan törmää puhelimeen, missä on kaikki palikat yhtä
hyvin kohdallaan.  

Sain viimein väsättyä tuosta Galaxy S8+:sta ja sen huippuominaisuuksista videon, löytyy tuon ylläolevan blogin lopusta. Käykäähän tsekkaamassa. :smileyhappy:

mistäs löytyy täydellinen   s8 + käyttöohje suomeksi pdf tiedostona

vai  onko näin että ohjeet on vaan netissä tai puhelimessa

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Tässä on plarattava malli käyttöohjeesta : https://kayttoohje.fi/puhelimet/samsung/samsung-galaxy-s8-kayttoohje-suomeksi-2/


 


 

Ei saa omalle koneelle 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@MMALINEN täältä löytyy suomenkielinen käyttöohje jonka voit ladata omalle laitteelle.

Sain ladattua  nyt vaan  opiskelemaan  puhelinta ulkoa

 mutta mulla on   7.0 ja toi ohje on 7.1.1

mut kaippa se on sama  eikä uudempaa anroidia ole edes saatavilla 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Hyvä juttu @MMALINEN. Tulehan sitten tänne kertomaan kokemuksia puhelimesta, olisi hienoa kuulla mitä pidät :)

Vastaa