peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 
56565 Jäsentä
158713 Kirjoitusta

Telia yhteisö on nyt myös laiteyhteisö

Lue lisää
Yhteistyössä OnePlus

Minä ja Spotify



Highlighted
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
Rekisteröitynyt: ‎12-12-2014
Kirjoituksia: 3 161
1/11

Minä ja Spotify

 

 Spotify.JPG

 

Olen Spotifyn suurkuluttaja. Tein Spotifyn 2014 a year in music -"testin" ja se kertoi että kuuntelin Spotifyn kautta musaa viime vuonna yhteensä 28 300 minuutin verran. 471 tuntia, sama kuin että kuuntelisi musaa yhteen putkeen 20 vuorokautta. "Ihan hyvä" ajattelin, mutta sitten kuulin että kaveripiirissäni kovimmat lukemat oli melkein 40 000 minuuttia...

 

No anyways, kuuntelen siis Spotifyä todella paljon, varsinkin työpaikalla. Laitan luurit päähän ja laitan musan soimaan kun haluan keskittyä vaikka blogikirjoituksen kirjoittamiseen ja sulkeutua muulta maailmalta mutta ennenkaikkea taustamelulta. Autossani on AUX-liitäntä ja kun liitän siihen puhelimeni ja niin pääsen kuuntelemaan Spotifyä myös autoillessani. Reissaan töiden puitteissa jonkin verran lentokoneella Vaasa <-> Helsinki -väliä ja Spotify Premium on ihan ehdoton koska voin kuunnella samoja biisejä myös 33 000 jalan korkeudessa.

 

Käytän Spotifyn "Selaa" -valikon kautta löytyvää "Top-listat" -toimintoa. Siellä on listattuna suosituimpia valmiita soittolistoja, jaettuna eri genreihin ja kategorioihin.

 

Spotify1.jpg

 

Samalla kun kuuntelen näitä valmiita soittolistoja niin poimin sieltä hyviä biisejä omalle soittolistalleni. Alla olevissa kuvissa poimin Antti Tuiskun "Peto on irti" -biisin omalle soittolistalle. Täppäsin ko. biisin kohdalla tuosta ympyrästä jossa on kolme pistettä ja ruutuun aukesi pikavalikko josta valitsin "Lisää soittolistaan".

 

Spotify2.jpg

 

Minulla on muutama oma soittolista mutta valitsin tämän biisin "Tähdellä merkityt" -listalleni ja näin biisi on nyt kyseisellä listallani. Ja kun olen täpännyt tuon soittolistan kohdalla päälle että "Käytettävissä offline-tilassa" niin voin tosiaan kuunnella näitä biisejä myös lentokoneessa.

 

Spotify3.jpg

 

Silloin kun haluan keskittyä muuhun tekemiseen ja musiikki vain soi taustalla niin valitsen omista soittolistoistani tilanteeseen sopivan ja laitan musan soimaan. Täydennän sitten aika-ajoin omia listojani noiden muiden käyttäjien tai Spotifyn tekemien listojen biiseillä.

 

Paljonko sinä käytit Spotityä viime vuonna? Kuten suosikkilistaltani näkyy niin musiikkimakuni on pop/dance-painotteinen, mites sinulla? Onko sinulla hyviä niksejä Spotifyn käyttämisen suhteen, laitahan vinkkisi jakoon Hymiö Onnellinen

 

---

 

Spotifystä yleisesti:

 

Spotifyn kautta voit kuunnella musiikkia melkein millä laitteella tahansa; puhelimella, tabletilla, tietokoneella, telkkarilla Sonera Viihteen kautta, Smart TV:llä ja niin edelleen. Spotifystä on olemassa kaksi erilaista versioita:

 

  • Spotify Free
  • Spotify Premium

Näistä kahdesta suosittelen ehdottomasti Premiumia koska:

 

  • Voit kuunnella musiikkia rajattomasti, siten että voit itse valita biisit fiiliksen ja tilanteen mukaan. Ilman mainoksia biisien välissä.
  • Se toimii kaikilla laitteilla.
  • Voit kuunnella musaa myös offline-tilassa, 30pv jaksoissa (esimerkiksi tosiaan lentokoneessa, ulkomaanreissulla jne).
  • Yhdellä maksulla saat samat soittolistat usealle eri laitteelle (kuuntelu toimii kuitenkin yhdellä laitteella kerrallaan).
  • Spotity Connect-ominaisuus tekee Spotifystä kaukosäätimen, eli voit ohjata esim. puhelimellasi tietokonetta ja voit valita puhelimellasi mitä musaa tietokoneen kautta kuuluu.

Saat Spotify Premiumin meidän kautta kolmen kuukauden ajaksi maksutta jonka jälkeen hinta on 9,95eur/kk ja kun hankit Spotifyn meiltä niin silloin saat sen samalle laskulle esimerkiksi kännykkäliittymän kanssa, helppoa. Jos hankit Premiumin Spotifyn kautta niin laskutus toimii silloin luottokortin kautta.

 

Spotify Free-versio on nimensämukaisesti ilmainen ja biisien lomassa kuulet Spotifyn yhteistyökumppaneiden mainoksia. Nykyään myös Free-versio toimii puhelimilla ja tableteilla. Puhelimessa Free-versio toimii siten että voit valita artistin/albumin/soittolistan ja sovellus soittaa näiden biisejä satunnaistoistolla. Et siis voi itse valita kappaletta jota kuuntelet. Tablet-laitteessa Spotify Free mahdollistaa minkä tahansa kappaleen kuuntelemisen mutta biisien välissä kuuluu siinäkin Spotifyn yhteistyökumppaneiden mainoksia.

 

Linkit:

Spotify Premium Soneralta 3kk ajaksi maksutta, nykyisille ja uusille asiakkaille.

Ohjeet Soneran Spotify-edun aktivoimiseksi Omien Sivujen kautta.

Yleisimpiä kysymyksiä Spotifystä ja niihin vastauksia.

 

Lataa Spotify iPhonelle/iPadille.

Lataa Spotify Android-laitteelle.

Lataa Spotify WindowsPhonelle.

 

⎮Telia Yhteisön capitán⎮Vannoutunut omenamies⎮

Telia Yhteisö on nyt myös Laiteyhteisö.jpg
10 vastausta
Kommentaattori
Rekisteröitynyt: ‎23-03-2015
Kirjoituksia: 33
2/11

Vs: Minä ja Spotify

OOu2M3.png

 

Aika kaukana musiikin suurkuluttajasta aloittajalla Hymiö Silmänisku

 

Miten muuten, onko mainittavaa hyötyä, jos alkaa käyttämään Spotifyä 4G LTE -verkossa?

Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
Rekisteröitynyt: ‎12-12-2014
Kirjoituksia: 3 161
3/11

Vs: Minä ja Spotify

Nonni, sieltä tuli sellaiset lukemat että oksat pois, hattu päästä Hymiö Erittäin onnellinen Tiedätkö sinä sanoa onko jollain vielä suuremmat lukemat..?

 

Ainahan toki nopeudesta on hyötyä mutta jos olet/liikut alueella jossa on hyvä 3G niin se kyllä Spotify-käytössä riittää vallan mainiosti. Tosin kuten kuvistakin näkyy niin itse käytän suurimmaksi osaksi 4G-verkossa mutta 3G:lläkin pärjäisi kyllä Spotifyn kanssa.

 

Tänään oli poikkeustilanne kun asensin Spotifyn uuteen luuriin ja latasin siihen soittolistojani offlinessa käytettäväksi, 4G:n yli latasi nopeaan biisit luurin muistiin vaikka olin laittanut asetuksista synkkaukseen parhaimman laadun. Mutta harvoin uusia puhelimia otetaan käyttöön kuitenkaan Hymiö Onnellinen

⎮Telia Yhteisön capitán⎮Vannoutunut omenamies⎮

Telia Yhteisö on nyt myös Laiteyhteisö.jpg
0 tykkäystä
Kommentaattori
Rekisteröitynyt: ‎23-03-2015
Kirjoituksia: 33
4/11

Vs: Minä ja Spotify

En tiedä, onko jollakin enemmän minuutteja. Olen yrittänyt ottaa selvää - vai onko minulla maailmanennätys!

 

Minulla on 1M-nopeus 3G-verkossa ja soi kyllä hienosti. Lähinnä voisi ajatella niin, että 4G:n pienempi viive aiheuttaa vähemmän odottelua ennen kuin biisi lähtee päälle heikossa kentässä Hymiö Onnellinen

 

Haluaisin kyllä antaa enemmän aikaa sarjoille itse, mutta musiikki on minulle kaikki kaikessa. Ja sen huomaa!

 

Pistän tuon 4G:n korvan taakse!

0 tykkäystä
Kunniajäsen
Rekisteröitynyt: ‎26-12-2013
Kirjoituksia: 4 388
5/11

Vs: Minä ja Spotify

3G 21M nopeudella toimii täysillä jo... LTE:llä ei tee mitään kännykällä... kuluttaa enemmän akkua... 

 

Spotify ei enään niin paljon ole käytössä... vähentynyt paljon... Premiumkin on peruutettu... Musiiksi silti kuuntelen... Youtubesta musiikkivideoita pääasiassa...

Onko heikko matkapuhelimen kuuluvuus? Mittaa matkapuhelinverkon kuuluvuuksia Cellmapper-sovelluksella, saatavilla täältä ja ohje .
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
Rekisteröitynyt: ‎12-12-2014
Kirjoituksia: 3 161
6/11

Vs: Minä ja Spotify

Olet kuunnellut "yhteen menoon" 120 päivää Hymiö Erittäin onnellinen

 

Aivan, 4G:n vasteajat ovat pienemmät. Sen suhteen minulla ei ole omakohtaista kokemusta, täällä missä itse pyöriskelen niin joko 3G on hyvä tai sitten 4G, en osaa sanoa miten tuo raja-alueilla olisi.

 

Tietäisikö muut sanoa?

⎮Telia Yhteisön capitán⎮Vannoutunut omenamies⎮

Telia Yhteisö on nyt myös Laiteyhteisö.jpg
0 tykkäystä
Kunniajäsen
Rekisteröitynyt: ‎26-12-2013
Kirjoituksia: 4 388
7/11

Vs: Minä ja Spotify

Musiikin kuuntelussa vasteajalla ei oikeastaan ole mitään merkitystä... 

 

Jos ei ole yli 100ms ping niin kukaan ei huomaa eroa musiikin kuuntelussa... Eikä se varmaan häiritse ollenkaan käyttäjää... 

 

Minä käytän "Crossfade tracks" toimintoa joten ei katkea sitten musiikki pariksi sekunniksi...

 

Työpaikallani 4G ping 100ms (ei riitä... edes, kun pätkii... ), 3G 40ms... 

Onko heikko matkapuhelimen kuuluvuus? Mittaa matkapuhelinverkon kuuluvuuksia Cellmapper-sovelluksella, saatavilla täältä ja ohje .
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
Rekisteröitynyt: ‎12-12-2014
Kirjoituksia: 3 161
8/11

Vs: Minä ja Spotify

Millaiset lukemat olkitu sulta löytyy viime vuoden statsien osalta? Hymiö Onnellinen

⎮Telia Yhteisön capitán⎮Vannoutunut omenamies⎮

Telia Yhteisö on nyt myös Laiteyhteisö.jpg
0 tykkäystä
Kunniajäsen
Rekisteröitynyt: ‎26-12-2013
Kirjoituksia: 4 388
9/11

Vs: Minä ja Spotify

36,022 minuttia... Musiikkia kuuntelen sitten tosta ainakin tuplasti enemmän... 

Onko heikko matkapuhelimen kuuluvuus? Mittaa matkapuhelinverkon kuuluvuuksia Cellmapper-sovelluksella, saatavilla täältä ja ohje .
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
Rekisteröitynyt: ‎12-12-2014
Kirjoituksia: 3 161
10/11

Vs: Minä ja Spotify

Hyvä hyvä, kovia lukemia teillä. Kiitos kun kerroitte, antaa perspektiiviä Hymiö Onnellinen

⎮Telia Yhteisön capitán⎮Vannoutunut omenamies⎮

Telia Yhteisö on nyt myös Laiteyhteisö.jpg