Esittelyssä LG HBS-FN7 – kuulokkeet aktiivisella melunvaimennuksella

  • 16 November 2021
  • 0 kommenttia
  • 22 katselukertaa


 


LG:n uudet Tone Free FN7 -bluetooth kuulokkeet ovat varustettu aktiivisella melunvaimennuksella, tasokkaalla Meridianin äänentoistolla sekä pitkäkestoisella akulla. Valmistajan mukaan näistä kuulokkeista löytyy lääketieteellisen tason spiraalinen korvageelisuunnittelu sekä bakteereita tappava UVnano-latauskelkka, jotka tekevät tästä mallista hyvinkin mielenkiintoisen.


 


 


Aktiivinen kohinanvaimennus ja Meridian äänentoisto


 


Ominaisuuksiltaan uudet FN7-kuulokkeet muistuttavat hyvinkin paljon edeltäjäänsä FN6:sta. Tone Free -kuulokkeista löytyy aktiivinen melunvaimennus, mikä sulkee pois ympäristön äänet ja hälinän. Voit siis rauhassa keskittyä kuunteluun ollessasi esimerkiksi bussissa tai toimistolla. Laitevalmistaja kertoo, että kuulokkeiden melunvaimennus on suunniteltu vähentämään etenkin korkeataajuuksista melua, jota kohtaamme päivittäin esimerkiksi kadulla kävellessämme. Taustamelun suodatuksen saat myös halutessasi pois päältä kuulokkeita koskettamalla, jolloin ne päästävät läpi ympäristön äänet. Tämä tila on kätevä esimerkiksi silloin, kun sinun pitää jutella jonkun kanssa nopeasti tai ylittää katua.


 


Kuulokkeiden äänentoisto on luotu yhdessä brittiläisen audioalan yritys Meridianin kanssa. Niiden kerrotaan tuottavan selkeää ja syvää äänentoistoa. FN7:sta löytyy erityiseksi kuvailtu Meridianin EQ -tekniikka, joka mahdollistaa myös entistä voimakkaamman basson. Neljän eri EQ-tilan avulla voit säätää kuulokkeiden äänentoistoa sopimaan muun muassa pelaamiseen, elokuviin ja kuuntelemasi musiikkiin. LG:n mukaan kuulokkeiden mikrofonipuoleenkin on panostettu, sillä niistä löytyy puheluita selkeyttävät kaksoismikrofonit. Sisäänrakennettujen mikrofonien kerrotaan maksimoivan puhelusi äänenlaadun kohinan- ja kaiunsuodatusominaisuuden avulla.


 


 



 


Ergonominen istuvuus tekee kuulokkeiden käytöstä miellyttävämpää


 


Tone Free FN7 -nappikuulokkeissa on uudenlainen spiraalinen rakenne, minkä kerrotaan tekevän niiden käyttämisestä aiempaa miellyttävämmän ja tukevan paremmin myös niiden melunvaimennustoimintoa. Nappikuulokkeet on suunniteltu istumaan miellyttävästi korviisi päähän keskitetyllä painojakaumalla, jonka ansiosta ne pysyvät paikallaan napakasti.


 


Ei-toksisesta hypoallergeenisesta silikonista valmistetut geelipehmusteet mukautuvat korvan muotoon, jonka myötä niitä on miellyttävää käyttää pidemmänkin aikaa. Kolme eri kokovaihtoehtoa mahdollistavat jokaiselle käyttäjälle oikean istuvuuden. Tone Free FN7 -nappikuulokkeet ovat IPX4-luokiteltuja, jonka ansiosta niitä voi käyttää myös hikoillessa tai rannalla.


 


 



 


Pitkäkestoinen akku ja bakteereita poistava UVnano-latausalusta


 


Useammalla meistä kuulokkeet ovat aktiivisesti käytössä päivittäin. Sen myötä ne saattavat kerätä ikävästi bakteereita. FN7 -nappikuulokkeiden langattoman UVnano-latauskelkan kerrotaan tappavan 99,9 % bakteereista samalla, kun kuulokkeet latautuvat. Tämä on erittäin mukava lisä jo valmiiksi monipuolisiin FN7-kuulokkeiden toimintoihin, sillä harvoista malleista löytyy tällaista ominaisuutta.


 


Tone Free -kuulokkeissa riittää virtaa viiden tunnin edestä vastamelutoiminnon ollessa päällä. Tavallisessa tilassa kuulokkeiden akku kestää seitsemän tuntia. Kahden tunnin latauksella kuulokkeiden latauskotelon saa ladattua täyteen.


 


 



 


 


Tekniset tiedot


 


Bluetooth: Bluetooth 5.0
Mikrofoneja: 3
Ääni: Meridian-äänentoisto, räätälöity taajuuskorjain, aktiivinen melunvaimennus
Akku kuulokkeissa: 55 mAh litiumioniakku, latausaika 1 tunti
Akunkesto: 5 h vastameluominaisuudella, 7 h ilman
Latauskotelon akku: 390 mAh, latausaika 2 tuntia


Latauskotelon latausliitäntä: USB-C
Ääniavustus: Google Assistant- ja Siri-tuet
Vesitiiveys: IPX4
Kuulokkeiden koko: 16,2 x 32,7 x 26,8 mm
Latauskotelon koko: 54,5 x 54,5 x 27,6 mm


 


 


TILAA LG HBS-FN7 -vastamelukuulokkeet täältä


 


 


Lue lisää:



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa