Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 

klaanikuva_1.jpg

 

Harva materialistinen asia on meille nykypäivänä yhtä välttämätön ja tärkeä kuin matkapuhelin.


Puhelin ei ole meille enää pelkkä väline yhteydenpitämiseen muiden ihmisten kanssa, vaan se on kokonainen viihdekeskus, jos näin voi sanoa. Nykyajan älypuhelimilla voi kuunnella musiikkia, katsoa leffoja tai TV-ohjelmia, pelata pelejä, surffailla netissä, maksaa laskuja, varata lippuja, tehdä lähestulkoon mitä vain.


Aina näin ei ole kuitenkaan ollut. Ensimmäisten matkapuhelimien käyttötarkoitus oli hyvin rajattu: niillä pystyi soittamaan ja vastaanottamaan puheluita. Ne olivat siis PUHELIMIA, sanan varsinaisessa merkityksessä. Matkapuhelimet olivat kuitenkin jo tuolloin maailmaa mullistavia laitteita. Ensimmäistä kertaa koskaan, puhelin kulki kätevästi matkassa mukana. Tai no, ensimmäiset matkapuhelimet olivat sen verran isoja halkoja, etten tiedä voiko sanoa kätevästi, mutta ymmärtänette pointin kuitenkin.


Matkapuhelimista muodostui heti todella tärkeä laite omistajilleen eikä sellaisesta ollut helppo enää luopua, kun sellaista oli kerran päässyt käyttämään.


Minun ensimmäinen puhelimeni


Muistatko sinä vielä kaikkien aikojen ensimmäisen matkapuhelimesi? Vai voiko sellaista asiaa unohtaakaan? Minun ensimmäinen matkapuhelimeni oli Siemens S35i ja sain sen aivan 2000-luvun alussa, ollessani 5. luokalla. Kaikilla kavereillani oli siihen aikaan, luonnollisesti, Nokian puhelimet, mutta halusin itse erottua joukosta ja valitsin siksi Siemensin.

 

siemens.jpg


Muistan tuosta S35i -mallista, että puhelin istui hyvin käteen ja se oli ainakin omaan silmääni varsin tyylikkään näköinen laite. Sillä pystyi soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä (löytyi myös ennakoiva tekstinsyöttö). Siinä oli lisäksi infrapunaportti (jolle en silloin löytänyt mitään järkevää käyttötarkoitusta), legendaarinen WAP-nettiselain (jonnet ei muista) ja huimat 4 mobiilipeliä (muun muassa Miinaharava).


Hassua oli, että näppäinkomennot valikoissa navigoidessa olivat lähestulkoon juuri päinvastaiset kuin mitä esimerkiksi Nokian puhelimissa.


Ominaisuuksia tärkeämpää oli kuitenkin se fiilis, mitä se ensimmäinen matkapuhelin toi tullessaan.
Matkapuhelin tuntui välittömästi niin itsestäänselvän tärkeältä laitteelta, että sitä ei olisi voinut enää kuvitellakaan elää ilman sellaista. Siitä tuli toisin sanoen heti välttämättömyys itselle. Ja siitä jos mistä tunnistaa maailmaa mullistavan laitteen.

 

Millainen oli sinun ensimmäinen matkapuhelimesi?


Jos ensimmäinen puhelimesi oli legendaarinen Nokia 3310, odotat varmasti sen paluuta enemmän kuin innoissaan. Tsekkaa täältä, mitä sanottavaa kollegallani oli 3310 -mallin uudesta tulemisesta.

VilleVent
Ex-telialainen
Ex-telialainen

Jaa artikkeli

https://yhteiso.telia.fi/t5/Laiteuutiset/Millainen-oli-ensimmainen-matkapuhelimesi/ba-p/144072
Linkki kopioitu
23 kommenttia 👇