Uusi 3v3 Super Series- turnausformaatti – Pelit suorana C Morella ja Telia TV:ssä


Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12


 


Lätkäfanit pääsevät sammuttamaan kiekkonälkäänsä jo ennen varsinaisen Liigan runkosarjan alkua, kun maailmalla nähty trendi saapuu Suomeen. Liigassa pelataan uusi erillinen Super Series -sarja, jossa nähdään viisi Liiga-joukkuetta: Tappara, Ilves, TPS, Kärpät sekä HIFK. Pelit tullaan pelaamaan neljällä eri paikkakunnalla neljänä päivänä elo-syyskuun aikana. Normaalista kiekko-ottelusta poiketen pelit pelataan kolmella kolmea vastaan.



Ensimmäinen turnauspäivä on Turussa 21.8. ja tämän jälkeen pelataan Tampereella 27.-28.8. kahtena päivänä peräkkäin. Lopulta turnaus huipentuu alkusarjan viimeisiin otteluihin sekä pudotuspeleihin Helsingissä 11.9. Pronssiottelua ei pelata aikataulusyistä. Paikan päälle pääsee seuraamaan otteluita sen hetkisten yleisörajoitusten mukainen määrä katsojia ja ottelutapahtumissa noudatetaan viranomaisten asettamia turvallisuusmääräyksiä.


 


Super Seriesin pelejä voit katsella myös kotisohvalta käsin, sillä turnausta seurataan tiiviisti C Moren suorissa lähetyksissä. C Moren lisäksi lähetykset näkyvät myös Telia TV:ssä. Jokaisena turnauspäivänä nähdään otteluiden lisäksi studio-osuuksia sekä pelaajahaastatteluita. Telia TV:ssä ottelut ovat nähtävissä suorana Liiga- ja Joukkuepasseilla.


 


Pelit pelataan kolmella kolmea vastaan, joka on tuttu tapa tavallisten runkosarjapelien jatkoajoilta. Vauhtia ja näyttäviä tilanteita on siis luvassa! Pelien kesto on myös normaalia lyhyempi ja joukkueiden kokoonpanot tavallista pienemmät. Alla vielä koostettuna turnausformaatti sekä otteluohjelma.


 


Super Series -turnausformaatti


 


- Jokainen ottelu pelataan 3 vs 3 kenttäpelaajalla.
- Viiden joukkueen kaksinkertainen alkusarja. Voitosta 3pst, rankkarivoitosta 2pst ja rankkaritappiosta 1pst.
- Peliaika alkusarjan otteluissa on 2 x 10 min. Pudotuspelien peliaika on 2 x 15 min.
- Alkusarjan otteluihin kokoonpanoon voi merkitä 11 kenttäpelaajaa sekä kaksi maalivahtia. Pudotuspeleissä kenttäpelaajia voi merkitä 13.
- Säännöt ovat vastaavat kuin Liiga-otteluiden jatkoajalla. Jäähyn tullessa pelataan 4 vs 3 tai kahden miehen ylivoimalla 5 vs 3.
- Ottelun päättyessä kahden erän jälkeen tasan ammutaan voittomaalikilpailu yksi laukoja kerrallaan.


 


Otteluohjelma


 


Turku 21.8.
17.00 TPS – Tappara
17.45 HIFK – Ilves
18.45 TPS – HIFK
19.45 Ilves – Tappara
20.30 TPS – Ilves


 


Tampere 27.8.
17.00 Tappara – Kärpät
17.45 HIFK – TPS
18.45 Kärpät – Ilves
19.45 Tappara – HIFK
20.30 TPS – Kärpät
21.15 Tappara – Ilves


 


Tampere 28.8.
17.00 Ilves – HIFK
17.45 Kärpät – Tappara
18.45 Kärpät – TPS
19.45 Tappara – TPS
20.30 Kärpät – HIFK
21.15 Ilves – Kärpät


 


Helsinki 11.9.
16.30 HIFK – Kärpät
17.15 Ilves – TPS
18.00 HIFK – Tappara
19.00 Semifinaali 1 (2. vs 3.)
20.00 Semifinaali 2 (1. vs 4.)
21.15 Finaali


 


Mitä mieltä olet uudesta Super Series -sarjasta ja menivätkö ottelupäivät suoraan omaan almanakkaasi talteen?


 


Lue myös:



 

0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa