Liiga - Kehitysideoita, toiveita ja palautteita

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

Tähän ketjuun kerätään kaikki mahdolliset toiveet, kehitysideat ja palautteet Telian Liigatoteutukseen liittyen. Liigan tv-tuotanto toteutetaan jääkiekon ystäville ja faneille, joten kaikki ideointi ja kehitys halutaan tehdä myös yhdessä ihmisten kanssa. Paras mahdollinen katselukokemus saadaan kotisohville, kun yhdistetään viisaat päät ja ideoidaan yhdessä. Sana on siis vapaa, kerro mitä toivot Liigan ympärille toteutettavan tulevaisuudessa!

Tulossa olevat uudistukset:

- Enemmän kuvakulmia: Koko kuvauskalusto uusitaan ensi kaudeksi, joten sitä kautta myös uusia kuvakulmia tulee tarjolle.

- Kuvauskalustossa 4K valmius: Heti kauden alussa meidän kalustossa on 4K valmius, mutta aiheen ympärillä on vielä paljon muita ratkaistavia asioita. Ensimmäisiä 4K lähetyksiä päästään testailemaan alkavan kauden pleijareissa.

- Paremmat mikitykset: Alkavalla kaudella tolpan kilahdukset ja muut äänet kentältä, sekä hallilta kuuluvat huomattavasti paremmin kotikatsomoihin, kun mikkien määrää lisätään paljon. 

- Uusittu studiokonsepti: Ensi kaudella studiot toteutetaan uudenlaisella virtuaalistudio-konseptilla, joten myös studioiden määrä lisääntyy aiemmasta. 

- Etätuotantolaitos: Telia rakentaa alkavaa kautta varten Euroopan suurimman etätuotantolaitoksen jääkiekon lähetyksiä varten. Tämä mahdollistaa aiempaa nopeammin videoklippien jakelun eteenpäin ja myös videotuomarien työskentelyn yhdestä paikasta.

Näihin eniten toivottuihin asioihin on tartuttu ja nämä uudistukset siis toteutuvat. Nyt on mahdollisuus kuitenkin tuoda vielä uusia ajatuksia pöytään ja katsotaan mihin suuntaan tuote kehittyy näiden 6 vuoden aikana.

TILAA MYÖS LIIGAN UUTISKIRJE, NIIN SAAT ENSIMMÄISENÄ TIEDON AJANKOHTAISISTA ASIOISTA!

106 kommenttia

@AirVa@  kirjoitti:

Koko viime kauden järjestelmänne laski chromecastin yhdeksi laitteeksi eli kun yritti katsella peliä "toisella" laitteella niin tuli aina virhe että katselumäärä täynnä. Joko olette saaneet asian kuntoon eli chromecast ei ole yksi laite?

Chomecastilla katsottaessa tulee cast-toiminto laittaa ensin päälle ja vasta sen jälkeen valita katsottava kanava. Näin Chromecast ja mobiililaite eivät rekisteröidy kahdeksi laitteeksi. Lisätietoa Montaa peliä voin katsoa samaan aikaan? -kohdassa.

Edelleen musiikki soi lujaa, ellei sitä voi hiljentää, saako sen kokonaan pois?

@javetaka@  kirjoitti:

Edelleen musiikki soi lujaa, ellei sitä voi hiljentää, saako sen kokonaan pois?

Kiitos palautteestasi. :smileyhappy: Musiikkiin ei ole toistaiseksi tulossa muutoksia, mutta omalla laitteella voi sitä hiljennellä taukojen aikana. 

Missä Youtuben ottelukoosteet viipyy?

Moikka @Amatoori!

Ensimmäisten pelien ottelukoosteet ovat tulossa Youtubeen viiveellä. Tällä hetkellä ne ovat katsottavissa Liigavahti-sovelluksessa.

Olisiko noiden live-lähetyksen maaliuusintojen laadulle tehtävissä jotain? Uusinnat ei tällä hetkellä selvennä tilannetta ollenkaan, vaan on ihan kuvasotkua sieltä täältä. 

TV-viikon kunniaksi latasin sovelluksen ja peli käyntiin. Mukava havaita ettei viiveelle ole tehty yhtään mitään, ei sitten yhtään mitään. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +13

Moi @Amatoori. Teknisten haasteiden vuoksi uutta tekniikkaa ei ole vielä otettu käyttöön, jolla viive saadaan pienemään. Pyrimme ottamaan uuden tekniikan käyttöön mahdollisimman pian.

@HenriLie@  kirjoitti:

Moi @Amatoori. Teknisten haasteiden vuoksi uutta tekniikkaa ei ole vielä otettu käyttöön, jolla viive saadaan pienemään. Pyrimme ottamaan uuden tekniikan käyttöön mahdollisimman pian.

Voisitteko hieman avata noita haasteita. Millään muulla sovelluksella tai palvelulla ei tuollaisia haasteita ole vielä ollut niin onko kyseessä ammattitaidottomuus vai mistä on kyse? Kuitenkin asiasta ollut puhetta jo puolitoista vuotta eikä se ole näköjään edennyt yhtään.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +13

Valitettavasti en tiedä haasteiden tarkempia syitä. Viesti kehityksestä on, että viiveen minimoimiseksi on suuri prioriteetti töissä ja tätä työstetään kokoajan. 

Kehitys on edennyt, kuten pilotoinnissa havaittii jo selkeä parannus. Tekniikkaa kehitetään ja hiotaan, jotta palvelu toimii julkaisun jälkeen vakaasti ja kaikilla alustoilla. 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +6

Voisitte joskus laittaa vaikka liigan kuukauden ajan ilmaiseksi voisi tutusmisen jälkeen tulla uusia asiakkaita 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Ajoittain onkin ollut muutamia kampanjoita, joissa Liigaan ja muuhun Telia TV -tarjontaan on voinut tutustua maksutta. Viime viikolla vietimme televisioviikkoa ja myös Liiga oli tässä kampanjassa vapaasti katsottavissa. 

Olette ilmeisesti lopettamassa tuen Windows-sovellukselle. Tuleeko HTML5 ennen kuin tuon sovelluksen tuki loppuu? 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

@Johtava@  kirjoitti:

Olette ilmeisesti lopettamassa tuen Windows-sovellukselle. Tuleeko HTML5 ennen kuin tuon sovelluksen tuki loppuu? 

Windows 10 -sovelluksen jatkokehitys päättyy vuoden 2019 lopussa. Sovelluksen käyttöä voi jatkaa ainakin vuoden loppuun asti, mutta suosittelemme jatkamaan ohjelmien katsomista selaimella osoitteessa http:/tv.telia.fi. Haluamme siirtyä kohti selainpohjaisia ratkaisuja ja olemme tällä hetkellä HTML5:n osalta käyttöönottovaiheessa. Tuetut selaimet löytyvät täältä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@SaJoonas@  kirjoitti:

@SaJoonas, tuleeko tuosta erillistä tiedotetta esim. Windowsin Telia TV - sovellukseen ponnahdusikkunan tavoin tai Kaupan lisätietoihin? ?

Harmi sinänsä, kun kaikki hyvät sovellukset ovat lopettaneet mm. OP ?

Kiitos vastauksesta, joka ei vastannut vaan oli niin kuin olettaa saattaa asiaan liittyvä vakioviesti.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

@Sekunti@  kirjoitti:

@SaJoonas@  kirjoitti:

@Johtava@  kirjoitti:

Olette ilmeisesti lopettamassa tuen Windows-sovellukselle. Tuleeko HTML5 ennen kuin tuon sovelluksen tuki loppuu? 

Windows 10 -sovelluksen jatkokehitys päättyy vuoden 2019 lopussa. Sovelluksen käyttöä voi jatkaa ainakin vuoden loppuun asti, mutta suosittelemme jatkamaan ohjelmien katsomista selaimella osoitteessa http:/tv.telia.fi. Haluamme siirtyä kohti selainpohjaisia ratkaisuja ja olemme tällä hetkellä HTML5:n osalta käyttöönottovaiheessa. Tuetut selaimet löytyvät täältä.

@SaJoonas, tuleeko tuosta erillistä tiedotetta esim. Windowsin Telia TV - sovellukseen ponnahdusikkunan tavoin tai Kaupan lisätietoihin? ?

Harmi sinänsä, kun kaikki hyvät sovellukset ovat lopettaneet mm. OP ?

Windows-sovelluksessa näkyvää banneria pyritään vielä selkeyttämään, johon tästä tulee tieto näkyviin.

Hei,

Aloitin eilen katsomaan Tappara-Jyp -ottelua kun peli oli jo alkanut. Painoin "katso ottelu alusta" -tms -vaihtoehtoa, ja ruutuun ilmestyi pysähtynyt kuva bufferointi-kuvakkeen kera, jossa näkyi pelin reaaliaikainen tilanne (1-0, peliä jäljellä 2 minuuttia!) Näin on käynyt ennenkin. Eli voisiko ohjelmistoja kehittää siihen suuntaan, että pelejä voisi katsoa huoletta kesken lähetyksen eikä tarvitsisi miettiä, näkeekö pelin tilanteen vahingossa. Samankaltainen haaste on se, että kun katson kännykällä pelejä kesken ottelun tai jälkikäteen, ei peliä voi kelata. Tämä ainakin kun käyttää kännykkää Chromecastin kera. Toivoisin panostusta jälkilähetysten katsomiseen, mallia voi ottaa käytännössä mistä tahansa muusta palvelusta (Cmore, Ruutu, Nba League Pass ainakin pelittää ilman em. ongelmia.)

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@LTH84@  kirjoitti:

Tämä bugi on tiedossa ja korjauksen alla. Osalla alustoista (Chrome, Fifefox) tosiaan tilanne spoilaantuu, vaikka katselun aloittaisi alusta. Opera ja Chromecast on toiminnan osalta tutkinnassa esiintyykö tätä samaa myös niissä. Edgellä ja Android-sovelluksella toimii niinkuin pitääkin.

Ottakaa ny herran tähden Mertaranta pois selostamasta! Aika on ajanu jo 10v sitten mertsin ohi. Saukkonen toinen. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Amakall@  kirjoitti:

Ottakaa ny herran tähden Mertaranta pois selostamasta! Aika on ajanu jo 10v sitten mertsin ohi. Saukkonen toinen. 

Nyt kun Liiga-sisältöjen tv-tuotanto on siirtynyt Maikkarille, on myös nämä asiat heidän hoivissaan. 🙂> Meidän rooli on jatkunut edelleen Liiga-tuotteen mahdollistajana. Kiitos kuitenkin palautteestasi! 

Hei!

Liigaa on ilo seurata, mutta ohjaamoon antaisin kuvakulmista hieman palautetta:

Pelitilanteita on vaikea seurata liiallisten lähikuvien vuoksi. Usein käy niin, että lähikuvan ulkopuolella ehtii jo tapahtua, ennenkuin kamera ehtii taas mukaan. On mukavampi seurata pelitilanteita ja kokonaisuutta, kun näkee paremmin esim vapaat pelaajat, syöttötilanteet ym, joita ei tiukassa lähikuvassa näe. Joten harkintaa lähikuviin - vaikka ne hienolta näyttävätkin, niin ne eivät aina ole tarpeen. 

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16

@Katjusk4  kirjoitti:

Moikka @Katjusk4 ja tervetuloa Yhteisöön! Mukavaa, että olet tullut tänne osallistumaan keskusteluun😁> Palautteesi liittyen Liigaan välittyy meidänkin kautta eteenpäin Maikkarille, joka vastaa nykyisin sen TV-tuotannosta. Kaikista varmimmin ja mutkattomimmin se kuitenkin välittyy perille,  jos laitat Maikkarille / C Morelle viestiä. 

Kuinka Liiga-kausi kannattajan näkökulmasta on sinulla muutoin sujunut? 

Moi!

Voisiko olla mahdollista jossain vaiheessa, että Wisehockeyn tilastot, jotka välillä lähetyksessä vilahtavat, ne pyörisivät näytön reunalla erätaukojen aikana?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Wildlifewolfie  kirjoitti:

Moi!

Voisiko olla mahdollista jossain vaiheessa, että Wisehockeyn tilastot, jotka välillä lähetyksessä vilahtavat, ne pyörisivät näytön reunalla erätaukojen aikana?

Komppaan tässä aiheessa kolleegani edellisellä kommentilla, eli Maikkari vastaa nykyisin Liigan TV-tuotannosta ja palautteet kannattaakin lähettää suoraan Maikkarille / C Morelle.

Vastaa