Telian maksutv pakettien epäselvyydet

  • 29 November 2018
  • 3 kommenttia
  • 7 katselukertaa

Telia on onnistunut tekemään paketeista epäselviä ja hankalia.

 

Alla kolme esimerkkiä:

1. Kävin elokuun puolessavälissä Telian myymälässä. Myyjä kauppasi minulle liiga passia. Sanoin, että tilaan sen, kun kausi alkaa. Myyjä kysyi miksi en tilaa heti, koska silloin näin kaikki joukkueeni harjoituspelit ja siitä ei tule minulle mitään lisäkustannuksia. Sanoin, että netissä vain rajattu lista televisioitavista otteluita. Myyjä vastasi, että se on virheellistä tieto: kaikki preseason pelit televisioidaan. Lopulta päädyimme siihen, että tein sopimuksen Telian Digiboksista, Viasatista ja CMoresta. (Telian omalta myyjältä kaksi virhettä. Kakkia pelejä ei televisioitu + Syyskuun alusta tuli laskutettavia kuluja. No kaikkihan me virheitä tehdään)

 

Kotona tulin kuitenkin katuma päälle digiboksin ja paketin suhteen. Palautin boksin Telian ohjeiden mukaan. Lopulta ei tuosta oleellisia kuluja minulle tullut, mutta laskutus kuitenkin loppui vasta kolme päivää peruutuksen jälkeen. (Asiakaspalvelu ei suostunut tätä kolmea päivää hyvittämään. Muutama euro, mutta kannattiko …)

 

2. Tilasin viikonlopun CHL pelejä silmällä pitäen Telian kaupasta Liiga + CMore Sport -paketin. Telian verkkokaupassa oli valittavana ainoastaan toistaiseksi voimassa oleva vaihtoehto. Vahvistus sähköpostissa luki ”39,90 e/kk 12 kk ajan”. Ihmettelin, että mitä tämä tarkoittaa. Telia TV sivuilla tilaus näkyi toistaiseksi voimassa olevana. Tarkoitukseni oli pudottaa CMore pois, kun formula 1 kausi päättyy marraskuussa. 12 kk määräaikainen tilaus ei ollut minulle vaihtoehto. Soitin asiakaspalveluun. Asiakaspalvelun neuvoja katsoi saman kuin minä, että kyllä sopimus on toistaiseksi voimassa. Ihmettelin hänelle saamaani sähköpostia. Hän lupasi selvittää asiaa. Asiakasneuvoja soitti ja totesi, että esimiehen mukaan kaikki yhdistelmäpaketit ovat määräaikaisia. Kysyin, että mistä asiakkaan tämä pitäisi tietää? Tähän asiakasneuvojalla ei ollut vastausta. (Melkoinen tilausansa. Kuinka moni katsoo vahvistussähköpostin yhtä tarkkaan kuin minä? Millainen sopimus olisi ollut kestoltaan, jos en olisi asiakaspalveluun soittanut).

 

Tähän asiakasneuvoja tarjosi sopimuksen purkamista. Mielestäni tämä ei ollut oikein, yleensä tavoitteena on pitää aina tehdyistä sopimuksista kiinni, sillä olin tehnyt Telian verkkokaupassa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen. Missään ei ollut mainintaa määräaikaisuudesta. Ymmärtääkseni kaupalla olisi oikeus purkaa sopimus, jos tehdyssä kaupassa on niin iso virhe, että kuluttajan olisi pitänyt se huomata. Telia on koko kesän myynyt tuota pakettia toistaiseksi. Oletin, että pakettia myydään toistaiseksi kunnes kaupassa näkyy toisin. Kysymys oli vain parista kuukaudesta ja pienestä summasta, mutta …

 

3. Telian edustaja markkinoi yhdistelmä pakettia Jatkoajan palstalla virheellisesti:
Suora lainaus:
---
Liiga-passi + CMore Sport = 39,90e/kk
Liiga-passi 24,90e/kk + CMore Sport 29,90e/kk = 54,80e/kk

 

Käytännössä tuolla yhdistelmäpaketilla säästää siis 14,90e/kk verrattuna siihen, että nappaisi paketit erikseen.

 

Niko / Telia
---
Tässä unohdetaan, että kesäkaudella pelkästä liigapassista ei ole veloitusta (vai onko tuohonkin piilotettu tilausansa?). Etu siis ei ole 14,90e/kk. Vaan vähemmän. Toivottavasti kukaan ei tilaa pakettia tämän laskutoimituksen perusteella.

 

Lopputulos:
Olen 20 vuotta tilannut maksutv -paketteja. Canal Digitalilta, TTV:ltä ja Elisalta.
Aiemmin kertaakaan ei ole ollut epäselvyyttä pakettien kestosta, sisällöstä tai hinnasta.

Telian asiakaspalvelulla tuntuu olevan puolustusmoodi päällä, jolla pyritään osoittamaan, että asiakas on väärässä. Lopulta päädytään siihen, että asiakaspalvelija voi tehdä asialle mitään.

 

Ymmärtääkseni Telia maksoi liigan TV-oikeuksista paljon ja ideana oli liigan kyljessä myydä muita palveluita. Kuukauden asiakassuhteen perusteella en osta Telialta mitään muuta kuin on pakko. Jos olisi nämä tilanteen saanut sovittua asiakaspalvelussa molempia osapuolia tyydyttävästi, olisin saattanut siirtää monia ostamiani palveluita Telialle. Nyt menee markkinointiponnistelut ainakin kohdaltani hukkaan. Kannattaa miettiä asiakassuhdetta pidemmällä aikavälillä varsinkin, kun on uusi "liiga-tilaaja" on ensimmäisiä kertoja teihin yhteydessä.


3 kommenttia

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

Kiitokset @zimmer kattavasta palautteesta! Yritän tähän nyt vastailla mahdollisimman hyvin.


 


1. Tässä on selvästi annettu väärää tietoa meidän pisteellä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut tarkoitus televisioida kaikkia preseason pelejä, kun joitain pelejähän pelattiin jopa ihan pienissä halleissa, joissa ei oikeasti Liigaa edes pelata alkavalla kaudella. Tällaisiin halleihin ei olisi mitään järkeä mennä kuvailemaan, eikä kuvauskalustoa voisi edes järkevästi sinne sijoittaa. Elokuun televisioidut harjoituspelit haluttiin näyttää maksutta, koska näissä oli ideana testailla meidän kalustoa ja yhteyksiä mahdollisimman monelta hallilta, jotta ollaan sitten kauden alkaessa täydessä iskussa.


 


2. Tämä on selvä virhe meidän sivuilla, joten välitän tästä palautteen eteenpäin. Kaikki nämä yhdistelmäpaketit on kuitenkin nyt myynnissä 12kk määräaikaisella sopimuksella. Mitään ansoja ei tietenkään ole tarkoitus viritellä, joten siitä syystä kerrotaan näistä myös avoimesti täällä keskusteluissa ja myyjät näistä kertoo myös. Toivottavasti saadaan tuo myös netin tilaussivulle pian päivitettyä oikeaksi, jotta ei tapahdu sekaannuksia.


 


3. Tämä oli itseasiassa minun kirjoitus, minkä olet tähän poiminut. Nämä yhdistelmäpakettien hinnat on painettu niin alas, että asiakas säästää niillä aina. Toki jos ei halua pitää jotakin kanavaa vuotta voimassa, niin silloin ne kannattaa napata erikseen ja tällöin voi katkaista milloin vain. Yhdistelmäpakettien idea on siinä, että asiakas sitoutuu tähän pakettiin vuodeksi ja saa ihan tuntuvan hintaedun itselleen. Väittäisin että tämä on myös helppo ratkaisu monille, kun ei tarvitse aina miettiä että milloin tilata ja katkaista jotakin kanavapaketteja, vaan voi pitää tietyn setin aina voimassa. Ymmärrän toki, että tarpeita on erilaisia ja siitä syystä tarjolla on myös yksittäisiä paketteja.


 


Harmillista, että sinun kohdalla on tapahtunut näin monia sekaannuksia. Toivottavasti kuitenkin nyt tulevaisuudessa asiat sujuisi paremmin ja kokoajan toki kehitetään myös omaa toimintaa ja halutaan tarjota kaikille parasta mahdollista palvelua. Sehän on kaiken toiminnan lähtökohta, että pystytään luomaan asiakkaille parasta asiakaskokemusta!

En tiedä kirjoitinko epäselvästi vai miksi tuntuu, että vastauksesi meni vähä ohi. Vastaus menee samaan sarjaan, jonka koen olevan Telialla suurin ongelma. Mennään suojakuoreen, yritetään selittää asioita ikään kuin ongelmaa ei ole. Näissä kohdissa pitää tunnustaa tapahtunut ja korjata ongelmat. Jos tästä tulee muutama euro Telialle taloudellista tappiota, pitää se vain ottaa vastaan. Joka paikassa lukee, että Telialle asiakkaan tyytyväisyys on tärkeää, mutta sitä vaikutelmaa minulle ei ole tullut. Minun kohdalla Telia olisi saanut enemmän tuloja, jos Telia olisi päätynyt noissa tilanteissa toisenlaiseen ratkaisuun.

 

1. Suurin ongelma ei tässä ollut myyjän antama virheellinen tieto, sillä sainhan peruutettua tilauksen. Ongelma oli, se että peruutin tilauksen Telian ohjeiden mukaan ja silti jouduin maksamaan kolmelta päivältä peruutuksen jälkeen. Palautin kaikki laitteet enkä käyttänyt palvelua enää. Tämä summa oli niin pieni, että ei sillä ollut muuta vaikutusta kuin saada asiakas tyytymättömäksi.

 

2. Tämän viestin pointti oli, että verkkokaupan pitää aina vastata tehtäviä sopimuksia. Jos niissä on eroja, kohtuullista olisi tulkita tilanteet asiakkaan eduksi, jos arvostatte asiakastyytyväisyyttä. Voitte toimia toisinkin, jos asiakastyytyväisyys ei ole teille tärkeää.

 

3.  Esimerkissänne oli selvä laskuvirhe, joka johdattaa asiakkaita harhaan.

 

Tässä oikea laskelma:

Yhdistelmä paketin hinta vuosi: 40e x 12 = 480e

Erikseen vuosi: 30e x 12 + 25 x 8 = 560e. (Olettaen että laskutatte 8 kk vuodessa liiga passista)

Säästö on siis 80e / vuosi. Mikä on yli puolet vähemmän kuin laittamasi 14,90e/kk.

 

Odotin tähän, että vastaus olisi: "Kiitos huomiosta. Korjaamme viestin jatkoajan -sivuille". Virheellistä laskentaa ei voi selittämällä saada oikein lasketuksi.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

Tarkoitus ei ollut vaikuttaa siltä, että oltaisiin jonkin suojakuoren sisällä. Kyllä meillä virheet aina myönnetään ja ne toki korjataan. Virheitä joskus sattuu ja niistä pyritään aina ottamaan opiksi. En itsekään väitä olevani täydellinen, vaan teen useinkin virheitä, mutta yritän olla toistamatta samoja virheitä uudelleen :smileyhappy:


 


Näihin sinun tilanteisiin on vaan hankala ottaa tarkemmin kantaa, kun ei pääse asiakastietoihin kiinni, jotta voisi tutkia asioita ihan tarkasti. Kirjoitit kyllä asioista täsmällisesti ja siltä osin kaikki ei ole tosiaan mennyt aivan putkeen, mutta näkisin kuitenkin että mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut ja asioita on pyritty myös asiakaspalvelun toimesta ratkomaan kuntoon.


 


Tuohon verkkokaupan virheelliseen tietoon kommentoinkin jo toisessa keskusteluketjussa, että kyseinen virheelinen tieto on laitettu kiireellisenä korjaukseen ja saadaan kyllä pian kuntoon.


 


Minun oma laskelmani Jatkoajan keskustelusta poimittuna ei tosiaan ollut ihan täydellinen. Liiga-passin kesätauko tosiaan muuttaa laskelmaa oleellisesti, mutta kokonaisuutena asiakkaan saama säästö on kuitenkin huomattava. Nyt tuo kirjoitus on jo hukkunut tuonne vilkkaiden keskusteluiden joukkoon, mutta pitää jatkossa tehdä täsmällisempiä laskelmia.

Vastaa