Battalion 1944 vie pelaajan takaisin FPS-pelien juurille


Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14


Battalion 1944 on Bulkhead Interactiven kehittämä ensimmäisen persoonan sotapeli, jossa kaksi joukkuetta ottavat mittaa toisistaan erilaisissa kartoissa. Peli sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja pelissä taistellaan joko Saksan, Neuvostoliiton tai Yhdysvaltojen joukoissa. Kaikilla joukoilla on käytössään erilaisia aseita, joiden ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Mukana on liuta aseita, joita nähtiin toisen maailmansodan aikaan myös suomalaisten sotilaiden käytössä. Pelistä löytyy useampia erilaisia pelimuotoja, mutta niistä suosituin on Wartide, jossa toinen joukkue yrittää asettaa pommin ja toinen joukkue pyrkii puolustamaan kahta pommipaikkaa. Wartidessa pelaajilla on käytössä kolikoita, joilla he voivat ostaa joka kierros itselleen parempia aseita ja kranaatteja. Esimerkiksi vastustajan eliminoimisesta, pommin asettamisesta ja kierroksen päättymisestä kolahtaa kassaan lisää kolikoita. Tehokkaimmat aseet ovat kalliimpia, kun taas heikommat aseet maksaa vähemmän. Pelaajat pystyvät myös antamaan toisilleen rahaa kierroksen alussa.


 


 


Early Access julkaisu oli epäonnistunut

Battalion 1944 julkaistiin Early Access -pelinä jo vuoden 2018 alussa. Early Access eli ennakkojulkaisu on ikään kuin alpha/beta-versio, jossa pelaajat voivat ostaa pelin ja pelata sitä ennen kuin se on virallisesti valmis. Early Access -pelin osto oikeuttaa luonnollisesti pelaajan pelaamaan myös pelin täysversiota julkaisun jälkeen. Battalion 1944 -pelin Early Access -julkaisu näytti melko valoisalta, kun pelissä oli ensimmäisinä päivinä jopa yli 16 tuhatta yhtäaikaista pelaajaa ja se myi muutenkin Steamissa varsin hyvin. Ongelmat kuitenkin alkoivat heti julkaisupäivänä, kun palvelimilla ei ollut tarpeeksi kapasiteettia niin suurelle pelaajamäärälle ja peli oli täynnä pieniä bugeja. Pelaajat eivät esimerkiksi päässeet pelaamaan ja peli kaatuili jatkuvasti. Bulkhead keskittyi lisäämään uusia ominaisuuksia peliin, kun pelaajat odottivat, että pelin perustukset laitettaisiin kuntoon.


 


Koko peli on käytännössä suunniteltu Esportsin ympärille, mikä on todella hieno asia. Useat entiset Call of Duty -sarjan ammattilaispelaajat kiinnostuivat Battalion-pelistä ja yhä useampi organisaatio alkoi muodostamaan Battalion 1944 -joukkueita. Vähän Early Access -julkaisun jälkeen järjestettiinkin eri Esports-turnauksia. Peli ei kuitenkaan houkutellut kasuaaleja pelaajia samalla tavalla, koska perustuote ei ollut kunnossa ja peli oli vaikeasti lähestyttävä. Peli sai Early Accessin aikaan todella paljon närkästyneitä kommentteja siitä, että pelaajat pystyivät sinkoilemaan hyppimällä sinne tänne ja ampumaan tarkasti. Pelaajat kyllästyivät lopulta, koska päivityksiä ei saatu tarpeeksi usein ja bugien korjaus oli hidasta. Kasuaaleja pelaajia ei mielestäni pidä koskaan unohtaa, sillä suurin pelaajaryhmä koostuu kasuaaleista ja pelin täytyy myydä hyvin, jotta sen ympärille pystytään rakentamaan terve peliyhteisö. Mitä suurempi yhteisö pelin ympärillä on, sitä enemmän niin pelaajat, kuin ulkopuolisetkin kiinnostuvat pelin Esports-skenestä. Early Accessin julkaisun yhteydessä myös aasialaiset pelaajat unohdettiin tyystin, kun palvelimet saatiin Aasiaan vasta kuukausi pelin julkaisun jälkeen. Tässä vaiheessa momentum oli jo mennyt, eikä peli pystynyt nousemaan enää jaloilleen. Pelaajamäärät putosivat radikaalisti ja vielä kuukausi sitten pelaajia oli yhtäaikaisesti pelaamassa muutamista kymmenistä sataan pelaajaan.


 



Pelin virallinen julkaisu koitti viimein toukokuussa


 


Early Access -julkaisusta kului aikaa melkein puolitoista vuotta, kun vihdoin toukokuussa 2019 Battalion 1944 julkaistiin virallisesti. Bulkhead Interactive on tehnyt todella paljon töitä, jotta pelaajat antaisivat Battalion 1944 -pelille uuden mahdollisuuden. Suuri osa bugeista on korjattu, peliin on lisätty uusia karttoja ja se on myös saanut kokonaan uuden graafisen ilmeen. Peliin on integroitu FACEIT-käyttöliittymä, joten pelaajat pystyvät hakemaan kilpailullisia otteluita helposti suoraan pelin kautta. Käyttöliittymän kautta pelaajat voivat myös osallistua erilaisiin turnauksiin ja kerryttää itselleen FACEIT-pisteitä, joilla voi ostaa esimerkiksi pelitarvikkeita, skinejä tai muita palkintoja. FACEIT-tarjoaa pelaajille hyvät palvelimet, sekä itse pelille vakaan pohjan kilpailullisen pelaamisen edistämiseen. FACEIT on monille CS:GO ja PUBG-pelaajille entuudestaan tuttu, joten monelle pelaajalle on varmasti luontevaa pelata myös Battalion 1944 -matseja FACEIT:in kautta. Julkaisun yhteydessä pelin kilpailulliseen Wartide-pelimuotoon tuotiin valuuttasysteemi, jossa pelaajat voivat ostaa kolikoilla eli tokeneilla erilaisia aseita ja kranaatteja.


 


Pelissä on lisäksi Arcade-tila, joka on kasuaaliystävällisempi pelitila. Arcade-tilassa pelimuotoja on useampia, kuten Capture the Flag, Team Deathmatch ja Free-for-all. Kilpailullista Wartide-pelimuotoa ei vielä tässä vaiheessa pysty pelaamaan ilman FACEIT:ia, mutta sellainen mahdollisuus on kuitenkin rakenteilla.


 



Miltä pelin tulevaisuus näyttää julkaisun jälkeen



Toivon itse, että peli menestyisi vaikean alun jälkeen. Pelaajamäärä on kasvanut ensimmäisen viikon aikana vähitellen, mutta vakaasti. Viimeisen vuorokauden sisällä yhtäaikaisia pelaajia on ollut yli viisituhatta. Se on jo suuri harppaus siitä, mitä se oli ennen virallista julkaisua. Pelejä on myös todella helppo löytää etenkin Wartide-pelimuodon osalta, sillä vastustaja löytyy useimmiten minuutissa tai maksimissaan kahdessa. Itselläni peli ei myöskään ole kaatuillut 50 pelitunnin aikana kuin muutaman kerran, mikä on ihan siedettävä määrä. Joitain graafisia bugeja ilmenee satunnaisesti, mutta se ei ole häirinnyt pelikokemusta radikaalisti.


 


Itse pidän Battalion 1944 -pelin pelattavuudesta, aseiden käyttäytymisestä ja fiiliksestä. Peli vie pelaajan takaisin FPS-pelien juurille ja tuo nostalgisen fiiliksen varsinkin niille, jotka ovat pelanneet esimerkiksi Wolfenstein: Enemy Territoryä tai Call of Duty -pelisarjan ensimmäisiä julkaisuja. Yksi suosikkipeleistäni koskaan oli vuonna 2007 julkaistu Call of Duty 4: Modern Warfare, jonka parissa vietin aikoinaan monia iltoja. Call of Duty -pelisarja on kuitenkin vuosi vuodelta ottanut askeleita kauemmas klassisesta FPS-tyylistä erilaisten gadgettien, specialistien ja pelissä tapahtuvien yliluonnollisten asioiden vuoksi. Ei siinä mitään, pidän yhä Call of Duty -pelisarjan peleistä, mutta old school FPS-peli on silti mielestäni erittäin tervetullut vaihtoehto vuosittaisten Battlefield ja Call of Duty -julkaisujen keskelle.


 



 


Pelissä on myös korjattavaa, sillä kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita pelin toimimisen suhteen. Monella pelaajalla peli kaatuilee yhä ja peleihin on hankala liittyä. Pelin kilpailulliselta puolelta kuultiin myös ikäviä uutisia, kun saksalainen Dustyn "niesoW" Durnas jäi kiinni huijaamisesta sen jälkeen, kun joukkue oli voittanut Blitzkrieg Battle -nettiturnauksen. Finaali oli varsin dramaattinen, kun vastustajajoukkue poistui pelistä kokonaan ottelun lopussa. Finaalin jälkeisenä päivänä ilmoitettiin, että niesoW on jäänyt kiinni huijaamisesta ja joitain otteluita tullaan pelaamaan uudelleen tämän vuoksi.


 


Bulkhead on tehnyt päivityksiä sekä korjauksia peliin ja pelaajien toiveita myös kuunnellaan. Hyvänä esimerkkinä toimii se, kun pelaajat valittivat tarkkuuskiväärien olevan liian halpoja, joka vaikutti peliin siten, että pelin edetessä suurin osa pelaajista käytti ainoastaan tarkkuuskivääreitä. Ei mennyt viikkoakaan julkaisusta, kun tämä asia oli korjattu. Tämä antaa paljon toivoa sille, että Early Accessin aikaisista möhläilyistä on otettu opiksi ja nyt keskitytään olennaiseen.

Vaikka pelin Early Access -julkaisu meni puihin, on peli menossa oikeaan suuntaan ja mielestäni Battalion 1944 ansaitsee uuden mahdollisuuden. Peli on saanut julkaisun jälkeen normaalia enemmän positiivisia arvosteluita, mikä on hyvä merkki. Pelissä ilmenee yhä graafisia bugeja silloin tällöin ja kaikki pelaajat eivät ole vieläkään päässeet nauttimaan Battalionista täysin rinnoin. Olen silti luottavaisin mielin sen suhteen, että aktiivisten pelaajien määrä kasvaa tasaisesti. Pelissä on todella paljon potentiaalia nousta suosituksi Esports-peliksi, mutta peliä tulee kehittää myös kasuaaleja pelaajia ajatellen. Nyt on pelin viimeinen mahdollisuus menestyä ja voittaa takaisin pelaajien luottamus.


Battalion 1944 peli on julkaistu PC:lle ja voit ostaa pelin Steamin kautta. Konsoliversiota ei ainakaan toistaiseksi ole saatavilla.

Oletko itse pelannut Battalionia? Muistatko kenties vielä ne ajat, kun Call of Duty 2 oli kova sana?


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa