Pelaaminen

PlayStation 5 – Pelaamisen tulevaisuus

PlayStation 5 – Pelaamisen tulevaisuus
Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

PlayStation 5-pelikonsolin teknisiä yksityiskohtia alettiin jakaa hieman yli vuosi sitten, ja nyt saimme vihdoin näyttöjä siitä mitä tulevan pitää. PlayStationilla uskotaan uuden PS5-konsolin tekevän tähän asti suurimman loikan seuraavan sukupolven laitteistoon. Pelintekijöiltä on nähty uutta materiaalia PS5:lle tulevista peleistä. PS5 tulee saataville 19.11.2020 alkaen, joten lähdetään katsomaan miltä tulevaisuus näyttää PlayStation 5-pelikonsolin kanssa.
 
PlayStation 5-konsoli

PlayStation 5-pelikonsoli on saanut uuden raikkaan ulkoisen ilmeen. Aiemmat PlayStationit ovat olleet pääväriltään mustia, mutta uuden PS5:n pääväri on valkoinen. Muotoilu on tyylikäs valkoisien reunojen noustessa mustan keskiosan ympärille. Konsolista julkaistiin kaksi erilaista versiota, jotka ovat PlayStation 5 ja PlayStation 5 Digital Edition. Erona näissä on se, että PS5 Digital Edition ei sisällä levyasemaa laisinkaan, joten fyysisinä levyinä ei voi tälle versiolle hankkia pelejä vaan pelit ladataan PlayStation Storesta. Konsolin lisäksi julkaistiin tiettyjä erikseen hankittavia lisätarvikkeita PS5:lle. Näitä ovat erillinen HD-kamera, ohjaimien lataustelakka, langattomat Pulse 3D-kuulokkeet sekä kaukosäädin.

PlayStation 5:n sisuskaluista on saatu myös tietoa kattavasti. Isoimpana uudistuksena pidetään SSD-massamuistia, jonka myötä pelit latautuvat valmistajan mukaan jopa sata kertaa ripeämmin edeltävään PS4-konsoliin verrattuna. Säteenseuranta (Ray Tracing) simuloi sitä, miten valo liikkuu oikeassa elämässä ja kuinka se käyttäytyy eri pinnoilla. Säteenseurantakiihdytyksen odotetaan tuovan täten parannuksia pelien visuaalisuuksiin. PS5 tuo parannuksia myös pelien äänimaailmaan 3D-äänen avulla ja videon puolesta se tukee maksimissaan 8K-tarkkuutta (4320p). PS5 sisältää 825 gigan SSD-aseman tallennustilana ja PlayStationilta on aiemmin kuultu mahdollisuudesta laajentaa tallennustilaa yhteensopivalla M.2 SSD-asemalla.

Taaksepäin yhteensopivuus

PlayStation 4-pelaajia ei ole unohdettu PS5:een siirtymisessä. Sony kertoo, että voit pelata PS4-pelejäsi PS5-konsolilla, joka on melko hieno ominaisuus. Valikoiduista PS4- ja PS VR-peleistä voi valmistajan mukaan nauttia myös nopeammalla ja sulavammalla kuvataajuudella. Pelien julkaisijat voivat siis tuoda mahdollisuuden PS4-pelien päivittämiseen PS5-peleiksi. Tämä koskee sekä digitaali- että levyversioita. PlayStation VR-integrointi on myös tuotu PlayStation 5:een. Jotta PS VR:n käyttö onnistuu PS5:llä, tarvitset PS4:n PlayStation Cameran sekä PlayStation Camera-sovittimen. Lisätietoa sovittimen tilaamisesta on tulossa myöhemmin.

Tilaa PlayStation 5 tästä.

Tilaa PlayStation 5 Digital Edition tästä.

Tekniset tiedot:

Suoritin: Prosessori: x86-64-AMD Ryzen “Zen 2” -kahdeksanydinsuoritin (16 säiettä), 3,5 GHz

Näytönohjain: AMD Radeon RDNA 2-pohjainen näytönohjain, 2,23 GHz (10,3 TFLOPS)

Keskusmuisti: 16 Gt GDDR6

Tallennustila: 852 Gt (5,5 Gt/s lukunopeus)

Optinen asema: Ultra HD Blu-ray (66G / 100G), ~10xCAVBD-ROM (25G/50G) ~8xCAVBD-R/RE (25G/50G) ~8xCAVDVD ~3.2xCLV

PS5-pelilevyt: Ultra HD Blu-ray, jopa 100 Gt / levy

Videolähtö: HDMI, tuki 4K 120 Hz -televisioille, 8K-televisioille ja VRR:lle

Ääni: "Tempest" 3D AudioTech

Virta: 350 W

Liitännät: 1x USB Type-A (Hi-Speed USB) + 2x USB Type-A (Super Speed USB 10 Gt/s) + 1x USB Type-C (Super Speed USB 10 Gt/s)

Verkko ja yhteydet: Ethernet (10BASE-T, 100BASE-TX, 1000BASE-T), IEEE 802.11 a/b/g/n/ac/ax, Bluetooth 5.1

Mitat: 390 x 104 x 260 mm (leveys x korkeus x syvyys)

Paino: 4,5 kg

Aiotko hankkia PlayStation 5:n sen tullessa myyntiin?

Lue lisää:

313 kommenttia

@gwbbb@  kirjoitti:

@SamppaTKU@  kirjoitti:

@Tysss@  kirjoitti:

Moneltako muutoin ennakkotilaukset alkoivat, ja tiedotettiinko siitä etukäteen? Mietin että kuinka nopeasti tulin tilanneeksi laitteen ennakkomyynnin alun jälkeen.

Tuo Tysss:n kysymys itseänikin kiinnostaa, ei ole meinaan mitään tietoa kuinka nopeasti itse sain konsolin tilattua täältä.

Itsellä 17.9. klo 15.20 s.posti til.vahvistuksesta. 

Satuin itse päivittämään tuotesivun samalla minuutilla, kun tuo paketti tuli myyntiin. Kävin tekemässä tilauksen heti ja tilausvahvistus tuli spostiin klo 15:14. Joten kello taisi olla jotain kymmentä yli kolme kun tulivat tilattavaksi.

Itse tilasin heti kun tuli s-posti että nyt voi tilata 😬> Vahvistus tullut 16.49 ja uutiskirje 16.36. Mutta laitoin heti ostoskoriin uutiskirjeen tultua että ehkä on mahdollisuus 😕>

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

PS5 konsolien ennakkomyynti alkoi 17.9. klo 15:00 ja lähetimme uutiskirjeen aiheesta samaan aikaan sähköpostilla.

@HannaMarikaL@  kirjoitti:

PS5 konsolien ennakkomyynti alkoi 17.9. klo 15:00 ja lähetimme uutiskirjeen aiheesta samaan aikaan sähköpostilla.

Itsellä tuli uutiskirje vasta 16.36 ?

https://imgur.com/gallery/1To8wCk

Nyt vain sormet ristiin että kaikille ennakkotilaajille riittäisi laitteita. 

Itse olin tosiaan hieman kolmen jälkeen nettisivuilla päivittelemässä josko olisi tullut ennakkomyyntiin ja olen toiveikas että olisi onnistunut tuo tilaus ajoissa.

Ps. itselleni tuo ennakkomyyntimainos on tullut s.postiin klo 16.15.

Oho! Kylläpä on heittoa jos Telian työntekijä sanoo viestien lähteneen 15.00 ja sulle on tullut 1h15min myöhemmin ja itselle 1h36min myöhemmin sanotusta 😬>

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15
Uutiskirje on lähetetty suurelle massalle, joten lähetyksen keston vuoksi se ei ole saapunut kaikille täsmälleen samaan aikaan eikä ole ollut perillä sillä kellonlyömällä, kun lähetys on alkanut.

@HannaMarikaL@  kirjoitti:
Uutiskirje on lähetetty suurelle massalle, joten lähetyksen keston vuoksi se ei ole saapunut kaikille täsmälleen samaan aikaan eikä ole ollut perillä sillä kellonlyömällä, kun lähetys on alkanut.

Ymmärretään, mutta tulevaisuudessa voisi ehkä miettiä että lähettää uutiskirjeen aikaisemmin missä lukee koska ennakkomyynti alkaa. Nyt kävi niin että toiset sai tietää ennen muita ja niille kenelle viesti saapui myöhään perille jäivät nuolemaan näppejään todennäköisesti 😕>

edit: typo

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@Virtanenja@  kirjoitti:

@HannaMarikaL@  kirjoitti:

Uutiskirje on lähetetty suurelle massalle, joten lähetyksen keston vuoksi se ei ole saapunut kaikille täsmälleen samaan aikaan eikä ole ollut perillä sillä kellonlyömällä, kun lähetys on alkanut.

Ymmärretään, mutta tulevaisuudessa voisi ehkä miettiä että lähettää uutiskirjeen aikaisemmin missä lukee koska ennakkomyynti alkaa. Nyt kävi niin että toiset sai tietää ennen muita ja niille kenelle viesti saapui myöhään perille jäivät nuolemaan näppejään todennäköisesti 😕>

edit: typo

Minäpäs laitan tästä meillä palautetta eteenpäin, jotta jatkossa tällaisissa tilanteissa uutiskirje saapuisi perille aikaisemmin. Kiitos palautteesta 🙂> 

Noniin tänne tuli viesti, konsoli varmistettu julkaisusatsista 🙂> kiitokset asiakaspalvelulle!

Samoin tuli tänne! 

"Haluamme vahvistaa, että tulet saamaan uuden PS5 konsolin ensimmäisten joukossa! Ensimmäisen erän toimitukset alkavat 19.11!" 

Kiitoksia Telian aspan väki! Nyt ei muutakuin odottelemaan laitteen saapumista... Tämä tulee olemaan pitkäaika, sen verran kovin odottelen kyseistä laitetta!

Itsellenikin tuli ilahduttava viesti melko myöhäisellä mutta saman päivän tilauksella:

"Kiitos Sony PS5 Digital Edition lisäohjaimella -paketin tilauksesta! Haluamme vahvistaa, että tulet saamaan uuden PS5 konsolin ensimmäisten joukossa! Ensimmäisen erän toimitukset alkavat 19.11. Mukavaa odotusta! T. Telia"

Kiitos Telialaisille! 🙂>

Täällä sama viesti 👍> Tätä oli viestiä mukava odotella keskustelua seuraamalla täällä palstalla 🙂> Kaikki ootte tosi mukavia! Kiitos!

Jes, mäkin sain ilostuttavan viestin. Kiitokset asiakaspalvelulle! ☺️

Vielä muuten haluaisin vääntää rautalangasta sen, että näiltä näkymin toisessa erässä eli joulukuussa konsolin saavat eivät siis saaneet vielä samaa viestiä?

(Eli oletan että jos ko. viestin sai nyt, niin todennäköisesti saa konsolin nimenomaan 19.11. lähtevässä erässä eikä joulukuun erässä)

Entä osaatteko sanoa onko tuotteet tarkoitus näiltä näkymin postittaa 19.11. vai postittaa siten että ovat perillä 19.11?

Kunniamerkki

Tein oman tilaukseni 17.9.2020 klo 15:47. Ei näyttävästi riittänyt, masentaa. Ehdin jo töistä ottaa pari päivää vapaata marraskuulle, voi ne päivät sit käyttää kivien heittelyyn...

@Ealdwulf@  kirjoitti:

Tein oman tilaukseni 17.9.2020 klo 15:47. Ei näyttävästi riittänyt, masentaa. Ehdin jo töistä ottaa pari päivää vapaata marraskuulle, voi ne päivät sit käyttää kivien heittelyyn...

Oho, itse tilasin 15:41 ja se riitti saamaan vahvistuksen, että riittää ekasta erästä. 

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

@Tysss@  kirjoitti:

Vielä muuten haluaisin vääntää rautalangasta sen, että näiltä näkymin toisessa erässä eli joulukuussa konsolin saavat eivät siis saaneet vielä samaa viestiä?

(Eli oletan että jos ko. viestin sai nyt, niin todennäköisesti saa konsolin nimenomaan 19.11. lähtevässä erässä eikä joulukuun erässä)

Entä osaatteko sanoa onko tuotteet tarkoitus näiltä näkymin postittaa 19.11. vai postittaa siten että ovat perillä 19.11?

Molempien erien viestit ovat lähteneet eli myös joulukuussa konsolin saavien olisi pitänyt saada viesti perille. Toimitukset alkavat 19.11. ja tämä tarkentuu vasta lähempänä, että ovatko saman päivän aikana jo perillä. 

@JoonasLam@  kirjoitti:

Kysyjä varmaankin tarkoitti sitä, että jos sai tämän viestin

”Kiitos Sony PS5 Digital Edition lisäohjaimella -paketin tilauksesta! Haluamme vahvistaa, että tulet saamaan uuden PS5 konsolin ensimmäisten joukossa! Ensimmäisen erän toimitukset alkavat 19.11. Mukavaa odotusta! T. Telia”

niin koskeeko se nimen omaan ensimmäistä, marraskuussa tulevaa erää vai saivatko joulukuun satsista omansa saavat täysin samanlaisen viestin?

Aivan, viestejä on siis kahdenlaista eli ovat erilaiset riippuen siitä kummasta erästä oma tilaus toimitetaan.

ERÄ 1-viesti:

Kiitos Sony PS5 Digital Edition lisäohjaimella -paketin tilauksesta! Haluamme vahvistaa, että tulet saamaan uuden PS5 konsolin ensimmäisten joukossa! Ensimmäisen erän toimitukset alkavat 19.11. Mukavaa odotusta! T. Telia

ERÄ 2-viesti

Kiitos Sony PS5 Digital Edition lisäohjaimella -paketin tilauksesta! Haluamme vahvistaa, että tulet saamaan uuden PS5 konsolin jo joulukuussa saapuvasta 2. erästä! Tarkka toimituspäivä infotaan myöhemmin! Mukavaa odotusta! T. Telia

Mahtaakohan noiden lisätarvikkeiden toimituksista tulla lisätietoa? Niissäkin on kuulemma aika paljon toimitus vaikeuksia.

Itseäni kiinnostaa että mahtoikohan omaan tilaukseen mahtua PS5 Pulse kuulokkeet, PS5:n saan ensimmäisessä erässä ja samaan aikaan nuo kuulokkeetkin tilasin joten mahtaakohan kuulokkeiden toimitus tapahtua samalla kun tuon konsolin saan? Vai jäävätkö jälkitoimitukseen?

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

@SamppaTKU@  kirjoitti:

Mahtaakohan noiden lisätarvikkeiden toimituksista tulla lisätietoa? Niissäkin on kuulemma aika paljon toimitus vaikeuksia.

Itseäni kiinnostaa että mahtoikohan omaan tilaukseen mahtua PS5 Pulse kuulokkeet, PS5:n saan ensimmäisessä erässä ja samaan aikaan nuo kuulokkeetkin tilasin joten mahtaakohan kuulokkeiden toimitus tapahtua samalla kun tuon konsolin saan? Vai jäävätkö jälkitoimitukseen?

Erikseen tilatuiden lisätarvikkeiden toimituspäivä on myös 19.11. alkaen eli sama kuin PS5 ensimmäisen erän. Käytännössä: jos olet pystynyt tilaamaan verkkokaupastamme lisätarvikkeen, kuten nämä kuulokkeet, se toimitetaan ensimmäisestä erästä 19.11. alkaen.

Esimerkiksi nämä PS5 Pulse -kuulokkeet ovat myyty ensimmäisestä erästä loppuun ja niiden ennakkotilaaminen on nyt toistaiseksi estetty verkkokaupasta.
Toisena esimerkkinä toimii HD-kamera, jota on vielä sen ensimmäisestä erästä tilattavissa eli sitä pystyy ennakkotilaamaan tällä hetkellä verkkokaupasta tuolla 19.11. alkaen toimitusajalla. 

Toivottavasti sain avattua tämän jokseenkin selkeästi 🙂>

Millä pääsen PS5-jonoon? Ymmärrä, ettei marraskuun toimitus enää onnistu, mutta pystyykö niitä seuraavia eriä jotenkin jonottamaan?

@Kayttajako@  kirjoitti:

Millä pääsen PS5-jonoon? Ymmärrä, ettei marraskuun toimitus enää onnistu, mutta pystyykö niitä seuraavia eriä jotenkin jonottamaan?

Jonoon pääset ihan vaan tilaamalla PS5:sen. Laitteet toimitetaan tilausjärjestyksessä.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

Sony julkaisi juuri PlayStation 5:n käyttöliittymästä videota ja sen uusista ominaisuuksista. Omaan silmään vaikutti houkuttelevalta 😁> Mitä muut mieltä käyttöliittymän ulkoasusta tai muista ominaisuuksista?

Itselle todella miellyttävä silmään, nopeus näytti vielä ainakin todella hyvältä! Tosiaan 3rd-party peleissä nopeus ei ole varmaankaan yhtä sulava käynnistyessä mutta siitähän ei voi Sonya syyttää, kun on paljon koodia mitä pitää lukea. Mutta alle kuukausi enää jäljellä!

Vastaa