Pelaaminen

PlayStation 5 – Pelaamisen tulevaisuus

PlayStation 5 – Pelaamisen tulevaisuus
Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

PlayStation 5-pelikonsolin teknisiä yksityiskohtia alettiin jakaa hieman yli vuosi sitten, ja nyt saimme vihdoin näyttöjä siitä mitä tulevan pitää. PlayStationilla uskotaan uuden PS5-konsolin tekevän tähän asti suurimman loikan seuraavan sukupolven laitteistoon. Pelintekijöiltä on nähty uutta materiaalia PS5:lle tulevista peleistä. PS5 tulee saataville 19.11.2020 alkaen, joten lähdetään katsomaan miltä tulevaisuus näyttää PlayStation 5-pelikonsolin kanssa.
 
PlayStation 5-konsoli

PlayStation 5-pelikonsoli on saanut uuden raikkaan ulkoisen ilmeen. Aiemmat PlayStationit ovat olleet pääväriltään mustia, mutta uuden PS5:n pääväri on valkoinen. Muotoilu on tyylikäs valkoisien reunojen noustessa mustan keskiosan ympärille. Konsolista julkaistiin kaksi erilaista versiota, jotka ovat PlayStation 5 ja PlayStation 5 Digital Edition. Erona näissä on se, että PS5 Digital Edition ei sisällä levyasemaa laisinkaan, joten fyysisinä levyinä ei voi tälle versiolle hankkia pelejä vaan pelit ladataan PlayStation Storesta. Konsolin lisäksi julkaistiin tiettyjä erikseen hankittavia lisätarvikkeita PS5:lle. Näitä ovat erillinen HD-kamera, ohjaimien lataustelakka, langattomat Pulse 3D-kuulokkeet sekä kaukosäädin.

PlayStation 5:n sisuskaluista on saatu myös tietoa kattavasti. Isoimpana uudistuksena pidetään SSD-massamuistia, jonka myötä pelit latautuvat valmistajan mukaan jopa sata kertaa ripeämmin edeltävään PS4-konsoliin verrattuna. Säteenseuranta (Ray Tracing) simuloi sitä, miten valo liikkuu oikeassa elämässä ja kuinka se käyttäytyy eri pinnoilla. Säteenseurantakiihdytyksen odotetaan tuovan täten parannuksia pelien visuaalisuuksiin. PS5 tuo parannuksia myös pelien äänimaailmaan 3D-äänen avulla ja videon puolesta se tukee maksimissaan 8K-tarkkuutta (4320p). PS5 sisältää 825 gigan SSD-aseman tallennustilana ja PlayStationilta on aiemmin kuultu mahdollisuudesta laajentaa tallennustilaa yhteensopivalla M.2 SSD-asemalla.

Taaksepäin yhteensopivuus

PlayStation 4-pelaajia ei ole unohdettu PS5:een siirtymisessä. Sony kertoo, että voit pelata PS4-pelejäsi PS5-konsolilla, joka on melko hieno ominaisuus. Valikoiduista PS4- ja PS VR-peleistä voi valmistajan mukaan nauttia myös nopeammalla ja sulavammalla kuvataajuudella. Pelien julkaisijat voivat siis tuoda mahdollisuuden PS4-pelien päivittämiseen PS5-peleiksi. Tämä koskee sekä digitaali- että levyversioita. PlayStation VR-integrointi on myös tuotu PlayStation 5:een. Jotta PS VR:n käyttö onnistuu PS5:llä, tarvitset PS4:n PlayStation Cameran sekä PlayStation Camera-sovittimen. Lisätietoa sovittimen tilaamisesta on tulossa myöhemmin.

Tilaa PlayStation 5 tästä.

Tilaa PlayStation 5 Digital Edition tästä.

Tekniset tiedot:

Suoritin: Prosessori: x86-64-AMD Ryzen “Zen 2” -kahdeksanydinsuoritin (16 säiettä), 3,5 GHz

Näytönohjain: AMD Radeon RDNA 2-pohjainen näytönohjain, 2,23 GHz (10,3 TFLOPS)

Keskusmuisti: 16 Gt GDDR6

Tallennustila: 852 Gt (5,5 Gt/s lukunopeus)

Optinen asema: Ultra HD Blu-ray (66G / 100G), ~10xCAVBD-ROM (25G/50G) ~8xCAVBD-R/RE (25G/50G) ~8xCAVDVD ~3.2xCLV

PS5-pelilevyt: Ultra HD Blu-ray, jopa 100 Gt / levy

Videolähtö: HDMI, tuki 4K 120 Hz -televisioille, 8K-televisioille ja VRR:lle

Ääni: "Tempest" 3D AudioTech

Virta: 350 W

Liitännät: 1x USB Type-A (Hi-Speed USB) + 2x USB Type-A (Super Speed USB 10 Gt/s) + 1x USB Type-C (Super Speed USB 10 Gt/s)

Verkko ja yhteydet: Ethernet (10BASE-T, 100BASE-TX, 1000BASE-T), IEEE 802.11 a/b/g/n/ac/ax, Bluetooth 5.1

Mitat: 390 x 104 x 260 mm (leveys x korkeus x syvyys)

Paino: 4,5 kg

Aiotko hankkia PlayStation 5:n sen tullessa myyntiin?

Lue lisää:

313 kommenttia

Itelle kans tuli viesti,että tänään postitettu tuo digital edition.

Paljon näkee kommentteja joissa hätähousut valittelee informaation vähyydestä toimituksiin liittyen. Omalla kohdalla tilasin laitteen 19.9 ja silloin sivulla luki, että toimitukset noin tammi-maaliskuussa. Mielestäni ihan selkeä asia, eikä siihen tarvitse mitään lisä informaatiota, jollei asia muutu. Nyt oli tullut viesti, että erä laitteita tulossa 8.2 ja saan tästä erästä omani. Mielestäni homma on silloin toiminut juuri niin kuin on luvattu. Kiitokset Telialle.

@TTepi@  kirjoitti:

Mitäs jengi yleensä täällä yhteisössä pelailee? Ja mitä pelejä on tähtäimessä?

Omia pelejä mitä on tullu viimesen muutaman vuoden aikana pelattua.

- CoD modern warfare 

- Smite

- Blasphemous 

- AC Valhalla

- Ghost of Tsushima 

- Diablo 3

- DOOM eternal 

- God of War (2018)

Tähtäimessä ens kuussa kun Ps5 saapuu, niin Godfall ja Maaliskuussa Suomalaisen firman Housemarquen Returnal.

Returnal kiinnostaa erityisesti näin suomalaisena ja hieman Roguelike pelien fanina.

Ps. Niin ja toki God of War Ragnarök kunhan vaan saadaan julkaisupäivä.

Itsellä pelailussa ollut nyt viimeaikoina lähinnä ainostaan Warzone. Odottelen uutta konsolia että saa sitten hommattua uusia pelejäkin. Greedfall on nyt myös ollut kovalla kulutuksella, kun on kuukauden pelinä.

Eniten itse odotan Hogwarts Legacya, mutta kun pelin julkaisu siirtyi vuoteen 2022, ehtii ennen sitä pelata varmasti muita hyviä pelejä. Ostoskoriin PS5:den saavuttua varmasti kolahtaa ainakin viimein tuo Ghost of Tsushima ja Assassins Creed Valhalla. Bugsnax on mietinnässä myös todella hyvän vastaanoton vuoksi.

PS5-sopivia peliehdotuksia otetaan vastaan! Omasta mielestä erittäin hyviä tähän asti ovat olleet RDR2, Spiderman, Warzone, Greedfall, Skyrim ja silloin aikoinaan AC Origins. God of Wareja en ole pelannut.

Onko Telia postittanut levyasemallisia pleikkareita eilisestä alkaen niin kuin ilmoitettiin?

Onko kukaan saanut viestiä että oma olisi postitettu?

@Gascoigne@  kirjoitti:

Onko Telia postittanut levyasemallisia pleikkareita eilisestä alkaen niin kuin ilmoitettiin?

Onko kukaan saanut viestiä että oma olisi postitettu?

Ei ole kuulunut mitään. Kyselin eilen iltapäivällä chatissa ja ohjeistus oli odotella.

@Gascoigne@  kirjoitti:

Onko Telia postittanut levyasemallisia pleikkareita eilisestä alkaen niin kuin ilmoitettiin?

Onko kukaan saanut viestiä että oma olisi postitettu?

Ei ole mitään kuulunut... 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Osa meille saapuneesta toimituserästä on lähdössä toimitukseen tänään ja loput saadaan matkaan näillä tiedoin torstaina tai perjantaina.

Hei! Pahoittelut vastauksen viivästymisestä, kyselit eilen PS5 toimitusaikaa. Sain tiedon tukusta, että tämän viikon aikana (1.2.-7.2.) tuotetta olisi tulossa varastoon ja tilaukset lähetetään heti, kun tuotetta saapuu. Saat vielä vahvistuksen erikseen, kun tuote on lähtenyt postiin.

Tuommoisen viestin sain mukavalta Telian asiakaspalvelijalta. Kyselin tosiaan chätissä että millä aikavälillä tarkoitetaan 1.2 alkean. Tämä on mielestäni sitä oikeasti hyvää asiakaspalvelua! Jos ei vastausta tiedä kertoa heti, ottaa asiasta selvää ja muisti vielä vastata takaisin seuraavana päivänä 🙂> 10/10

@  kirjoitti:

@TTepi@  kirjoitti:

Mitäs jengi yleensä täällä yhteisössä pelailee? Ja mitä pelejä on tähtäimessä?

Omia pelejä mitä on tullu viimesen muutaman vuoden aikana pelattua.

- CoD modern warfare 

- Smite

- Blasphemous 

- AC Valhalla

- Ghost of Tsushima 

- Diablo 3

- DOOM eternal 

- God of War (2018)

Tähtäimessä ens kuussa kun Ps5 saapuu, niin Godfall ja Maaliskuussa Suomalaisen firman Housemarquen Returnal.

Returnal kiinnostaa erityisesti näin suomalaisena ja hieman Roguelike pelien fanina.

Ps. Niin ja toki God of War Ragnarök kunhan vaan saadaan julkaisupäivä.

Itsellä pelailussa ollut nyt viimeaikoina lähinnä ainostaan Warzone. Odottelen uutta konsolia että saa sitten hommattua uusia pelejäkin. Greedfall on nyt myös ollut kovalla kulutuksella, kun on kuukauden pelinä.

Eniten itse odotan Hogwarts Legacya, mutta kun pelin julkaisu siirtyi vuoteen 2022, ehtii ennen sitä pelata varmasti muita hyviä pelejä. Ostoskoriin PS5:den saavuttua varmasti kolahtaa ainakin viimein tuo Ghost of Tsushima ja Assassins Creed Valhalla. Bugsnax on mietinnässä myös todella hyvän vastaanoton vuoksi.

PS5-sopivia peliehdotuksia otetaan vastaan! Omasta mielestä erittäin hyviä tähän asti ovat olleet RDR2, Spiderman, Warzone, Greedfall, Skyrim ja silloin aikoinaan AC Origins. God of Wareja en ole pelannut.

En osaa suositella Ps5 pelejä kun laite tulossa vasta, mutta God of Waria suosittelen oikein lämpöisesti. Tänään itseasiassa tulee täysin ilmainen Ps5 päivitys peliin joka aukaisee 4k 60fps tuen peliin ja pelihän on ilmainen jos sulla on PS+. Suosittelen antamaan mahollisuuden ainakin, varsinkin jos Pohjoinen Mytologia kiinnostaa (eli viikinkien jumalat) ja ehkä olisi hyvä pelata ainakin God of War 3 läpi antamaan vähäsen pohjaa Kratoksen omalle tarinalle 🙂>

Nyt ilmestyi postin seurantakoodi. Kämmenet jo vähän hikoaa 🙂>

Konsoli lähti tulemaan tänään. Kiitän Telian moderaattoreita täällä ja muutamia asiallisia asiakaspalvelun puolelta 🙏> Omalta osalta kaikki meni niinkun oli luvattu viime vuoden puolella. 

Mitäs nyt tilauksen seuranta koodi ei enää löydäkään tilausta ??

ja tietysti asiakaspalvelu on ruuhkautunut 

@inksa@  kirjoitti:

Mitäs nyt tilauksen seuranta koodi ei enää löydäkään tilausta ??

ja tietysti asiakaspalvelu on ruuhkautunut 

Minulla kävi tämä sama mutta älä huoli, kyllä se siellä on. Tai ainakin näin minulle viime viikolla vastattiin 😁> 

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

@inksa  kirjoitti:

Mitäs nyt tilauksen seuranta koodi ei enää löydäkään tilausta ??

Oudolta kuulostava tilanne kyllä, että seurantakoodi ei anna tulosta tehdystä tilauksesta. En suorilta käsin pysty sanomaan, missä ongelma kohdallasi sijaitsee, joten tätä täytyy asiakaspalvelustamme katsoa tarkemmin. Chatin ja Facebookin yksityisviestien kautta saat meidät kiinni kellon ympäri ja yhteystiedot kootusti vielä täällä
@Hyzzo lla oli ilmeisesti vastaavanlainen tilanne tullut vastaan ja ainakin tämän perusteella voisi arvella tilauksen olevan tallella, mutta seurantatyökalussa olisi jokin vinossa. Tähän saa kuitenkin tarkempaa vastausta asiakaspalvelumme puolelta 👍>

Onkohan haisua lähteekö tällä viikolla laitteita postiin? Itselle siis tullut aiemmin viesti levyasemallisesta että 8.2. alkaen lähetettävästä erästä saan omani. Sen jälkeen mitään ei olekkaan kuulunut, paitsi tuo sama kävi että seurantatunnuksella ei löytynyt tilausta. Aspasta kyselin ja tilaus vielä löytyi, ja nyt taas tunnuksella näkyykin, tilana "tilaus käsittelyssä". 

@Hiiman@  kirjoitti:

Tarkoittaa että tämän viikon (ma-pe. En tiedä vklsta) aikana lähtee konsoli varastolta. Sen jälkeen tulee viestiä. 

Ei mullekaan vielä ole tullut ilmoa, että paketti olisi lähtenyt tulemaan.

Nyt vaan malttia. Ensi ma sitten kyselemään, jos mitään ei kuulu.

@shualaa@  kirjoitti:

Nyt sitten tulikin viestiä, että pakattu ja lähtee pian matkaan.

Toivottavasti omasi lähtee kohta sinne päin myös 🙂>

Samma på här, kannatti vähän hätäillä 😁>

Onko maaliskuun toimituseristä vielä mitään tietoa? Maaliskuun alkupuolella saan vihdoin myös oman konsolini 👏>

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

@Juibbi@  kirjoitti:

Onko maaliskuun toimituseristä vielä mitään tietoa? Maaliskuun alkupuolella saan vihdoin myös oman konsolini 👏>

Levyasemallisia PlayStation 5 -konsoleita toimitetaan viikosta 8 alkaen. Tulemme viestimään toimituksista asiakkaita henkilökohtaisesti nyt alkuviikosta.

@SaJoonas@  kirjoitti:

Tästähän tuli hetki sitten tekstiviestillä tiedotusta. Omalla kohdallanikaan ei ole Telian tiedottamisista pahaa sanottavaa näissä PS 5-asioissa.

Milloin voisin laittaa tilauksen ps5 digital editionista Telian kaupassa? Eli mikä se tilanne olis nyt? Kuinka pitkä jono on tällä hetkellä?

@Kivitu@  kirjoitti:

Ei oo itelläkää enää 👍> tästä on hyvä jatkaa 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

@MarekPro@  kirjoitti:

Milloin voisin laittaa tilauksen ps5 digital editionista Telian kaupassa? Eli mikä se tilanne olis nyt? Kuinka pitkä jono on tällä hetkellä?

Kaikki tilausjonossa olleet PS5 Digital Edition -tilaukset on jo toimitettu. Seuraavista myyntiin tulevista toimituseristä ei tällä hetkellä ole tarkempaa tietoa.

Milloin uusien tilauksien jättäminen on taas mahdollista?

Vastaa