Pelaaminen

PlayStation 5 – Pelaamisen tulevaisuus

PlayStation 5 – Pelaamisen tulevaisuus
Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

PlayStation 5-pelikonsolin teknisiä yksityiskohtia alettiin jakaa hieman yli vuosi sitten, ja nyt saimme vihdoin näyttöjä siitä mitä tulevan pitää. PlayStationilla uskotaan uuden PS5-konsolin tekevän tähän asti suurimman loikan seuraavan sukupolven laitteistoon. Pelintekijöiltä on nähty uutta materiaalia PS5:lle tulevista peleistä. PS5 tulee saataville 19.11.2020 alkaen, joten lähdetään katsomaan miltä tulevaisuus näyttää PlayStation 5-pelikonsolin kanssa.
 
PlayStation 5-konsoli

PlayStation 5-pelikonsoli on saanut uuden raikkaan ulkoisen ilmeen. Aiemmat PlayStationit ovat olleet pääväriltään mustia, mutta uuden PS5:n pääväri on valkoinen. Muotoilu on tyylikäs valkoisien reunojen noustessa mustan keskiosan ympärille. Konsolista julkaistiin kaksi erilaista versiota, jotka ovat PlayStation 5 ja PlayStation 5 Digital Edition. Erona näissä on se, että PS5 Digital Edition ei sisällä levyasemaa laisinkaan, joten fyysisinä levyinä ei voi tälle versiolle hankkia pelejä vaan pelit ladataan PlayStation Storesta. Konsolin lisäksi julkaistiin tiettyjä erikseen hankittavia lisätarvikkeita PS5:lle. Näitä ovat erillinen HD-kamera, ohjaimien lataustelakka, langattomat Pulse 3D-kuulokkeet sekä kaukosäädin.

PlayStation 5:n sisuskaluista on saatu myös tietoa kattavasti. Isoimpana uudistuksena pidetään SSD-massamuistia, jonka myötä pelit latautuvat valmistajan mukaan jopa sata kertaa ripeämmin edeltävään PS4-konsoliin verrattuna. Säteenseuranta (Ray Tracing) simuloi sitä, miten valo liikkuu oikeassa elämässä ja kuinka se käyttäytyy eri pinnoilla. Säteenseurantakiihdytyksen odotetaan tuovan täten parannuksia pelien visuaalisuuksiin. PS5 tuo parannuksia myös pelien äänimaailmaan 3D-äänen avulla ja videon puolesta se tukee maksimissaan 8K-tarkkuutta (4320p). PS5 sisältää 825 gigan SSD-aseman tallennustilana ja PlayStationilta on aiemmin kuultu mahdollisuudesta laajentaa tallennustilaa yhteensopivalla M.2 SSD-asemalla.

Taaksepäin yhteensopivuus

PlayStation 4-pelaajia ei ole unohdettu PS5:een siirtymisessä. Sony kertoo, että voit pelata PS4-pelejäsi PS5-konsolilla, joka on melko hieno ominaisuus. Valikoiduista PS4- ja PS VR-peleistä voi valmistajan mukaan nauttia myös nopeammalla ja sulavammalla kuvataajuudella. Pelien julkaisijat voivat siis tuoda mahdollisuuden PS4-pelien päivittämiseen PS5-peleiksi. Tämä koskee sekä digitaali- että levyversioita. PlayStation VR-integrointi on myös tuotu PlayStation 5:een. Jotta PS VR:n käyttö onnistuu PS5:llä, tarvitset PS4:n PlayStation Cameran sekä PlayStation Camera-sovittimen. Lisätietoa sovittimen tilaamisesta on tulossa myöhemmin.

Tilaa PlayStation 5 tästä.

Tilaa PlayStation 5 Digital Edition tästä.

Tekniset tiedot:

Suoritin: Prosessori: x86-64-AMD Ryzen “Zen 2” -kahdeksanydinsuoritin (16 säiettä), 3,5 GHz

Näytönohjain: AMD Radeon RDNA 2-pohjainen näytönohjain, 2,23 GHz (10,3 TFLOPS)

Keskusmuisti: 16 Gt GDDR6

Tallennustila: 852 Gt (5,5 Gt/s lukunopeus)

Optinen asema: Ultra HD Blu-ray (66G / 100G), ~10xCAVBD-ROM (25G/50G) ~8xCAVBD-R/RE (25G/50G) ~8xCAVDVD ~3.2xCLV

PS5-pelilevyt: Ultra HD Blu-ray, jopa 100 Gt / levy

Videolähtö: HDMI, tuki 4K 120 Hz -televisioille, 8K-televisioille ja VRR:lle

Ääni: "Tempest" 3D AudioTech

Virta: 350 W

Liitännät: 1x USB Type-A (Hi-Speed USB) + 2x USB Type-A (Super Speed USB 10 Gt/s) + 1x USB Type-C (Super Speed USB 10 Gt/s)

Verkko ja yhteydet: Ethernet (10BASE-T, 100BASE-TX, 1000BASE-T), IEEE 802.11 a/b/g/n/ac/ax, Bluetooth 5.1

Mitat: 390 x 104 x 260 mm (leveys x korkeus x syvyys)

Paino: 4,5 kg

Aiotko hankkia PlayStation 5:n sen tullessa myyntiin?

Lue lisää:

313 kommenttia

Riippuu hinnasta

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16
@Pussileuka@  kirjoitti:

Riippuu hinnasta

Saa varata ainakin 600-900 euroa. PlayStation 5:n hinnaksi on aikoinaan arvioitu noin 449, mutta on muutamia satoja euroja enemmän myyntihinta :smileyhappy:

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12
@Sekunti@  kirjoitti:
@Pussileuka@  kirjoitti:

Riippuu hinnasta

Saa varata ainakin 600-900 euroa. PlayStation 5:n hinnaksi on aikoinaan arvioitu noin 449, mutta on muutamia satoja euroja enemmän myyntihinta Hymiö Onnellinen

Nyt onkin julkaistu hinnat molemmista konsolimalleista sekä lisätarvikkeista 😁
Nämä löytyvät sivuiltamme täältä ja myös juttua päivitetty näiltä uusien tietojen perusteella.

Kai ennakkomyyntiin tulee myös levyasemallinen versio? Tällä hetkellä kun saatavilla näkyy vain digitaalinen versio lisäohjaimella. 

@Enrarliz@  kirjoitti:

Tulee myöhemmin myyntiin, saatavuudesta ei tällä hetkellä ole tarkempaa tietoa antaa 

@ReOlivia@  kirjoitti:

Niin onko tuo hinta tosiaan oikein kun digiversiosta pyydätte 499€, joka pitäisi ymmärtääkseni olla normiversion hinta euroopassa? Itse en digiversiosta tosin ole kiinnostunut, mutta normiversio lienee sitten 599€? 😮>

Edit: Siinäpä onkin kaksi ohjainta mukana, mikä hinnan selittää! 🙂> Odotellaan silti levyasemallista...

Tilasin PS vitosen digitaalisen ersion lisäohjaimella 17.9.2020 klo 16:46. Onkohan arviota ehtiikö tuolla tilausajankohdalla saamaan konsolin heti julkaisupäivän aikoihin? Levyasemallisen ja perus-digital -version toimitusajankohta näyttää olevan tällä hetkellä vasta ensi vuonna.

@Iterker@  kirjoitti:

Hei @Iterker ja tervetuloa Yhteisöön!

Valitettavasti en pääse tässä vaiheessa tarkistamaan ehtikö tilauksesi ensimmäiseen erään koskien PS5 digital edition lisäohjaimella -pakettia. Ensimmäinen erä PS5 digital edition lisäohjaimella saadaan 19.11 perille ja toisen erän turvin saamme toimitettua tehtyjä tilauksia joulukuuksi, päivämäärää ei tosin ole vielä vahvistettu.

@MinnaLN@  kirjoitti:

Onko mistään mahdollisuus tarkistaa monennella sijalla sitä on jonossa koskien digital edition lisäohjaimella -pakettia?

@JormaBS@  kirjoitti:

Moikka @JormaBS ja tervetuloa tänne Telia Yhteisöön!

Harmillisesti tuota ei pysty tarkistamaan. Ensimmäinen erä saadaan tosiaan sitten 19.11. perille, niin kuin tässä ketjussa on jo aiemmin mainittu. 🙂> 

@HannaSu@  kirjoitti:

Kävin Elisan foorumeilla juuri ja siellä ilmoitettiin, että kaikki ennakkotilanneet tulevat saamaan tämän päivän aikana tekstiviestin tilanteestaan konsolin saatavuuden suhteen. Sen verran voitaisiin täälläkin pitää asiakkaisiin yhteyttä, moni varmasti haluaisi tietää, allekirjoittanut mukaan lukien, onko järkeä jäädä odottelemaan konsolin saapumista julkaisuksi tai edes jouluksi.

@gwbbb@  kirjoitti:

https://yhteiso.elisa.fi/muut-laitteet-26/sony-playstation-5-virallinen-odotus-ja-saatavuustietokysely-517734 <-- tuossa vielä linkki ilmoitukseen jos kiinnostaa

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Näillä tiedoin toimitusaikalupaukset tulevat pitämään, mitä verkkokaupassa on luvattu tilausta tehdessä. Ensimmäinen erä on toimituksessa 19.11. alkaen ja ne ketkä saavat omansa tästä erästä saavat viestin meiltä piakkoin. Toinen erä tulee joulukuussa ja he ketkä saavat omansa silloin saavat meiltä viestin myöhemmin. Muille tilaajille tiedotamme tilanteesta myös erikseen myöhemmin.

Ette vissiin saanut ainuttakaan Normaalia Ps5 versiota täksi vuodeksi? Kun on alusta asti lukenut että toimitus 2021 alussa.

Sääli jos näin.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

@TTepi@  kirjoitti:

Ette vissiin saanut ainuttakaan Normaalia Ps5 versiota täksi vuodeksi? Kun on alusta asti lukenut että toimitus 2021 alussa.

Sääli jos näin.

Optisen aseman sisältävän mallin toimitusaika menee ensi vuoden puolelle valitettavasti.

@SaJoonas@  kirjoitti:

Näillä tiedoin toimitusaikalupaukset tulevat pitämään, mitä verkkokaupassa on luvattu tilausta tehdessä. Ensimmäinen erä on toimituksessa 19.11. alkaen ja ne ketkä saavat omansa tästä erästä saavat viestin meiltä piakkoin. Toinen erä tulee joulukuussa ja he ketkä saavat omansa silloin saavat meiltä viestin myöhemmin. Muille tilaajille tiedotamme tilanteesta myös erikseen myöhemmin.

Onko tarkempaa tietoa koska mahdatte lähetellä näitä viestejä asiakkaille? Siis meinaan vain että odottavan aika on pitkä. Olisi mukavaa jos edes täällä sitten ilmoitatte kun olette ensimmäisestä erästä konsolinsa saaneille ilmoitellut. 
Kun tuosta viestistä sai sen käsityksen että osalle tilanneista ilmoitetaan "piakkoin" ja sitten myöhemmässä vaiheessa ilmoitatte muille asiasta kun asia tarkentuu toim.aikoijen suhteen. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@SamppaTKU@  kirjoitti:

Moikka @SamppaTKU ja tervetuloa tänne Yhteisöön! Tarkempaa tietoa viestin saapumisen ajankohdasta ei ole. Tilauksen osalta ensimmäinen erä saa viestin kuitenkin lähipäivinä ja toinen erä sitten myöhemmin. Päivittelemme tänne blogiin tietoja toimituksesta, joten kannattaa ottaa tämä seurantaan.

@HannaMarikaL@  kirjoitti:

Onko tullut mitään tarkempaa aikatietoa koska noita viestejä voisi tulla aika hiljaista on ollut täällä blogissakin tuo tiedon jako. 

Joudutaanko noita viestejä odottelemaan viikonlopun yli vai mahtaisiko ennakkotilaajat saada ennen viikonloppua vielä sielunrauhan ja tiedon osuiko "arpaonni" vai ei.

Edit HannaSu: korjattu lainausta

Hei @SamppaTKU!

Tekstiviesti tilauksesta lähtee tänään tai viimeistään maanantaina. 🙂> Eli kauaa ei tarvitse odotella! 

Odottavan aika on todellakin pitkä!

Näyttää siltä että viestin saaminen menee maanantaille kun toimistoaikakin on jo umpeutunut 😬> Jännittää!

Toivon että tänne ilmoitetaan kun viestit on lähetetty - siten tietää ettei saanutkaan viestiä, eikä ole saamassa konsolia ensimmäisten joukossa.

Moneltako muutoin ennakkotilaukset alkoivat, ja tiedotettiinko siitä etukäteen? Mietin että kuinka nopeasti tulin tilanneeksi laitteen ennakkomyynnin alun jälkeen.

@Tysss@  kirjoitti:

Tuo Tysss:n kysymys itseänikin kiinnostaa, ei ole meinaan mitään tietoa kuinka nopeasti itse sain konsolin tilattua täältä.

Itsellä 17.9. klo 15.20 s.posti til.vahvistuksesta. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

@Tysss@  kirjoitti:

Moneltako muutoin ennakkotilaukset alkoivat, ja tiedotettiinko siitä etukäteen? Mietin että kuinka nopeasti tulin tilanneeksi laitteen ennakkomyynnin alun jälkeen.

Viimeistään maanantaina, eli huomenna ensimmäiset viestit lähtevät. Kellontarkkaa lähetysaikaa ei ole tiedossa, mutta huomisen aikana joka tapauksessa. 

Ennakkomyynnin aloituksen kellonaikaa ei myöskään tässä kohtaa ole tiedossa, mutta laitan kyselyä eteenpäin ja palataan tähän myöhemmin.

@SamppaTKU@  kirjoitti:

@Tysss@  kirjoitti:

Moneltako muutoin ennakkotilaukset alkoivat, ja tiedotettiinko siitä etukäteen? Mietin että kuinka nopeasti tulin tilanneeksi laitteen ennakkomyynnin alun jälkeen.

Tuo Tysss:n kysymys itseänikin kiinnostaa, ei ole meinaan mitään tietoa kuinka nopeasti itse sain konsolin tilattua täältä.

Itsellä 17.9. klo 15.20 s.posti til.vahvistuksesta. 

Satuin itse päivittämään tuotesivun samalla minuutilla, kun tuo paketti tuli myyntiin. Kävin tekemässä tilauksen heti ja tilausvahvistus tuli spostiin klo 15:14. Joten kello taisi olla jotain kymmentä yli kolme kun tulivat tilattavaksi.

Vastaa