Arvostelussa ASUS ROG Strix Flare -pelinäppäimistö


Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

 



 


ASUS on tuonut alkuvuodesta markkinoille mielenkiintoisen mekaanisen näppäimistön, jonka ulkonäkö ei jätä ketään kylmäksi. Näppäimistössä on tumma mattavärinen design, joka näyttää yksinkertaisen kauniilta. Näppäimissä käytetty fontti on persoonallinen, joka sopii mielestäni näppäimistön tyyliin. Valkoinen pohjalevy näppäinten alla tuo myös mukavaa kontrastia muutoin tummaan näppäimistöön ja näin myös valot pääsevät kirkkaasti loistamaan näppäinten alta.


 



Northern lights flash in the sky


 


Pelitarvikkeissa ollaan totuttu näkemään RGB-valaistusta jo pidempään, eikä trendi ole ainakaan laskemaan päin. Itselleni tärkeintä pelitarvikkeissa on käytännöllisyys ja käytettävyys, joten en ole antanut ulkonäön tai RGB-valaistuksen vaikuttaa ostopäätökseeni.

Myönnän, että olin positiivisesti yllättynyt, kun valot syttyivät ensi kertaa näppäimistöön. Värit ovat tasaisen kirkkaita ja näppiksen reunoilla olevat valopalkit tuovat mukavan lisän, kun valo hohtaa pöytää vasten. Näppäimistössä on myös pieni, mutta erottuva yksityiskohta, sillä oikeasta yläreunasta löytyy kustomoitava akryylinen laatta, joten voit vaikka askarrella itsellesi omanlaisen tunnuksen, joka hohtaa näppäimistön valojen heijastamana. Näppäimistö tukee myös Asuksen omaa Aura-ekosysteemiä, joka mahdollistaa yhdenmukaiset värimaailmat ja efektit AuraSync-laitteisiin. Näin ollen esimerkiksi näppäimistösi, emolevysi ja näytönohjaimesi voivat toistaa samanlaisia väriefektejä, jolloin työpisteesi tai pelipöytäsi saa aivan uudenlaisen visuaalisen ilmeen.


 


 


ASUS Armoury II -ohjelman avulla voit säätää jokaiselle näppäimelle erikseen omanlaisen valaistuksen tai voit myös käyttää ohjelmaan valmiiksi tallennettuja vaihtoehtoja ja efektejä. Ohjelma itsessään on riittävän simppeli, joten jokainen varmasti oppii tekemään itselleen mieluisen näköiset väriefektit näppäimistöön. Valaistuksen saa myös tarvittaessa himmennettyä tai kokonaan pois, jos kirkkaat valot eivät ole sun juttu. Ohjelma tarjoaa myös mahdollisuuden tallentaa makroja, joten voit 


tallentaa esimerkiksi tiettyyn näppäimeen komentosarjoja, jotka helpottavat usein toistuvien tehtävien suorittamista. Myös peleissä kuten World of Warcraftissa käytetään makroja, jolloin voit yhtä nappia painamalla ohjata hahmosi tekemään monta eri taikaa tai iskua peräkkäin.


 



 


Tekniikkaa ja nippelitietoa


Yleisimmät markkinoilla olevat kytkintyypit ovat Cherry MX Red, Blue ja Brown -kytkimet. Arvostelun näppäimistössä on lineaariset Cherry MX Red RGB -kytkimet, jotka ovat erittäin suosittuja pelaajien keskuudessa ja nämä punaiset Cherry MX-kytkimet löytyvätkin useiden ammattipelaajien näppiksistä nopeiden ja sulavien painalluksien vuoksi.

Itse näppäimet ovat ABS-muovia, joka on yleinen näky useissa mekaanisissa näppiksissä. ABS-muovin haittapuolena on se, että pidemmän käytön jälkeen näppäin saattaa kulua ja näppäimen pinta muuttuu kiiltäväksi. PBT-muovi sen sijaan kestää paremmin kulutusta ja toivoisin etenkin hintavimmissa näppiksissä käytettävän ABS-materiaalin sijaan PBT:tä.


 





Näppäimistöllä tuli pelaamisen ohella myös tehtyä etätöitä, joten samalla testiin pääsivät näppiksen kirjoitusominaisuudet. Joidenkin mielestä punaisilla kytkimillä varustetuilla näppiksillä tulee vahingossa painettua näppäimiä tarkoituksetta, koska näppäimet ovat niin kevyet painaa, mutta itselläni ei ohipainallusten kanssa ollut haasteita lainkaan. Kirjoittaminen on itseasiassa todella miellyttävää ja Cherry MX Red-kytkimistä kuuluva naputus on musiikkia korvilleni. Ennen ostamista kannattaa huomioida, että mekaanisista näppäimistöistä kuuluu usein kovempi ääni, joten kaikkien makuuhuoneeseen tai toimistoon eivät mekaaniset näppäimistöt välttämättä sovi. Jos siirryt normaalista toimistonäppiksestä mekaaniseen, voi totuttelussa mennä aluksi jonkin aikaa, mutta usein ensimmäisen mekaanisen näppäimistön ostamisen jälkeen et enää halua palata vanhaan. 


 


 


Äänenvoimakkuutta voi helposti säätää siihen tarkoitetulla rullalla, joka on sijoiteltu hieman poikkeuksellisesti näppiksen vasempaan yläreunaan. Tämän pitäisi helpottaa äänenvoimakkuuden säätöä lennosta, koska hiirikättä ei tarvitse vapauttaa äänenvoimakkuuden säätämiseen. Voit myös mykistää kaikki äänet painamalla rullaa alaspäin. Aiemmassa näppäimistössäni tällaista rullaa ei ollut, mutta sen käyttöön oli helppo tottua. Myös medianäppäimet on sijoiteltu näppäimistössä vasempaan yläreunaan, joten voit helposti vaihtaa esimerkiksi biisiä, jos tykkäät kuunnella musiikkia pelatessa tai kirjoittaessa.


 


 




Näppiksen mukana tulee irroitettava rannetuki, joka on helppo kiinnittää ja irroittaa. Rannetuki pysyy myös hyvin paikallaan tiukissakin pelisessioissa. Rannetuen pinta on ehkä mielestäni hieman liukas, mutta liukkaus ei ole mitenkään erityisen häiritsevää näppäimistöä käyttäessä.



Näppäimistö ei ole langaton, vaan kytkentä tapahtuu kahdella USB-liittimellä. Toinen USB-johto mahdollistaa näppäimistön oman USB-läpimenoportin käytön, johon voit liittää esimerkiksi hiiren, USB-headsetin tai muita laitteita.


 


 


 



Loppusanat

ASUS ROG Strix Flare -näppäimistö kirjaimellisesti loistaa ulkonäöllään ja valaistuksellaan. Saksalaiset Cherry MX -kytkimet takaavat laadukkaat painallukset ja pitkän käyttöiän. Näppäimistö vaikuttaa todella laadukkaasti tehdyltä ja tarjoaa hyvän käyttökokemuksen. Miinusta tulee paksusta ja jäykästä kaapelista, sekä rannetuesta, jonka pitäisi olla mielestäni parempi tämän hintaluokan näppiksessä. Jos etsit monipuolista ja laadukasta näppäimistöä, kannattaa tämä laittaa ehdottomasti harkintaan.



 


 


Tilaa ASUS ROG Strix Flare -pelinäppäimistö verkkokaupastamme. Toimitus jopa seuraavaksi arkipäiväksi.


2 kommenttia

Se on mielestäni hienoa että pelinäppisten laatu paranee ja itse olen omaani tosi tyytyväinen. Toki äänekkäämpi kuin joku muu mutta toimii niin hyvin ja kirjoittaminenkin on mukavaa tällä...

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Mulla on ollut Steelseriesin 6Gv2 jo todella kauan ja hyvin toimii. Lisäksi Logitechin G3 laserhiirellä mennään. Yhtä solid-tuotteita tohon hintaan ei meina enää nykyään löytyä.

Vastaa