Asus-näytönohjaimien tilaus- ja toimitusketju


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22
  • Yhteisömanageri
  • 10328 kommenttia

PÄIVITYS 16.2.2022


 


Taustaa


 


Kuten todettua niin reilu vuosi sitten maailmalla alkoi globaali sirupula, materiaalia ja raaka-aineita ei ollut eikä ole edelleenkään tarpeeksi suhteessa kysyntään. Tämä heijastuu edelleen eri tavoin eri toimijoihin ja toimialoihin.


 


Lähdimme reilu vuosi sitten myymään Asuksen tiettyjä näytönohjaimia. Asuksella oli ja on edelleen tiettyjen näytönohjainmallien kohdalla globaali toimitushaaste. Kysyntää on reilusti enemmän mitä he pystyvät tällä hetkellä valmistamaan tuotteita.


 


Koska luvatut toimitukset viivästyivät ja Asukselta saamiemme tietojen mukaan osa toimituksista oli venymässä kuukausien tai jopa yli vuoden päähän, peruimme osan näytöohjaimien tilauksista. Tämä oli meiltä virhe ja pyydämme tätä vielä kertaalleen anteeksi.


 


Tämän jälkeen viestimme, että jos osalla teistä on halu ja mahdollisuus jäädä kuitenkin odottamaan toimituksia niin otimme asiakaspalvelun kautta tiedon tästä meille talteen. Toisaalta, jos joku teistä hankki näytönohjaimen jostain muualta, tarjosimme niissä tilanteissa mahdollisuuden käyttää kateosto-oikeutta.


 


Matkan varrella olemme toimittaneet pieniä eriä näytönohjaimia, alkuperäisellä hinnalla. Matkan varrella muutama teistä on käyttänyt kateosto-oikeutta.


 


Uudistimme hiljattain meidän koko laiteverkkokauppamme. Tässä yhteydessä huomasimme, että tiettyä näytönohjainmallia pääsi tilaamaan, vaikka sitä mallia ei ollut varastossa. Tilauksia meni läpi vain muutamia yksittäisiä ja olemme olleet tilaajiin yhteydessä. Samaan aikaan meillä oli myös myynnissä tiettyä mallia, jota meillä oli muutama yksittäinen kappale varastossa. Nämä näytönohjaimet olivat sellaista mallia, josta olimme ilmoittaneet niitä odottaville mutta he eivät koskaan niitä lopulta tilanneet. Ja tietojemme mukaan niitä ei enää kukaan muu odottanut, joten laitoimme ne lopulta myyntiin. Myöhemmin selvisi, että niille oli kuitenkin odottajia, joten teimme tässä kohtaa inhimillisen virheen. Anteeksi myös tästä.


 


Tilanne jatkossa: Lopetamme näytönohjaimen myynnin kokonaan


 


Nyt reilun vuoden jälkeen olemme edelleen tilanteessa, jossa toimitusajoista ja -määristä ei Pohjoismaisella tasolla ole parantumisen merkkejä tämän kuluvan vuoden aikana. Olemme tehneet kaikkemme ja yrittäneet valmistajien kanssa vastata asiakkaidemme kysyntään ja siksi olemme näin pitkään asiaa pitäneet vireillä, myös täällä Yhteisössä.


 


Koska emme voi varmistaa asiakastyytyväisyyttä tälläisessä tilanteessa millään tavoin olemme päättäneet, että lopetamme näytönohjaimien myynnin kokonaan. Jopa kahden vuoden odottelu ei ole asiakaskokemuksen kannalta millään muotoa hyväksyttävä asia.


 


Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että edelleen näytönohjaimia meiltä odottavat asiakkaat eivät ikävä kyllä saa tuotteita kauttamme ollenkaan.


 


Lähetämme näytönohjaimia odottaville lyhyen tilannetiedon myös tekstarilla.


 


Sinulla on käytössäsi kateosto-oikeus 15.5.2022 asti


 


Jos käy niin, että saat jostain hankittua vastaavan näytönohjaimen 15.5.2022 mennessä, sinulla on käytössäsi kateosto-oikeus:


 



  • Hyvitämme sinulle erotuksen, joka lasketaan nyt maksamastasi summasta ja meille alun perin tekemäsi tilauksen hinnan erotuksesta

  • Voit hyödyntää kateosto-oikeutta samaan näytönohjainmalliin tai saman mallin LHR-versioon. Tarkemmin ottaen Strix-kortti Strix-korttiin, TUF-kortti TUF-korttiin ja niin edelleen. Esimerkiksi versio isommalla muistilla jää näin kateosto-oikeuden ulkopuolelle. Ja korttien pitää olla Asuksen kortteja, koska Asuksia lähdimme myös alunperin myymään

  • Mitä tulee mahdolliseen rahoituksella hankittuun näytönohjaimeen, kateosto-oikeutta hyödynnettäessä sinun pitää pystyä erottelemaan rahoituksesta aiheutuneet tai aiheutuvat kulut, niihin emme osallistu

  • Hyödyntääksesi kateosto-oikeutta ota yhteyttä asiakaspalveluumme 15.5.2022 mennessä, pidä siihen asti myös ostokuitti tallessa

  • Tarvitsemme kateosto-oikeutta varten ostokuitin. Tilausvahvistus tai vastaava ei riitä, koska teoriassa joku voisi tilata näytönohjaimen, ottaa meiltä rahat kateosto-oikeuden kautta ja lopulta perua tilauksen uudesta kortista

  • Raha siirtyy tilillesi noin viikon kuluessa siitä, kun se on käsitelty. Käsittelynopeus riippuu sen hetkisestä jonotilanteesta


 


Olemme erittäin pahoillamme koko tapahtumaketjusta, mitä kaikkea tähän liittyykään. Jos olisimme tienneet etukäteen emme olisi avanneet näytönohjaimia myyntiin ollenkaan. Teimme matkan varrella myös muutamia virheitä. Sen lisäksi, että te olette tästä kärsineet niin tämä tapaus on vienyt myös meiltä kymmeniä ja kymmeniä työtunteja. Tästä pitää ottaa opiksi. Toisaalta myös tilanne on ollut hyvin poikkeuksellinen, kukaan ei osannut ennustaa pandemiaa ja esimerkiksi globaalia sirupulaa. Syytämme virheistä kuitenkin vain itseämme.


 


--


 


Paina Lue lisää niin löydät aiemmat päivitykset:


 


Hide content


Päivitys 5.11.2021


 


Viikon 45 alussa lähetämme ASUS TUF-RTX3080-O10G -korttia odottaville tilauslinkin, jolla pääsette tilaamaan alkuperäisellä hinnalla ASUS TUF-RTX3080-O10G-V2 -kortin.


 


Asus-näytönohjaimet (3070 & 3080 -sarjat) ja toimitushaasteet, tilannekartoitus 8.10.2021


 


Vaikka ASUS on vaihtanut viime talvena myyntiin tulleet näytönohjaimet uusiin LHR-malleihin niin myös näiden uusien mallien saatavuus on edelleen heikkoa. Toimitusaika voi olla vielä jopa useita kuukausia, mahdollisesti jopa enemmänkin. Tavoitteemme on kuitenkin edelleen pysyä lupauksessamme toimittaa näytönohjaimet niitä odottaville ja jonkin verran olemme päässeet niitä toimittamaankin.


 


Osalla teistä voi kuitenkin olla tilanne, että tarve voi olla jo mennyt ohi, tai et halua enää odottaa toimitusta. Tästä syystä pyydämmekin, että jos haluat ja voit edelleen odottaa niin täytä tietosi oheiselle lomakkeelle. Kiinnitä huomiota erityisesti alkuperäisen tilauksesi tilausnumeroon, että se menee oikein.


 


Olemme sinuun yhteydessä tekstiviestitse sitten, kun meillä on sinulle varattuna näytönohjain. Saat meiltä silloin tilauslinkin, jolla voit tilata korvaavan LHR-version näytönohjaimen alkuperäisellä hinnalla. Toimitamme näytönohjaimet alkuperäinen tilausjärjestys huomioiden.


 


Jos tarpeesi on mennyt jo ohi sinun ei tarvitse tehdä mitään. Emme käytä tietoja muuhun kuin varmistaaksemme, että ketkä haluavat odottaa toimitusta, tässä vaiheessa määrittelemättömän ajan. Pidämme lomakkeen avoinna 31.1.2022 asti, jonka jälkeen poistamme lomakkeen sekä sen tiedot.


 


PÄIVITYS 26.8.2021


 


Toimitettava mallisto tulee vaihtumaan LHR-malleihin ja tulemme olemaan yhteydessä asiakkaisiin, joita vaihdos koskettaa. Aikataulu tälle vielä avoin. 


 


Päivitys 13.8.2021


 


Lähipäivinä saamme toimituksiin pienen erän ASUS TUF-RTX3090-O24G-GAMING -kortteja


 


PÄIVITYS 28.6.2021


 


Tämän / ensin viikon aikana varastoomme saapuu lisää ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G -kortteja


 


PÄIVITYS 18.6.2021


 


3080- ja 3090-sarjaa tulee tässä kuussa arviolta pieni erä ja toimitamme ne niitä odottaville. Jos haluat tai haluatte kateosto-oikeutta käyttää niin pyydän olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme, jossa käsittelemme tilanteet tapauskohtaisesti.


 


PÄIVITYS 20.5.2021


 


Väliaikatilanne: Tällä hetkellä emme pysty ikävä kyllä kertomaan milloin kortteja - mistään mallisarjasta - tulee varastoomme lisää. Tilanne elää viikottain mutta ennakkotietoa tulevista eristä meillä ei ole saatavissa.


 


Päivitys 27.04.2021


 


On ilmennyt, ettei kaikille ole mennyt vahvistusviestiä siitä, että olemme vastaanottaneet tiedon, että haluat ja voit jäädä odottamaan näytönohjaimien toimitusta.


 


Jos et ole saanut vahvistusta niin varmistaaksemme, että olet jonossa, rakensin erillisen tietojenkeruulomakkeen. Kun olemme tutkineet asian laitamme sinulle tekstarilla vielä tästä vahvistuksen. Lomake on avoinna 10.5. asti, jonka jälkeen lomake ja tiedot tuhotaan. 


 


Lomake löytyy täältä --> linkki poistettu 11.5.2021


 


Jos olet saanut jo vahvistuksen odottamisesta, sinun ei tarvitse tehdä mitään.


 


Kiitos jo etukäteen ja pahoittelut vielä yhdestä ylimääräisestä veivauksesta.


 


PÄIVITYS 20.4.2021


 


Lähipäivinä (tarkka päivä vahvistamatta) varastoomme saapuu tosi pieni erä näitä kortteja:


 



  • ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G

  • ASUS TUF-RTX3070-O8G


Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä näitä malleja odottaviin, järjestyksen mukaisesti. Koska em. kortteja saapuu pieni määrä niin olemme yhteydessä luonnollisesti vain jonossa ensimmäisinä oleviin, emme missään nimessä kaikkiin odottajiin.


 


Joten odota rauhassa yhteydenottoa ja jos sitä ei kuulu niin se tarkoittaa, että kaikki kerkesi mennä tästä erästä ja että vuorosi tulee myöhemmin / tulevista eristä.


 


---


 


Taustatietoa


 


Elektroniikan toimialalla on tällä hetkellä laajoja globaaleja haasteita muun muassa mikrosirujen tuotannossa. Materiaalia ja raaka-aineita ei ole tarpeeksi suhteessa kysyntään. Tämä heijastuu eri tavoin eri toimijoihin. Asuksella on tiettyjen näytönohjainmallien kohdalla globaali toimitushaaste. Kysyntää on reilusti enemmän mitä he pystyvät tällä hetkellä valmistamaan tuotteita. Jälleenmyyjillä ei ole tuotteita myytäväksi ja toimitettavaksi asiakkaille.


 


Meidän osalta haaste koskettaa seuraavia malleja:


 


3060-sarja



  • ASUS ROG-STRIX-RTX3060TI-O8G

  • ASUS DUAL-RTX3060TI-O8G

  • ASUS TUF-RTX3060TI-O8G


 


3070-sarja



  • ASUS DUAL-RTX3070-O8G

  • ASUS TUF-RTX3070-O8G

  • ASUS ROG-STRIX-RTX3070-O8G


 


3080-sarja



  • ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G

  • ASUS TUF-RTX3080-O10G


 


3090-sarja



  • ASUS TUF-RTX3090-O24G


Osa yllä mainituista näytönohjaimista ja niiden tilauksista on peruttu.


 


Koska luvatut toimitukset ovat viivästyneet ja valmistajalta saamiemme tietojen mukaan osa toimituksista voi venyä kuukausien tai jopa yli vuoden päähän, olemme peruneet osan - ei kaikkien - yllä mainittujen näytöohjaimien tilauksista. Olemme tiedottaneet tilauksen tilanteesta tekstiviestillä viikolla 11. Viestissä kerroimme myös, että jos tilasit tuotteen Telia Rahoituksella, olemme myös peruneet tilaukseen liittyvän katevarauksen. Jos maksoit ostoksen tilauksen yhteydessä, pyydämme sinua olemaan yhteydessä asiakaspalveluun ja ilmoittamaan meille tilausnumeron ja tilinumeron, jonne voimme palauttaa rahasi takaisin.


 


PÄIVITYS 30.3.2021


 


Koska toimitukset uhkaavat venyä pitkälle ja tilanne (tarve) voi monen kohdalla muuttua tänä aikana, sinulla on nyt mahdollisuus päättää, haluatko odottaa toimituksia ja saada tilauksen kuitenkin siinä vaiheessa, kun tuotteita on saatavilla. Ilmoitamme halutessasi sinulle saatavuudesta tuolloin, ja tarjoamme mahdollisuuden tilaamiseen alkuperäisellä hinnalla.


 


Jos siis olet tilannut minkä tahansa yllä mainitun näytönohjaimen ja tilauksesi on peruutettu niin voit päättää, haluatko odottaa toimituksia ja saada tilauksen kuitenkin siinä vaiheessa, kun tuotteita on saatavilla. Ilmoitamme halutessasi sinulle saatavuudesta tuolloin, ja tarjoamme mahdollisuuden tilaamiseen alkuperäisellä hinnalla. 


 


Joudun kuitenkin varoittelemaan, että tässä vaiheessa emme ikävä kyllä pysty antamaan minkäänlaista toimitusaikalupausta. On todennäköistä, että toimitusaika tulee olemaan hyvin pitkä. Jos jäät odottamaan toimitusta niin jonopaikkasi (= toimitusjärjestys) säilyy. Meillä on tallessa ko. näytönohjaimia tilanneiden asiakkaiden tiedot ja siten niiden tilausjärjestys.


 


Jos haluat jäädä odottamaan niin pyydän, että olet yhteydessä asiakaspalveluumme ja kerrot, että olet aiemmin tilannut Asuksen näytönohjaimen, ja että Telia on perunut tilauksen ja että haluat jäädä kuitenkin odottamaan, että näytönohjaimia tulee ja että Telia toimittaa sen sitten, kun tuotteita on tullut varastoon. Ilmoita nyt siis asiakaspalveluun, että haluat ja voit odottaa niin saamme tiedon siitä talteen. Kerro samalla alkuperäisen tilauksesi tilausnumero. Kiitos jo etukäteen.


 


Sinuun ollaan yhteydessä sitten, kun tuotteita on. Saat meiltä silloin linkin, jonka kautta pääset tekemään kokonaan uuden tilauksen mutta alkuperäisellä hinnalla.


 


Jos olet jo ilmoittanut halukkuutesi odottaa tuotteiden saapumista niin asia ok, sinun ei tarvitse tehdä sitä enää uudelleen.


 


Lähetämme myös vahvistuksen odottamisesta heille, jotka ovat ilmoittaneet tai ilmoittavat meille, että haluaa odottaa tuotteiden saapumista. Tämä vahvistus tulee vähän myöhemmin mutta tulee kuitenkin.


 


JOS OLET TILANNUT NÄYTÖNOHJAIMEN JA TILAUS ODOTTAA TOIMITUSTA


 


Tilauksesi on edelleen voimassa ja se odottaa vain, että saamme näytönohjaimia varastoon. Huomioithan, että tässä vaiheessa emme voi vahvistaa toimitusaikaa. Voit jäädä odottamaan toimitusta tai halutessasi voit myös perua tilauksesi. Jos jäät odottamaan toimitusta, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Jos haluat peruuttaa tilauksesi ota yhteyttä asiakaspalveluumme.



 


YHTEISÖSSÄ JAAMME TILANNETIETOA


 


Tässä ketjussa kerromme jatkossa myös toimitusten etenemisestä. Voit seurata etenemistä taustalla tai liittyä mukaan ja kysyä lisätietoja, jos haluat.


 


Olemme vilpittömästi pahoillamme tapahtuneesta toimituslupauksen pettämisestä, ja myös tilanteeseen tähän asti liittyneestä epätietoisuudesta. Pyrimme tämän ketjun myötä jakamaan tilannekuvaa sitä myötä heti kun sitä itse saamme. Toimitustilanne on hyvin haasteellinen. Teemme kuitenkin parhaamme.


 


Kiitos, kun olette aiheesta keskustelleet muun muassa täällä Yhteisössä.


 


Vinkki: Jos olet Yhteisön jäsen voit tilata ilmoitukset tästä ketjusta, jolloin saat tiedon automaattisesti kun ketjussa tapahtuu jotain uutta. Tsekkaa ketjun valinnat-valikko oikeassa yläreunassa.


 


 


647 kommenttia

Ei saa olla mitään, ei mitään ohimyyntejä vahvistetun ostosopimuksen edelle kampanjaperusteilla tai vastaavilla. Se on yksinkertaisesti vastoin Suomen lainsäädäntöä. Sen varmaan tiedät. Suosittelen ottamaan yhteyttä kuluttajasuojaviranomaisiin, koska Telian kanssa jähnääminen ei näytä kenellekään meistä tuovan kortia pöytään. Ainoastaaan löysiä puheita ja selittelyä käsittämättömistä virhesumista järjestelmässä koskien näitä näytönohjaimia. 

 

Olen hyvää vauhtia siirtynyt 3070 kortin käänteiden jälkeen epäilemään, että meille jonoissa oleville ei ole Telia tilannut kortin korttia.

Joo, pidän itsestään selvänä, että minkäänlainen jonon ohimyynti ei ole kuluttajan oikeuksien mukaista.

 

Annan nyt Telialle vielä mahdollisuuden saada selvitettyä tämän ilman kolmansia osapuolia. Mulla on tämän 3070 jonottamisen lisäksi Telialta toimittamatta 4kpl 3060ti kortteja joista kaksi maksoin tilausta tehdessä. Noiden toimittamisen ongelmat ymmärrän, kun niiden saatavuus loppui kuin seinään. Noin kolme kuukautta sitten niiden piti saapua, mutta eipä ole näkynyt. Alan kallistumaan siihen, että jollain aikavälillä otan nuo maksamani rahat sieltä ulos, ja pidän voimassa vain Telia rahoituksella tilatut kaksi tilausta. Odotellaan nyt kuitenkin vielä muutama kuukausi.

Onhan tuo nyt hieman erikoista jos siellä jonot kerta olemassa. Telian kokoisen laitoksen kuuluisi kyetä nämä stepit tekemään korttien kanssa kun uusi erä tulee:

 

1. katso montako ihmistä jonossa

2. lähetä kortteja vanhimmasta tilauksesta alkaen

3. jos korttejä jää yli, laita myyntiin sivuille

 

Uskomatonta, että tässä tarvitsee oikeasti viemään asiaa pidemmälle kun Telia ei selkeästikään kykene toimimaan miten toimia kuuluu.

 

Pistää miettimään, että onko tämä yleisestikin Telian tapa, mutta nyt vain satuttiin jäämään ns. housut nilkoissa kiinni kun aliarvioitiin täysin näytönohjaimia odottavien kuluttajien kyky ja ymmärrys.

 

Selkeästi televisioiden ja muun "kevyen" elektroniikan kohdalla on helpompi viilata kuluttajia linssiin jos siltä tuntuu. Kannattaa jatkossa vain jatkaa sen asioista tietämättömän demografian puijaamista ja poistaa näytönohjaimet kokonaan listoilta.

Tänää ovat peruneet 8.6 myytyjä 3070 Tuffeja. Jotenkin jää sellainen vaikutus, että Telialla ei ole ainuttakaan pätevää ihmistä hoitamaan näitä komponenttien myyntiä. Jatkuvasti tulee uusia tapauksia, joissa tilaukset yksipuolisesti perutaan ja vedotaan saatavuuteen. 

@Meemi00Mistä tiedät et peruuttanut, tai miten🤔>..

 

onhan tää rasittavaa jooh kun ei voi yhtää tietää, että ovatko perunneet myös rtx 3080 asus tuf oc tilauksetkin kun ei näe mistää.

Rasittavaa touhua. Mikäs niiden RTX 3080 TUF OC korttien tilanne mahtaa olla siellä Telialla?

Myös kaveri ilmoitti, että siltä peruttiin tuo 8.6 tilaus. Ja sen perumisen tietää siitä, että ilmoittavat siitä. Kaveri ainakin sai 50€ lahjakortin. Rahat tulee sitten takaisin joskus myöhemmin. 

🤔> Siis onks tää tilaus ollu joku "vain liittymä asiakkaille" juttu vai mitä ihmet. Varmaa järjestelmä virhe sit.. Mut jooh odottavan aika pitkä ja kumma ei kuulu mitää millo seuraavaa erää ois tulossa.

27.11.20 tilausta odottelen yhen.

Soittivat ja kertoivat peruvansa tilauksen. Telian puhelinliittymä itseltäni löytyy, joten ei pitäisi siitä johtua. Mitään korvausta ei itselleni tarjottu, joten hieno kuulla olevan eriarvoisessa asemassa🤣>

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Jaxxtu@  kirjoitti:

@TeroRe Koskas niitä 3070 näyttiksien "olet jonossa" varmistustekstiviestejä voi odottaa tulevaksi?




Palaan tähän, en ole saanut edelleenkään tähän aikataulua.


 



@Jaxxtu  kirjoitti:

Näytti tänään teillä olevan tilattavissa jonkin verran tuf 3070 näyttiksiä, oliko taas perinteisiä järjestelmävirheitä vai oikeasti varastossa?




Samalla tiedoksi myös @Marko_Laaksonen 


 


Kyselin tämän perään ja sain kuulla, että meille tuli pieni erä juuri noita kortteja ja virheestämme johtuen ne meni uusmyyntiin, kun olisi pitänyt toimittaa niitä odottaville. Tämä oli meiltä inhimillinen virhe tietyssä kohtaa organisaatiota. Tiedän, ettei lämmitä mutta pyydän silti yrityksemme ja meidän puolesta anteeksi.


 



@Meemi00@  kirjoitti:

Tänää ovat peruneet 8.6 myytyjä 3070 Tuffeja.




Johtuu siitä, että noita tuli tosiaan vain muutamia kappaleita mutta niitä kerkesi tilaamaan useampi, mitä kortteja oli varastossa. Ei toki tämäkään hyvä ole, että useampi pääsee tilaamaan mitä on toimitettavaa. Ne tilaukset, mitkä meni yli olemme joutuneet perumaan ja olemme olleet asiakkaisiin yhteydessä.


 


Sanon suoraan kuten asiat on, en lähde kuitenkaan enempää selittelemään.

Käsittääkseni tänne piti tulla raporttia siitä mitä kortteja on tulossa ja koska. Edellisen mokan kortteja ei edes ennustettu täällä tulevan. Silti tuli, ja myytiin muille. Onko edes nyt mitään ennustetta koska näitä tulee seuraavaksi? Tai näemmä pitää tarkentaa: koska tulee seuraavaksi niin, että niitä toimitetaan jonottaville eikä myydä ohi jonon.

 

Alkaa vahvasti näyttää siltä, että jono on tekstitiedosto jonkun läppärillä ja asia on unohdettu sen jälkeen kun pari korttia saatiin toimitettua kovimmille huutelijoille. On se vähän kummallista kun kortteja virtaa muille firmoille, jopa pienille nyrkkipajoille, mutta Telialle ei melkein mitään.

 

3070 on Jimssillä hyllytavaraa tälläkin hetkellä, te jotka sitä jonotatte niin tehkää kateosto. Itse valitettavasti 3080 odotan.

Joo-o. Siinähän niitä olis linkin alla melki 20kpl.

 

https://www.jimms.fi/fi/Product/List/000-1T0/komponentit--naytonohjaimet--geforce-rtx-pelaamiseen--rtx-3090 


Tilattu telialta 8.11.2020, näyttää siltä että ei hyvältä näytä..

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Marko_Laaksonen@  kirjoitti:

Käsittääkseni tänne piti tulla raporttia siitä mitä kortteja on tulossa ja koska. Edellisen mokan kortteja ei edes ennustettu täällä tulevan. Silti tuli, ja myytiin muille. Onko edes nyt mitään ennustetta koska näitä tulee seuraavaksi?




Olen aina silloin tällöin tiedustellut näkymiä mutta tilanne ei ole ikävä kyllä muuttunut siitä mikä se oli jo taannoin, myöskään ennustetta ei ole edelleenkään kertoa. Siksi meidän taholta ketjussa on ollut jonkin aikaa hiljaista. Tiedotan toki kun kerrottavaa on.

@TeroRe mm. Jimssillä tätä Asuksen 3070 TUF mallia on todella usein hyllyssä. Jos todella koitatte kaikkenne, jotta näytönohjaimia edes jonossa oleville koitetaan saada, niin joku siellä ei tee kovin hyvää työtä. Nytkin Jimmsillä 14kpl hyllyssä, ja tässä erät jotka ovat HUHTIKUUN jälkeen saaneet:

  • 7.4. 100 kpl
  • 15.4. 30 kpl
  • 23.4. 25 kpl
  • 29.4. 10 kpl
  • 13.5. 30 kpl
  • 19.5. 10 kpl
  • 20.5. 85 kpl
  • 26.5. 30 kpl
  • 8.6. 35 kpl
  • 9.6. 120 kpl
  • Tänään saaneet taas erän, mutta tämän päivän erän koosta ei ollut sivuilla vielä tietoa. 

Jos teillä ei ole vieläkään ennustetta korttien saapumisesta, niin joko/miten kateosto-oikeutta on mahdollisuus hakea/saada?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Marko_Laaksonen  kirjoitti:

 


Jos teillä ei ole vieläkään ennustetta korttien saapumisesta, niin joko/miten kateosto-oikeutta on mahdollisuus hakea/saada?




Pahoittelut vastauksen viivästymisestä. Kävimme keskustelua kateosto-oikeuden suhteen.


 


Ensinnäkin, 3080- ja 3090-sarjaa tulee tässä kuussa arviolta pieni erä ja toimitamme ne niitä odottaville. Jos haluat tai haluatte kateosto-oikeutta käyttää niin pyydän olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme, jossa käsittelemme tilanteet tapauskohtaisesti.

Kateosto varmaan ihan mahdottomuus jos osamaksulla tilattu/ostettu?

Toivottavasti yltäisi jo 27.11 tilattuun rtx 3080 tuf oc:hen ja toivottavasti ei vastaavia virheitä enää tule et ohi jonon, jouduin kuitenki "tappelemaan" tuosta jono paikan varmistuksesta aijemmi täällä, että ottaisin kateoston jos olisi koroton ja kuluton osamaksu mahdollisuus muuallakin.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Xonium@  kirjoitti:

Kateosto varmaan ihan mahdottomuus jos osamaksulla tilattu/ostettu?




Ikävä kyllä näin on.


 



@Xonium@  kirjoitti:

Toivottavasti yltäisi jo 27.11 tilattuun rtx 3080 tuf oc:hen ja toivottavasti ei vastaavia virheitä enää tule et ohi jonon, jouduin kuitenki "tappelemaan" tuosta jono paikan varmistuksesta aijemmi täällä, että ottaisin kateoston jos olisi koroton ja kuluton osamaksu mahdollisuus muuallakin.




Harmillisesti sinun kannalta juuri tuossa mallissa meillä on eniten jonoa eli odottajia. No, katsotaan että minkä verran kortteja seuraava toimitus sisältää. Onhan se mahdollista, että niitä tulee nyt sen verran, että sinäkin saat siitä omasi.

okei, harmi.. En tiedä sitä mut ainaki porukka kaivannu täällä enemmän Strix OC:ta kuin Tuf OC:ta ja mitä muistelen niin ostonappi ei ollut pitkään auki marraskuussa, ja mitä pystyy päätellä missä kohtaa jonossa menee ilmottaneista niin pitäisi tilanne olla, niin että 27.11 tilanneet ensimmäisten joukossa nyt, myös jo siitä päätellen että 09.11 tilannu saannut.

mutta joo en tuota voi kuin spekuloida ja päätellä et missä mennään jonossa kun ei suostuta kertoa jono tilannetta kuten muualla..

 

EDIT: Tuosta tulikin mieleen, jos ette pysty kertomaan jono tilannetta, niin pystyttekö kertomaan minä kaikkina aikoina oli mahdollista tilata noita, niin tiedämme siitä jo vähän enemmän ja pystymme päättelemään paremmin, mutta emme silti tietäisi missä mennään jonossa.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Xonium  kirjoitti:

mutta joo en tuota voi kuin spekuloida ja päätellä et missä mennään jonossa kun ei suostuta kertoa jono tilannetta kuten muualla..




Tämä linja tosiaan koskettaa kaikkia tilauksia / kaikkia tuotealueita, ei vain näytönohjaimia. Toisaalta eipä nämä yleensä jengiä kiinnostakaan normitilanteessa, ainoastaan kun on jotain spessua myynnissä ja liikkeellä niin silloin joku aina joskus tuota kysyy. Ymmärrän toki että miksi.


 



@Xonium  kirjoitti:

EDIT: Tuosta tulikin mieleen, jos ette pysty kertomaan jono tilannetta, niin pystyttekö kertomaan minä kaikkina aikoina oli mahdollista tilata noita, niin tiedämme siitä jo vähän enemmän ja pystymme päättelemään paremmin, mutta emme silti tietäisi missä mennään jonossa.




Ei ikävä kyllä. Keskitytään ennemmin siihen, että saadaan homma maaliin 🙂>

Ei ole kuulunut mitää vaikka tilasin 04.11...

Ei ole täälläkään kuulunut mitään. Tilattu Asus TUF RTX 3090 8.11.2020.

@Aune12340000 @Fryba  Voi olla että muistan päiväyksen väärin. mutta katsoin toisen forumin niin varmaa on, että 30.10 tilannut on saannut kortinsa, viel toistaiseksi näyttää järjestys olevan kunnossa ainakin. Jos tarpeeksi moni raportois millo tilanu saatais kattavampi kuva.

@Xonium okei varmistin äsken niin oli joo 4.11.2020  ASUS TUF-RTX3080-O10G

Olisi hyvä jos jengi ilmoittaisi perille tulleista korteista. 

Odottavan aika on pitkä!

Mitähän nyt mahtaa tapahtua kun näytönohjaimet otettiin pois sivulta yhtä lukuunottamatta? Tuleeko LHR -mallit tilalle ja mitä mahtaa "vanhan" mallin tilauksille tapahtua?

Kyllähän nämä LHR mallit ovat ihan selvä korvaava tuote, joten ei kyllä pitäisi vaikutta vanhoihin tilauksiin millään tavalla. 

Vastaa