Asus-näytönohjaimien tilaus- ja toimitusketju


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22
  • Yhteisömanageri
  • 10324 kommenttia

PÄIVITYS 16.2.2022


 


Taustaa


 


Kuten todettua niin reilu vuosi sitten maailmalla alkoi globaali sirupula, materiaalia ja raaka-aineita ei ollut eikä ole edelleenkään tarpeeksi suhteessa kysyntään. Tämä heijastuu edelleen eri tavoin eri toimijoihin ja toimialoihin.


 


Lähdimme reilu vuosi sitten myymään Asuksen tiettyjä näytönohjaimia. Asuksella oli ja on edelleen tiettyjen näytönohjainmallien kohdalla globaali toimitushaaste. Kysyntää on reilusti enemmän mitä he pystyvät tällä hetkellä valmistamaan tuotteita.


 


Koska luvatut toimitukset viivästyivät ja Asukselta saamiemme tietojen mukaan osa toimituksista oli venymässä kuukausien tai jopa yli vuoden päähän, peruimme osan näytöohjaimien tilauksista. Tämä oli meiltä virhe ja pyydämme tätä vielä kertaalleen anteeksi.


 


Tämän jälkeen viestimme, että jos osalla teistä on halu ja mahdollisuus jäädä kuitenkin odottamaan toimituksia niin otimme asiakaspalvelun kautta tiedon tästä meille talteen. Toisaalta, jos joku teistä hankki näytönohjaimen jostain muualta, tarjosimme niissä tilanteissa mahdollisuuden käyttää kateosto-oikeutta.


 


Matkan varrella olemme toimittaneet pieniä eriä näytönohjaimia, alkuperäisellä hinnalla. Matkan varrella muutama teistä on käyttänyt kateosto-oikeutta.


 


Uudistimme hiljattain meidän koko laiteverkkokauppamme. Tässä yhteydessä huomasimme, että tiettyä näytönohjainmallia pääsi tilaamaan, vaikka sitä mallia ei ollut varastossa. Tilauksia meni läpi vain muutamia yksittäisiä ja olemme olleet tilaajiin yhteydessä. Samaan aikaan meillä oli myös myynnissä tiettyä mallia, jota meillä oli muutama yksittäinen kappale varastossa. Nämä näytönohjaimet olivat sellaista mallia, josta olimme ilmoittaneet niitä odottaville mutta he eivät koskaan niitä lopulta tilanneet. Ja tietojemme mukaan niitä ei enää kukaan muu odottanut, joten laitoimme ne lopulta myyntiin. Myöhemmin selvisi, että niille oli kuitenkin odottajia, joten teimme tässä kohtaa inhimillisen virheen. Anteeksi myös tästä.


 


Tilanne jatkossa: Lopetamme näytönohjaimen myynnin kokonaan


 


Nyt reilun vuoden jälkeen olemme edelleen tilanteessa, jossa toimitusajoista ja -määristä ei Pohjoismaisella tasolla ole parantumisen merkkejä tämän kuluvan vuoden aikana. Olemme tehneet kaikkemme ja yrittäneet valmistajien kanssa vastata asiakkaidemme kysyntään ja siksi olemme näin pitkään asiaa pitäneet vireillä, myös täällä Yhteisössä.


 


Koska emme voi varmistaa asiakastyytyväisyyttä tälläisessä tilanteessa millään tavoin olemme päättäneet, että lopetamme näytönohjaimien myynnin kokonaan. Jopa kahden vuoden odottelu ei ole asiakaskokemuksen kannalta millään muotoa hyväksyttävä asia.


 


Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että edelleen näytönohjaimia meiltä odottavat asiakkaat eivät ikävä kyllä saa tuotteita kauttamme ollenkaan.


 


Lähetämme näytönohjaimia odottaville lyhyen tilannetiedon myös tekstarilla.


 


Sinulla on käytössäsi kateosto-oikeus 15.5.2022 asti


 


Jos käy niin, että saat jostain hankittua vastaavan näytönohjaimen 15.5.2022 mennessä, sinulla on käytössäsi kateosto-oikeus:


 



  • Hyvitämme sinulle erotuksen, joka lasketaan nyt maksamastasi summasta ja meille alun perin tekemäsi tilauksen hinnan erotuksesta

  • Voit hyödyntää kateosto-oikeutta samaan näytönohjainmalliin tai saman mallin LHR-versioon. Tarkemmin ottaen Strix-kortti Strix-korttiin, TUF-kortti TUF-korttiin ja niin edelleen. Esimerkiksi versio isommalla muistilla jää näin kateosto-oikeuden ulkopuolelle. Ja korttien pitää olla Asuksen kortteja, koska Asuksia lähdimme myös alunperin myymään

  • Mitä tulee mahdolliseen rahoituksella hankittuun näytönohjaimeen, kateosto-oikeutta hyödynnettäessä sinun pitää pystyä erottelemaan rahoituksesta aiheutuneet tai aiheutuvat kulut, niihin emme osallistu

  • Hyödyntääksesi kateosto-oikeutta ota yhteyttä asiakaspalveluumme 15.5.2022 mennessä, pidä siihen asti myös ostokuitti tallessa

  • Tarvitsemme kateosto-oikeutta varten ostokuitin. Tilausvahvistus tai vastaava ei riitä, koska teoriassa joku voisi tilata näytönohjaimen, ottaa meiltä rahat kateosto-oikeuden kautta ja lopulta perua tilauksen uudesta kortista

  • Raha siirtyy tilillesi noin viikon kuluessa siitä, kun se on käsitelty. Käsittelynopeus riippuu sen hetkisestä jonotilanteesta


 


Olemme erittäin pahoillamme koko tapahtumaketjusta, mitä kaikkea tähän liittyykään. Jos olisimme tienneet etukäteen emme olisi avanneet näytönohjaimia myyntiin ollenkaan. Teimme matkan varrella myös muutamia virheitä. Sen lisäksi, että te olette tästä kärsineet niin tämä tapaus on vienyt myös meiltä kymmeniä ja kymmeniä työtunteja. Tästä pitää ottaa opiksi. Toisaalta myös tilanne on ollut hyvin poikkeuksellinen, kukaan ei osannut ennustaa pandemiaa ja esimerkiksi globaalia sirupulaa. Syytämme virheistä kuitenkin vain itseämme.


 


--


 


Paina Lue lisää niin löydät aiemmat päivitykset:


 


Hide content


Päivitys 5.11.2021


 


Viikon 45 alussa lähetämme ASUS TUF-RTX3080-O10G -korttia odottaville tilauslinkin, jolla pääsette tilaamaan alkuperäisellä hinnalla ASUS TUF-RTX3080-O10G-V2 -kortin.


 


Asus-näytönohjaimet (3070 & 3080 -sarjat) ja toimitushaasteet, tilannekartoitus 8.10.2021


 


Vaikka ASUS on vaihtanut viime talvena myyntiin tulleet näytönohjaimet uusiin LHR-malleihin niin myös näiden uusien mallien saatavuus on edelleen heikkoa. Toimitusaika voi olla vielä jopa useita kuukausia, mahdollisesti jopa enemmänkin. Tavoitteemme on kuitenkin edelleen pysyä lupauksessamme toimittaa näytönohjaimet niitä odottaville ja jonkin verran olemme päässeet niitä toimittamaankin.


 


Osalla teistä voi kuitenkin olla tilanne, että tarve voi olla jo mennyt ohi, tai et halua enää odottaa toimitusta. Tästä syystä pyydämmekin, että jos haluat ja voit edelleen odottaa niin täytä tietosi oheiselle lomakkeelle. Kiinnitä huomiota erityisesti alkuperäisen tilauksesi tilausnumeroon, että se menee oikein.


 


Olemme sinuun yhteydessä tekstiviestitse sitten, kun meillä on sinulle varattuna näytönohjain. Saat meiltä silloin tilauslinkin, jolla voit tilata korvaavan LHR-version näytönohjaimen alkuperäisellä hinnalla. Toimitamme näytönohjaimet alkuperäinen tilausjärjestys huomioiden.


 


Jos tarpeesi on mennyt jo ohi sinun ei tarvitse tehdä mitään. Emme käytä tietoja muuhun kuin varmistaaksemme, että ketkä haluavat odottaa toimitusta, tässä vaiheessa määrittelemättömän ajan. Pidämme lomakkeen avoinna 31.1.2022 asti, jonka jälkeen poistamme lomakkeen sekä sen tiedot.


 


PÄIVITYS 26.8.2021


 


Toimitettava mallisto tulee vaihtumaan LHR-malleihin ja tulemme olemaan yhteydessä asiakkaisiin, joita vaihdos koskettaa. Aikataulu tälle vielä avoin. 


 


Päivitys 13.8.2021


 


Lähipäivinä saamme toimituksiin pienen erän ASUS TUF-RTX3090-O24G-GAMING -kortteja


 


PÄIVITYS 28.6.2021


 


Tämän / ensin viikon aikana varastoomme saapuu lisää ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G -kortteja


 


PÄIVITYS 18.6.2021


 


3080- ja 3090-sarjaa tulee tässä kuussa arviolta pieni erä ja toimitamme ne niitä odottaville. Jos haluat tai haluatte kateosto-oikeutta käyttää niin pyydän olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme, jossa käsittelemme tilanteet tapauskohtaisesti.


 


PÄIVITYS 20.5.2021


 


Väliaikatilanne: Tällä hetkellä emme pysty ikävä kyllä kertomaan milloin kortteja - mistään mallisarjasta - tulee varastoomme lisää. Tilanne elää viikottain mutta ennakkotietoa tulevista eristä meillä ei ole saatavissa.


 


Päivitys 27.04.2021


 


On ilmennyt, ettei kaikille ole mennyt vahvistusviestiä siitä, että olemme vastaanottaneet tiedon, että haluat ja voit jäädä odottamaan näytönohjaimien toimitusta.


 


Jos et ole saanut vahvistusta niin varmistaaksemme, että olet jonossa, rakensin erillisen tietojenkeruulomakkeen. Kun olemme tutkineet asian laitamme sinulle tekstarilla vielä tästä vahvistuksen. Lomake on avoinna 10.5. asti, jonka jälkeen lomake ja tiedot tuhotaan. 


 


Lomake löytyy täältä --> linkki poistettu 11.5.2021


 


Jos olet saanut jo vahvistuksen odottamisesta, sinun ei tarvitse tehdä mitään.


 


Kiitos jo etukäteen ja pahoittelut vielä yhdestä ylimääräisestä veivauksesta.


 


PÄIVITYS 20.4.2021


 


Lähipäivinä (tarkka päivä vahvistamatta) varastoomme saapuu tosi pieni erä näitä kortteja:


 



  • ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G

  • ASUS TUF-RTX3070-O8G


Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä näitä malleja odottaviin, järjestyksen mukaisesti. Koska em. kortteja saapuu pieni määrä niin olemme yhteydessä luonnollisesti vain jonossa ensimmäisinä oleviin, emme missään nimessä kaikkiin odottajiin.


 


Joten odota rauhassa yhteydenottoa ja jos sitä ei kuulu niin se tarkoittaa, että kaikki kerkesi mennä tästä erästä ja että vuorosi tulee myöhemmin / tulevista eristä.


 


---


 


Taustatietoa


 


Elektroniikan toimialalla on tällä hetkellä laajoja globaaleja haasteita muun muassa mikrosirujen tuotannossa. Materiaalia ja raaka-aineita ei ole tarpeeksi suhteessa kysyntään. Tämä heijastuu eri tavoin eri toimijoihin. Asuksella on tiettyjen näytönohjainmallien kohdalla globaali toimitushaaste. Kysyntää on reilusti enemmän mitä he pystyvät tällä hetkellä valmistamaan tuotteita. Jälleenmyyjillä ei ole tuotteita myytäväksi ja toimitettavaksi asiakkaille.


 


Meidän osalta haaste koskettaa seuraavia malleja:


 


3060-sarja



  • ASUS ROG-STRIX-RTX3060TI-O8G

  • ASUS DUAL-RTX3060TI-O8G

  • ASUS TUF-RTX3060TI-O8G


 


3070-sarja



  • ASUS DUAL-RTX3070-O8G

  • ASUS TUF-RTX3070-O8G

  • ASUS ROG-STRIX-RTX3070-O8G


 


3080-sarja



  • ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G

  • ASUS TUF-RTX3080-O10G


 


3090-sarja



  • ASUS TUF-RTX3090-O24G


Osa yllä mainituista näytönohjaimista ja niiden tilauksista on peruttu.


 


Koska luvatut toimitukset ovat viivästyneet ja valmistajalta saamiemme tietojen mukaan osa toimituksista voi venyä kuukausien tai jopa yli vuoden päähän, olemme peruneet osan - ei kaikkien - yllä mainittujen näytöohjaimien tilauksista. Olemme tiedottaneet tilauksen tilanteesta tekstiviestillä viikolla 11. Viestissä kerroimme myös, että jos tilasit tuotteen Telia Rahoituksella, olemme myös peruneet tilaukseen liittyvän katevarauksen. Jos maksoit ostoksen tilauksen yhteydessä, pyydämme sinua olemaan yhteydessä asiakaspalveluun ja ilmoittamaan meille tilausnumeron ja tilinumeron, jonne voimme palauttaa rahasi takaisin.


 


PÄIVITYS 30.3.2021


 


Koska toimitukset uhkaavat venyä pitkälle ja tilanne (tarve) voi monen kohdalla muuttua tänä aikana, sinulla on nyt mahdollisuus päättää, haluatko odottaa toimituksia ja saada tilauksen kuitenkin siinä vaiheessa, kun tuotteita on saatavilla. Ilmoitamme halutessasi sinulle saatavuudesta tuolloin, ja tarjoamme mahdollisuuden tilaamiseen alkuperäisellä hinnalla.


 


Jos siis olet tilannut minkä tahansa yllä mainitun näytönohjaimen ja tilauksesi on peruutettu niin voit päättää, haluatko odottaa toimituksia ja saada tilauksen kuitenkin siinä vaiheessa, kun tuotteita on saatavilla. Ilmoitamme halutessasi sinulle saatavuudesta tuolloin, ja tarjoamme mahdollisuuden tilaamiseen alkuperäisellä hinnalla. 


 


Joudun kuitenkin varoittelemaan, että tässä vaiheessa emme ikävä kyllä pysty antamaan minkäänlaista toimitusaikalupausta. On todennäköistä, että toimitusaika tulee olemaan hyvin pitkä. Jos jäät odottamaan toimitusta niin jonopaikkasi (= toimitusjärjestys) säilyy. Meillä on tallessa ko. näytönohjaimia tilanneiden asiakkaiden tiedot ja siten niiden tilausjärjestys.


 


Jos haluat jäädä odottamaan niin pyydän, että olet yhteydessä asiakaspalveluumme ja kerrot, että olet aiemmin tilannut Asuksen näytönohjaimen, ja että Telia on perunut tilauksen ja että haluat jäädä kuitenkin odottamaan, että näytönohjaimia tulee ja että Telia toimittaa sen sitten, kun tuotteita on tullut varastoon. Ilmoita nyt siis asiakaspalveluun, että haluat ja voit odottaa niin saamme tiedon siitä talteen. Kerro samalla alkuperäisen tilauksesi tilausnumero. Kiitos jo etukäteen.


 


Sinuun ollaan yhteydessä sitten, kun tuotteita on. Saat meiltä silloin linkin, jonka kautta pääset tekemään kokonaan uuden tilauksen mutta alkuperäisellä hinnalla.


 


Jos olet jo ilmoittanut halukkuutesi odottaa tuotteiden saapumista niin asia ok, sinun ei tarvitse tehdä sitä enää uudelleen.


 


Lähetämme myös vahvistuksen odottamisesta heille, jotka ovat ilmoittaneet tai ilmoittavat meille, että haluaa odottaa tuotteiden saapumista. Tämä vahvistus tulee vähän myöhemmin mutta tulee kuitenkin.


 


JOS OLET TILANNUT NÄYTÖNOHJAIMEN JA TILAUS ODOTTAA TOIMITUSTA


 


Tilauksesi on edelleen voimassa ja se odottaa vain, että saamme näytönohjaimia varastoon. Huomioithan, että tässä vaiheessa emme voi vahvistaa toimitusaikaa. Voit jäädä odottamaan toimitusta tai halutessasi voit myös perua tilauksesi. Jos jäät odottamaan toimitusta, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Jos haluat peruuttaa tilauksesi ota yhteyttä asiakaspalveluumme.



 


YHTEISÖSSÄ JAAMME TILANNETIETOA


 


Tässä ketjussa kerromme jatkossa myös toimitusten etenemisestä. Voit seurata etenemistä taustalla tai liittyä mukaan ja kysyä lisätietoja, jos haluat.


 


Olemme vilpittömästi pahoillamme tapahtuneesta toimituslupauksen pettämisestä, ja myös tilanteeseen tähän asti liittyneestä epätietoisuudesta. Pyrimme tämän ketjun myötä jakamaan tilannekuvaa sitä myötä heti kun sitä itse saamme. Toimitustilanne on hyvin haasteellinen. Teemme kuitenkin parhaamme.


 


Kiitos, kun olette aiheesta keskustelleet muun muassa täällä Yhteisössä.


 


Vinkki: Jos olet Yhteisön jäsen voit tilata ilmoitukset tästä ketjusta, jolloin saat tiedon automaattisesti kun ketjussa tapahtuu jotain uutta. Tsekkaa ketjun valinnat-valikko oikeassa yläreunassa.


 


 


647 kommenttia

Ilmeisesti on kun ei ole paljoo enää toimittamatta.

Omaki 27.11 Tuf OC viel toimittamatta, ja viimeksi mulle sanottiin, että tuon kohdalla eniten jonoa ja jouduin tappelemaan itseni takaisin jonoon. Kai viel kaikki OK kun ei ole edes Jimms viellä nuita kortteja saannu sitten xx.06

Mielenkiintoinen kommentti kyllä, täytyy varmaa alkaa tutkia asiaa enemmän... Lieköhä on menny kortit sitte jonon ohi kun kerta toimistuslista alkaa olee tyhjä 😎>

10.11.2020 tilattu STRIX eikä vieläkään mitään tullu tänneppäin

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Simoen  kirjoitti:

Mielenkiintoinen kommentti kyllä, täytyy varmaa alkaa tutkia asiaa enemmän... Lieköhä on menny kortit sitte jonon ohi kun kerta toimistuslista alkaa olee tyhjä 😎>




En sanonut, että se tyhjä on. En ymmärtänyt viestiäsi, oletin että se vihjasi että emme ole toimittaneet mitään ja olemme ryssineet koko casen yhdessä valmistajien kanssa. Ollaan ryssitty, kyllä, mutta olemme kuitenkin kortteja tässä matkan varrella toimittaneet. Siitähän on jälki tuolla aloituspostauksessakin.

Et ymmärtänyt mun viestiäni jossa sarkastisesti kerroin tyytyväisyydestäni toimintaanne? Sen jälkeen kerrot että kortteja on kyllä lähetelty ja ei ole enää paljon lähettämättä. Sitten kun porukka alkaa kertoa korteistaan joita ei ole toimitettu kerrot ensin että ei me olla ryssitty, mutta ollaan ryssitty sittenkin. Sinua tässä ei kyllä sori vaan ymmärrä. Puolustelet toimintaa ja sitten myönnät heti perään että metsään meni. Mitä ihmettä?

Muutama hassu kortti toimitettu ja luulet että teitä ylistetään sen takia?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Simoen  kirjoitti:

Muutama hassu kortti toimitettu ja luulet että teitä ylistetään sen takia?




En todellakaan luule, tässä casessa ei ole enää olemassa keinoa, jolla kokonaisuus kääntyisi enää mitenkään plussalle. Pahoittelut, en tosiaan ymmärtänyt viestiäsi. Halusin kertoa, että ollaan kuitenkin kortteja toimitettu, kun tulkitsin ettei oltaisi mitään tehty.


 


Tarvitsen selvästi lisää kahvia.

Haluan myös lisätä tähän sen että muissa verkkokaupoissa tilausseurannat on avoimia. Sieltä näkee kuinka monta tilausta, millon toimitettu ja monta kappaletta. Täällä Telialla meidän täytyy luottaa sinun sanaasi, johon sori nyt vaan, ei varmasti kovin moni enää luota.

 

Dataa pöytään niin menee turvat tukkoon foorumillakin.

Olisi kyllä kiva saaha vähä väliaikaistietoa korteista.... itseäni kiinostais tuon asus tuf 3080... 10kk odotellut ja mitään uutta tietoa ei ole tullut.

 

Olen ehdottanut ,että olisin myös valmis vaihtamaan ASUS TUF-RTX3080-010G

 tähän ASUS ROG-STRIX-R'TX3080-010G jos kyseinen kortti toimitetaan minulle nopeammin,mutta asiakaspalvelu ei osaa auttaa asiassa. 

Vaikka itse yrittää olla  kuinka joustava ja maltillinen nii tuntuu iha turhalta odottaa vastaavaa telialta. 

Tahtoisin tämän asian vain nopeasti päätökseen, kun tuntuu niin mahottoman vaikeelta saaha keltää asiantuntevalta suoraa vastausta yhteenkää kysymykseen.

 

Alkaa loppumaa iteltä kortit käsistä niin alkaa tuntumaa siltä että KKV olisi oikea paikka mistä etsiä vastauksia ja tulosta tähä pulmaan.

Jos näitä strixejä liikkuu huomattavasti enemmän tulisi Telian tarjota mahdollista vaihtoa tähän. Toki sillä Strixin alkuperäisellä hinnalla.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Simoen  kirjoitti:

Haluan myös lisätä tähän sen että muissa verkkokaupoissa tilausseurannat on avoimia. Sieltä näkee kuinka monta tilausta, millon toimitettu ja monta kappaletta. Täällä Telialla meidän täytyy luottaa sinun sanaasi, johon sori nyt vaan, ei varmasti kovin moni enää luota.


 


Dataa pöytään niin menee turvat tukkoon foorumillakin.




Tämä on totta, tästä muistaakseni ollaan ketjussa juteltu aiemminkin. Meillä ei tosiaan näy missään - yhdenkään tuotteen kohdalla - että minkä verran laitteita on varastossa ja minkä verran tulee lisää ja milloin jne. Tätä samaa toivetta, että saldot näkyisi, on tullut esiin oikeastaan jokavuotisen Apple-lanseerauksen yhteydessä. Muutoin en ainakaan itse näe tästä toiveita.


 


En itseasiassa tiedä, että mistä johtuu mutta sama tilanne näyttäisi olevan myös muilla operaattoreilla. Tarkkoja saldoja ei näy muillakaan. Henkilökohtaisesti olen samaa mieltä kanssasi, saldot olisi hyödyllinen lisä ainakin joissain tilanteissa. Silloin, kun on joku erityisen haluttu laite /tuote kyseessä, tai sellainen jossa saatavuus on rajattua, tjsp. En lupaa tähän liittyen mitään, muuta kuin että vien toiveen eteenpäin. Olemme parhaillaan rakentamassa uutta verkkokauppaa, josko siinä yhteydessä tähän tulisi muutos.


 


Ymmärrän toki, ettet ja ettette luota sanaani. En ole kuitenkaan (tässäkään ketjussa) lämpimikseni kirjoittelemassa.

Oho hups katoin Jimmsin kohdalla väärin, oli niille tullu niit rtx 3080 tuf oc LHR mallia peräti 85 viime kuussa ja 40 tulossa.. toki ovat partnereit kai ynnä muuta, mut kuulis et pari hassua rtx 3080 tuf oc:ta olis ny sitten tullu tai tiedossa että tulossa teillekin päin..

Oletteko edes tilanneet LHR-malleja kun niiden toimituksesta ei ole mainittu? Kuten kirjoitin jo aikaisemmin, normimallien valmistus on ilmeisesti lopetettu kokonaan. Se antaa kaupoille houkuttelevan raon jättää tilaukset ikuisesti jonoon, toivottavasti te ette semmoiseen sorru, vaikka olette jo yrittäneet luistaa tilauksista. Kunnialla loppuun asti nyt tämä homma.

Mitäs mitäs, Telian verkkosivuille ilmestynyt muutamia näytönohjaimia näkösälle.Tuf 3060ti, Dual 3070 ja strix 3070. Lhr merkkinnöillä.

@TeroReOnko varmistettu ettei nämä vahingossa ole taas lipsahtamassa jonojen ohi yleiseen myyntiin?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Jaxxtu  kirjoitti:

Mitäs mitäs, Telian verkkosivuille ilmestynyt muutamia näytönohjaimia näkösälle.Tuf 3060ti, Dual 3070 ja strix 3070. Lhr merkkinnöillä.


@TeroReOnko varmistettu ettei nämä vahingossa ole taas lipsahtamassa jonojen ohi yleiseen myyntiin?




Varmistin ja ei lipsahda. Ollaan laitettu ne sinne Tulossa-tilassa valmiiksi, tilausmahdollisuutta siellä ei kuitenkaan ole.

Missähän mahdetaan mennä 3080 Strix OC:n kanssa? Otan mielelläni vaikka LHR -mallin samalla hinnalla kuin millä kaupan tein.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Majuho  kirjoitti:

Missähän mahdetaan mennä 3080 Strix OC:n kanssa? Otan mielelläni vaikka LHR -mallin samalla hinnalla kuin millä kaupan tein.




Pahoittelut vastauksen viivästymisen kanssa, huomasin kommenttisi kyllä heti mutta radiohiljaisuus oli sen takia, että odotin tähän kättä pidempää. En saanut vielä lisätietoa, palaan kun tiedän enemmän.

Kiitos, odotellaan edelleen...

Nyt tilanne on se, että tätä kyseistä ASUS TUF-RTX3080-O10G näytönohjainta meillä ei ole varastossa ja Telialla on tieto, ettei sitä myöskään myöhemmin enää ole saatavilla.

 

Tilanne on ollut harmittava niin asiakkaan kuin Teliankin puolella, mutta valitettavasti kyseistä tuotetta emme voi asiakkaalle toimittaa.

 

Tämmöisen vastauksen sain telialta...

Onko telia lähettämässä nyt siis jotankin muuta korvaavaa mallia vai kävikö tässä niin ,että telia jättää tuotteet ns ikuiseen jonoon ja asiakas ei tule loppujen lopuksi saamaan mitään? 

Ja miksi tätä tietoa ei ole kerrottu tänne yhteisöön? 

@TeroRe 

 

Moro!

 

Olen nyt pitkään miettinyt 3070 ostamista ja huomasin noin viikko sitten, että näitä olisi tulossa teille, mutta nyt kun oon muutaman viestin täältä lukenut, niin se vaikuttaa siltä ettei niitä voikkaan ostaa jos ei oo jossain jonossa? 

 

Ymmärsinkö oikein, ettei niitä voi kuka tahansa ostaa ja pitää ollakkin jossai jonossa josta ei oo mitään mainintaa? Se on muutenkin vaikeeta saada ostettuu näitä 3000-sarjalaisia kun kaikki botit ostavat ne heti pois.


@Fryba  kirjoitti:

Nyt tilanne on se, että tätä kyseistä ASUS TUF-RTX3080-O10G näytönohjainta meillä ei ole varastossa ja Telialla on tieto, ettei sitä myöskään myöhemmin enää ole saatavilla.

 

Tilanne on ollut harmittava niin asiakkaan kuin Teliankin puolella, mutta valitettavasti kyseistä tuotetta emme voi asiakkaalle toimittaa.

 

Tämmöisen vastauksen sain telialta...

Onko telia lähettämässä nyt siis jotankin muuta korvaavaa mallia vai kävikö tässä niin ,että telia jättää tuotteet ns ikuiseen jonoon ja asiakas ei tule loppujen lopuksi saamaan mitään? 

Ja miksi tätä tietoa ei ole kerrottu tänne yhteisöön? 

@TeroRe 

 


Sillä ei varmaan ikinä kyselyihini mallien korvaamisesta ole vastannutkaan..

useampi viikko jo tässä odoteltu vastauksia rtx 3080 tuf oc kohtalosta. Taidanpa ottaa kkv:hen jälleen yhteyttä mikäli vastausta ei tule tämän kuukauden aikana.

-LHR malli on täysin vastaava ja korvaava malli myös, tästähän olin kerinnyt jo puhua kkv:n kanssa aijemmin kun ekaa kertaa LHR -mallit tulivat puheeksi ja he olivat täysin samaa mieltä ja sanoivat, että teidän velvollisuus toimittaa sovitusti säilyy ja ota yhteyttä jos tilanne muuttuu, eli ilmeisesti sitten pitää olla heihin yhteydessä mikäli ny vastauksia ei tule tän kuukauden aikana.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Fryba  kirjoitti:

Onko telia lähettämässä nyt siis jotankin muuta korvaavaa mallia vai kävikö tässä niin ,että telia jättää tuotteet ns ikuiseen jonoon ja asiakas ei tule loppujen lopuksi saamaan mitään? 


Ja miksi tätä tietoa ei ole kerrottu tänne yhteisöön? 


@TeroRe 


 




Ja myös @pringoooals, tällaisen kommentin olen viimeksi kirjoittanut näistä korvaavista malleista:


 


 @TeroRe  kirjoitti:

@niijust  kirjoitti:

Onko näistä LHR malleista nyt mitään kantaa korvataanko näillä ne alkuperäiset tilaukset ja onko näitä edes yritetty tilata, koska ainakin Nvidian mukaan partnereille ei toimiteta muita kuin LHR siruja.



Pahoittelut kun kesti mutta tosiaan kuten arvuuttelit niin mallit tulevat vaihtumaan LHR-malleihin ja tulemme olemaan yhteydessä asiakkaisiin, joita tämä koskettaa.


 


Aikataulua tälle en vielä saanut mutta kunhan se vielä selviää niin palaan vielä uudemman kerran. 



Eli tosiaan LHR-malleja tulee olemaan ne tulevat toimitukset mutta miten ja milloin se on edelleen auki.


 


Muokkaus: Lyhensin lainausta 

Kiitos vastauksesta, ja pahoittelut että tuollainen komentti jäänny lukematta. Olisiko parempi lisää se tuonne ylle mihin yleisestikin ilmoitatte muutoksista punaisella tekstillä, tai siis se tilanne päivitys mitä odoteltu ja eikö tuo hiukan oo jo jonkinlainen tilanne päivitys.

Nyt vaa sitten vähän tahtia tuohon LHR mallien purun kanssa jotta ei tule fiilistä, että pesitte kätenne nyt ja jätätte jonottaa ikuisesti

Vastaa